APRILLIPILA | Tulevalla kaudella tamperelaisen jääkiekkoseuran A-juniorijoukkue punoo hyökkäyksiään muun muassa Kandinskyn, Kaivannon, Sallisen ja Pollockin teosten innoittamana.
Kuvataide
Orvokkimeri on kaunis, vaikka sen näkisi jokaisena työpäivänä – Birger Kaipiaisen teos valvoo Tampereen päättäjiä
JULKINEN TAIDE | Tampereen virastotalon valtuustosaliin sijoitettu Orvokkimeri on kaupunkilaisille tuttu, mutta toisaalta tuntematon, koska valtuustosaliin ei pääse noin vain.
Uusi Taidevaltakunta ravistelee taidekentän perinteisiä valtasuhteita – nyt valta kuuluu taiteelle
KUVATAIDE | Hämeenlinnan taidemuseon, Tampereen taidemuseon ja Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvan yhteistyönä käynnistämä biennaalikonsepti etsii pohtii tulevaisuusvaltaa.
Uusi museojohtaja muutti napapiirin pohjoispuolelta Tampereelle ja löysi kaupungin, joka on ylpeä taiteestaan
HENKILÖ | Vuodenvaihteessa museojohtajana aloittaneen Selma Greenin kädenjälki alkaa toden teolla näkyä Tampereella vasta vuonna 2025. Johtajana Green uskoo yhteistyöhön ja yhteiseen ideointiin.
Galleristi Ari Kupsuksen kompakti kakkoskoti Tampereella on täynnä taidetta – jopa kylpyhuoneessa on taulu
LEMPITAULUNI | Galleristi Ari Kupsuksen pääkoti on viiden huoneen lukaali Budapestissä neljän metrin huonekorkeuksineen. Tampereen kakkoskoti on neliöitään kompakti taidekoti.
Korutaide rikkoo perinteistä käsitystä korusta ja käyttää kaikkia taiteen muotoja
KUVATAIDE | Korutaide on kiehtova sukellus uuteen. Se hyppii teoksillaan vapaasti eri taiteenalojen välillä. Suomalainen korutaide on myös kansainvälistä.



