Kuvataidearvio: Ateneumin Hiljainen kauneus -näyttely avaa pohjoismaisten ja japanilaisten taiteilijoiden yhteyksiä 1900-luvulla. Kokemus on jopa meditatiivinen, Sirpa Pääkkönen kirjoittaa.

Hiljainen kauneus on juuri oikea nimi Ateneumissa tänään perjantaina 14.6.2019 avatulle näyttelylle, joka kokoaa yhteen suomalaista, ruotsalaista ja japanilaista taidetta 1900-luvulta. Näyttely kutsuu rauhoittumaan taiteen äärelle.

Esillä on kuvataidetta, keramiikkaa, tekstiilitaidetta ja arkkitehtuuria. Teoksia on koottu Ateneumin omista kokoelmista ja japanilaisista ja ruotsalaisista museoista.

Keramiikan ja tekstiilitaiteen painopiste on arkisten esineiden kauneudessa, joissa muotoilu on yksinkertaista ja pelkistettyä. Sen suomalaiset, ruotsalaiset ja japanilaiset taiteilijat osaavat. Käyttöesineissä, kuten Kyllikki Salmenhaaran ja Kaj Franckin muotoilussa, on ajatonta harmoniaa. Se, mikä suunniteltiin 1950-luvulla ja 1960-luvulla, on edelleen kaunista ja toimivaa.

Kaj Franckin astioita.

Näyttelyn maalaukset on valittu esteettisin painotuksin. Luonto ja sen monet vivahteet innoittavat vuosikymmenestä toiseen sekä pohjoismaisia että aasialaisia taiteilijoita.

Näyttely avaa japanilaista mielenmaisemaa ja filosofiaa. Japanissa viittaus arjen kauneuteen liittyy mielentilaan, jolla tarkoitetaan tyytymistä vähään. Niukkuus ei rajoita arkista elämää, vaan sen kautta syntyy arjen estetiikkaa, joka ilmenee pelkistetyissä asunnoissa ja pidättäytymisessä materiaalin haalimisesta.

Siihen liittyy pyrkimys tehdä parasta, mitä käsillä on. Niin myös arjen askareista, esimerkiksi teen juonnista, tulee taidetta. Japanissa hyväksytään myös epätäydellisyys, vaatimaton kauneus ja elämän katoavaisuus. Virheellinen esine ei välttämättä ole epäonnistunut.

Mustavalkoinen sali.

Ateneumia täytyy kiittää hienosta ripustuksesta ja näyttelysalien harmonisesta suunnittelusta. Temaattisten salien läpi vaeltaminen voi tarjota katsojille jopa meditatiivisen kokemuksen.

Näyttelyssä on esillä yli kaksisataa teosta. Näyttelyn taiteilijoita ovat muun muassa Heidi Blomstedt, Shoji Hamada, Erkki Heikkilä, Rune Jansson, Carl Kylberg, Maija ja Ahti Lavonen, Bernard Leach, Ufan Lee, Ulla Rantanen, Key Sato, Helene Schjerfbeck, Jaakko Sievänen, Zao Wou-Ki ja Samiro Yunoki.

Saleissa on erilaisia teemoja, kuten taivas ja vesi, metsä ja puut, avara maisema, asetelmat, viileä kauneus, mustaa ja valkoista ja tulen taide.

Maalaukset ovat enimmäkseen talvimaisemia, lunta ja havupuumetsiä, karua kauneutta esimerkiksi Lapista. Lappi tarjosi sitä hiljaisuutta ja avaruutta, jota monet suomalaistaiteilijat etsivät. Hienoja teoksia on näytteillä muiden muassa Aimo Kanervalta, Per Steniukselta ja Kimmo Kaivannolta.

Kimmo Kaivanto: Näköala kaakkoon, 1962.

Karuus on viehättänyt myös japanilaisia taiteilijoita, jotka maalasivat puunrunkoja tiheitä metsikköjä.

Pelkistäminen johti lopulta vain mustan ja valkoisen värin käyttöön, jota näyttelyssä edustaa yksi sali. Musta symbolisoi täydellistä hiljaisuutta. Mustaa ja valkoista käytettiin myös japanilaisessa ja kiinalaisessa kalligrafiassa. Niistä syntyy merkkien taidetta, jonka juuret ovat zenbuddhalaisessa ajattelussa.

Maanläheisten ja mustavalkoisten huoneiden rinnalle näyttelyyn on suunniteltu kaksi voimakkaamman väripinnan salia. Niissä näyttäytyy informalismi, tyylisuunta, joka saapui Suomeenkin rymisten 1960-luvulla. Esittävyys katosi taiteesta ja tilalle tuli muotojen ja väripintojen vapaa leikki.

Punaisessa salissa on esillä Mauri Favénin Theseus vuodelta 1964.

Tulen taide -huoneessa kaikki teokset ovat punaisia. Japanilaiset erottavat lähes kymmenen punaisen eri sävyä, jotka viestivät rohkeudesta, ilosta, energiasta, siunauksesta, mutta myös hulluudesta, stressistä ja vaarasta.

Hiljainen kauneus on jatkoa Ateneumissa keväällä 2016 nähdylle näyttelylle Japanomania pohjoismaisessa taiteessa 1875–1918. Hieno näyttely vahvistaa taas Helsingin asemaa virkeänä, kansainvälisenä ja kiinnostavana näyttelykaupunkina.

Sirpa Pääkkönen, teksti ja kuvat

Hiljainen kauneus -näyttely jatkuu Ateneumin taidemuseossa 6.10.2019 saakka.