Juha-Heikki Tihinen Tampereen taidemuseon yläkerrassa. Kuva: Katri Kovasiipi

Tampereen taidemuseo, Puutarhakatu 34, 8.10.2022–8.1.2023, ti–to 9–17, pe–su 10–18.

Tampereen taidemuseon kahden ylimmän kerroksen ovat vallanneet ekspressiivisen maalaustaiteen mestariteokset 150 vuoden ajalta, aina 1870-luvulta nykypäiviin asti. Museon alakerrassa 50-vuotista toimintaansa puolestaan juhlii Dimensio-taiteilijaryhmä, jonka jäsenet edustavat taidetta ja teknologiaa yhdistävää kokeellisuutta.

Merkittäviä taiteilijanimiä 150 vuoden säteeltä

Siveltimen voimaa – kultakaudelta nykytaiteeseen tuo yleisön nähtäville suomalaisten taidesäätiöiden kokoelmista vapaata maalauksellisuutta edustavia teoksia. Taiteilijoiden nimilista on vaikuttava ja vakuuttava: kokonainen näyttelyhuoneellinen Helene Schjerfbeckiä ja toinen huoneellinen Ellen Thesleffiä, lukuisia teoksia Akseli Gallen-Kallelalta, Fanny Churbergin tummasävyisiä, omana aikanaan rohkean luonnosmaisia maisemamaalauksia…

Helene Schjerfbeck, Tutkielma teokseen Perhekoru, vanhempi tyttö (1915). Signe ja Ane Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö. Kuva: Tampereen taidemuseo

Ylimmän kerroksen suurin sali on omistettu nykytaiteilijoille. Emmi Kallion, Viljami Heinosen ja Henry Wuorila-Stenbergin maalaukset näyttävät yleisölle heti kättelyssä, mistä vapaassa, ekspressiivisessä maalauksellisuudessa ja väreihin asutetussa valossa on kyse.

Yläkerrassa päästään tutkimaan myös 1960-luvun vapaita abstraktioita sekä 1970- ja 1980-luvuilla esiin noussutta uusekspressionismia, jossa keskeisiksi alkoivat nousta kehollisuus ja 1980-luvulla vahvistunut modernismin kyseenalaistaminen. Tuona aikana mainetta saaneista taiteilijoista ovat esillä esimerkiksi Leena Luostarinen, Teemu Saukkonen ja Jukka Mäkelä.

Henry Wuorila-Stenberg, Maalaus nro 6 (1996–97). Pro Artibus -säätiö. Kuva: Erica Wulff

Käänteinen kronologia avaa maalaustaiteemme historiaa

Kun näyttelyn katsomisen aloittaa yläkerrasta, voi siirtyä ajassa huone huoneelta maalaustaiteen nykypäivästä kauemmas menneisyyteen ja saapua lopulta suomalaisen kuvataiteen kultakauden mestareiden huoneisiin.

1900-luvun alun ekspressionisteista näemme vuonna 1917 esiin marssineesta Marraskuun ryhmästä tunnettuja taiteilijoita, kuten Tyko Sallista, Juho Rissasta, Alvar Cawénia, Eero Nelimarkkaa ja Einar Ilmonia.

Pro Artibus -taidesäätiötä edustava ja yksi näyttelyjulkaisun artikkelien kirjoittajista, Juha-Heikki Tihinen, muistuttaa, että ekspressiivisyys ja ekspressionismi eivät ole sama asia. Taiteilijan sisäistä todellisuutta kuvaava ekspressiivisyys on kuvataiteessa pitempiaikainen, jo 1800-luvun lopulla esiin kummunnut ilmiö, ekspressionismi on puolestaan myöhemmin, pääosin 1920-luvulla voimistunut modernismin hedelmä.

Vahvan ekspressiivisen ilmaisun ja vapaan siveltimenkäytön edelläkävijänä Tihinen mainitsee Ellen Thesleffin, joka toimi esikuvana monille myöhemmille ekspressionisteille.

Ellen Thesleff, Firenze (1907). Signe ja Ane Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö. Kuva: Tampereen taidemuseo

Taidesäätiöiden kokoelmat tulevat nyt yleisön luo

Tämän näyttelyn teoshelmien esille saamisen on tehnyt mahdolliseksi kymmenen taidesäätiön yhteistyö Tampereen taidemuseon kanssa. Säätiöiden yhteistyön kannalta keskeinen toimija on puolestaan vuoden 2006 marraskuussa perustettu Suomalaiset taidesäätiöt ry.

Yhdistykseen kuuluvilla säätiöillä on omistuksessaan yhteensä 25 000 teosta, ja kokoelmissa ovat edustettuina kaikki taiteen lajit.

– Jäsenkokoelmat haluttiin tehdä tunnetuiksi ja niiden saavutettavuutta myös parantaa, kertoo Suomalaisten taidesäätiöiden intendentti Ulrika Grägg.

Aiemmin Suomalaiset taidesäätiöt ry on toteuttanut yhteistyössä Amos Andersonin taidemuseon kanssa yhteensä seitsemän näyttelyä vaihtelevin teemoin. Vuodesta 2017 yhdistyksen tärkein toiminnan muoto ovat olleet yhteisnäyttelyt eri museoiden kanssa.

– Nyt näyttelyt matkustavat yleisön luo, Grägg toteaa.

Leena Luostarinen, Käärmekukka (1986). Nordean Taidesäätiö. Kuva: Tampereen taidemuseo

* *

Antti Maasalo: On aika (2020–2022). Teräs, puu, diginäytöt, pienmoottorit. Kuva: Tampereen taidemuseo

Dimensio juhlii taiteen ja tekniikan vuoropuhelun valossa

Tampereen taidemuseossa nähdään nyt jo toinen taiteilijaryhmä Dimension juhlavuosinäyttely. Edellistä vietettiin kymmenen vuotta sitten. Valoa ja virtaa -teemalla toteutettu 50-vuotisjuhlanäyttely koostuu media- ja tilateoksista, maalauksista ja veistoksista.

Kineettisen eli liikkeeseen perustuvan taiteen ohella monet taiteilijaryhmän jäsenet ovat geometrisen ja abstraktin muotokielen uranuurtajia. Kuvataiteilijoiden lisäksi ryhmään on kuulunut esimerkiksi säveltäjiä, insinöörejä, elokuvantekijöitä ja arkkitehteja. Eri taiteenlajien yhdistely on dimensiolaisille luontevaa.

Tekniikan ja taiteen ennakkoluulottoman, kekseliään yhdistämisen lisäksi dimensiolaisille on ollut tärkeää käsitellä ihmisen ja luonnon välistä suhdetta.

Ryhmän toimintaa näyttelyn tiedotustilaisuudessa esitellyt, vuosia Dimension vastuutehtävissä toiminut Anja Rahola totesi, että yleensä ryhmän jäsenet eivät ole olleet kovin nuoria. Päästäkseen Dimension jäseneksi taiteilijan on pitänyt jo jotenkin ansioitua.

Dimension perustajajäseniä näyttelyssä edustaa esimerkiksi Antti Maasalo (s. 1940). Ryhmän nuorin jäsen on Niklas Ingelius (s. 1992).

Tässä muutama poiminta ryhmän näyttelystä Tampereen taidemuseon alakerrassa.

Kalle Mustonen (s. 1979): Sensitivity

Taiteilija Kalle Mustonen ja teos Sensitivity (2018–2022). Kuva: Katri Kovasiipi

Dimension nykyinen puheenjohtaja Kalle Mustonen toteaa teoksestaan Sensitivity (2018–2022), ettei välttämättä edes muista, mikä tuon kehikkomaisen, suhisevaa ääntä pitävän pallon nimi missäkin näyttelyssä on. Mustoselle on nykyään tyypillistä modulaarinen tekeminen, jossa teoksen osaset kiertävät teoksesta toiseen.

Sensitivityn nimellä Tampereen taidemuseon alakerrassa sijaitsevan pallomaisen teoksen visuaalisuus tuo herkästi mieleen Star Warsin Kuolemantähden. Mustonen toteaa, että tuo assosiaatio toimii kevyenä sisäänheittäjänä teoksen maailmaan.

Hän pohtii hetken teoksensa olemusta:

– Ehkä se on sellainen ihmisen tuhovoiman näytös. Jos oikein huonosti käy, meille jää pelkästään koneet suhisemaan. Teos on yhtä aikaa meditatiivinen ja rauhoittava. Siinä ääni kiertää, ja siihen voi jonkin verran vaikuttaa omalla varjollaan.

– Käyttämäni tekniikka on yhtä vanhaa kuin Dimensiokin. Teos on tekniikaltaan täysin analoginen, retrofuturistinen pallukka, Mustonen tiivistää.

Antti-Ville Reinikainen (s. 1980): Kieleke ja Johdatin

Taiteilija Antti-Ville Reinikainen veistostensa Johdatin (2020) ja Kieleke (2020) välissä. Kuva: Katri Kovasiipi

Käytöstä poistettuihin kulkuvälineisiin ja koneisiin assosioivia teoksia tekevän Antti-Ville Reinikaisen veistos Kieleke (2020) on hissikorin näköinen seinältä roikkuva rakenne.

– Käytän aika paljon valoa veistoksissani. Dimension kannalta aluksi mietin, sovinko sen jäseneksi ollenkaan. Sitten tajusin, että olen käyttänyt paljon erilaisia materiaaleja, esimerkiksi videota ja maalausta. Ehkä eniten teen kuitenkin veistostyyppisiä rakenteita.

Kieleke on nyt esillä ensimmäistä kertaa, Johdatin (2020) on nähty aiemmin esimerkiksi Oriveden Purnussa. Taidemuseon tilassa ja ripustuksessa teosten valot ja varjot korostuvat.

Nyt Reinikainen painottaa, että Kieleke ja Johdatin ovat veistospari. Ne on tarkoitettu yhdessä esitettäväksi. Veistosparin tematiikkaa hän avaa seuraavasti:

– Niissä yhdistyy tavoittamattomuuden ja luokseen kutsumisen tematiikka – niissä on luokse pääsemättömyys ja kykenemättömyys saada yhteyttä, johon samalla yhdistyy houkuttelevuus.

Timo Heino (s. 1962): Yöportieeri ja Pesä

Taiteilija Timo Heino teoksensa Yöportieeri (2007–2022) äärellä. Kuva: Katri Kovasiipi

Timo Heinon Yöportieeri (2007–2022) on saanut alkunsa jo vuonna 2007 ja sen tekoprosessi on jatkunut näihin päiviin saakka.

Yöportieerissa on 645 eri ihmisen sormenjälkeä narikkalapuilla. Heino on kerännyt ihmisten sormenjälkiä vielä enemmän, tallessa on kaikkiaan 2 000 sormenjälkeä.

– Nuorin sormenjälkensä teokseen antanut on kolmen kuukauden ikäinen, mukana on paljon myös iäkkäitä ihmisiä.

Teoksen idea syntyi, kun Heino oli lähdössä yökerhosta ja kiinnitti huomionsa narikkalappuihin eräänlaisena vaihdon välineenä.

– Ajattelen narikkalappuja sormenjälkien antajien muotokuvina. Teos on kollektiivinen ja yhteisötaiteellinen, sormenjälkensä antaneet ihmiset ovat anonyymejä ja vapaaehtoisia.

– Sormenjälki on jopa persoonallisempi kuin kasvot, mutta kokonaisuuden ilme on monotoninen. Valaistuilla suurennuslaseilla voi katsoa tarkasti sormenjälkien persoonallisia yksityiskohtia, Heino sanoo.

Timo Heino: Pesä (2022). Esinekooste. Kuva: Petri Virtanen

Heinon uusin teos Pesä (2022) on vauvansängyssä valopinnalla makaava pikkuvauvan elvytysnuken muotoinen hahmo, jonka Heino on tehnyt rikkinäisistä kananmunankuorista.

– Pohdinnassa ovat olleet materiaalinen siirtymä, muodonmuutos, ravinto ja energia. Teos on niin uusi, että itsellä on vielä ristiriitaisiakin fiiliksiä, mitä on tullut tehtyä, Heino tunnustaa.

Barbara Tieaho (s. 1944): Kaislikossa

Taiteilija Barbara Tieaho ja teos Kaislikossa (2022). Kuva: Katri Kovasiipi

Dimension juhlanäyttelyssä nähdään Barbara Tieahon viimeksi valmistunut teos, veistos nimeltään Kaislikossa (2022). Hän rakensi sen pilsneri- ja oluttölkeistä.

– Alusta alkaen teokseni ovat liittyneet luontoon, kiteyttää Tieaho pitkää taiteilijanuraansa.

Hän kertoo ihmetelleensä aluksi, miksi häntä pyydettiin liittymään Dimension jäseneksi. Etenkin viime aikoina hän on kuitenkin käyttänyt installaatioissaan videota ja valoa, mikä sopii hyvin Dimension maailmaan. Kuten myös ihmisen ja luonnon suhteen pohtiminen.

– Teosteni teemat vaihtelevat paljon, vaikka aina tavalla tai toisella ne perustuvat luontoon.

Kaislikossa on teos, jossa valo ja varjot merkitsevät paljon. Sen materiaaleina ovat olleet rauta, teräs, alumiini, teräsverkko, vaneri ja sähkövalo.

Puheenvuoronsa päätteeksi Tieaho huomaa antaa erityiskiitokset Tampereen taidemuseon museomestareille, joiden työ on ollut ratkaisevassa roolissa teosten esillepanossa ja ripustuksessa.

Katri Kovasiipi
Taiteen edistämiskeskus (Taike) on tukenut kirjoittajan työskentelyä.

* *

Siveltimen voima – kultakaudesta nykytaiteeseen

• Aiemmin julkisesti näkemättömiä tai harvoin esillä olleita teoksia yksityisistä kokoelmista. Näyttely on toteutettu yhteistyössä Suomalaisten taidesäätiöiden yhdistyksen kanssa. Yhdistykseen kuuluvat Alfred Kordelinin säätiö, Fortumin Taidesäätiö, Gösta Serlachiuksen taidesäätiö, OP Ryhmän Taidesäätiö, Pro Artibus -säätiö, Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö, Nordean taidesäätiö, UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiö, Åbo Akademin säätiö ja Lönnströmin taidemuseo.
• Näyttelyn taiteilijoita ovat muun muassa: Akseli Gallen-Kallela, Helene Schjerfbeck, Ellen Thesleff, Fanny Churberg, Jalmari Ruokokoski, Tyko Sallinen, Vilho Lampi, Eero Nelimarkka, Marcus Collin, Sam Vanni, Pekka Halonen, Yrjö Saarinen, Eva Törnvall-Collin, Esko Tirronen, Teemu Saukkonen, Leena Luostarinen, Anna Retulainen ja Henry Wuorila-Stenberg, Janne Räisänen, Viljami Heinonen, Emmi Kallio, Samppa Törmälehto.

* *

Valoa ja virtaa – Dimensio 50 vuotta

• Näyttelyn taiteilijat: Ville Aalto, Timo Heino, Lars Holmström, Antti Immonen, Niklas Ingelius, Pekka Kaikkonen, Tuomo Klemi, Antti Maasalo, Kalle Mustonen, Anja Rahola, Antti-Ville Reinikainen, Kim Somervuori ja Barbara Tieaho.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua