Auringonlasku merellä 11.1.2025 Kulttuuritoimituksen työmatkalla Folklandia-risteilyllä. Kuva: Marita Salonen
KOLUMNI | Jos lukijoita on enemmän kuin koskaan ja lisää tulee tasaisesti koko ajan, mitä muuta voisimme olla kuin onnellisia ja tyytyväisiä? Näin päätteli Kulttuuritoimituksen ylläpitotiimi viikkokokouksessaan.
Kulttuuritoimituksen henkeen on alusta asti kuulunut rento rohkeus, joten rohkenin sitten kysyä porukalta, uskalletaanko sanoa ääneen, että tavoitteenamme on 100.000 kuukausilukijaa. No tietysti, onhan se välillä jo niin lähellä!
Toimituspäällikkömme on katsellut lukuja aiempaa tarkemmin, ja loppuvuodesta lähtien lukijamäärämme neljän viikon periodella ovat huidelleet 80.000:n ja 90.000:n välillä. Luvut tarkoittavat ns. uniikkeja kävijöitä verkkolehdessämme. Juttujen lukukerrat ja näyttömäärät ovat tietysti vielä paljon suurempia.
Niin sanotut viralliset lukijamäärämme on ilmoitettu pienemmiksi. Tapanamme on ollut aina ilmoittaa ne alakanttiin, vaikka kasvu on ollut tasaista vuoden 2019 nopean alun jälkeen. Mistä niitä lukijoita teille oikein tulee, onkin hyvin tavallinen kysymys. Ja me vastaamme: niitä vaan tulee!
Pohdimme viikkopalaverissamme myös vakavissamme syytä lukijamäärien kasvuun, koska vapaaehtoistyöhön perustuvaa julkaisuamme ei ole vielä koskaan suunnitelmallisesti markkinoitu. Päädyimme siihen, että mitä enemmän kulttuuria kohtaan hyökätään, sitä enemmän herää myös suojelunhalua ja kiinnostusta seurata kulttuurielämää.
* *
Kilpailijoita meillä ei ole. Ei meidän mielestämme. Niitä on kyllä ehdotettu, ja joku taho on meidät sellaiseksi saattanut vuosien varrella kokea, mutta tässä hetkessä ja ajassa me kaikki erilaiset kulttuurijournalismin kirjoittajat ja kuvaajat teemme lähtökohtaisesti yhteistyötä ja yhteisessä rintamassa suomalaisen kulttuurielämän hyväksi ja sen puolesta.
On hienoa seurata, miten Helsingissä on käynnissä uusien medioiden syntyprosesseja. Ne lähtevät liikkeelle uudella aikakaudella: maailma on muuttunut valtavasti viiden vuoden aikana pandemian ja sotien seurauksena. Ne aikovat myös tehdä journalistista liiketoimintaa, jopa ilman mainoksia. Silloin tarvitaan tilaajilta melkoisen paljon rahaa.
Me Kulttuuritoimituksessa valitsimme jo lähtökuopissa erilaisen tien, kun päätimme pyhästä arvosta, josta ei tingitä. Nimittäin siitä, että emme ikinä vie sisältöjämme maksumuurin taakse. Siihen ovat lukijat oppineet luottamaan, ja tällä tiellä pysymme.
Meillä on arvopohjaista mainontaa, vain kulttuuritoimijoilta, juuri sen verran, että tulot kattavat alustan ylläpidosta ja julkaisutyöstä syntyvät kustannukset, mistä iso kiitos jokaiselle mainostajallemme. Me elämme samassa veneessä.
Kulttuuritoimituksen kirjoittajat, kuvaajat ja päätoimittaja tekevät työnsä korvauksetta. Me olemme sen itse valinneet. Aina kun meillä on tapaamisia oman porukan kesken, kysymme toisiltamme, miksi me teemme tätä vapaaehtoistyönä. Ja aina me toteamme: koska tämä on tärkeää. Jonkun tämä työ täytyy tehdä niin, että tietoa on ihan kaikkien saavutettavissa.
Lisäksi tämä on hauskaa, meillä on yhdessä hyvä olla tässä veneessä. Yhdellä sanalla: kutsumus – sitähän tämä jo lähentelee.
* *
100.000. Se on suuri luku. Se on kirjoitettu ensimmäisen kerran Kulttuuritoimituksen tussitaululle jo vuoden 2019 keväällä, kun suunnittelimme uutta verkkojulkaisuamme.
Silloin perustajaporukan into ja ilmapiiri suomalaisessa kulttuurijournalismissa nousi sellaisille kierroksille, ettei meillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin avata julkaisu ja antaa mennä. Tapahtui hyviä asioita. Kulttuuritoimituksesta on tullut ilmiö alallaan.
Ihanaa kevään odotusta kaikille Kulttuuritoimituksen lukijoille ja ystäville!
Marita Salonen
paatoimittaja [at] kulttuuritoimitus.fi
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Uusi festivaali tuulettaa kansanmusiikkia Finlaysonin alueella – Finlayson Soi kesäkuussa
TAPAHTUMA | Tampereen Finlaysonin alueelle rakentuu kesäkuun puolivälissä festivaalikeskus, kun uusi tapahtuma Finlayson Soi – Kaustisen etkot tuo kaupunkiin kansanmusiikkia kaikille.
Niagaran saliyleisölle aukeni hetkeksi yhteys puiden maailmaan
LUKIJOILLE | Nainen jolle puu puhui on Anne Välinoron uuden lyhytelokuvan nimi, ja tämä nainen valotti kokemustaan Kulttuuritoimituksen elokuvanäytöksen yleisölle Tampereen Niagarassa.
Kulttuuritoimitus poisti tilinsä X-palvelusta, muilla sometileillä 25 000 seuraajaa
SOSIAALINEN MEDIA | Kulttuuritoimitus on siellä, missä meidän lukijamme ovat, joten olemme myös sosiaalisessa mediassa.
Tervetuloa elokuviin lauantaina 30.11. Kulttuuritoimituksen kanssa – katsotaan yhdessä Nainen jolle puu puhui
LUKIJOILLE | Hyvät lukijat, kutsumme teidät Kulttuuritoimituksen päivänäytökseen elokuvateatteri Arthouse Cinema Niagaraan Tampereen Kehräsaareen lauantaina 30.11.2024.