Sirpa Pääkkönen karjalaisia juuriaan etsimässä – Karjala sydämessä -kirjaa juhlittiin Ylistarossa

Sirpa Pääkkönen sai kiinnittää nimikkolaattansa Matin-Tuvan seinään. Kuva: Marita Nyrhinen

Marita Nyrhinen, teksti ja kuvat

”Jatkosodan jälkeen yli 400 000 karjalaista menetti kotinsa, pakeni Karjalasta ja aloitti elämänsä tyhjästä uusilla kotipaikkakunnillaan. Matkatavaroita ei juuri ollut, mutta omat tavat ja kulttuuriperintö seurasivat mukana. Karjalaiset kokoontuivat yhteen, lauloivat, tapasivat sukulaisiaan ja kutsuivat vieraita kylään. He näyttivät tunteensa ja heittäytyivät juttusille tuntemattomienkin kanssa. Karjalan kunnaat elävät muistoissa, ja tavat siirtyvät sukupolvelta toiselle. Evakoiden jälkipolvet näkevät merkityksellisenä sen, että he kuuluvat laajempaan kokonaisuuteen, sukupolvien ketjuun. Kymmenen eri-ikäistä karjalaistaustaista kertoo, mitä karjalaisuus merkitsee heille. Tarinoiden myötä avautuu ikkuna omiin juuriin. Karjalaisuus on elämänasenne ja ehtymätön inspiraation lähde.”

Nämä kulttuurituottaja Anneli Lallukan syksyn kynnyksellä lausumat sanat saattelivat kirjailija Sirpa Pääkkösen lavalle kertomaan Karjala sydämessä – elämänvoimaa itäisistä juurista -kirjansa (SKS, 2022) synnystä.

Karjalaisuus veressä

Pääkkösen kiinnostus karjalaisuuteen heräsi vasta myöhäisemmällä iällä, vaikka hänen äitinsä, Liisa Luoma (os. Laitinen) oli Karjalan evakko. Mutta koska äidin karjalaisuutta ei kotona juuri korostettu, Pääkkönen mielsi itsensä aina pohjalaiseksi. Kun tietoisuus juurista heräsi mutta tietoa ei vielä paljoa ollut, Pääkkönen päätti alkaa tutkia taustojaan. Hän matkusti Karjalaan ja kävi äidilleen tärkeissä paikoissa. Kysymyksiä heräsi.

– Mietin, että Karjalan evakoiden ensimmäinen sukupolvi muisti sodan ja tunsi karjalaisen kulttuurin, mutta heräsi kysymys, miten tuo perinne on siirtynyt seuraaville sukupolville. Miten, miten hyvin kolmannen polven siirtokarjalaiset tuntevat karjalaista taustaansa? Mitä omat lapseni tietävät, Pääkkönen kertoo.

Niinpä Pääkkönen päätti kirjoittaa kirjan, joka keskittyisi erityisesti kolmannen polven siirtokarjalaisiin ja heidän suhteeseensa menetettyyn Karjalaan. Pääkkönen kertoo kirjassaan Viipurin länsipuolella sijainneessa Vahvialassa syntyneen äitinsä Liisan tarinan ja sen, kuinka tämä nuori rintamalotta tapasi Äänislinnassa, nykyisessä Petroskoissa tulevan miehensä Aarnen. Lähtiessään kesäkuussa 1944 kiireesti Karjalasta Liisa-äiti sattui siihen evakkojunaan, joka sai Elisenvaarassa osuman ja jossa menehtyi siviilejä, lottia ja sotilaita.

Pääkkönen taustoittaa omaa tarinaansa historiallisten lähteiden avulla ja kertoo tapahtumista, jotka johtivat karjalaisten evakuoimiseen, Karjalan pakkoluovutukseen ja evakkojen jälleenasuttamiseen. Kolmannen polven karjalaiset saavat oman äänensä kuuluviin. Kymmenen eri-ikäistä karjalaistaustaista kertoo, mitä karjalaisuus heille merkitsee, kun sodan päättymisestä on kulunut pian kahdeksankymmentä vuotta. Karjalaisuus tunnistetaan myös nuoremmissa sukupolvissa.

Pääkkönen arvostaa saamaansa apua.

– Haastateltavat oli helppo löytää, kiitos heille, että jakoivat omaa ja sukunsa tarinaa. Heidän tarinansa ovat erittäin tärkeitä, koska heidän kauttaan välittyvät tunne ja elävyys kirjan asiapitoisten lukujen rinnalle.

Teatteri-ilmaisunohjaaja Kaisa Lallukka esitti monologin ”Ajatuksia ja muistoja Liisan Laitisen Lotta-komennukselta vuosina 1941–1944”. Se perustui Sirpa Pääkkösen äidin, Liisa Luoman kirjoittamaan tekstiin. Kuva: Marita Nyrhinen

Teatteri-ilmaisun ohjaaja Kaisa Lallukalla on karjalaista verta isänsä puolelta. Hän on yksi niistä, jonka mietteitä karjalaisuudesta on tallennettu kirjaan. Lallukka esitti juhlassa koskettavan monologin, joka perustui Sirpa Pääkkösen äidin, Liisa Luoman kirjoittamaan tekstiin otsikolla ”Ajatuksia ja muistoja Liisan Laitisen Lotta-komennukselta vuosina 1941–1944”. Valkokankaalle heijastettiin Liisa Luoman kotialbumista poimittuja nuoruuskuvia. Lallukan esitys oli juhlan kauneinta antia.

– Karjala elää muistoissa ja mielikuvissa, jotka siirtyvät sukupolvelta toisella. Evakoiden jälkipolvet näkevät merkityksellisenä sen, että he kuuluvat laajempaan kokonaisuuteen, sukupolvien ketjuun. Tarinoiden myötä avautuu ikkuna toisiin aikoihin ja omiin juuriin, Pääkkönen pohtii karjalaisuuden olemusta ja menneisyyden vaikutusta tämän päivän ihmisiin.

Traumoja

Pääkkönen on joutunut miettimään sitä, miten sodasta selvittiin. Aikalaiset eivät selvinneet missään nimessä, mutta eivät myöskään jälkeläiset. Karjalaisessa sodan käyneessä sukupolvessa ja heidän jälkeläisissään voi nähdä ylisukupolvista traumaa tai niin sanottua taakkasiirtymää. Aiheesta on Pääkkösen mukaan keskusteltu paljon 2000-luvulla.

– Traumaan liittyvät tunnekokemukset voivat periytyä perheissä esimerkiksi epämääräisenä pahana olona. Tunteet tarttuvat helposti. Lapset vaistoavat vanhempien tunnetiloja. Traumakokemukset voivat ilmetä esimerkiksi pelkoina, huolien kokemisena ja varautumisena, kun pelätään, että jotain pahaa sattuu. Oma äitini pelkäsi ukkosta. Olen miettinyt aikuisena, yhdistikö hän ukkoseen pommitusten äänet.

Tunteet pelissä

Ylistaron Matin-Tuvassa käydyn keskustelun juontaja Anneli Lallukka tunneherkkänä ihmisenä myönsi silmäkulman kostuneen kirjaa lukiessaan. Matin-Tuvassa oli muitakin kirjan lukeneita, ja hekin myönsivät, että pala juuttui kurkkuun ja poru pääsi. Myös Pääkkönen kertoi itkeneensä monta kertaa työstäessä tekstiään.

– Kun kuuntelee sotasukupolven ja heidän jälkipolviensa tarinoita, ei voi olla liikuttumatta. Sotasukupolvi koki asioita, joita nykyään on vaikea käsittää: miltä tuntuu menettää koti, ehkä läheisiä ihmisiä, jättää kaikki taakseen ja aloittaa elämä tyhjästä uudella paikkakunnalla.

– Pakomatka on ollut monille kauhea, kun taivaalla lensi lentokoneita ja pommitusten äänet kantautuivat korviin. Perheenjäsenet joutuivat eroon toisistaan, äidit lähtivät pienten lasten kanssa, teini-ikäiset jäivät jalkapatikassa kuljettamaan lehmiä ja isät olivat rintamalla. Kaikkien tulevaisuus oli epävarma, mutta karjalaisista kasvoi selviytyjiä, jotka rakensivat itselleen uuden elämän, vaikka lähtökohdat olivat usein kaoottiset.

Kulttuurituottaja Anneli Lallukka (vas.) keskusteli Sirpa Pääkkösen kanssa karjalaisuudesta ja Karjala sydämessä -kirjasta. Kuva: Marita Nyrhinen

Kun kirja oli oikoluettavana, Ukrainan sota syttyi. Pääkkönen ei voinut uskoa asiaa todeksi.

– En todellakaan voinut aavistaa, että Euroopassa syttyy sota, kun aloitin kirjan kirjoittamisen. Tilanne herättää syvää surua ja huolta. Ukrainalaiset ovat kokeneet nyt saman kuin karjalaiset. He joutuvat lähtemään kodeistaan lyhyellä varoitusajalla, haalimaan matkatavaroihin mitä ehtivät, perheet joutuvat hyvästelemään isät asemilla ja tulevaisuus on hämärän peitossa. Tämä on todella rankkaa. Sodan kokenut sukupolvi kertoo, että sotaa ei unohda koskaan.

Ukrainan sota aiheutti huolta myös monissa karjalaisissa, jotka olivat jo tottuneet tekemään kotiseutumatkoja luovutetun Karjalan alueelle. Nyt sinne ei ole asiaa.

Kirjoitusprosessi

Suomessa on tutkittu karjalaisuutta paljon, ja evakoista on tehty väitöskirjoja ja opinnäytteitä puhumattakaan tallennetuista tarinoista, joita on kerätty useisiin arkistoihin. Lähteiden käyttö oli tärkeä osa kirjan synnyssä.

Niinpä Pääkkönen myönsi kirjoitusprosessin olleen melkoinen. Koronapandemia jylläsi, esti tapaamisia, ja useiden haastattelujen lisäksi lähteiden etsimiselle ja tutkimiselle oli varattava aikaa, kunnes tieto oli valmis kirjoitettavaksi. Työ kysyi keskittymistä ja kärsivällisyyttä.

Pääkkönen kirjoitti kirjaa vaiheittain, ja alkuperäinen idea ja käsikirjoituksella muuttuvat matkan varrella helposti. Hän on kiitollinen siitä, että sai työparikseen pätevän kustannustoimittajan SKS Kirjoista; Anna Revitzer teki muokkausehdotuksia ja antoi etenemissuunnan.

Koko kylä paikalla

Kun Sirpa Pääkkönen sai kirjansa valmiiksi ja mietti julkistamistilaisuutta, tuntui luontevalta pitää se Ylistarossa. Pääkkönen on syntynyt ja kasvanut tuossa nykyisin Seinäjokeen kuuluvassa pikkupitäjässä pohjalaisen isänsä ja siirtokarjalaisen äitinsä tyttärenä. Tilaisuus järjestettiin elokuvateatteri Matin-Tuvassa, joka on ollut tärkeä kohtaamispaikka lapsuuden ja nuoruuden ajan Sirpalle.

Matin-Tupa osoittautuikin oivalliseksi juhlapaikaksi. Teatterisaliin oli kokoontunut koko joukko Pääkkösen sukulaisia, ystäviä, entisiä naapureita sekä koulukavereita. Lämmin vastaanotto oli kasinkosketeltavissa. Ylistarossa muistot heräsivät henkiin.

– Tämä paikka on minulle aivan erityinen. Olin noin 10-vuotias, kun isäni alkoi tuoda minua elokuviin. Meillä oli vakiopaikat takarivissä. Katsoin täällä Hitchcockit, James Bondit ja musikaalit. Ehkä liikaakin jännitystä pienelle koulutytölle. Paikka liittyy myös sukuumme. Isoisämme Matti W. Luoma perusti tämän teatterin ja on upeaa, että se on säilynyt suvussa ja on ainutlaatuinen kulttuurikeskus Pohjanmaalla. On hienoa, että kirjan julkistusjuhla on juuri täällä.

Olen tuntenut Sirpa Pääkkösen lapsesta asti. Meillä on samankaltaiset juuret: äiti on Karjalan evakko ja isä eteläpohjalainen. Vanhempamme tekivät aikoinaan yhteistyötä radio- ja tv-kaupan merkeissä. Olen aina tiedostanut hyvin karjalaiset juureni ja ollut niistä ylpeä, toisin kuin Pääkkönen, joka alkoi etsiä äitinsä menneisyyden kautta omia juuriaan.

Kirjaa lukemalla tietoisuuteni omistakin juuristani syveni entisestään. Matka äitini kotiseudulle Käkisalmeen oli haaveena, mutta geopoliittisen nykytilanteen takia se on sula mahdottomuus.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua