Rauman vanhat talot kertovat jatkuvuudesta, vastuusta ja unelmien toteuttamisesta

09.09.2022

Vanhan Rauman kulttuuriympäristöä. Kuva: Wiki Commons

KIRJAT | Mitä tulee ensiksi mieleen Rauman kaupungista? Pitsi, vaikeaselkoinen murre, merellisyys, ihanat vanhat pihapiirit…

”Kun seuraavan kerran kurkistelen aidanraoista vanhojen puutaloalueiden pihapiireihin, ymmärrän, etten suinkaan katsele nostalgisesti huokaillen menneisyyteen, vaan nykyhetkeen – ja toivottavasti tulevaisuuteen myös.”

Koteja Vanhassa Raumassa (Moreeni, 2022). 239 sivua. Toimittaneet Hanna Elo, Marja Hakola, Helena Hietanen, Ilse Juntikka ja Maija Tuhkanen. Valokuvat pääasiassa Katja Hagelstamin.

Vanhan Rauman alue hyväksyttiin Unescon maailmanperintökohteeksi kolmekymmentä vuotta sitten. Entä jos sitä ei olisi hyväksytty? Olisiko mitään suojeltavaa enää jäljellä?

Toki sentään! Raumalaiset ovat juurtuneet kotiseudulleen ja he ovat kyllä osanneet arvostaa omia asuinsijojaan. Vanha Rauma on onnekseen säästynyt pahoilta tulipaloilta.

1800-luvun puolivälissä Rauma oli vielä merenkulusta elävä pieni maalaiskaupunki. Talot olivat tuolloin vaatimattomia ja pihapiireissä oli monenlaisia talous- ja varastorakennuksia sekä eläinsuojia. 1800-luvun lopulla alkoi kaupungin kukoistus ja asumusten korjaamisen ja kohentamisen aikakausi sen myötä.

Kyse on kuitenkin ollut myös siitä, miten ja millaisia muutoksia on täytynyt ja voinut ajan saatossa tehdä asumisen toimivuuden vuoksi. Vanhaa ei ole aina haluttu hävittää uuden tieltä, mutta taloja ja pihapiirejä on ollut tarve ajanmukaistaa. Villiä rakentamista ei ole kaupungissa sallittu, vaan maistraatti tai läänin kuvernööri joko hyväksyi tai hylkäsi suunnitelmat.

Kuin ihmeen kaupalla Rauma välttyi 1960-luvulla alkaneelta ympäri Suomea vaikuttaneelta saneerausaallolta, jolloin kaikkea ajan hampaan kuluttamaa, mutta sodilta ja tulipaloilta säästynyttä, hävitettiin surutta.

9789511412984

* *

Moreenin kustantama (2022) monen tekijän kokoama, tutkimuksiin ja haastatteluihin perustuva kirja Koteja Vanhassa Raumassa kertoo Rauman kaupungin syntyhistoriasta ja sen vanhimman osan kehkeytymisestä sekä tuon alueen muutoksista ja suojelemisesta. Kirjan nimen alaviitteenä on tärkeä lisäys: Säilyttävää korjaamista, kestävää asumista. Kirjassa esitellään kaksitoista vanhaa kotia, joissa eletään nykyajan elämää, mutta annetaan menneisyydenkin hengittää.

Alkusanat on kirjoittanut Vanhan Rauman asukas, kuvanveistäjä Helena Hietanen, esipuhe on arkkitehti Jukka Koivulan ja talot esittelee Marja Hakola. Arkkitehti Hanna Elo on laatinut esimerkkikuvauksena selonteon Jusslan talon vaiheista, jotta lukijan olisi helpompi hahmottaa, miten monenlaisia toimenpiteitä vanhan rakennuksen kunnostukseen ja ylläpitoon tarvitaan – ja mitä kaikkea talot voivat olemassaolonsa aikana kokea. Jusslan synty on ajoitettavissa jo 1500-luvulle, joten historian sivuja on ehtinyt kääntyä melkoisesti, ennen kuin on päästy näihin päiviin asti!

Rauman kaupungin rakennushistoriaa on dokumentoitu tarkasti. Tietoa on kartoitettu ja kartutettu sekä kuvamateriaalia ja muita arkistoja säilytetty huolella. Vuonna 1974 perustettu Vanha Rauma Yhdistys on niinikään tehnyt tärkeää työtä muokkaamalla asenteita vanhaa rakennuskantaa ja ainutlaatuista miljöötä arvostavaksi.

* *

Koteja Vanhassa Raumassa -kirja ei ole mikään laajennettu versio trendikkäistä sisustuslehdistä eikä myöskään mikään remonttiopas, vaikka Katja Hagelstamin valokuvat ovat kutsuvia ja kiehtovia sekä talonkorjausselvitykset valaisevia. Tämä kirja on enemmän: siinä on runsaan tiedon ja historiantajun ohella myös kosolti sydäntä ja sielua!

Vanhojen, työllä ja vaivalla, rahalla ja rakkaudella korjattujen talojen asukkaat ovat avanneet kirjan tekijöille ja meille lukijoille omien kotiensa ovet. Kuvien katselemisen myötä pääsee osalliseksi Vanhan Rauman idyllisten kujien, kutsuvien pihapiirien ja puutarhoiden lumosta sekä tuntemaan iloa voidessaan astua kuvien avulla sisään näiden talojen tunnelmiin ja tarinoihin.

Myös se välittyy, miten paljon aikaa ja sinnikkyyttä korjaukset ja muutokset ovat tekijöiltään vaatineet. Omannäköinen koti on rakentunut pikkuhiljaa, kunkin talon ominaispiirteitä kuunnellen ja tulkiten.

* *

Kirjassa esitellyille taloille on yhteistä se, että ne ovat vanhoja, mutta muutoin ne poikkeavat toisistaan muun muassa rakennusajankohdiltaan, väreiltään ja tyyleiltään. On keisarin keltaista ja punamultaa, on koristeleikkauksia ja moniruutuikkunoita. On vaatimattoman oloisia ja ulkoisesti koreilevampiakin rakennuksia. Sisätilat ovat muodostuneet nykyomistajien maun ja tarpeiden mukaan, entisajan rakennustapoja ja tekniikoita sopivasti soveltaen. Tarkoitus on vaalia vanhaa rakennusperintöä, mutta viettää silti aivan normaalia nykyelämää. Yksikään rakennuksista ei ole museo, vaikka entisten asukkaiden henki saattaakin leijua idyllien yllä…

Vanhan Rauman nykyiset asukkaat eivät useinkaan ole alun perin seudulta kotoisin. Alkuperäinen asujaimisto on ollut enimmäkseen melko vähävaraista väkeä, joka on kohennellut elinpiiriään mahdollisuuksiensa mukaan. Tulokset ovat olleet kirjavia. Vuosikymmeniä kestänyt Vanhan Rauman pelastaminen ja alueen entisöinti on ollut kallista, hidasta ja säänneltyä. Onneksi unelmiinsa uskovia ja sinnikkäitä Vanhan Rauman uudisasukkaita on löytynyt. Raumalla onkin aina puhuttu ”tullista tulleista” (vrt. muualta tutut junantuomat), sillä kaupunki sijoittui aikoinaan länsi- ja itätullin väliselle alueelle. Nykyisenkin Vanhan Rauman asemakaava rajautuu samoin kuin vuonna 1820 ja jo sitäkin ennen.

* *

Koteja Vanhassa Raumassa -kirja on tyylikäs kiitos ja kunnianosoitus kaikille niille, jotka ovat osaltaan olleet suojelemassa alueen ominaispiirteitä tehden muutoksia miljöön ehdoilla: ihmiset lähtevät aikanaan, mutta talot jäävät. Sekin on oivallettu, että (tarpeellisetkaan) uudistukset eivät aina ole parantavia, vaan peruuttamattomasti vaurioittavia. Tärkeää on kuitenkin pyrkiä säilyttämään, kulloisenkin ajan vaatimista toiminnallisista muutoksista huolimatta, rakennusten autenttisuus ja kerroksellisuus.

Kirjan taloesittelylukujen nimet kertovat osuvasti, mistä on kyse: Portti Vanhaan Raumaan, Kestävää ja kiireetöntä taiteilijaelämää, Kaivon vieressä kasvaa aaprotti, Roiskemaalausta ja marmorointia, Savirappausta ja vanhoja lankkuja. Merikapteenin talo on täynnä tarinoita. ”Vanhassa talossa asuminen vaatii rakkautta ja kärsivällisyyttä”. ”Vastuu talosta on nyt meillä”.

Teoksen kokonaisuuksia hahmottava valokuvakuvitus kiehtoo. Myös yksityiskohtia on poimittu mukaan runsaasti. Kirjan antiin paneutuessaan lukijalle avautuu persoonallisten kotien ja kukkivien puutarhojen ihailun ohessa, mikä määrä työtä on sisältynyt kaiken kauniin saavuttamiseksi. Nämä talot ja pihat eivät kuitenkaan ole esittelytiloja, vaan koteja. Vaikka kirjan upeissa kuvissa ei näykään ihmisiä, taloista kyllä huomaa, että niiden asukkaat viettävät juuri heille sopivaa, täyteläistä elämää.

Ja kun seuraavan kerran kurkistelen aidanraoista vanhojen puutaloalueiden pihapiireihin, ymmärrän, etten suinkaan katsele nostalgisesti huokaillen menneisyyteen, vaan nykyhetkeen – ja toivottavasti tulevaisuuteen myös.

Ritva Alpola

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua