Saako prosessiajattelusta ja luovuuden mystiikasta työkaluja tavoitteelliseen kirjoittamiseen?

Yksityiskohta kirjan kannesta. Kuva: Art House

Kimmo Svinhufvud: Viheliäinen luovuus! Kirjoittamisen jännitteet ja tasapaino. Art House, 2026. 194 sivua.

Rakastan kirjoittamisen oppaita, ne virkistävät kuin Bonaqua aavikolle eksynyttä. Etenkin jos kynä tuntuu tuskaisen raskaalta. Kimmo Svinhufvudin kirjoittamisen opas Viheliäinen luovuus! Kirjoittamisen jännitteet ja tasapaino (Art House, 2026) tarjoaa prosessiajattelua ja luovuuden mystiseksi koettuja puolia tavoitteellisen kirjoittamisen polttoaineeksi.

Svinhufvud on konkari genressään, hän on kirjoittanut lukuisia kirjoittamisen oppaita. Esimerkkinä opinnäytetyön luomisprosessiin pureutuva Gradutakuu (2009) ja kirjoittamista kokonaisuutena tarkasteleva Kokonaisvaltainen kirjoittaminen (2007).

Rakastan myös lukea luovuudesta, sekä tutkimustietoa että kokemuskirjallisuutta. ”Luovuus” Svinhufvudin kirjan nimessä veti minut sen kimppuun kuin kärpäsen liimapaperiin. Luovuus edustaa minulle itseilmaisua, hyvinvointia ja leikkiä; sisäistä lasta heittelemässä kärrynpyöriä sielun syövereissä. Luovuuden vaalimisen ja jonkin luovan toiminnan harjoittamisen pitäisi olla ihmisen perusoikeus.

* *

Yhdysvaltalainen psykologi Keith Sawyer ja luovuuden tutkija Danah Henriksen tuovat kirjassaan Explaining Creativity: The Science of Human Innovation (2023) esiin, että lukuisat tutkimukset todistavat luovan toiminnan lisäävän ihmisen mielenterveyttä, hyvinvointia, merkityksellisyyden tunnetta ja luovaa potentiaalia. Tarvehierarkiastaan tutun psykologi Abraham Maslow’n mukaan hyvinvoivat ihmiset ovat kaikista luovimpia ihmisiä.

Silti luovuus on toisinaan kuin jumala ja saatana samassa sadussa. Ristiriitaista, paradoksaalista, kompleksista. Svinhufvud kuvaa ilmiötä kirjassaan viheliäisenä ongelmana. Hänen mukaansa viheliäisyys ilmenee usein kirjoittajan tai muun luovan työn tekijän halujen, puheiden ja tekojen välisinä ristiriitoina.

Järjestin itselleni hiljattain omatoimisen kirjoitusretriitin kaukana kotoa, ja toivoin suoltavani tekstiä tehokkaasti kuin HK Foodsin työntekijä sinistä lenkkiä työviikon viimeisessä ylityövuorossa. Kun kirjoittamisen hetki koitti, löysin itseni pyörimästä laakeaa ympyrää kirjoituspaikkani ympärillä. Aivot olivat ajattelemisesta sumeat ja sormet syyhysivät päästä napsuttamaan näppäimistöä plyysisohvan nurkkaan. Vaikka kuinka syyhytti, jokin sisälläni teki kaikkensa estääkseen kirjoittamisen toimeenpanon. Viheliäistä!

Ongelmastani oli riistetty kaikki rationaalisuus yhtä tehokkaasti kuin pienituloisen sosiaaliturvasta oikeisto-Suomessa. Svinhufvud toteaakin, että kirjoittamisen viheliäiset ongelmat pakenevat usein järkeä. Hän nimeää ydinpiirteiksi esimerkiksi ongelman monimutkaisuuden, sen jatkuvan muutoksen ja sen määrittelemisen vaikeuden. Kuulostaa kesäsateessa kastuneelta palalta saippuaa.

Ajattelin kirjoitusretriittiini pettyneenä, että kirjoittaakseni tavoitteellisesti tarvitsen lisää itsekuria, selkärankaa ja ratsupiiskaa. Luettuani Svinhufvudin kirjan pohdin, riittäisikö pelkkä kirjoittamisprosessin paloiksi pilkkominen viheliäistä ongelmaa taltuttamaan.

Kimmo Svinhufvud. Kuva: Sasa Tkalcan

* *

Svinhufvud kannustaa kirjassaan tarkastelemaan kirjoittamista monitasoisesti lopputuloksen, menetelmän ja identiteetin tasolla. Luovasta toiminnasta syntyvän lopputuloksen määritteleminen antaa tekemiselle suunnan ja mittatikun, jolla syynätä edistymistä. Sopivan menetelmän valitseminen määrittää millaisin rutiinein, työskentelytavoin ja valinnoin lopputulos saavutetaan. Kirjoittajan identiteetin omaksuminen ja ytimeen juurruttaminen usuttaa pysymään kirjoittamisen parissa pitkäjänteisesti.

Svinhufvud esittelee kirjassa mallinsa kirjoittamisesta neljän vastakkaiseen suuntaan vetävän voiman välisenä jännitteenä. Hahmottaakseen jännitteet on tutustuttava kirjoittamisen neljään voimaan, jotka muodostavat kaksi vastakkaista paria. Ensimmäinen pari uunista ulos on rakenne ja inspiraatio, toinen sosiaalisuus ja yksinäisyys.

Ensimmäinen pari luo kirjoittamiselle perustan ja pistää sen liikkeelle. Rakenne on suunnittelua, sekä tekemisen että tekstin rakenteen osalta. Milloin, miten, mitä kirjoitetaan. Määrittelyjä pakoileva inspiraatio on rakenteen vastavoima. Se jokin, joka saa kynän viuhumaan vimmaisena kuin jänistä jahtaava vinttikoira: idea, tunne, taide, mikä kullekin. Vaikka inspiraatio hihkuu sisimmässä suunnan olevan oikea, tarvitaan rakennetta ylläpitämään tekemistä, viemään se maaliin myös inspiraation nukahdellessa päiväunille ja muun elämän huutaessa huomiota.

Toinen pari suhteuttaa kirjoittamisen muuhun ihmiskuntaan. Yksinäisyys on tekemisen rauhaa ja keskittymistä sekä oman äänen ja näkemyksen seuraamista. Monimerkityksinen sosiaalisuus on sen vastavoima. Sosiaalisuus on mallissa kommunikaatiota, yhdessä tekemistä ja erilaisten näkemysten vuorovaikutusta. Se voi tarkoittaa yhdessä kirjoittamista mutta myös muille kirjoittamista.

Svinhufvud kuvaa kirjoittamisen voimien välisten jännitteiden riuhtovan kirjoittajaa vastakkaisiin suuntiin kuin hallitus ja oppositio toisiaan eduskunnan täysistunnossa. Esimerkkinä jännitteet kirjoittamisen halun ja muiden elämän velvollisuuksien tai tunteiden välillä. Haluan kirjoittaa, mutta kun Mount Everestin kokoinen pyykkivuori, vanhempainilta, läheisriippuvainen puoliso, koira, äiti, näkyväksi tulemisen pelko ja niin edelleen. Tuttua?

Voimien pitäminen tasapainossa toisiinsa nähden on jutun juju, jotta vastavoiman ”varjot” eivät mukiloi kirjoitusprosessia mennessään. Svinhufvud nimeää rakenteen varjoksi jäykkyyden ja joustamattomuuden, inspiraation varjoksi epämääräisyyden ja harhailun, yksinäisyyden varjoksi merkityksettömyyden ja kiintopisteiden katoamisen, ja sosiaalisuuden varjoksi epäolennaisuuksiin harhautumisen.

* *

Svinhufvud tuntuu kirjan perusteella analyyttiseltä prosessiajattelijalta, jonka tavoitteellinen kirjoittaminen syttyy liekkeihin luovan prosessin pilkkomisesta hallittaviin osiin. Ostan prosessiajattelun kiitollisena, koska se todella auttaa painamaan pakarat penkkiin ja kynnet kannettavaan.

Pelkkä prosessiajattelusta paasaaminen kirjoittamisen oppaassa maistuisi kuitenkin kuivalta maustekakulta. Svinhufvud kostuttaa kakkunsa yhdistämällä prosessiajattelun luovuuden tiedostamattomien, mystiseksi koettujen puolien kanssa. Hän yllättää jäsentämällä niitä antiikin mytologian ja jumalten kautta – tuore näkökulma!

Koen luovuuden herättelyn ja hoivaamisen Athenen, Hermeksen, Hefaistoksen ja Hekaten avulla inspiroivana, koska olen kaikenlaiseen henkisyyteen kallellaan. Mutta se voi samalla ylläpitää luovuususkomusta, jossa luovuus nähdään jumalallisena, ulkopuolelta ihmiseen laskeutuvana voimana.

Psykologi David Burkus määrittelee kirjassaan The Myths of Creativity (2013) luovuususkomukset aikojen saatossa kehittyneiksi tarinoiksi, joilla on pyritty selittämään jonkin mystisen ilmiön tai tapahtuman ilmenemistä. Esimerkkinä neromyytti sekä luovuuden ja hulluuden välinen yhteys. Luovuususkomuksista ei liene varsinaista vaaraa, jos ne eivät aiheuta viheliäisiä ongelmia.

Seuraava luovuususkomus aiheutti minulle viheliäistä kirjoittamattomuutta: luovuus on poikkeusyksilöiden etuoikeus, persoonallisuuden piirre, joka kuuluu vain taidetta tai tiedettä harjoittaville. Vei tuhansia lukutunteja luovuudesta päästä uskomuksesta eroon, heittää neromyytti Mariaanien hautaan

Psykologi Robert Stenberg toteaa kirjassaan Wisdom, Intelligence and Creativity Synthesized (2003) populaarin luovuuskirjallisuuden vaikuttaneen akateemista tutkimusta voimakkaammin yleisiin käsityksiin ja uskomuksiin luovuudesta. Luovuudesta kirjoitetaan paljon kirjallisuutta, joka perustuu kirjoittajien omakohtaisiin kokemuksiin ja kokemuksellisiin käsityksiin luovuudesta. Myös Svinhufvudin kirja edustaa mielestäni kokemusgenreä.

Genreen liittyy kauniin metsäniityn lisäksi kiviä ja kantoja. Teosten painottuminen käytännön ohjeisiin ja neuvoihin voi hämärtää ymmärrystä luovuudesta monimutkaisena ja monitulkintaisena ilmiönä. Ehkä kokemuskirjallisuuden rinnalle tuotettava yleistajuinen tutkimustieto voisi kitkeä viheliäisiä ongelmia aiheuttavat luovuususkomukset.

Entä kirjoittamisen tai muun luovan toiminnan lentoon lähettävät uskomukset? Svinhufvudin kirjan luovuususkomuksien kierrättämiseltä kalskahtavat kohdat tuntuvat pyrkivän vilpittömästi kannustamaan tavoitteelliseen kirjoittamiseen. ”Yritä tunnistaa ne kirjoittamisen tavat, jotka ovat sinulle sopivia ja sinun näköisiäsi”, Svinhufvud kirjoittaa.

Kaksinaismoralismia tahi ei: jos käy niin, että kreikkalaiset jumalat saavat kirjoittamiseeni kestävyyttä, niin, Athene, olen valmiina vastaanottamaan ohjauksesi!

Niina Juutilainen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua