Pitkä julkaisutauko vei Marja Kyllöseltä uskon omaan osaamiseensa – kuilusta pääsi pois vain kovalla työllä

Marja Kyllönen joutui pitkään piinaan teostensa teostensa Lyijyuuma (WSOY, 1997) ja Rikot (WSOY, 2001) jälkeen.

Miten on mahdollista, että noin 15 vuotta lähes täysin koskemattomana ollut romaanikäsikirjoitus valmistuu lopulta? Kaiken lisäksi se nousee komeasti Finlandia-palkintoehdokkaaksi ja saa Runeberg-palkinnon, 20 000 euroa.

Näin kävi Tampereella asuvan Marja Kyllösen teokselle Vainajaiset (Teos, 2022). Teksti julkaistiin kirjana viime vuonna, ja Tuija Kososen lukemana äänikirjanakin sen voi kuunnella. Pommi vai suutari, ehti kirjailijan velikin kysyä ennen kuin työ valmistui ja menestys paukahti.

Kyllönen tunnustaa sykertyneensä ja umpioituneensa omaan, kovaan itsekritiikkiinsä. Hän meni aivan lukkoon eikä saanut enää mitään aikaan. Tuli pitkä julkaisutauko ja harmitus siitäkin, ettei ollut tullut hankkineeksi muuta ammattia.

Vainajaiset-teoksen aktiivisin kirjoitusaika sijoittuu vuosiin 1998–2006. Työstö alkoi siis jo noin 25 vuotta sitten. Silloin syntyi ensimmäinen raakaversio, mutta pahaksi onneksi kävi niin, että kahden aiemman teoksen kustantaja WSOY hylkäsi tekstin.

Kulttuuritoimituksen kriitikko Anne Välinoro totesi Vainajaisista 30.11.2022, että Kyllönen on tehnyt uniikin teoksen, luonut oman maailmansa. Teksti on kriitikon mukaan maanista kuvausta tunteista, jotka syövät ihmistä, epäluuloista ja eri persoonissa hyppelehtivistä ajatuksista.

* *

Kajaanissa nuoruutensa asunut Marja Kyllönen, 47, alkoi kirjoittaa tosimielessä jo 13-vuotiaana. Hän halusi kirjoittaa eri tavalla kuin kukaan muu. Vain 17-vuotiaana J. H. Erkon kilpailusta saadun tunnustuksen jälkeen löytyivät luottamus omaan ääneen ja kova usko lahjakkuuteen.

Kirjailijan omaleimaisuutta kuvaa, että hänen valikoimaansa eivät kuulu sellaiset triviaalit verbit kuin olla, tulla ja mennä. Hän löytää minkä tahansa arkisen tekemisen kuvaamiseen toinen toistaan värikkäämpiä ilmauksia.

”Kun paloautojen joiku alkoi kiiriä vesitorilta lähemmäs, kimpuroi Laimi kirkkopyöränsä vaappuvaan hankaan ja lengotteli tiettömille teilleen, elähtänyt pylly satulaa apeasti märehtien.”

Siinä esimerkki teoksen alkulauseilta. Näyte vihjailee vahvasti palkintotuomaristojen intoa voittojen jakoon. Tietenkin rikas ja omaperäinen suomen kieli ansaitsee aina arvostuksensa. Runeberg-raati mainitsi perusteluissaan kielen ainutlaatuisuuden, jonka arvelee saavan rakennusaineksensa kansanperinteestä, kauhusta ja Kainuusta.

Hieman Kyllönen oudoksuu määritelmiä omasta kainuulaisuudestaan, koska on asunut yli puolet elämästään Tampereella. Hän pitää kieltään ja ilmaisuaan täysin omanaan, koska hänellä on ollut aivan nuoresta lähtien taito etsiä ja luoda sanoja omalla persoonallisella tavallaan.

Lisäksi hän on sitä mieltä, että kaikki kirjat kertovat hyvästä, pahasta ja rakkaudesta. Mutta kustantajan taannoinen väite, jonka mukaan Vainajaiset olisi kauhukirjallisuutta, sai kirjailijan hämmästymään perin pohjin.

Toisaalta hän ehdottaa, että jokaisen henkilön nimen ohessa pitäisi mainita, missä tämä on varttunut 15-vuotiaaksi asti, koska ympäristöllä on niin suuri vaikutus persoonaan. Omaa suhdettaan kansanrunouteen hän pitää kuitenkin erittäin ohuena. Kyllönen ei tunnusta Kalevalaa, Kanteletarta eikä Eino Leinoa idoleikseen.

Marko Järvinen haastatteli Marja Kyllöstä Tahmelan huvilalla 23.3.2023.

* *

Marja Kyllösen teksti todellakin on niin omaperäistä, että se saattaa tyrmätä lukijan tainnoksiin. Avautuuko kaikille edes jokaisen sanan merkitys ja sisältö? Epäilemättä lukukokemus on helposti raskas, niin hienoja kuvia kuin erikoiset ilmaukset maalaavatkin.

Vainajaiset ei päästä lukijaansa helpolla. Jo teoksen nimi herättää kysymyksiä, mistä se on rakennettu? Vainaja, hautajaiset, painajaiset? Iskevää ja kuvaavaa, mutta perin juurin outoa.

Vainajaisten raskaat teemat eivät päästäneet kirjoittajaansa helpolla. Peräti 20 vuotta haaskautui siihen, ettei luottoa itseen ollut. Vainajaisten tekstiin Kyllönen on kuitenkin aina uskonut. Siksi ällistys oli jättimäinen, kun uuden kustantamon edustaja arvioi sen olevan vain 70–75-prosenttisesti valmista.

Käsikirjoitukseen tehtiin sitten merkittäviä muutoksia. Kieli sinänsä oli jo äärimmäisen hiottua, mutta kunnollinen kertoja (tai kertojat) puuttui. Uudestaan kirjoittaminen alkoi koronavuosien alun vaiheilla.

Täysin vapautunut kirjoittamisen peloistaan Kyllönen ei ole vieläkään. Missä tahansa luovassa työssä voi käydä niin. Tekijä nostaa oman rimansa niin ylös, että sen ylitse on lähes mahdotonta kavuta.

Uutta teosta kannattaa silti puskea kasaan. Ehdottomasti, kun kerran on palkittu proosakirjailija.

Aila-Liisa Laurila, teksti ja kuvat

Kirjoituksen pohjana on Marja Kyllösen ja Marko Järvisen käymä keskustelu Tahmelan huvilalla Tampereella 23.3.2023.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua