KIRJAT | Esikoiset-esseesarjassa käsitellään J. H. Erkon palkinnon voittaneita kirjoja ja pohditaan taiteen palkitsemisen mielekkyyttä. Sarjan ensimmäisessä esseessä keskitytään kahteen kokoelmaan pitkät urat tehneiltä runoilijoilta.
Kirjallisuus
Jonkun piti tehdä kirja tahtonaisesta Tekla Hultinista, joten Helena Kujala päätti kirjoittaa elämäkerran
HENKILÖ | Tamperelainen toimittaja Helena Kujala pitäytyi faktoissa ja päätyi käyttämään minämuotoa kirjassaan Tekla Hultinista. Minämuotokerronta tuo Suomen ensimmäisen naistohtorin lähelle lukijaa.
Kaija Anttonen suomentaa pohjoissaamesta, ruotsista, norjasta ja englannista ja julkaisee saamelaiskirjallisuutta suomeksi
SUOMENTAJAN SANOIN | Kääntäjä Kaija Anttosen Kieletär Inari -kustantamon erityisteemana on tänä vuonna lastenkirjallisuus: Anttonen kustantaa vuoden sisällä viisi saamenkielestä suomentamaansa lastenkirjaa.
Tampereella on hyvää arkkitehtuuria – parhaat palat on nyt poimittu oppaaseen, jonka voi ottaa taskuunsa kävelyretkelle
ARKKITEHTUURI | Tampereen historiallisten museoiden julkaisema Tampereen arkkitehtuuriopas on tehty, koska nyt kaupunkikuvassa tapahtuu suurin murros 60–70 vuoteen. Oppaan toinen kirjoittaja, arkkitehti Jorma Mukala kiittää Tampereen urbaaniutta ja tekemisen meininkiä.
Tanssia karhujen kanssa – sukellus YLEn runopalkinnon voittajiin 1994–2021
RUNOUS | YLE on palkinnut vuosittain parhaita suomalaisia runoteoksia Tanssiva karhu -palkinnolla vuodesta 1994 lähtien. Mikko Saari luki läpi kaikki Tanssiva karhu -voittajat ja tietää nyt kaiken palkitusta kotimaisesta runoudesta.
Suomentajat paljastavat salaisuutensa Kirjastokaistan keskusteluissa ja YLEn podcastissa
PODCAST | Suomentajien salaisuudet on herkullinen podcast-sarja: tusinan verran keskusteluja kokeneiden suomentajien kesken, aiheena suomentamisen salaisuudet monipuolisin näkökulmin. Millaista on suomentaa sarjakuvaa, klassikoita, teatteria, dekkareita, nuortenkirjoja tai runoja?



