KIRJALLISUUS | Tampereen Lukulaarissa vierailleen Milla Keräsen romaani kertoo muun muassa ruumiinryöstäjistä ja tieteentekijöistä valistuksen ajan Edinburghissa.
Kirjallisuus
Lukupäiväkirja 2025: osa 9 – ensimmäiset kevään kirjat
LUKEMINEN | Mikko Saari on lukenut romaaneja, kuvakirjoja, runoutta ja esseitä ja tutkaillut ensimmäisiä kevään kirjauutuuksia.
Lastenkirja yhteiskunnassa -seminaarissa puhuttiin vallasta ja rahasta
TAPAHTUMA | Lastenkirjainstituutin seminaarissa keskusteltiin vilkkaasti siitä, miten lastenkirjat asettuvat osaksi yhteiskuntaa ja yhteiskunta osaksi lastenkirjoja.
Tampereen kirjafestarit julkisti ohjelmansa: mukana Sanna Marin ja Sophia Jansson
TAPAHTUMA | Marraskuun Kirjafestarit kasvaa tänä vuonna kolmen tapahtuman kokonaisuudeksi, jossa samalla lipulla pääsee myös Antikvaarisille Kirjafestareille ja Levyfestareille.
Saarten lumoissa – Emmi Jormalaisen Atlas Part 1: Islands
KUVAKIRJANURKKA | Aino Louhi lukee uusia ja vanhempia kuvakirjoja. Kuvittaja Emmi Jormalaisen lähes pelkkien kuvien muotoon puettu matkakertomus Atlas Part 1: Islands on ilmestynyt omakustanteena vuonna 2017.
Tampere otti muumit ilolla vastaan, kun Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä etsivät taidekokoelmalleen kotia
TILAUSJUTTU | Tampereen muumihistoria alkaa 1980-luvulta, jolloin muumit toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi kaupunkiin. Yhteiselo jatkuu Tampere-taloon kotiutuneessa maailman ainoassa Muumimuseossa.





