Silvia Hosseini ja Antti Hurskainen Lukulaarissa. Kuva: Sari Harsu
KIRJALLISUUS | Antti Hurskainen esittelee esseekokoelmassaan Juha Seppälän tuotannon keskeisiä teemoja ja ilmaisukeinoja. Hurskaisen missio on saada muutkin lukemaan arvostamansa kirjailijan teoksia.
Sari Harsu, teksti
Kirjailija Antti Hurskainen tutustui kuutisentoista vuotta sitten Juha Seppälän Paholaisen haarukkaan (WSOY, 2008) ja vaikuttui. Nyt hän on kirjoittanut Seppälän teoksia käsittelevän Musta rauha -esseekokoelman (Siltala, 2026) ja oli helmikuun viimeisenä lauantaina (28.2.26) Tampereen Lukulaari Klubilla Silvia Hosseinin haastateltavana kertomassa kirjastaan.
Esseissään Hurskainen pyrkii perustelemaan, miksi muidenkin kannattaisi lukea Seppälän tuotantoa.
Helsingissä asuva kirjailija ei ole tavannut porilaista Seppälää eikä aio tavata jatkossakaan vaan ”vaalii Porin ja Helsingin välistä etäisyyttä”.
Hurskaisen mukaan Seppälän monipuolisen tuotannon ydintä on pohdinta, mitä olemassaolo on. Kärsimys, kuolema ja kristilliset teemat ovat ominaisinta Seppälää.
– Se, että hän antaa lukijoilleen myös huumoria, on kelvollista asiakaspalvelua – ja korostaa hänen teostensa yhdeksänkymmentäprosenttista ilottomuutta, Hurskainen kirjoittaa Mustassa rauhassa.
Seppälän ensimmäisissä teoksissa kristillisyys on vielä jokseenkin piilossa, mutta Riikinkukon sulka -novellikokoelman (WSOY, 1989) Pääsiäinen-novelli on jo ”perusteellisesti kristillinen tekstikokonaisuus”.
Kirjailijan šokkipaljastus!
Hurskainen paljastaa Lukulaarissa, että hän ei kirjoita rahan tai maineen takia – eikä hänen mukaansa kumpaakaan ole ylenpalttisesti tullutkaan. Hänen tavoitteenaan on tuottaa laadukasta tekstiä, saada muotoiltua sanottavansa mahdollisimman kirkkaasti.
Kivutta hyvä teksti ei aina synny.
– Helpomminkin sen pienen rahan ehkä saisi, kirjailija toteaa, mutta ei näe muuta vaihtoehtoa kuin tehdä teoksia, puolustaa kirjoittamisen arvoa kirjoittamalla.
Hän kertoo olevansa työorientoitunut kirjoittaja.
– Joka päivä pitää kirjoittaa jonkin verran tunteakseen, että elää.
Hurskainen pitää tyyliä kirjallisuuden elimellisenä osana.
– Kirjallisuus on yhtä kuin tyyli, hän sanoo, se ratkaisee kaiken.
Hurskaisen omaa ilmaisutapaa on verrattu muun muassa juuri Seppälän tyyliin.
Hyvää tekstiä voi Hurskaisen mielestä kuitenkin kirjoittaa monella tapaa:
– Ei Seppälän niukka tyyli ole ainoa hyvä tyyli.
Älä tapa!
Esseeteoksen kirjoittamiseen valmistautumisen Hurskainen aloitti lukemalla ja tekemällä muistiinpanoja.
– Ajattelin, että paras tapa on kerrata Seppälän tuotanto kronologisesti.
Kun esseisti oli edennyt vuoteen 2004, muistiinpanoja oli jo valtavasti. Routavuotta (WSOY, 2004) lukiessaan hän kuitenkin oivalsi, että voisi tehdä tästä teoksesta oman tekstinsä. Sen sijaan, että olisi jatkanut vain muistiinpanojen tekemistä, hän alkoi kirjoittaa ensimmäistä esseetä, jonka muoto löytyi lopulta aika helposti.
Hurskainen käsittelee Kaarle-Eric Auvisen elämä ja teot -esseessään Seppälän romaanin ohella todellisia koulusurmia ja päättää tuoda tekstiin myös minän, vaikka ensin ajatteli pitää itsensä ulkopuolella.
Hurskainen pitää Routavuotta jopa vähän vaarallisena teoksena. Suurin osa ihmisistä lukee sen oikein, kaunokirjallisuutena, mutta vaarana on, että joku saattaa ottaa tekstin yllytyksenä:
– Jossakin joku kiinnostuu siitä väärällä tavalla.
Tekoihin ryhtymisen sijasta on kauniimpaa vihata ”eikä tehdä asialle mitään”.
Esseisti pohtii misantropian ilmenemismuotoja – väkivaltaista ja esteettistä – ja antaa oman suosituksensa:
– Kannattaa valita esteettinen.
Hurskaisen haastattelun tallenne tulee Lukulaarin Youtube-kanavalle.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Suomen myydyin lastenkirja, ihminen ja muunlajiset
KOLUMNI | Keitä olivat Niku, Lumikki, Vellamo ja Heppuli? Kuka osti Goljatti-kissan ja mistä? Kuka oli ”talonvahti paras”? Entä mihin kotieläimeen Suomen myydyin lastenkirja loppuu?
Hyvä tietokirja – päivittäinen tarvekalu vai ylellinen menneen maailman turhake?
ESSEE | ”Kaikki markkinoille puskeutuva tavara ei ansaitse tulla kutsutuksi hyväksi tietokirjallisuudeksi, eikä osa edes tietokirjallisuudeksi”, Kari Heino kirjoittaa.
Lukupäiväkirja 2026 – osa 1: Vierailulla hotelli Hämärässä
LUKEMINEN | Mikko Saari on lukenut lastenkirjoja, scifiä, kauhua ja historiallisia romaaneja.
Maailman lyhyin novelli ja muita äärimmäisyyksiä
KOLUMNI | Pekka Henttonen kirjoittaa todellisista ja kuvitelluista kirjallisista äärimmäisyyksistä: novelleista, romaaneista, kirjoista ja kirjastoista.