Matti Wacklin kirjoitti Tampereen Teatteritalo-säätiöstä, joka on toiminut Tampereen Teatterin kivijalkana 75 vuotta

26.08.2022

Tampereen Teatteri on toiminut Keskustorin kupeessa vuodesta 1913. Kuva: Tuomas Lindroos

KIRJAT | Säätiön toiminnassa on ollut kyse paitsi rahasta, myös jonkinlaisesta intomielestä; sen osoittamisesta, että teatteritaide ja kulttuuri ylipäänsä ovat tärkeitä asioita yhteiskunnassa, jonkun mielestä ehkä sivistyksen mittareitakin.

”Wacklinin teos Teatterin kivijalka tarjoaa monenlaista tietoa sopivina annoksina. Kirjaa voi lukea tavanomaisesti kannesta kanteen edeten, mutta se toimii myös hakuteoksena.”

Säätiön historiikki ei äkkiseltään kuulosta kaikkein houkuttelevimmalta luettavalta, vai kuinka? Mutta kun kerron, että kyse on teatterimaailmaan liittyvästä kirjasta, alkaa varmaan jo kiinnostaa. Kerron myös, että teoksessa riittää draamaa ja yllättäviäkin käänteitä kuin teatterin lavalla ikään, joskus jopa farssin sävyjä. Silti kyseessä on varsin asiallinen kulttuurihistoriallinen perehdytys.

Tietokirjailija ja toimittaja Matti Wacklin on kirjoittanut vuosien mittaan runsaasti niin Tampereen kaupunginosien historiaan kuin vilkkaaseen teatterielämäänkin liittyviä kirjoja.

Wacklinin tuoreimmassa teoksessa Teatterin kivijalka – Tampereen Teatteritalo-säätiö 1947–2022 (2022) nuo molemmat aiheet tavallaan yhdistyvät. Kirja on paitsi perusteellinen selonteko myös arvostuksenosoitus Tampereen Teatteritalo-säätiön 75-vuotiselle työlle ja pyrkimyksille taata Tampereen Teatterille mahdollisimman vakaat olosuhteet teatterin tekemiselle vuonna 1913 käyttöön vihityssä vankassa talossa, jonka päävuokralainen Tampereen Teatteri Oy on.

* *

Jos Tampereen Teatteritalo-säätiö on Tampereen Teatterin vertauskuvallinen kivijalka, niin tuon komean rakennuksen konkreettisessa kivijalassa sijaitsevat muut yritykset ovat nekin vuosikymmenten mittaan kilautelleet omalta osaltaan vuokratuloja säätiön kirstuun.

Teatterin ohella tunnetuin toimija rakennuksessa lienee ravintola Tillikka, tuo legendaarinen opiskelijoiden ja boheemiväen kapakka kirjavine kävijöineen ja unohtumattomine pyttipannuineen. Ahkerat oluenryystäjät ovat tuskin aina olleet tietoisia, että jokainen tuopillinen tukee samalla myös kulttuuria. Matti Wacklinin teoksessa muistellaan Tillikankin kultaisia aikoja, unohtamatta muuttuvien suhdanteiden vaikutuksia ravintolatoimintaan – ja kaikkeen muuhunkin.

Palataan takaisin teatteritalon julkisivun puolelle. Rakennus ei edusta selkeästi mitään tyylisuuntausta, mutta siinä näkyy muun muassa myöhäisjugendin piirteitä ja viittauksia klassismiin. Arkkitehtikilpailun yli sata vuotta sitten voittaneen Kauno S. Kallion suunnittelema jyhkeä pytinki seisoo yhä Keskustorin laidalla ryhdikkäänä mutta paljon nähneenä ja kokeneena.

Teatteritalon tarve oli tiedostettu jo 1800-luvun lopulla, mutta kauan sai Tammerkosken vesi kuohua, ennen kuin aika, rakennuspaikka, suunnitelmat ja rahoitus olivat suotuisaa päätössinettiä vailla. Mutkia ja kiperiä paikkoja on historian saatossa tullut vastaan, ja niistäkin tehdään kirjassa selkoa. Tampereen Teatteria puuhanneitten tahojen arvellaan halunneen myös vastavoimaa kaupungin työväenliikkeen teatteri-innostukselle.

Vuodesta 1904 lähtien toiminnassa oli yritys nimeltä Tampereen Teaatteritalo-Osakeyhtiö (teatteri kahdella a:lla!). Sotavuosien jälkeen, vuonna 1947, siitä muodostettiin Tampereen Teatteritalo-säätiö. Vanhoista pöytäkirjoista ei ole löytynyt selitystä säätiömuotoon siirtymiselle, mutta oletettavasti sen aiheutti silloinen, ihan aiheellinenkin, sosialisoinnin pelko, joten tällä hallinnointitavan muutoksella pyrittiin turvaamaan yrityksen varat. Tuolloinhan Suomessa vielä toimi kammoksuttu liittoutuneiden valvontakomissio, jolla oli valta takavarikoida omaisuutta.

Valmistuttuaan käyttöönsä vuonna 1913 Tampereen Teatteritalo oli nykyaikainen ja toimiva, mutta vuosien kuluessa taloa on toki täytynyt muokata kulloisiakin vaatimuksia vastaavaksi. Talon viimeisin suuri remontti tehtiin arkkitehti Lasse Kosusen johdolla 1980-luvulla, joten nyt viimeistään on tullut perusteellisten korjausten ja ajanmukaistamisen vuoro. Kyse on myös työnteon turvallisuudesta tässä sokkeloisessa ja ahtaaksi käyneessä Thalian temppelissä. Tampereen Teatterin päärakennuksen laaja peruskorjaus on edessä 2024–2025.

* *

Rakentaminen ja rakennusten ylläpito maksavat – paljon. Teatteritalon syntyvaiheissa auttavia tahoja tarvittiin runsaasti, eikä se seikka ole miksikään muuttunut. Alkuaikoja muistellessa viitataan usein ”Kauppaseuran miehiin”, mutta vuodesta 1947 asialla on ollut Tampereen Teatteritalo-säätiö.

Myös säätiö tarvitsee yhteistyökumppaneita ja tukijoita, sillä se ei ole mikään mystinen rahasampo, vaikka onkin halunnut pysytellä hiljaisena taustavaikuttajana näihin päiviin asti. 75 vuotta työtä teatterin hyväksi on kuitenkin kirjanjulkaisun paikka!

Matti Wacklinin teos Teatterin kivijalka ansaitsee hatunnoston tamperelaisen teatterihistorian kartoituksesta myös hieman toisenlaisesta näkökulmasta.

Teatteritalo-säätiön tehtävänä on tukea Tampereen Teatterin toimintaa ja huolehtia rakennuksen kunnosta eli teatterintekemiselle otollisista olosuhteista. Nämä otolliset olosuhteet synnyttävät onnistuneita teatteriesityksiä ja -elämyksiä, jotka puolestaan takaavat teatterille riittävästi lipputuloja myös vuokranmaksua varten Teatteritalo-säätiön omistamissa tiloissa toimiessaan. Vaikeat koronavuodet heittivät hiekkaa yhteiskunnan kaikkiin rattaisiin, niin kävi myös Tampereen Teatterille. Teatterinjohtaja Mikko Kanninen kiittääkin säätiötä teatterin hankalaa tilannetta helpottaneista myönnytyksistä.

Teatterin kivijalka -kirjassa on runsaasti asiatietoa mukavalla muistelulla höystettynä sekä Teatteritalo-säätiön että Tampereen Teatterin menneiltä vuosilta. Nehän linkittyvät monin tavoin toisiinsa, eikä kyse ole ollut säätiönkään osalta pelkästään rahasta, vaan myös jonkinlaisesta intomielestä; sen osoittamisesta, että teatteritaide ja kulttuuri ylipäänsä ovat tärkeitä asioita yhteiskunnassa, jonkun mielestä ehkä sivistyksen mittareitakin.

* *

Teatteritalo-säätiön hallituksessa on kuusi, tietyin syklein vaihtuvaa jäsentä. Säätiön säännöt edellyttävät, että yli 65-vuotiaat eivät voi toimia sen hallituksessa. Niinpä muutaman vuoden kuluttua käykin kato, kun samanikäinen ydinjoukko lähtee – ja paljon tietoa ja kokemusta heidän mukanaan.

Suomessa tunnetaan monia teatterisukuja, mutta Tampereella voisi melkein – vähän liioitellen – puhua myös ”teatterisäätiösuvuista”! Tampereen Teatteritalo-säätiön nykyinen toimitusjohtaja, Petteri Palomäki, on jo kolmannen polven säätiöläisiä isänsä ja isoisänsä jälkeen.

Myös Pia Vataja on säätiön hallituksen kolmannen polven jäsen, ja Kitty Pohja puolestaan jatkaa säätiötyötä äitinsä jalanjäljissä.

Tampereen kaupungin talousjohtaja Jukka Männikkö lähti mukaan Teatteritalo-säätiön hallitukseen, koska pyydettiin. Hän on oman luonnehdintansa mukaan ”ennakoiva realisti”, joka hallitsee raha-asiat ja jonka yhteys Tampereen kaupunkiin on hyödyllinen seikka. Männikkö kuitenkin korostaa, ettei kaupunki pyri millään tavoin ohjailemaan teatterin toimintaa.

Tampereen Teatteritalo-säätiön hallituksen tuorein jäsen, Tommi Alanen, on puolestaan rakentamisen ammattilainen kolmannessa polvessa. Alan tuntemus tulee tarpeeseen erityisesti juuri nyt, kun teatterin päärakennuksen mittava remontti on edessä.

* *

Entä miten säätiön hallituksen jäsenet suhtautuvat teatteriin taidemuotona?

Säätiön toimitusjohtaja, varatuomari Petteri Palomäki sanoo olevansa innokas teatterimies, joka pitää erityisesti huumoripitoisista esityksistä. Ensi-illoissa hän on käynyt liki kolmenkymmenen vuoden ajan, ja tuona aikana hän on nähnyt sekä hyviä että ei-niin-onnistuneita esityksiä. Makuasioitahan ne ovat.

Talousmies Jukka Männikkö luonnehtii itseään teatterin suurkuluttajaksi. Musikaalit eivät ole hänen suosikkejaan, mutta hän ihailee taitavien tekijöiden ammattitaitoa. Eniten Männikkö pitää esityksistä, jotka herättävät ajatuksia.

ATK-suunittelija Kitty Pohjalle teatterimaailma on tuiki tuttu, sillä hän on teatterisukua: äidinisä oli oopperalaulaja ja isoäidin sisko näyttelijä ja operettidiiva. Kitty Pohjalle teatteri onkin aina ollut tärkeä ja iso osa elämää.

Kasvatustieteen maisteri Pia Vataja muistaa teatteriesityksiä lapsuudestaan asti. Ennen vanhaan säätiöläisillä oli oma aitio, ja pieni Pia pääsi vanhempiensa mukana ensi-iltoihin. Teatteriin meneminen oli aina iloinen tapahtuma koko perheelle, ja on sitä yhä. Pia Vatajasta tuli erityisesti operettien ystävä ja Tapani Pertun ihailija.

Rakentamisen ja kiinteistötalouden asiantuntija Tommi Alasta kiehtoo enemmän Tampereen Teatterin arkkitehtuuri kuin näyttämötapahtumat, mutta kyllä hän sentään Sugarin muistaa…

Tampereen Teatterin johtaja Mikko Kanninen kuuluu Teatteritalo-säätiön hallitukseen virkansa puolesta (ja vastavuoroisesti myös säätiöstä on edustaja Tampereen Teatterin hallituksessa). Kanninen sanoo pitävänsä oman teatterinsa toimintatavasta: heillä kaikki tähtää siihen, mitä lavalla tulee tapahtumaan! Se on tärkeintä. Säätiö ei ole pyrkinyt vaikuttamaan teatterin päätöksiin, vaan on aina auttanut siinä, missä on voinut. Yhteistyö on ollut sujuvaa.

Samoin ajattelee Tampereen Teatterin edellinen johtaja, pari vuotta sitten eläkkeelle siirtynyt Reino Bragge, jolla on kosolti kokemusta erityyppisistä hallintomalleista. Hänen mielestään säätiöpohjaisuus on osoittautunut hyväksi ja joustavaksi käytännöksi. Rahoituksen hankkiminen on silti aina työlästä. Se koskee myös tulevaa, ehdottoman tarpeellista teatteriremonttia. Valaisevana esimerkkinä nykytilanteesta Bragge kertoo, miten talven tuiskut saattavat sopivalla tuulella pyryttää näyttämölle asti!

* *

Matti Wacklinin teos Teatterin kivijalka tarjoaa monenlaista tietoa sopivina annoksina. Kirjaa voi lukea tavanomaisesti kannesta kanteen edeten, mutta se toimii myös hakuteoksena. Kiinnostaviin yksityiskohtiin voi palata ja asioita tarkistella mielensä mukaan. Tekstin historiatietoja on täydennetty monin muistoin ja anekdootein.

Kirjan taitavana kuvatoimittajana ja taittajana on toiminut valokuvaaja Petri Nuutinen. Arkistojen kätköistä on löytynyt paljon kiehtovaa materiaalia, joka vie oitis mukanaan kirjan käteensä ottaneen. Oi niitä aikoja, kun kaunokirjoitus oli vielä kaunista!

Kirjan loppupuolella on selkeästi etenevä tiivistetty katsaus Tampereen Teatteritalo-säätiön toiminnantäyteisistä vuosista. Tekstin yläpuolella kulkee kuvien virta, josta nähdään, mitä näyttämöllä on tapahtunut samoihin aikoihin. Kautta kirjan tekstiä rytmittävät myös kuvat teatteriesityksistä täydentäen ja laajentaen lukijan ymmärrystä siitä, että ilman säätiön tukea Tampereen Teatterilla ei olisi mahdollisuutta tarjota niitä elämyksiä, joista me katsojat olemme saaneet nauttia tässä uljaassa rakennuksessa yli sadan vuoden ajan.

Ritva Alpola

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua