1800- ja 1900-luvun vaihteen tieteessä tutkittiin spiritualismin väitteitä kuolleiden kanssa kommunikoinnista ja pohdittiin radioaktiivisuuden yhteyttä alkemiaan. Tampereen yliopistolla esoterian historian tutkimuksen konferenssissa puhuneen tutkija Joy Dixonin mukaan modernit esoteerisuuden muodot syntyivät uusista seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvistä näkemyksistä. Konferenssin toinen pääpuhuja, tutkija Egil Asprem sanoo, että keskeinen tekijä esoteerisissa kokemuksissa on mielikuvitus – mutta myös normaali havaintomme maailmasta on enemmän mielikuvituksen tuotetta kuin ehkä haluaisimme ajatella.

Samuli Huttunen

Tukholman yliopiston uskontohistorian apulaisprofessori Egil Asprem istuu sohvalle Tampereen yliopiston kahvilassa. Hänellä on hieman krapula eilisen illallisen jäljiltä.

Asprem oli Tampereella yhtenä pääpuhujana länsimaisen esoterian historian tutkimuksen konferenssissa Edges of Freemasonry II: Lived Esotericism and the Western Modernity, joka pidettiin Tampereen yliopistolla 30.–31. elokuuta.

Aspremia kutsutaan esoterian tutkimuksen ”nousevaksi tähdeksi”. Hän tutkii muun muassa tieteen ja esoterian suhdetta, rituaalimagiaa ja okkulttisten kokemusten kognitiivista perustaa.

Egil Asprem kasvoi Trondheimissa Norjan keskiosassa. Teininä hän pelasi paljon roolipelejä, kuten White Wolfin julkaisemaa Mage: The Ascensionia. Peli sijoittuu eräänlaiseen synkkään rinnakkaistodellisuuteen, jossa erilaisiin salaseuroihin kuuluvat maagit taistelevat Teknokratia-nimistä modernia teknologistieteellistä ajattelua ajavaa salaliittoa vastaan, joka pyrkii kieltämään magian olemassaolon.

Asprem kävi kaupassa, jossa myytiin paitsi roolipelejä, lautapelejä ja Magic the Gathering -kortteja myös kuuluisan okkultisti Aleister Crowleyn (1875–1947) ja modernin satanismin keskeisen henkilön Anton LaVeyn (1930–1997) kirjoja sekä sarjakuvaromaaneja, jotka käsittelivät okkulttisia teemoja.

– Ihmiset, joita kiinnosti okkultismi ja roolipelit tulivat samaan paikkaan, ja olivat usein samoja henkilöitä. Se oli tärkeä sosiaalinen areena näistä asioista kiinnostuneille, Asprem sanoo.

1990-luvulla erityisesti konservatiivisten kristittyjen lietsomana virinnyt satanismipaniikki johti siihen, että muun muassa black metal -musiikkia ja roolipelejä syytettiin nuorten houkuttelemisesta saatananpalvonnan pariin. Suomessa muun muassa Ylen Lauantaivekkarissa vuonna 1997 toimittaja Susanne Päivärinta, Larppaaja-lehden päätoimittaja Esko ”Elf” Vesala ja roolipelaavien nuorten huolestunut äiti pohtivat pelien saatanallisuutta.

Olivatko kristityt sittenkin oikeassa syyttäessään roolipelejä nuorten johdattelemisesta okkultismiin?

– Kyllä, kristityt fundamentalistit olivat oikeassa! Asprem huudahtaa.

– Populaarikulttuuri ja roolipelit tekevät ihmisistä okkultisteja – mutta ei siksi, että demonit tai paholainen riivaisivat ihmisiä, kuten he väittävät. Olen puhunut monien oman sukupolveni esoterian tutkijoiden kanssa, ja lähes kaikille meille on yhteistä se, että pelasimme roolipelejä.

Vasemmalla White Wolfin julkaiseman Mage: The Ascension -roolipelin toinen painos vuodelta 1995, oikealla englantilainen maagikko John Dee, joka pyrki kommunikoimaan enkelien kanssa. Kuva: Wikimedia Commons

 Kirjoittaessaan peliin kampanjoita ystävilleen Asprem uppoutui syvemmälle sen taustoihin. Hän tajusi, että pelissä viitattiin todellisiin historiallisiin henkilöihin ja lähteisiin, kuten kommunikointiin enkelien kanssa pyrkivän eenokilaisen magian kehittäjään John Deehen (1527–1608) ja seremoniallisen magian salaseuroihin kuten Hermetic Order of the Golden Dawniin. Asprem kiinnostui varhaisesta kristillisyydestä, gnostilaisuudesta, Rudolf Steinerista (1861–1925) ja antroposofiasta ja alkoi ostaa kirjoja, jotka käsittelivät rituaalimagiaa ja erityisesti John Deetä.

– Näitä ihmisiä kuvattiin elokuvissa, kirjoissa ja roolipeleissä, mutta heistä ei puhuttu koulun historian- tai uskonnontunneilla. Se oli kuin salaisen historian löytämistä.

Teininä Asprem oli hyvin kiinnostunut Rudolf Steinerin harjoitusoppaista, joissa kerrottiin, kuinka voisi nähdä korkeampiin maailmoihin. Hän myös teki Steinerin harjoituksia, joiden seurauksena tai inspiroimina hänellä oli kokemuksia, joissa näki liekehtivän auran tulevan ihmisistä.

– Se sai minut pohtimaan, mitä tämä todella on. Olin aina hyvin skeptinen, silloinkin kun minulla oli näitä kokemuksia. Nykyään olen lähinnä tylsä materialisti. Mutta minusta on äärimmäisen kiinnostavaa, miksi on mahdollista, että on tällaisia kokemuksia ja että minulla itselläni on ollut niitä.

* *

Tutkija Egil Asprem tutustui esoteriaan ja okkultismiin roolipelien kautta. Hän huomasi, että pelissä viitattiin todellisiin historiallisiin henkilöihin, kuten John Deehen, josta Asprem kirjoitti myöhemmin kirjan Arguing with Angels: Enochian Magic and Modern Occulture (SUNY, 2012). Kuva: Samuli Huttunen

 Kuinka sitten on mahdollista, että jopa asioihin skeptisesti suhtautuva ihminen voi saada esoteeristen harjoitusten tuottamia ylimaallisia kokemuksia?

– Se on iso kysymys, Asprem sanoo.

– Jos minun pitäisi nimetä yksi ainoa asia, sanoisin mielikuvitus. Ihmisen mielikuvitus on äärimmäisen voimakas ja keskeisempi toiminnallemme lajina kuin usein ajatellaan.

Aspremin yksi pitkäaikainen mielenkiinnon kohde on esoteerisuuden tutkiminen kognitiivisten tieteiden näkökulmasta, jota käsitteli myös hänen vuosina 2013–2015 johtamansa poikkitieteellinen Occult Minds -tutkimusprojekti.

Tavallisessa puheenparressa mielikuvituksella viitataan asioihin, jotka ovat epätosia, kuvitteellisia. Kognitiivisessa neurotieteessä taas on Aspremin mukaan alettu puhua siitä, kuinka raja mielikuvituksen ja ihmisen normaalin havainnoinnin, sen kuinka näemme, kuulemme ja koemme maailman, välillä on hiuksenhieno. Ne ovat samankaltaisten aivoprosessien tulosta.

Kykymme kuvitella tai nähdä mielessämme kuvia on yhteydessä kykyymme kokea ulkopuolinen maailma. Aspremin mukaan mentaalisten kuvien näkeminen on myös kyky, jota voidaan kehittää ja johon voidaan vaikuttaa kulttuurilla ja harjoituksella.

– Nykyisin ajattelen, että eri uskonnolliset harjoitukset ympäri maailman viljelevät kokemusta jostain epätavallisesta tai yliluonnollisesta, ja hyödyntävät siinä ihmisen synnynnäistä kykyä kehittää mielessään kuvia.

Kulttuurin kautta ihmiset oppivat, kuinka tulkita näitä kuvia, ja mitä ne tarkoittavat.

– Jos sinulle sanotaan, että kun istut ja meditoit tätä objektia näin ja näin monta tuntia päivässä, niin sinulle tulee tällaisia kokemuksia, ja se on selvänäköisyyttä tai astraalimatkailua, niin sellaisia kokemuksia sinulla on.

Neurokognitiiviselta kannalta havainnointi on Aspremin mukaan periaatteessa arvailua. Aistielimemme poimivat ympäröivästä maailmasta liian vähän informaatiota, jotta voisimme muodostaa selkeän ja vakaan kuvan siitä, mitä ulkopuolellamme on.

– Meillä ei ole hajuakaan siitä, mistä ”todellisessa maailmassa” on kyse. Ja tämän takia mielikuvitus on niin tärkeässä roolissa.

Luomme odotuksia siitä, mitä odotamme näkevämme maailmassa sen perusteella, mitä menneisyydessä on tapahtunut ja mitä olemme kulttuurissa oppineet. Testaamme näiden mentaalisten rakennelmien toimivuutta, ja parhaiten onnistuneet saavat vahvistusta, ja kokeilemme niitä uudelleen myös seuraavalla kerralla.

– Joidenkin magian harjoittajien mielestä on hyvin käytännöllistä ajatella tässä kehyksessä sitä, missä mielessä magia toimii. Magia on tapa uudelleenohjelmoida odotuksiaan niin, että voi olla korkeampia kokemuksen muotoja, jotka ovat merkityksellisiä ja osoittavat jonkinlaiseen todellisuuteen, vaikka mikään, mitä havaitsee, ei kuitenkaan ole ”totta”. Se on ikään kuin aivojen hakkeroimista niin, että voi olla kokemuksia, joita muuten ei voisi olla.

* *

Vasemmalla The Suffragette -lehden vuoden 1913 kesäkuun 13. päivän numerossa julkaistu kuva Emily Wilding Davisonista ja oikealla lehti-ilmoitus, jossa mainostettiin The Occult Church of the Seersin järjestämää muistotilaisuutta Davisonille. Kuva: LSE Digital Library

 Toinen konferenssin pääpuhuja Joy Dixon päätyi tutkimaan esoteriaa käydessään läpi naisten äänioikeutta 1900-luvun alussa vaatineen suffragettiliikkeen julkaisuja. Kanadan Vancouverin University of British Columbia -yliopiston historian apulaisprofessorina työskentelevä Dixon löysi lehtien sivuilta ilmoituksia, joissa mainostettiin kasvissyöjille tarkoitettuja asuntoloita, itämaisia kamppailulajeja, erikoisruokavalioita sekä erilaisia hengellisiä palveluita.

Brittiläisen naisjärjestö Womens Social and Political Unionin julkaiseman The Suffragette -lehden vuoden 1913 kesäkuun 13. päivän numerossa hän näki ilmoituksen, jossa mainostettiin muistotilaisuutta Emily Wilding Davisonille (1872–1913).

Womens Social and Political Union oli naisten äänioikeutta vaatinut radikaali suoran toiminnan järjestö, joka Dixonin mukaan uskoi ”tekoihin, ei sanoihin”. Järjestön aktivisti Emily Wilding Davison juoksi raviradalle Derbyissä Epsomissa 4. kesäkuuta 1913. Hän heittäytyi tai jäi Britannian kuningas Yrjö V:n hevosen jalkoihin, ehkä yrittäessään kiinnittää hevoseen mukanaan ollutta naisten äänioikeutta vaatinutta lippua. Davison kuoli saamiinsa vammoihin sairaalassa neljä päivää myöhemmin.

The Suffragettessa mainostetun Emily Wilding Davisonin muistotilaisuuden järjesti The Occult Church of the Seers, ”näkijöiden okkulttinen kirkko”.

– Ihmiset eivät olleet sitoutuneita ainoastaan naisten äänioikeusliikkeeseen vaan kaikenlaisiin vaihtoehtoisiin poliittisiin kulttuureihin, kasvissyöntiin, pasifismiin, hyväntekeväisyyteen – ja myös esoteriaan ja vaihtoehtoisiin uskontoihin, Joy Dixon sanoo.

– Luulin aloittavani pienen projektin alaviitteeksi artikkeliin, jota olin kirjoittamassa, mutta se vain laajeni ja laajeni. Lopulta teosofian ja feminismin päällekkäisyyksistä tuli tohtorintutkintoni ja ensimmäisen kirjani Divine Feminine: Theosophy and Feminism in England aihe.

Tutkija Joy Dixonin tuleva kirja käsittelee eri uskonnollisten suuntausten, kuten katolisen ja anglikaanisen kirkon suhtautumista kysymyksiin seksuaalisuudesta 1800-luvun lopulla. Kirjassa hän käsittelee myös esoteriaa yhden luvun verran. Kuva: Samuli Huttunen

Dixon itse kasvoi konservatiivisessa evankelisessa perheessä. Vaikka hän on sittemmin siirtynyt pois tuosta uskonnollisesta ajattelutavasta, hän oppi vanhemmiltaan, että uskonto voi olla ihmisille ”hyvin, hyvin tärkeää”.

– Uskonto ei ole vain sitä, että ihmiset esittävät väitteitä irrelevanteista asioista. Uskonnolla on merkitystä sille, miten ihmiset näkevät itsensä maailmassa, miten he toimivat muiden ihmisten kanssa, miltä maailma tuntuu heille.

Dixon aloitti tohtorintutkintonsa tekemisen 1980-luvulla, jolloin esoterian historian akateemisen tutkimuksen kenttä ei vielä ollut vakiintunut. Sellaisia alan järjestöjä, kuten vuonna 2005 perustettua Society for the Study of Western Esotericismia, ei vielä ollut olemassa tai ne olivat hyvin pieniä. Nyt aiheesta kirjoitettujen töiden määrä on räjähtänyt.

Pitkään aikaan ei ollut ketään, jolle puhua näistä asioista tai joka olisi ymmärtänyt, miksi olin niin kiinnostunut niistä. Muistan, kun eräs professori palautti varhaisen version työstäni niin, että sana ”henkinen” oli viivattu yli joka kohdasta, ja sana ”irrationaalinen” kirjoitettu tilalle. Jouduin taistelemaan saadakseni ihmiset ymmärtämään, miksi ajattelin, että nämä asiat ovat tärkeitä.

* *

Vasemmalla Helena Petrova Blavatsky, joka oli Teosofisen seuran perustajajäsen. Oikealla Moina Mathers Isisin riittien julkisessa näytöksessä Pariisissa noin vuonna 1900. Mathers suunnitteli salaseura Hermetic Order of the Golden Dawnin käytössä ollutta esineistöä. Kuva: Wikimedia Commons

Dixonin tutkimukset käsittelevät historiaa, seksuaalisuutta, politiikkaa ja uskontoa, eli juuri niitä asioita, joista ”ei ole soveliasta puhua hienossa seurassa”, kuten hän kirjoittaa esittelyssään Twitterissä. Dixon korostaa, että hänen työnsä ei ole niinkään keskittynyt naisiin kuin sukupuoleen.

Mutta jos yrittää puhua näistä organisaatioista näkemättä naisten läsnäoloa, ohittaa suuren osan tarinaa. Teosofia, antroposofia, salaseurat kuten Hermetic Order of the Golden Dawn ja Ordo Templi Orientis eli OTO – kaikki näistä olivat huomattavasti avoimempia naisten johtajuudella kuin lähes mikään muu uskonnollinen järjestö, joka oli olemassa Britanniassa sata vuotta sitten. Ainoa kristillinen vastine oli Pelastusarmeija.

Teosofiassa vahvoja naisia oli hyvin näkyvästi johtavissa asemissa. Teosofia henkilöityi vahvasti Teosofisen seuran perustajajäseneen Helena Petrova Blavatskyyn (1831–1891), joka oli liikkeen henkinen ja intellektuaalinen keskus. Seuran ensimmäisen puheenjohtajan Henry Steel Olcottin (1832–1907) kuoltua Annie Besantista (1847–1933) tuli puheenjohtaja.

Samoin seremoniallisissa maagisissa järjestöissä oli naisia korkeissa viroissa ja merkittävinä opettajina. Toisin kuin vain miehille avoimet vapaamuurarijärjestöt, esimerkiksi Hermetic Order of the Golden Dawn oli avoin myös naisille. Moina Mathers (1865–1928), joka oli perustamassa Golden Dawnia yhdessä miehensä S. L. MacGregor Mathersin (1854–1918) kanssa, teki maagista työtä, kirjoitti tekstejä, suunnitteli järjestön seremonioissa käytettyjä esineitä ja oli merkittävässä asemassa järjestössä. Myös Dion Fortune (1890–1946) oli Society of the Inner Lightin perustajajäsenenä vahva nainen tärkeän esoteerisen organisaation keskiössä.

1800-luvun lopulla kristinuskossa puhuttiin naisista henkisempänä sukupuolena, mutta katolisessa ja anglikaanisessa kirkossa naisilla ei ollut käytännössä lainkaan institutionaalista valtaa. Perinteisillä uskonnollisilla järjestöillä oli jäykät rakenteet, joissa miehillä oli kaikki valta-asemat hallussaan. Myös tieteen kenttä oli miesvaltainen.

Kun esoteerisia järjestöjä perustettiin, naisten oli mahdollista nousta johtaviin asemiin, ja se antoi naisille tilaisuuden näyttää, että heillä oli erityinen pääsy pyhiin asioihin, henkisiin asioihin ja auktoriteettia puhua niistä.

Esoteerisuutta ei voi ymmärtää näkemättä, kuinka dramaattisesti se erosi tuossa asiassa muista ajan uskonnollisista yhteisöistä. Monille ihmisille se on osa sen viehätystä.

* *

Radioaktiivisuutta tutkineen Ernest Rutherfordin (1871–1937) laboratorio. Radioaktiivisuuden tutkimus muutti aiemman käsityksen siitä, että alkuaineet eivät voi muuttua toisikseen. Jotkut tiedemiehet, kuten Rutherford, näkivät tässä yhteyden alkemian ajatukseen transmutaatiosta, metallien muuttumisesta jalommiksi. Kuva: Wikimedia Commons

Uudet esoteeriset liikkeet, kuten teosofia ja Crowleyn uusi uskonto thelema syntyivät 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, jota yleensä pidetään modernin tieteellisen edistyksen ja luonnontieteellisen maailmankuvan nousun aikakautena.

1800-luvun alkupuolella tieteessä oli vallalla mekanistinen käsitys maailmasta, joka oli pitkälti klassisen fysiikan määrittelemä. Vuosisadan lopulla uudet tieteelliset löydöt ja teoriat, kuten röntgensäteet ja radioaktiivisuus, kvanttimekaniikka ja suhteellisuusteoria järkyttivät perusteellisesti mekanistista järjestystä.

Tällä modernin tieteen huippukaudella esoteerikot, joiden maailmankuva näytti vastakkaiselta tieteelliselle maailmankuvalle ja jotka joskus asettuivat avoimesti sitä vastaan, eivät olleet niin kaukana siitä, mitä tieteessä itsessään tapahtui, kun ihmiset alkoivat kyseenalaistaa mekanistista käsitystä siitä, kuinka maailma toimii, Asprem toteaa.

Käsitys tieteilijöistä omana erityisenä ammattiryhmänään, jolla oli omat osastonsa yliopistoissa, laboratorioissa, teollisessa tuotannossa ja tekniikassa, syntyi vasta 1800-luvulla. Sitä ennen ihmisiä, joita nykyään kutsuttaisiin tieteilijöiksi, kutsuttiin ”luonnonfilosofeiksi”. Monet heistä olivat etuoikeutetussa asemassa olevia herrasmiehiä, joilla oli aikaa mietiskellä ja tutkia luontoa ja luonnonilmiöitä.

Raja tieteen ja uskonnon välillä ei ennen 1800-lukua ollut selkeä tai sitä ei ollut. Esimerkiksi painovoimateorian kehittäjänä tunnettu Isaac Newton (1642–1726) kirjoitti fysiikan, astronomian ja mekaniikan lisäksi runsaasti alkemiallisia tekstejä ja esoteerisia tulkintoja Raamatusta, joissa yritti laskea, milloin tuomiopäivä tulisi.

Vasemmalla Isaac Newtonia esittävä maalaus. Oikealla Newtonin piirtämä Lapis Philosophorusta eli ”viisasten kiveä” esittävä alkemiallinen kaavio. Alkemiassa viisasten kiven tavoittelu viittaa myös ihmisen henkiseen jalostumiseen. Kuva: Wikimedia Commons

Kun 1800-luvun lopulla tieteellinen maailmankuvan uudistui, syntyi tieteen ja esoterian yhdistämiseen tähtääviä uusia organisaatioita. Telepatian ja spiritualismin kaltaisia ilmiöipidettiin vakavasti otettavina tieteellisinä ongelmina.

Vuonna 1882 Cambridgessa perustettiin Society for Psychical Research, jossa oli mukana tutkijoita, fyysikoita, filosofeja ja journalisteja, mutta myös teosofeja ja spiritualisteja. Järjestön tarkoitus oli tutkia tieteellisesti esimerkiksi spiritualismin väitteitä kommunikoinnista kuolleiden kanssa ja katsoa, olivatko ne aitoja ilmiöitä vai huijausta, ja jos ne olivat aitoja, miten ne voitaisiin selittää.

Tieteen ja uskonnon yhdistämiseen tähtäsi myös okkultisti Aleister Crowley. Hänen 1900-luvun alkupuolella julkaisemansa The Equinox -lehden kanteen oli painettu motto ”The Method of Science, the Aim of Religion” – tieteen metodi, uskonnon päämäärä.

Uskon, että Crowley oli vilpitön pyrkimyksessään yrittää saavuttaa tämä, olla niin tieteellinen kuin mahdollista mutta uskonnon palveluksessa, yrittää luoda parempia rituaaleja, saada tarkempia näkyjä – optimoida esoterian teknologiaa niin sanoakseni. Mutta tietenkään mikään, mitä hän teki, ei olisi tiedettä kenenkään mielestä, jolla on tieteellinen koulutus, joten siinä mielessä hän ei onnistunut.

**

Vasemmalla Aleister Crowley pukeutuneena salaseura Ordo Templi Orientisin seremonialliseen asuun. Oikealla nuori Dion Fortune. Hän kirjoitti useita kirjoja, muun muassa kabbalaa eli juutalaista mystiikkaa käsittelevän The Mystical Qabalah (1935). Kuva: Wikimedia Commons

1800-luvun lopulla esoterian historiassa on nähtävillä murroskohta, jossa alkaa nousta esiin selkeästi moderneja esoteerisuuden muotoja. Dixonin mukaan tuo murros on seurausta samaan aikaan syntyneistä uusista tieteellisistä käsityksistä sukupuolesta, seksuaalisuudesta ja uskonnosta.

Kun vielä 1700-luvulla sukupuoli ymmärrettiin väljemmin laajana kirjona, 1800-luvun lopulla alettiin tehdä aiempaa ahtaampi jako kahteen vastakkaiseen sukupuoleen, jotka nähtiin ikään kuin kahtena astiana, joihin kaikkien täytyy sopia. Tämän kahtiajaon rinnalla nousi ajatus uusista seksuaalisista tyypeistä, jaottelu homoseksuaalisuuteen ja heteroseksuaalisuuteen, jotka molemmat nähtiin biologisesti annettuina fysiologisina tiloina.

Lisäksi psykologiassa uskonto ja seksuaalisuus alettiin nähdä toisiinsa verrattavina. Esimerkiksi saksalainen psykiatri ja seksologi Richard von Krafft-Ebing piti kirjassaan Psychopatia Sexualis (1886) uskonnollisen ekstaasin ja seksuaalisen kiihottumisen aiheuttamia tiloja käytännössä erottamattomina. Samaa ajatusta tuki tunnettu brittiläinen seksuaalisuuden tutkija Havelock Ellis (1859–1939).

Tätä taustaa vasten uudet okkulttiset ajatukset sukupuolesta Dixonin mukaan kehittyivät.

Jos katsoo Dion Fortunea ja Aleister Crowleyta, on selvää, että heille osa maagisessa työskentelyssä käytettävistä voimista on seksuaalisia voimia. He ottavat ajatuksen uskonnon ja seksuaalisuuden samankaltaisuudesta ja käyttävät sitä voiman lähteenä.

Dion Fortune puhuu eräänlaisesta virtapiiristä, jossa naiset ja miehet ovat vastakkaisia napoja, ja molemmat vaaditaan, jotta suljettu piiri voidaan muodostaa. Tällaiset ajatukset yleistyivät Dixonin mukaan esoteriassa samalla, kun tieteellinen kulttuuri vahvisti ajatusta siitä, että naisten ja miesten ruumiit ovat erilaisia ja niillä on eri ominaisuuksia.

Sen sijaan Aleister Crowley piti magian korkeimpana muotona homoseksuaalista magiaa. Crowley harjoitti seksuaalimaagisia rituaaleja esimerkiksi Victor Neubergin (1883–1940) kanssa Algerian autiomaassa lähellä Bou Saâdan kylää vuonna 1909. Huhut Crowleyn toiminnasta erityisesti hänen perustamassaan Theleman luostarissa Sisilian Cefalùssa aiheuttivat lehdistössä skandaalin. Crowley ristittiin ”maailman pahimmaksi mieheksi”.

– Juuri se teki Crowleyn työstä niin räjähtävää ja pahennusta herättävää, että hän käytti hyväkseen niitä mahdollisuuksia ja työnsi niitä pidemmälle kuin kukaan tuona aikana maagisessa työskentelyssä. Heti, kun nousee jäykempi ymmärrys sukupuolesta tai seksuaalisuudesta, ihmiset alkavat työskennellä sen purkamiseksi. Crowley on hyvä esimerkki siitä.

* *

Mitä sitten on magia?

Magian määrittely on vaikeaa. Magiaa on vaikea erottaa uskonnosta, ja se voi tarkoittaa monia asioita. Länsimaisen magian historia voidaan kuitenkin nähdä joukkona traditioita aina myöhäisestä antiikista lähtien, joihin kuuluu muun muassa kabbala ja hermeettinen filosofia.

Usein magiaan liittyvät rituaalit ja jokin päämäärä, joka yritetään saavuttaa maailmassa. Tuon päämäärän saavuttamiseksi pyritään usein yhteyteen henkien tai demonien kanssa. Toisille magian harrastajille demonit ovat todellisia henkimaailman entiteettejä, toisille ne edustavat ihmisen mielensisäisiä asioita ja prosesseja.

– Olen tylsä materialisti, en usko henkiin, mutta uskon, että magia voi olla toimivaa ja sillä voi olla seurauksia, Egil Asprem sanoo.

Vanhoissa grimoireissa eli maagisia kaavoja sisältävissä kirjoissa, kuten Clavicula Solomoniksessa eli Salomon avaimessa tai Picatrixissa kerrotaan, kuinka saavuttaa magialla fantastisilta kuulostavia asioita, kuten kyvyn lentää, siirtyä teleportaatiolla toiseen paikkaan tai tappaa vihollisensa.

– En usko, että maagikot todella ovat saavuttaneet niitä – en ole varma, että edes kaikki maagikot ajattelevat, että se on mahdollista.

Clavicula Solomoniksen maagisia sinettejä S. L. MacGregor Mathersin toimittamasta kirjasta The Key of Solomon (1888). Vasemmanpuoleinen sinetti on tarkoitettu siirtymiseen paikasta toiseen. Oikeanpuoleisen tarkoitus on tuoda maagikolle tietoa ja pääsy kätkettyihin asioihin. Kuva: archive.org

Grimoireista löytyy kuitenkin myös maagisia kaavoja väljemmin muotoiltujen tavoitteiden saavuttamiseksi, kuten menestymiseen liikeasioissa, suotuisaan onneen matkalla tai vaarojen välttämiseen.

– Ne eivät ole sidottuja selkeisiin fyysisiin lopputuloksiin, vaan ovat enemmän prosessuaalisia asioita, joihin voi muutenkin ihmisenä vaikuttaa.

Modernissa magiassa, kuten esimerkiksi Anton LaVeylle, on usein enemmän kyse omien tavoitteiden fokusoimisesta.

– Se on odotusten kanssa työskentelyä, millä voi olla psykologinen vaikutus siihen, miten toimii maailmassa, mikä taas voi olla hyödyllistä jossain tavoitteessa onnistumisessa. Sillä on todellisia vaikutuksia. Sen voi selittää ilman tarvetta uskoa henkiin. Tietenkin jos rituaali siirtäisi sinut paikasta toiseen, sitä ei voisi selittää, mutta en ole nähnyt uskottavaa todistetta, että niin olisi tapahtunut.

Joidenkin maagisten rituaalien tavoitteena on myös tiedon saaminen hengiltä tai demoneilta, eräänlainen faustinen pyrkimys.

– Suuri osa magian viehätystä on prometeaanisessa tai faustilaisessa pyrkimyksessä: ihminen varastaa tulen jumalilta, tekee sopimuksia pahojen henkien kanssa ja voittaa – se on hyvin voimauttava kertomus. Tunne siitä, että ollaan tekemisissä suurten voimien kanssa, yritetään hallita kaaosta. Se on asenne, jonka voi siirtää muille elämän osa-alueille. Tulen varastaminen jumalilta on se, mitä sekä maagikot että tiede yrittävät tehdä.