Lukupäiväkirja 2024 – osa 4: luonnontiedettä ja kirjallisuutta lapsille ja nuorille

Kuva: Mikko Saari

Olen kirjoittanut jokaisesta lukemastani teoksesta pidemmän arvion, joka on julkaistu tai tullaan julkaisemaan jossain. Olen linkittänyt lukupäiväkirjasta teosten arvioihin, sikäli kun niitä on jo julkaistu. Julkaisemattomat ovat tavallisesti Kirjavinkkien julkaisujonossa, eli ilmaantuvat sinne toukokuun aikana.

Maaliskuussa luvatut Eeva Kilvet jäivät nyt huhtikuussa lukematta. Vaan eipä mitään, kirjakaupasta löytyi hurjasta tarjouksesta Kilven Minä haluan olla tässä vielä -kokoelma, joten ehdin kyllä. Huhtikuussa tulin lukeneeksi paljon lasten- ja nuortenkirjoja ja etenkin lapsille suunnattu luonnontiede nousee esiin. Hyviä lasten luonnontiedekirjoja ilmestyykin paljon, sekä kotimaista työtä että suomennoksia. Aloitetaan siis huhtikuun kirjojen läpikäynti lanupuolelta.

* *

Lasten- ja nuortenkirjat

Ilkka Auer: Kalmankuu (Haamu 2023) – Kalmankuu on jatkoa vuonna 2017 ilmestyneelle Anastasialle, jonka luin tuoreeltaan. Muistinko enää mitään? En, mutta eipä juuri haitannut. Olen näemmä kuvaillut edeltäjää ronskiksi menoksi ja sitä tämä jatkokin on, aika lailla kaasu pohjassa mennään heti alusta asti. Todella karmivien kummitustalojen tutkiminen muuttuu pian veriseksi sodaksi Porkkalassa heräävää neuvostoliittolaista kummitusarmeijaa vastaan. Raakaa menoa; ei kannata antaa nuortenkirjaluokituksen hämätä, jos on verisemmän kauhun ystävä. Arvioni löytyy Kirjavinkeistä.

Katja Bargum & Jenny Lucander: Perhosten ennätyskirja (Teos & Förlaget 2024, suom. Veera Antsalo) – Aikaisemman Muurahaisten ennätyskirjan jalanjäljissä tulee vastaava kirja perhosista. Jokaisella aukeamalla esitellään joku perhosmaailman ennätys, joka saattaa olla hivenen tekemällä tehty, mutta enemmänhän ne ovat vain tekosyy esitellä jännittäviä tietoja perhosista. Kaikenlaista kiinnostavaa perhosfaktaa tähän kirjaan onkin löydetty ja Jenny Lucanderin kuvitus on jälleen kerran erinomaista. Arvioni löytyy Kirjavinkeistä.

Michael Bright & Gavin Scott: Eläinten monimuotoinen maailma (Mäkelä 2024, suom. Terhi Leskinen) – Isokokoinen kirja laittaa maailman eläimet järjestykseen. Se käsittelee eläinten tieteellistä luokittelua. Kirja liikkuu pääasiassa luokan tasolla: jokaisella aukeamalla esitellään joku luokka, kuten nisäkkäät, linnut, matelijat, nivellakaiset tai nilviäiset. Lisäksi esitellään poikkeuksia, kuten munivia nisäkkäitä, lintuja joilla on siipien sijasta evät, matosammakoita ja niin edelleen. Gavin Scottin kuvitus on upeaa. Tietosisällön puolesta kirja on jopa vähän vaativa, ikäsuositus on 6+, mutta kirjan sisällöstä riittää kyllä opittavaa vanhemmillekin lukijoille. Arvioni löytyy Kirjavinkeistä.

Carlos da Cruz: Hyönteisten mitalla (Teos 2024, suom. ja toim. Maija Karala) – Kuvittaja da Cruz jatkaa eläintietokirjojen sarjaa. Mitalla-sarjassa on aiemmin esitelty eläimiä yleensä, kaloja ja dinosauruksia. Nyt meno jatkuu hyönteisillä. Kirjan jippona on suhteuttaa hyönteisten kokoa lapsille tuttuihin asioihin: liuskarukoilijasirkka on esimerkiksi pidempi kuin legoihminen seisomassa Playmobil-ihmisen hartioilla. Kuvitus on viehättävää ja perinteinen lasten tietokirjojen faktatykitys tarjoilee kiinnostavia tiedonmurusia. Arvioni löytyy Kirjavinkeistä.

Laura Ertimo & Kaisu Sandberg: Kaikenkirjavat linnut (WSOY 2023) – Lasten tietokirjallisuus kiinnostaa, koska sellaista voisin haluta joskus kirjoittaa itsekin, enkä ollut vielä lukenut yhtään Tietopalat-sarjan kirjaa. Nappasin siis kirjastosta luettavaksi pari, joista ensimmäisenä luin tämän lintukirjan. Oikein mainio lintutietopakettihan tämä, paljon faktaa linnuista. Kaisu Sandbergin kuvitus on miellyttävä. Jäin kaipaamaan vähän kriittisempää näkemystä broilerituotantoa kohtaan. Arvioni löytyy Kirjavinkeistä.

Taina Niemi: Ämpärikesä (Otava 2024) – Kirja kuvaa joukkoa nuoria kesäloman kynnyksellä peruskoulun päättyessä. On vaikeuksiin joutunut nuori mies, joka haistattaa kaikella pitkät, toinen jonka kotona asiat ovat huonosti, parhaat ystävykset joiden ystävyys rakoilee ja niin edelleen. Moniääninen kerronta tuo kirjaan episodiromaanin tuntua ja näyttää henkilöhahmonsa kiehtovalla tavalla uuden äärellä. Tekstissä on aitoutta, uskottavuutta ja ajattomuutta. Kirja voitti Otavan nuortenromaanikilpailun ja syystä.

Aapo Ravantti: Aurinkokunnan arvoitukset (WSOY 2023) – Tässä Tietopalat-sarjan kirjassa esitellään perusfaktat aurinkokuntamme ihmeistä. Tarjolla on oikein pätevä ja ajankohtainen tietopaketti siitä, mitä aurinkokunnastamme löytyy, taitavasti ja kauniisti kuvitettuna. Kaikille avaruusjutuista kiinnostuneille alakoululaisille, tekstissä on sopivasti haastetta ja opeteltavaa itse lukeville tiedonjanoisille lapsille. Arvioni löytyy Kirjavinkeistä.

Salla Simukka & JP Ahonen: Poika ullakolla, poika kellarissa (Tammi 2024) – 10-vuotias Alexis muuttaa uuteen taloon, josta Alexis saa hienon ullakkohuoneen. 10-vuotias Max taas muuttaa perheineen taloon, jossa on ihana kellarihuone. Nämä erilliset talot alkavat kuitenkin omituisella tavalla vuotaa toisiinsa: Alexis kuulee ääniä kellarista, jota heidän talossaan ei ole, Max taas soittoa olemattomalta ullakolta. Rinnakkaismaailmoille rakentuva seikkailu on jännittävä lastenromaani, johon JP Ahonen on tehnyt hienon kuvituksen. Arvioni löytyy Kirjavinkeistä.

Dess Terentjeva: Zeno (WSOY 2024) – Tämä Terentjevan kolmas säeromaani on oikein mainio. Sen keskiössä on hyvä kysymys: jos kuuluu vähemmistöön, onko pakko olla aktivisti? Pikkupaikkakunnalla asuva yläkouluikäinen Nella kertoo poikaystävälleen biseksuaalisuudestaan, poikaystävä kertoo sen kavereilleen ja pian sen tietävät kaikki, eikä vastaanotto ole erityisen fiksua. Saisiko pienelläkin paikkakunnalla olla vain oma itsensä, ilman huutelua tai kampanjointia vähemmistöjen puolesta? Nämä ovat hyviä kysymyksiä ja Terentjevan hyvin hallitsema säeromaanimuoto toimii tässäkin hienosti. Arvioni löytyy Kirjavinkeistä.

* *

Romaanit

Travis Baldree: Legendoja ja latteja (Karisto 2024, suom. Jade Haapasalo) – Tästä kirjasta olin kuullut paljon hyvää Instagramissa ja osoittautuihan tämä oikein mukavaksi lukukokemukseksi. Pidempien kirjojen sekaan teki hyvää lukea joku tällainen helposti päivässä luettava kevyempi kirja. Örkkibarbaari Viv on kyllästynyt barbarointiin ja päättää perustaa kahvilan. Tehtävä ei ole ihan helppo, sillä kaupungissa kukaan ei edes tiedä, mitä kahvi on. Legendoja ja latteja on leppoisaa hyvän mielen kirjallisuutta fantasian ystäville; ei mitään kovin ihmeellistä, mutta en toisaalta ihmettele lainkaan, että kirja on menestynyt. Arvioni löytyy Kirjavinkeistä.

Solvej Balle: Tilavuuden laskemisesta 1 (Kosmos 2024, suom. Sanna Manninen) – Tämä seitsenosainen sarja herätti kuvastossa mielenkiintoa. En tiedä, mistä kokonaisuudessa on kyse, mutta tämä ensimmäinen osa kertoo antiikkikirjoja myyvästä Tara Selteristä, joka huomaa jumittuneensa elämään samaa marraskuun 18. päivää uudestaan ja uudestaan. Ihan puhtaasta Päiväni murmelina -kokemuksesta ei ole kyse, Tara voi vaikkapa vaihtaa paikkaa ja herää sieltä, missä meni nukkumaan, mutta ympärillä päivä toistuu samanlaisena. Millaista on elää pitkään tällaista silmukkaa? Kirjan alussa sama päivä on toistunut jo yli 120 kertaa. Erityisen kiehtovaa on, miten Balle kuvaa yksinäisyyttä ja Taran suhdetta mieheensä. Tässä on todella hienoja oivalluksia. Odotan suurella mielenkiinnolla, miten sarja tästä jatkuu.

Paula Havaste: Luode (Gummerus 2024) – Havaste on luodannut 1500-luvun maisemia Nuijasota-sarjansa kahdessa aikaisemmassa kirjassa, jotka kuvasivat juuri nuijasotaa kahdelta eri puolelta. Nyt ollaan jo 1600-luvun puolella, Ruotsin ja Puolan sodan maisemissa. Kirja kertoo Sulesta ja Annasta, jotka kohtaavat juhannusyössä arvattavin seurauksin. Haaveet eivät kuitenkaan kohtaa, joten Anna jää yksin kotiin pyörittämään tupaa ja hoitamaan lapsia, kun Sule karkaa maailmalle sotimaan. Havaste kertoo kummankin tarinaa, keskittyen kuitenkin enemmän Liivinmaalla sotivaan Suleen. Oivallinen tarina sisältää Havasteen tapaan tarkkaa historiallista ajankuvaa ja ripauksen kansanuskon mystiikkaa. Arvioni löytyy Kirjavinkeistä.

Patricia Highsmith: Lahjakas herra Ripley (WSOY 2024, suom. Jorma-Veikko Sappinen) – Netflixin uusi minisarja on nostanut tämän klassikkoromaanin taas tapetille. Kirjojen saatavuus oli jo kirjastoissakin heikkoa, mutta pokkarista on ilmestynyt uusi painos uusilla Andrew Scott -kansilla. Käännöskin näkyy olevan Sappisen muutama vuosi sitten tarkastama. Pikkukonna Tom Ripley saa tehtäväkseen käydä Euroopassa suostuttelemassa vanhaa tuttuaan, tuhlaajapoika Richard Greenleafia palaamaan kotiin. Dickiellä on kaikkea, mitä Tom haluaa, joten identiteettivarkaus alkaa kiinnostaa. Minisarja on ollut hurjan hyvä, joten kirjakin piti lukea, ja onhan tämäkin oivallinen. Sarja kyllä tiivistää tarinaa ihan hyvin, mutta mainiosti tässäkin on vainoharhaista tunnelmaa rakenneltu. Sarjasta kirjoitan Kulttuuritoimitukseen erillisen jutun toukokuun alussa.

Takashi Hiraide: Kissavieras (S&S 2016, suom. Raisa Porrasmaa) – Tämä pieni japanilainen kissaromaani on kaikessa hillityssä tyylikkyydessään erittäin japanilainen. Kirjailijapariskunta elää pientä hiljaista elämää vuokralla kauniin vanhan talon piharakennuksessa ja tutustuu naapureidensa kissaan, joka on aivan erityislaatuinen. Kissa tuo elämään uutta väriä, kunnes asiat taas muuttuvat. Paljon jää rivien väleihin, mutta on tämä viehättävä kirja. Arvio löytyy blogistani.

Laura Laakso: Bigmacbeth (Aviador 2023) – Jostain syystä Laura Laaksosta ei kovin puhuta, verrattuna vaikka Anu Kaajaan tai Jenna Viroon, jotka miellän vähän samantyylisiksi kirjoittajiksi. Ehkä Laakso on pykälän verran liian vaikea? Suureita ja pieneitä oli todella kummallinen, joten tiesin mitä odottaa, eikä Bigmacbeth tosiaankaan päästä lukijaansa helpolla. Dokumenttiromaanin aineksissa on Big Maceja, Macbethia, balettia, pikkutyttöjen häijyä nokkimisjärjestystä, syömishäiriöitä ja vallankäyttöä. Bigmacbeth on häiritsevä, raju, vaikeaselkoinen, liian raskas, liian outo, mutta samalla kiehtova. Arvioni löytyy Kirjavinkeistä.

Klaus Maunuksela: Prosessi (Kosmos 2024) – Maunukselan toinen romaani jatkaa esikoisteoksen linjoilla. Tämäkin on esineenä kiinnostavan tuntuinen kaikessa vihkomaisuudessaan, tekstissä on proosarunomaista kepeyttä ja tässäkin törmäytetään asioita odottamattomalla tavalla. Se tutkailee yöelämää Berghainin kaltaisella klubilla Berliinissä tavalla, jossa tapahtumien kuvailu yhdistyy vähän esseemäiseen asioiden kartoittamiseen, ja lopulta kääntyy kertomaan teräksen syntytarinan, jota sitten vertaa kirjoituksen syntymiseen. Keskeistä kaikessa lienee prosessi, joka muovaa asioita. Kiehtova kirja, Maunukselan ajatusprosessit toimivat minulle lukijana.

Louise Penny: Pedon mieli (Bazar 2024, suom. Ronja Erkko) – Tuorein Three Pines -dekkari on jo yhdestoista osa sarjaa. Ei tämä sinänsä ole mahdoton paikka hypätä kokeilemaan, juoni on varsin irtonainen sarjan aikaisemmista osista. Pikkuisen tuntui epäuskottavalta paikka paikoin superaseen kehittelyyn perustuva juonikuvio; luonnollisesti jälkisanoista käy ilmi, että sen taustalla on todellisia ihmisiä ja tapahtumia. Vaan vähät uskottavuudesta, sillä se ei ole tärkeää. Kirja on edelleen Pennyn tapaan täynnä kiinnostavia henkilöitä ja dekkarijuonikin on vetävästi kirjoitettu. Viihdyn siis edelleen mainiosti sarjan parissa. Arvioni löytyy Kulttuuritoimituksesta.

Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä 4 : Kukkaan puhkeavien tyttöjen varjossa II: Paikannimet: Paikkakunta (Otava 1983, suom. Inkeri Tuomikoski) – Jälkimmäinen osa Kukkaan puhkevia tyttöjä sijoittuu Balbecin merenrantakaupunkiin, jossa kertoja on viettämässä kesäänsä. Balbecissa kertoja ennättää pettyä kirkkoon, tuntea olonsa epämukavaksi hotellissa, tutustua aatelisiin ja taidemaalari Elstiriin ja ennen kaikkea kohdata merenrannalla aikaansa viettävän tyttöporukan – ne kukkaan puhkeavat tytöt, joihin kertoja tutustuu ja ihastuu ja isommasta joukkiosta alkaa sitten erottaa yksilöitä. Seurapiirien kesänvieton kuvaus on tässä kovin mielenkiintoista. Arvio on blogissani.

* *

Runot

Helki Kallio: Neliöitä ı ı Metsiä (Kaarna kustannus 2024) – Pieni kaksiosainen runoteos käsittelee toisaalta kaupunkiasumista, toisaalta metsiä. Kuvitusta on varsin paljon ja metsiä käsittelevä osa on toteutettu täysin visuaalisen runouden ja aseemisen kirjoituksen keinoin. Siinäpä genre, jota en liiemmin ymmärrä, ja vähän etäiseksi tämäkin kokoelma jäi. Sisällysluettelosta löytyi sentään visuaalisille runoille nimet, jotka antavat vähän tulkintaohjetta. Pienen runokokoelman aiheet ovat kiinnostavia, mutta kovin nopeasti silmäilty ja äkisti ohimenevä tämä kokonaisuus kuitenkin oli. Arvio löytyy blogistani.

Reetta Pekkanen: Pieniä kovia nuppuja (Poesia 2014) – Pekkasen tuotantoon perehtyminen tulee päätökseen; tämä palkittu esikoiskokoelma oli vielä lukematta. Vähäeleistä runoutta, yllättäviä katkoksia säkeiden keskellä, maailmanlopun tuntua. Useista palkinnoista huolimatta tämä puhutteli vähiten Pekkasen kokoelmista, sain enemmän irti myöhemmistä. Mutta kokonaisuutena Pekkasen tuotanto on kyllä hyvä, kannattaa lukea. Arvio löytyy Kirjavinkeistä.

Merja Turpeinen: Valolla maalattu (Aviador 2024) – Tämä esikoisrunokokoelma asettelee säkeensä sivuille hajalleen, harrastaa luotuja yhdyssanoja ja nostaa runoihin perhosia ja hämähäkkejä. Tekstissä on mainiota herkkyyttä, mutta kokonaisuus jää silti vähän vieraaksi. Ei siis täysosuma minulle, mutta muodoltaan kepeän ja irtonaisen runouden ystäville tätä kehtaa silti suositella.

* *

Kuvastopoiminnat

Teoksen listoilta löytyy Rebecca F. Kuangin Yellowface. Hauskasti edellinen Tähtifantasia-ehdokkaaksikin noussut Babel julkaistiin nimellä R. F. Kuang; nyt ei jostain syystä tarvitse piilotella kirjoittajan sukupuolta, vaan R. on voitu avata Rebeccaksi. Oli miten oli, kiinnostaa, Babel oli sen verran hyvä. Kersti Juva jatkaa Jane Austenin parissa Arkaileva sydän -romaanin uudella suomennoksella, se on pakko lukea. Miia Toivion aikaisempi Pysty hiljaisuus oli vähän vaikea runokokoelma, mutta kokeillaan uutta Hukka tukka nukka -kokoelmaa. Olivia Laingin Yksinäisten kaupunki vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Otavan jättikatalogista kiinnostaa ainakin Elsa Töllin runokokoelma Diiva räjähtää nurmikoksi, samoin Pauliina Haasjoen Valenssi ja Saila Susiluodon Akheron. Margaret Atwoodin Vanhaa rakkautta -kertomuskokoelma voi olla hyväkin. Romantasia on uusi hittigenre, siihen voisi perehtyä S. K. Rostedtin Kahden veren tytär -kirjan verran. Nuortenosastolta Mila Teräksen Iso hyppy kiinnostaa, samoin Anna-Maija Aallon Korento-trilogian päätösosa Unohdettujen kirja on ehdottomasti lukulistalla.

Gummeruksen kuvaston avaa Anni Kytömäen uusi tiiliskivi, Mirabilis. Se on varma valinta. Elina Airion uusi romaani Hekuma kiinnostaa, sillä esikoinen Metsässä juoksee nainen oli todella hyvä. Siiri Enorannan Keuhkopuiden uni vaikuttaa myös lupaavalta. Käännöskirjoista Han Kang on tähän asti ollut aina kiinnostava, joten Älä jätä hyvästejä pääsee lukulistalle. Naomi Aldermanin Tuleva voi olla kiinnostava; aikaisempi Voima ainakin oli. Saara El-Arifin Faebound-sarjan avausosa Veren erottamat vaikuttaa myös kiinnostavalta romantasiakirjalta.

S&S:n kuvasto on aina kiinnostava. Nyt heti ensimmäisenä tarjolla on Henni Kitin Majakka (työnimi), joka lupailee ensyklopedista runsaudensarvea. Eva Frantzin uusi Anna Glad -dekkari On lähtösi huoleton kiinnostaa, tämä on yksi harvoista dekkarisarjoista, joita seuraan. Marcus Rosenlundin tiedekirjoja olen lukenut tähänkin asti, joten Maanalainen elämä pääsee myös lukulistalle. Ellen Strömbergin Ei alkua ei loppua kiinnostaa, koska Mehän vaan mennään siitä ohi oli niin hyvä.

Kaarnan kuvastosta kiinnostaa Satu Tammelan säeromaani Murtumia.

* *

Lukematta palautetut

Rita Felski: Kirjallisuuden hyödyllisyys (Vastapaino 2024, suom. Jyrki Vainonen) – Pikaisen selailun perusteella tämä lukemisen motiiveja käsittelevä teos vaikuttaa siinä määrin kiinnostavalta, että se täytyy varata uudestaan.

Mikko Saari
@mikko_lukee

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua