Kirjoja ja keskusteluja Hämeenpuistossa – Gezelius kansansivistyksen asialla

Kirjakauppias Petteri Leino ja kulttuurijohtaja Sampo Terho keskustelevat. Kuvat: Sari Harsu

Sari Harsu, teksti

Gezelius on asettunut Tampereen keskustan komean esplanadin varrelle tilaan, jossa toimi myös aiemmin antikvariaatti. Väinö Linnakin asui aikoinaan samassa talossa.

Kirjakaupan omistaa Petteri Leino, ja kauppaa hoitaa pikkuveli Teemu Leino. Runollista sukunimeä kantavat veljekset eivät ole sukua Eino Leinolle – eivätkä myöskään Gezeliukselle.

– Viimeinen Gezelius kuoli 1700-luvulla, kirjakauppias ja Bibliofiilien Seuran puheenjohtaja Petteri Leino kertoo.

Kirjakaupan nimi on kuitenkin tarkoin harkittu. Leinolla on Helsingissä Pufendorf-niminen antikvaarinen kirjakauppa, ja Gezelius oli saman aikakauden vaikuttaja kuin Pufendorf.

– Gezeliuksella oli suuri merkitys kansansivistykselle.

Gezeliuksen suosituinta aineistoa ovat taidekirjat, sotahistoria ja runot. 

Helsingin kirjakaupassa on järjestetty tapahtumia jo pitkään, joskin korona välillä keskeytti kokoontumiset. Sama konsepti haluttiin tuoda myös Tampereelle: Gezeliuksen kirjanystävän perjantaista on tarkoitus tulla säännöllisesti toistuva tilaisuus.

Kuukausittaisten keskustelujen aiheina ovat kirjallisuuden, taiteen ja tieteen ajankohtaiset ihmiset ja tapahtumat.

Kirjakauppa on väljä ja ilmava. Teemu Leino ajattelee, että kaupassa pitää päästä kiertämään myös lastenvaunujen kanssa. Pienten lasten vanhemmat, etenkin isät, ovatkin jo löytäneet Gezeliuksen. Antikvaarisen kirjakaupan kysytyintä aineistoa ovat taidekirjat, sotahistoria ja runot.

Kierrätys on nykyään trendikästä, mikä on hieno asia. Myös kirjakaupassa käytettyä on kirjojen lisäksi lähes kaikki muukin: tilassa valmiiksi olleet kalusteet on hyödynnetty, vain Lundiaa on ostettu lisää.

Teemu Leino hoitaa kirjakauppaa.

”Yhden päivän Waltari-kokemus”

Ensimmäisen Gezeliuksen kirjanystävän perjantain ohjelma alkaa Sampo Terhon ja Petteri Leinon keskustelulla. Leino ja Tampereen uusi kulttuurijohtaja Sampo Terho keskustelevat muun muassa Terhon uutuuskirjasta Stalingradin viemärit, joka on lähes 900-sivuinen järkäle. Suurromaani kertoo natsi-Saksan noususta ja tuhosta kahden veljeksen kautta.

Tuore kulttuurijohtaja muuttaa Tampereelle toistamiseen; parikymmentä vuotta sitten hän opiskeli Tampereen yliopistossa historiaa. Pirkanmaan pääkaupunki on siis hänelle jossain määrin tuttu paikka, vaikka kaupunki onkin paljon muuttunut kahdessa vuosikymmenessä.
Terho mainitsee Jonathan Littellin Hyväntahtoiset-teoksen ja Oliver Hirschbiegelin Perikato-elokuvan innoittaneen tämän oman historiallisen romaanin kirjoittamiseen.

– Stalingradin viemärit ei ole tietokirja, mutta natsien ajattelu on kuvattu siinä niin kuin aikalaiset sen kokivat ja näkivät, Terho kertoo.

Vaikka romaanissa saa olla sepitettä, Terhon oli kuitenkin historioitsijan taustallaan vaikea ottaa vapauksia ja muokata todellisia tapahtumia. Faktoista onkin poikettu vain silloin, kun kaunokirjallinen kerronta on sitä vaatinut.

– Joka kerta vähän sattui, kun muutti jotakin.

Vaikeaa oli myös päättää, mitä koostetusta aineistosta jättää lopullisesta teoksesta pois.

Petteri Leino kehuu Terhon kirjaa hienoksi lukunautinnoksi ja hyväksi historialliseksi läpileikkaukseksi. Teoksessa on myös hauskoja anekdootteja, kuten Hitlerin toimiminen Goebbelsien avioliittoneuvojana. Sekin on tosijuttu.

Kulttuurijohtaja vuorostaan kehuu Mika Waltaria, ja mainitsee, ettei kykene tuottamaan tekstiä yhtä nopeasti kuin Waltari. Terho kertoo kuitenkin yhtenä päivänä onnistuneensa kirjoittamaan inspiraation vallassa viisitoista liuskaa.

Gezeliuksen valikoima laajeni alakertaan.

Runoilijan kummallinen mieli

Perjantain toista keskustelua johtaa kirjailija Erkki Kiviniemi. Runon synty -keskusteluun osallistuvat hänen lisäkseen tamperelaiset runoilijat Saara Metsäranta ja Tiina Poutanen.

Poutasen runojen syntyyn tarvitaan muun muassa pieniä metsäautoteitä ja vähän laulamista, joskus myös traktori, joka tulee hätiin, kun kirjailijan auto juuttuu kiinni.

Saara Metsärannalle runon rakentaminen on arkkitehtuuria. Tosin ennen arkkitehtivaihetta tulee tunne, kuva tai ajatus, jonka kirjailija tallentaa muistikirjaansa.

Erkki Kiviniemen runot lähtevät rakentumaan yksittäisistä oivalluksista. Yksi lause voi poikia lisää. Hänen runonsa syntyvät melko valmiina.

Ensimmäinen runo, jonka Tiina Poutanen muistaa kuulleensa, on Kari Rydmanin esittämä Jäähyväislaulu. Laulun sanat ovat 1000-luvulla eläneen kiinalaisen Yeh Ch’ing-ch’enin runo Tervehdys keisarin hoviin. Runon on suomentanut Pertti Nieminen.

Poutanen kiinnostui varhain myös tuohikirjeistä, tuohiin kyrillisin kirjaimin kirjoitetuista teksteistä, jotka ovat vanhinta kirjoitettua itämerensuomea.

Näiden jälkeen Tiina Poutaseen teki suurimman vaikutuksen Mirkka Rekola, kun Tiina kymmenenvuotiaana luki runoilijan Vedessä palaa -kokoelmaa.

Rekolan esikoisteos on vaikuttanut vahvasti myös Saara Metsärantaan. Tätä varhaisempi runomuisto Metsärannalla on kuitenkin Eino Leinon Meri kuutamolla. ”Minun mieleni on niin kummallinen kuin meri kuutamolla” kolahti 9–10-vuotiaaseen Saaraan, joka samastui runon sanomaan. Tämä oli elämää mullistava kokemus, ja siitä lähtien Metsäranta on lukenut runoja.

Tiina Poutanen, Saara Metsäranta ja Erkki Kiviniemi puhuvat runoudesta.

Runoilijoiden keskustelu rönsyää rehevänä, ja myös yleisö pääsee osallistumaan siihen. Erkki Kiviniemi pitää P. Mustapäätä hämmästyttävänä ilmiönä suomalaisessa runoudessa, koska Mustapää yhdisti filosofian ja lyyrisyyden. Saara Metsärannan mielestä runo ja filosofia ylipäätäänkin liittyvät läheisesti yhteen, mutta runon kautta pääsee vielä pidemmälle.

Lopuksi Tiina Poutanen ja Saara Metsäranta lukevat kumpikin runon vielä ilmestymättömästä seuraavasta teoksestaan ja Erkki Kiviniemi tuoreimmasta kokoelmastaan.

Gezelius osoitteessa Hämeenpuisto 17–19. Lisätietoa täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua