Kirjastot sulkeutuvat, mutta lukeminen ei lakkaa – fiktiokirjoja joita jokaisen kannattaisi lukea

Kulttuuritoimitus

Näinä poikkeuksellisina aikoina suomalaiset tulevat viettämään tavallista enemmän aikaa kotonaan ja myös julkisia kirjastoja suljetaan koronavirusepidemian hillitsemiseksi. Esimerkiksi Tampereella kirjastot pidettiin kiinni jo tiistaista 17.3.2020 alkaen.

Vaikka kirjastot nyt sulkeutuvat, lukeminen ei lakkaa. Kulttuuritoimituksen lukutoukat keräsivät lukulistalle joukon omia suosikkejaan. Vahvimmin suosituslistalla näkyvät elämänmakuiset klassikot, mutta onpa joukkoon pujahtanut jokunen yllättäjäkin: mitä listalla tekee näyttelijä Antti Holma?

Lue myös toinen juttumme, jossa suosittelemme tietokirjoja.

Romaanit

Albert Camus: Rutto

(La Peste, 1947; suomennos Juha Mannerkorpi 1948, Otava)

Kuolleet rotat yllättävät algerialaisen Oranin kaupungin. Syynä on rutto, joka leviää ihmisiin. Camus kertoo karanteeniin joutuvan kaupungin ihmisistä ja siitä kuinka he reagoivat epidemiaan – ajankohtaisuus yllättää. Ilkka Vänttinen

Raymond Chandler: Syvä uni

(The Big Sleep, 1939; suomennos Seppo Virtanen 1987, WSOY)

Raymond Chandlerin ensimmäisessä yksityisetsivä Philip Marlowesta kertovassa romaanissa tärkeintä ei ole juoni, vaan elämän ja elämänmuodon kuvaus. Syvän unen alussa on amerikkalaisen kovaksikeitetyn salapoliisikirjallisuuden upein lause: ”Olin siisti, sileäleukainen ja selvä, ja minusta oli aivan samantekevää tiesikö joku sen vai ei.” Syvä uni on ovenavaus kalifornialaiseen rahan muovaamaan elämään, josta kaikki Marlowe-romaanit kertovat. Antti Selkokari

Daniel Defoe: Ruttovuosi

(A Journal of The Plague Year, 1722; suomennos Seppo Loponen 1997, Otava)

Daniel Defoen päiväkirjaksi kirjoitettu romaani Lontoon vuosien 1665–66 suuresta rutosta on juuri nyt varsin kuranttia tavaraa, vaikka aika ja tauti ovat toiset. Teos saa ajattelemaan, missä määrin ihminen on lopulta muuttunut – jos lainkaan. Ennustajia, tietäjiä ja käärmeöljykauppiaita mutta myös yhteisen vihollisen yhdistämiä ihmisiä erottavat vain vuosisadat. Mikko Manka

Elena Ferrante: Napoli-sarja

(2011–2014; Helinä Kankaan suomennokset 2016–2018, WSOY)

Mysteerikirjailija ”Elena Ferranten” Napoli-sarja tempaa lukijan mukaansa menneiden vuosikymmenten Italiaan. Ferranten tekstistä voi melkein haistaa ja tuntea Napolin paahteiset korttelit. Lilan ja Elenan kasvutarina on pakko ahmia kerralla kirja toisensa perään. Kaisa Järvelä

Anneli Kanto: Pyöveli

(Gummerus, 2015)

Anneli Kanto on mestari tuomaan historialliset tapahtumat osaksi lukijan kokemusmaailmaa elävien, tuntevien ja upeasti uskottavien romaanihenkilöidensä kautta. Teoksessaan Pyöveli hän näyttää riipaisevasti, kuinka pyöveli koettiin 1600-luvulla yhteiskuntarauhan takia elintärkeäksi, mutta samalla tämän kannettavaksi lankesi pelätyn ja muun yhteisön kartteleman ihmisen taakka. Romaanin jännite ja jännitys syntyvät siitä, miten pyövelin poika yrittää väistää kohtaloaan ja ohjata ammatinvalintaansa uuteen suuntaan. Katri Kovasiipi

Daniel Katz: Kun isoisä Suomeen hiihti

(WSOY, 1969)

Tämän kirjailijan tuotannossa Roald Dahl, Nikolai Gogol ja Daniil Haarms aterioivat samassa pöydässä, kuvaannollisesti. Lähes tuntemattoman, loisteliaan kotimaisen kirjailijan esikoisteos, jossa ensimmäinen maailmansota näyttäytyy sukukronikan kautta huumoria unohtamatta. Ohut helmi. Hanna-Liisa Onnela

JP Koskinen: Tulisiipi

(Like, 2019)

Lentämisen tuomasta vapaudesta haaveilevan pojan tarina, joka saa globaalin mittakaavan. Kirjassa rakennetaan Neuvosto-Karjalaan sosialistista unelmaa, mutta alkujaankin vähän repaleisen unelman rakosista pilkistää karu ja julma todellisuus. Tulisiipi on vaikuttava ja satumainen, mutta pysyy silti tiukasti kiinni brutaalin arkisessa todellisuudessa. Pasi Huttunen

Ivar Lo-Johansson: Onni, romaani rakkaudesta maan päällä

(Lyckan, En roman om kärlek på jorden, 1962; suomennos Elvi Sinervo ja Ilkka Ryömä 1963, Tammi)

Palkittu ruotsalainen työväenkirjallisuuden mestari palaa omaelämänkerrallisessa romaanissaan Tammimaahan, lapsuutensa kartanomaisemaan. Mutta ei yksin, vaan rakastamansa naisen kanssa. Vahva ja rehellinen teos intohimosta ja yhteydestä maahan, historiaan ja toiseen ihmiseen. Marja-Liisa Torniainen

Gabriel Garcia Marquez: Sadan vuoden yksinäisyys

(Cien años de soledad, 1967; suomennos Matti Rossi 1971, WSOY)

Matka Macondoon ja eteläamerikkalaiseen mielentilaan, ilman jetlagia tai vatsatautia. Sukututkijalle on lukuhaaste selvitä Jose Arcadioista, tee sukupuu tai hidasta. Tämän luettua on pitkään pyörryksissä, parasta maailmassa. Hanna-Liisa Onnela

Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Punainen vaate

(Bazar, 2019)

Jännäriksi sommiteltu kahden aikatason romaani kannattaa lukea erityisesti sen kirjeenvaihdon takia. Kultakauden taidemaalari Elin Danielson-Gambogin ja hänen taiteilijamiehensä Raffaellon pään pyörälle saaneen Dora Wahlroosin kirjeenvaihto on eläytyvää kerrontaa. Italiaan päätyneen Elinin ja visiitille tulleen Doran, entisten ystävysten, välinen suhde maistuu todelta. Risto Ojanen

Nic Pizzolatto: Galveston

(2010; suomennos Juha Ahokas 2015, Like)

True Detectiven kirjoittajan tyly ja brutaali moderni noir Syvän etelän maisemissa ja b-rikosromaanien hengessä. Päähenkilöllä on selvästi Ray Velcoron otteet. Petri Hänninen

Anatoli Rybakov: Raskasta hiekkaa

(Tjažolyj pesok, 1978; suomennos Marja-Leena Jaakkola 1981, Tammi)

Ukrainalaisen juutalaissuvun kaari pogromeista Gestapon gettoon saa hengityksen salpautumaan – Rybakovin romaani oli Neuvostoliitossa päänavaaja keskustelulle Venäjän juutalaisten kohtaloista.

Rahlenkojen suvun suuruus ei ole rahassa, vaan urhoollisuudessa. Neljä sukupolvea tuhoutuu kaupunkiin perustetussa natsien getossa Koillis-Ukrainassa lähellä Venäjän rajaa, mutta Brjanskin metsään paenneissa on mukana kertojan äiti, Rahil Rahlenko, ilmaan haihtuva. Anne Välinoro

J.D. Salinger: Sieppari ruispellossa

(The Catcher in the Rye, 1951; suomennos Arto Schroderus 2004, Tammi)

Tämä 1950-luvun kohuteos kannattaa lukea juuri Arto Schroderuksen vuoden 2004 käännöksenä, sillä Pentti Saarikosken kirjoittama vuoden 1961 slangikäännös tuntuu auttamatta vanhentuneelta. Sieppari sinällään ei kuitenkaan vanhene, vaan teini-ikäisen minäkertojan, Holden Caulfieldin ajatukset ja teot näyttäytyvät jokaisella lukukerralla erilaisina – lukijan itsensä ikääntyessä. Kaarina Lehtisalo

John Steinbeck: Vihan hedelmät

(The Grapes of Wrath, 1939; suomennos Alex Matson 1944, Tammi)

Eeppinen ja hyvin ajankohtainen tarina, missä ihmisten kohtalot, luonto ja yhteiskunta nivoutuvat yhdeksi suureksi tarinaksi. Romaanissa eletään Yhdysvaltojen 1930-luvun suuria lamavuosia ja seurataan köyhän Joadin perheen matkaan kohtia mahdollista parempaa tulevaisuutta. Kaunis ja julma kirja, mikä opetti minulle jo teininä realismia, että maailmassa on aina ja juuri tälläkin sekunnilla joku, jolla on ase ohimolla ja ei edes kattoa pään päällä. Juhani Koivisto

Junichiro Tanizaki: Makiokan sisarukset

(Sasameyuki 1943–1948; suomennos Kai Nieminen 1991, Tammi)

Japanin klassikkokirjallisuuden keskeinen teos kuvaa varakkaan osakalaisen kauppiassuvun neljän siskoksen ja heidän perheidensä elämää 15-vuotisen sodan aikana. Hienovireinen ihmissuhteiden, perinteisen japanilaisen kulttuurin ja nykyajan törmäys ja muodollisen käytösetiketin alla piilevät intohimot ja halut muodostavat monimutkaisen kuvion, kirsikankukkien ja permanenttisalonkien tuoksun tuntuessa lukijan nenässä. Teos on filmattu peräti kolme kertaa. Eija Niskanen

Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin

(The Secret History, 1992; suomennos Eva Siikarla 1993, WSOY)

Jumalat juhlivat öisin on osoitus siitä, että romaani voi olla sekä koukuttava viihdepläjäys että monikerroksinen taideteos. Tartt kuvailee tummia puupaneeleita ja kalpeita kreikanopiskelijoita niin elävästi, että pölyn ja kalman voi haistaa. Jos hollantilaisten mestareiden ylikypsät hedelmäasetelmat olisivat kirja, se kirja olisi Jumalat juhlivat öisin. Janica Brander

Mika Waltari: Johannes Angelos

(WSOY, 1952)

Waltarin kiihkein ja kiteytetyin historiallinen romaani Konstantinopolin kukistumisesta vuonna 1453. Uskonnot ja aikakaudet ympärillä kuohuvat ja vaihtuvat, mutta sodan varjoissa eletään myös suuri rakkaustarina. Jos ja kun käyt nykyisessä Istanbulissa, Waltari on loppumaton tietolähde ja tuo syvyyttä nyt vain turkkilaiseksi väitetyn kaupungin menneisyyteen. Kari Pitkänen

Mika Waltari: Turms kuolematon

(WSOY, 1955)

Jokainen tuntee Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen, sitä on esimerkiksi pakkoluetettu maamme oppilaitoksissa. Edellä mainitusta syystä luin teoksen aikoinaan itsekin. Sinuhen innostamana kahlasin sitten kevein askelin läpi koko Waltarin laajan tuotannon seuraavien noin kymmenen vuoden aikana, ja katso: sain havaita, ettei kirja ollutkaan edes mestarin tuotannon huippuhetki. Voisin suositella kirjailijalta muitakin teoksia, mutta saakoon tällä kertaa siis palstatilaa kahteen niteeseen jaettu, suomalaisen historiallisen romaanin merkkipaalu, erinomainen Turms, kuolematon. Eros Gomorralainen

William Wharton: Isä

(Dad, 1981; suomennos Arto Häilä 1983, WSOY)

Nimellä William Wharton kirjoittanut taiteilija Albert William Du Aime tunnetaan erityisesti romaanistaan Birdy (1978), mutta hänen sotaromaaninsa Oi kuusipuu (1982) ja perheromaani Isä (1981) ovat vähintään yhtä hyviä – elleivät jopa parempia. Isä leikkaa kolmen sukupolven kokemukset yhteen tilanteessa, missä perheen seniorisukupolvi sairastaa, ja isät ja pojat löytävät toisensa uudelleen. Romaani on lämmin ja viisas, ja siinä on todellisen perhetarinan aitoutta. Kaarina Lehtisalo

Lastenkirja

Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja -sarja

(Diary of a Wimpy Kid 2007–2019; suomennos Sakari Hyrkkö ja Marja Helanen 2009–2019, WSOY)

Pojatkin innostuvat lukemisesta, kun hekottavat ensin yhdessä lukijan kanssa Gregoryn ja kumppaneiden touhuille. Kuvitetut ”päiväkirjan” sivut tarjoavat pikkuväelle lukupalkinnon riittävän ripeästi. Vaivannäön välttelyyn ja cooliin käytökseen keskittyvälle päähenkilölle ei yleensä käy hyvin, mutta se ei haittaa, koska hän tietää tulevansa suurmieheksi. Tommi Liljedahl

Runokirjat

Tuomas Anhava: Kevään kukat, syksyn kuu – Kootut tankarunot

(Otava, 1982)

”… Hetkessä tämä päivä muuttaa eilisen päivän.” Löydä osuvia ajatuksia juuri tähän hetkeen! Merja Koskiniemi

Antti Holma: Kauheimmat runot

(Otava, 2015)

Kun runoilijoiden nimet ovat Sirsi Sunnas, Reino Leino, Karin Toisiks-Paraske ja Edith Södermalm, ollaan kotimaisen lyriikan niin sanotusti syvässä päädyssä. Juontaja Antti Holma osoittautuu melkoiseksi sanailijaksi, jonka tekstit saavat naurun tyrskymään näinäkin ankeina päivinä, kuten runossa Ex-miehen syntymäpäivänä: Pöydällä on pulla / ja lahjassa on nauhanen / juhla nyt on sulla / kun kuivuu eturauhanen (Edith Södermalm). Kari Pitkänen

Novellikokoelmat

Giovanni Boccaccio: Decamerone

(Tammi, 1983)

Vuonna 1350 kirjoitettu kirja on kuin Euroopasta keväältä 2020: siinä paetaan kulkutautia (rutto) Italiassa (Firenze) karanteeniin maaseudulle (14 päivää) ja vietetään tuo aika henkisten harrastusten parissa (tarinoiden kertominen). Kirjan miehiä on kolme ja naisia seitsemän, ja kaiken tasoiset ilottelut mustan surman kauhujen karkottamiseksi heijastuvat kirjan sadassa rehevässä tarinassa. Boccaccio tuli samalla laskeneeksi perustan nykyaikaiselle novellille. Kari Pitkänen

Ernest Hemingway: Ensimmäiset 49 kertomusta

(Tammi, 1991, eri suomentajia)

Kaikki, mitä elämästä ja kirjoittamisesta voi ja täytyy oppia, sisältyy näihin uskomattomiin novelleihin. Tarkka ja lakoninen tyyli, hieno ihmiskuvaus, myötäelämisen taito mutta jättäytyminen kuitenkin ulkopuoliseksi – sen osaa vain Hemingway. Muutaman sivun novelli iskee parhaimmillaan syvälle sieluun miljoonan voltin voimalla. Kari Pitkänen