Marja Aaltio, teksti ja kuvat

”Hän oli mies, jolle työ oli ainoa tapa elää. Joka teki elämästään kirjallisen monumentin.”

Näin kirjoittaa tutkija ja kirjailija Ritva Ylönen kirjailija Kalle Päätalosta. Päätalon syntymästä on nyt kulunut sata vuotta.

Ritva Ylönen on kirjoittanut työteliään miehen elämästä ja tuotannosta teoksen Kalle Päätalo – Kirjailijan elämä. Ennen elämäkertaa Ylönen myös väitteli tohtoriksi samasta aiheesta.

Päätalon pariin Ylönen päätyi jo parikymppisenä muutettuaan maalta kaupunkiin. Peruutetaan siis 1960-luvun Helsinkiin.

* *

Kainuussa syntynyt Ritva Ylönen muutti parikymppisenä Helsinkiin töihin. Kauppaopiston jälkeen töitä olisi toki löytynyt lähempääkin kotia, mutta nuori Ritva halusi mahdollisimman kauas synnyinseuduista. Hän pääsi töihin Yleisradioon, lastenradion sihteeriksi.

Vaikka muutto oli unelmien täyttymys, vaivasi koti-ikävä. Kotiseudun korvikkeeksi hän löysi Kalle Päätalon kirjat.

– Luin ensin Koillismaa-kirjan. Kotiseutuni Kainuun murre ja Päätalon kirjassa käyttämä Koillismaan murre ovat identtiset. Myös henkilöt ovat tutunomaisia. Kirjat lievittivät koti-ikävää. Myöhemmin Iijoki-sarja tuli minulle erityisen tärkeäksi.

Ylönen siis luki Päätaloa, kuten sadat tuhannet muutkin suomalaiset. Päätalosta tuli suuren muuton tulkki. Hän antoi samaistumispintaa kaikille, jotka kaipasivat kotiseudulleen, oli kotiseutu sitten missä vain.

Ritva Ylönen oli ensin Päätalon fanilukija. Tutkijaksi ja elämäkerturiksi hän päätyi vasta jäätyään eläkkeelle päivätyöstään. Ylösellä ei nuorena ollut mahdollisuutta kouluttautua kovin pitkälle. Aikuisena hän halusi kokeilla, mihin rahkeet riittävät. Hän kävi työn ohella ylioppilaaksi ja opiskeli filosofian maisteriksi Helsingin yliopistossa pääaineina kotimainen kirjallisuus ja folkloristiikka.

Ritva Ylönen kirjoitti Kalle Päätalon elämäkerran väitöskirjansa jälkeen. Väitöskirjaa tehdessään hänelle kertyi niin paljon aineistoa, että olisi ollut sulaa hulluutta jättää se käyttämättä. Kuva: Marja Aaltio

Jatko-opinnot Ylönen aloitti eläkkeellä. Väitöskirjan aiheeksi valikoitui luontevasti Kalle Päätalo, olihan hän jo pro gradu -tutkielmassaan käsitellyt Päätalon tuotantoa. Väitöskirja käsitteli Päätalon Iijoki-sarjan vastaanottoa ja vaikutusta. Ylönen väitteli vuonna 2013 Tampereen yliopistosta.

– Elämäkerta oli luonteva jatko väitöskirjalle. Olin saanut väitöskirjaa tehdessäni niin paljon materiaali, että olisi ollut hullua jättää se käyttämättä.

Mutta mitä uutta voi kirjoittaa miehestä, joka on paljastanut koko oman elämänsä teoksissaan? Kalle Päätalon teokset ovat todellakin autofiktiota sanan varsinaisessa merkityksessä. Fiktiota niissä ovat lähinnä dialogi. Myös ihmisten nimet on muodon vuoksi vaihdettu, mutta muuten etenkin Iijoki-sarja seuraa Kalle Päätalon omaa elämää varsin tarkasti. Emmekö jo siis tiedä kaiken?

Niin Ritva Ylönenkin ensin oli ajatellut, että Kallehan on julkisuudessakin vakuuttanut rehellisyyttään ja kertonut, että kirjojen tapahtumat ovat totta. Tarkemmin asioihin perehtyessään Ylönen huomasi, että elämäntarinassa on aukkoja. Päätalo on myös monissa kohdin kaunistellut omaa osuuttaan tapahtumiin. Hän ei sittenkään ole ollut ihan yltiörehellinen kirjoittaessaan teoksiaan.

– Muistan joskus lukiessani ajatelleeni, että pitikö tämäkin kertoa, kun Päätalo kirjoitti naisseikkailuistaan.

Tutkiessaan tapahtumien taustoja Ylönen huomasi miettivänsä, pitääkö hänen kertoa kaikista yksityiskohdista. Yksityiselämän värikkäistä kuvioista teki mieli jättää kertomatta. Elämäkerturi mietti myös, mitä mahtavat omaiset sanoa. Hän kuitenkin totesi, että kirjailijan yksityiselämän kuvioilla on merkitystä.

– Tutkijana minua häiritsi Päätalon puheiden ja todisteiden ristiriita. Päätalo oli julkisuudessa kuuluttanut olevansa rehellinen, mutta asiakirjat todistivat toista.

Presidentti Urho Kekkonen oli Kalle Päätalolle tärkeä henkilö. Päätalo lahjoitti Kekkoselle Aimo Tukiaisen suunnitteleman nimikkolaattansa ensimmäisen kappaleen vuonna 1980. Kuva on julkaistu Ritva Ylösen kirjassa Kirjailijan elämä. Kuva: Maarit Tyrkön arkisto

Kalle Päätalo eli hyvin köyhän ja jopa traumaattisen lapsuuden Taivalkoskella. Isä kärsi mielenterveysongelmista ja äiti oli voimakkaasti uskonnollinen. Lestadiolaisuuden ankarat opit, syntien tunnustaminen ja toisaalta myös vapauttavasti syntien anteeksi saaminen tunnustamisen jälkeen, värittivät Päätalon lapsuutta ja nuoruutta.

Haave kirjailijan työstä eli kuitenkin vahvana. Päätalo muutti sodan jälkeen Tampereelle, meni naimisiin, opiskeli rakennusmestariksi ja rakensi itselleen talon. Hän työskenteli monilla rakennuksilla Tampereella ja Pirkanmaalla, ja jätti näin myös näkyvän jälkensä kaupunkikuvaan.

Viinakin Kalle Päätalolle maistui. Kun viina vei, päätyi Päätalo usein myös vieraiden naisten matkaan.

Kaikki tämä on tuttua Iijoki-sarjaa lukeneille. Ylönen arvelee, että tarve tunnustaa kumpusi lestadiolaisista juurista, vaikka Päätalo ei itse ollutkaan liikkeessä mukana. Kirjat olivat hänen rippinsä, niissä hän tunnusti syntinsä ja sai lukijoiltaan synninpäästön ja anteeksiannon.

Lukijoille Päätalon rehellinen tilitys puolestaan antoi vertaistukea. Tämän asian Ylönen havaitsi Päätalon saamasta lukijapalautteesta. Hänellä oli tutkimusaineistonaan lukijoiden Päätalolle lähettämiä kirjeitä. Niissä sanottiin, että kun sinäkin olet selvinnyt kaikesta tuosta, niin kyllä minäkin selviän.

Juuri naisseikkailut ja etenkin avioliiton ulkopuolella syntyneen pojan tarina saivat Ritva Ylösen pohtimaan elämäkertakirjoittajan velvollisuutta objektiiviseen kuvaukseen. Siis sitä, onko pakko kertoa.

Kalle Päätalon kirjassaan kuvaama tapahtumien kulku poikkeaa varsin paljon muiden asianosaisten kertomasta ja julkisten asiakirjojen todistuksesta.

Mika Waltarin teos Aiotko kirjailijaksi? oli Kalle Päätalolle äärimmäisen tärkeä. Hän osasi sen ulkoa. Waltari lahjoitti tämän kuvan Päätalolle omistuskirjoituksella vuonna 1975. Kuva on julkaistu Ritva Ylösen kirjassa Kirjailijan elämä. Kuva: Professori Kalle Päätalon arkisto

Päätalo kuvaa suhteen alkua 17-vuotiaseen Kaijaan humalaisen hairahdukseksi. Kaija puolestaan kertoi Ritva Ylöselle, miten Päätalo oli jo paljon ennen suhteen alkua sinnikkäästi piirittänyt häntä. Kun poika syntyi, Päätalo ei tunnustanut häntä omakseen, vaan vaati verikoetta. Verikoe todisti, että hän voisi olla pojan isä, mutta Päätalo ei silti heti suostunut maksamaan. Muille hän kertoi auliisi tukevansa vapaaehtoisesti äitiä ja poikaa.

Mutta mitä merkitystä tällä kaikella on kirjailijan työn arvioimisen kannalta? Eivätkö nämä ole yksityisasioita?

Ylönen paneutuu aiheeseen elämäkerrassa perusteellisesti, koska Päätalon toistama rehellisyyteen pyrkiminen niin elämässä kuin Iijoki-sarjassa ei toteudu tämän tapauksen kohdalla. Se on kuitenkin tärkeä osa Päätalon henkilöhistoriaa ja vaikuttaa Ylösen mukaan teosten tulkintaan ja kirjailijakuvaan. Asian käsittely ei siis ole tirkistelyä, vaan sillä on merkitystä myös määriteltäessä Päätalon kirjailijuutta.

Kalle Päätalo oli lukijoiden suosikki. Kun uusi päätalo ilmestyi, se piti lukea. Hän kirjoitti tasaisen varmasti omalla tyylillä. Lukija tiesi mitä sai ostaessaan Päätalon kirjan. Päätalo julkaisi yhteensä 44 teosta ja niitä on myyty noin 3,6 miljoonaa kappaletta.

Kriitikot sitä vastoin eivät juuri ilahtuneet uudesta tiiliskivestä joka vuosi.

– Päätalo ei sopinut tuolloin vielä vallassa olleeseen modernismiin. Modernistin piti olla kertojana epäluotettava ja muutosaltis. Modernismissa tyyliä piti pystyä muuttamaan teoksesta toiseen ja teoksen sisällä. Päätalon kirjat eivät vastanneet kriitikoiden näkemystä hyvästä kirjasta, Ylönen analysoi.

Kalle Päätalo vaimonsa Leenan kanssa kotitalon portilla Kirvestiellä Tampereen Viialassa elokuussa 1998. Kalle rakensi talon itse. Kuva on julkaistu Ritva Ylösen kirjassa Kirjailijan elämä. Kuva: Jorma Komulaisen kuva-arkisto

Ylösenkään mielestä Päätalon tuotanto ei ole kovin taiteellista. Päätalolla on paljon dialogia, ja hän käyttää repliikeissä murretta. Siellä on karskia ja ronskia sanaleikkiä. Teosten taiteellisuus rajoittuu kirjallisuudentutkijan näkökulmasta huumorin käyttöön.

– Kirjat ovat niin syvälle tunnustuksellisia, että tunnustuksellisuus on jo esteettinen elementti. Mutta eivät ne taide-elämyksiä tarjoa.

Elämäkerta Kalle Päätalosta syntyi Ritva Ylösen tieteellisen tutkimuksen jatkeeksi. Hänen periaatteenaan on ollut puolueettomasti ja neutraalisti kuvata tapahtumia, katsoen niitä ulkopuolelta. Hän ei ole halunnut asettua kenenkään puolelle.

– Lukija muodostakoon oman mielipiteensä Kalle Päätalosta ihmisenä ja kirjailijana.

Juttu perustuu Ritva Ylösen kirjoittamaan Kalle Päätalo – Kirjailijan elämä -teokseen ja Ritva Ylösen haastatteluun.