Marja Aaltio (vas.) kohtaa Väinö Linnan aukion lavalla Anneli Kannon. Kuvat: Anitta Vuorisola / Gummerus
HENKILÖ | Kulttuuritoimitus Live esittelee valovoimaisten ammattien edustajia kesän aikana Väinö Linnan aukiolla Tampereella. Fiktio ja todellisuus kohtaavat lauantaina 9.7. kello 14, jolloin kirjailija Anneli Kanto kertoo työstään Kulttuuritoimituksen Marja Aaltion haastattelussa.
Marita Salonen
Yhtenä aiheena tulee varmasti olemaan päähenkilön journalistinen tausta. On tapana sanoa, että kerran toimittaja, aina toimittaja. Päteekö tämä myös kirjailija Anneli Kannon tapaukseen? Millainen kirjailija on entinen toimittaja?
Vielä vuonna 1995 Anneli Kanto oli toimittaja, ja jo 1996 käsikirjoittaja ja kirjailija. Mitä tapahtui? Proosan lisäksi hän on käsikirjoittanut näytelmiä sekä muun muassa Tampereella kuvattua Ylen Uusi Päivä -sarjaa.
– Olemme tavanneet etukäteen Annelin kanssa ja vähän suunnitelleet lavakeskustelua. Puhumme myös suomen kielestä ja murteista sekä kirjojen paikkojen merkityksestä ja tunnelmasta, Marja Aaltio kertoo.
Lauauntaina 9.7.2002 kello 14 Tampereen Finlaysonin alueen Väinö Linnan aukiolla järjestettävässä Kulttuuritoimitus Live -keskusteluhetkessä fiktio ja todellisuus kohtaavat, sillä Finlaysonin alue on vahvasti läsnä Anneli Kannon kirjoissa.
Seuraavana Aki Roukala
Kesän kolmas Kulttuuritoimitus Live tapahtuu lauantaina 6.8. Marja Aaltion haastattelutunnille saapuu manageri Aki Roukala, mies Maustetyttöjen, Yonan ja monen tapahtuman, kuten Bättre Folkin ja elokuussa Pyynikillä järjestettävän Festivaali-festivaalin, takaa.

Kolmen A:n lauantait: näyttelijä Ami Räsänen (vas.), kirjailija Anneli Kanto ja manageri Aki Roukala kertovat ammateistaan Kulttuuritoimitus Liven vieraina kesän aikana. Kuvat: Kari Sunnari / Gummerus Kustannus / Markku Hyttinen
Lähetä kysymyksiä!
Tervetuloa Kulttuuritoimitus Live -tapahtumiin tapaamaan tamperelaisia kulttuuripersoonia! Tilaisuuksiin on vapaa pääsy, haastatteluiden kesto on noin kolme varttia.
Haastattelijalle voi ehdottaa kysymyksiä lähettämällä postia osoitteeseen .
Kulttuuritoimitus Live: 9.7. (Anneli Kanto) ja 6.8. (Aki Roukala) kello 14. Väinö Linnan aukio, Finlaysonin alue, Tampere.
* *
Finlaysonilla tapahtuu
- Kulttuuritoimitus Liveon osa Finlaysonin alueen kesätapahtumien sarjaa. Lue lisää täältä.
- Lauantaina 13.8.kello 15 koko perheen konsertissa Väinö Linnan aukiolla esiintyy Kaartin soittokunnan torviseitsikko, solistina Eero Saunamäki. Vapaa pääsy. Konsertti on osa uutta historia- ja musiikkifestivaalia Wanhankaupungin juhlaa. Lue lisää täältä.
- Finlayson Art Area-taidetapahtuma (FAA) on avoinna yleisölle 28.8.2022 asti. Mukana on näyttelyitä, katumaalausalueita ja vihertaideteoksia. Vapaa pääsy. Lue lisää täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mikko Alatalo teki taiteellisen testamenttinsa – Perjantaina ilmestyvä juhlalevy soi sekä rokkia että sinfoniaa
HENKILÖ | Mikko Alatalon tie johti maalaispojasta sinfoniaorkesterin solistiksi. Juhlalevyn biisit ovat klassikkoja ja monet sovitukset lyyrisiä.
Huimista toimintarooleistaan tunnettu Michelle Yeoh sai Berliinin elokuvajuhlien elämäntyöpalkinnon
ELOKUVA | ”Vielä jokin aika sitten kukaan ei olisi uskonut, että elokuva jossa on pelkkiä aasialaistaustaisia näyttelijöitä vetäisi lippuluukuilla.”
Jukka Ahtela ja 101 kirjakritiikkiä: Syvällinen kirjafriikki on oman itsensä herra
HENKILÖ | Jukka Ahtela tunnetaan työmarkkinoiden asiantuntijana ja valtakunnansovittelijan sijaisena. Hän on myös Kulttuuritoimituksen kirjallisuuskriitikko.
UMK-finaalin Takatukka-biisiä tekemässä ollut Saara Törmä kyllästyi popin ylikaupallisuuteen ja rakastui kansanmusiikkiin
HENKILÖ | UMK-kappale on musiikintekijän unelma, sanoo kansanmusiikkiherätyksen saanut Saara Törmä, nainen Antti Tuiskun ja Kaija Koon sanoitusten takana.




