Jonimatti Joutsijärvi. Kuva: Jari Toivonen

Päivi Vasara, teksti

Suomen tiedkustantajien liiton maaliskuussa myöntämä Vuoden tiedekirja -palkinto on iloinen yllätys tamperelaiselle Jonimatti Joutsijärvelle.

– En nimittäin tiennyt tekeväni tiedekirjaa, hän sanoo onnittelupuhelun aluksi.

Joutsijärvi on filosofian maisteri, runoilija ja esitystaiteilija.

Palkittu teos on Mirkka Rekola I – Elämä joka ei koskaan tule kokonaan esiin (Into, 2023). Elämäkerran toinen osa ilmestyy elokuussa. Teoksen kustantaja Into teki aloitteen kaksiosaisuudesta. Syy tähän on se, että Joutsijärvellä oli valtavasti materiaalia.

Palkintoraati perusteli valintaansa muun muassa sillä, että kirja perustuu korkeatasoiselta henkilöhistorialta vaadittavaan vankkaan ja monipuoliseen lähdeaineistoon. Perustelu jatkuu näin: ”Joutsijärvi on perehtynyt runsaaseen arkistomateriaaliin ja media-aineistoon sekä tehnyt lukuisia haastatteluja.”

Selvitystyö monipolvista

Lähteiden käytöstä on ehkä kuvaavinta puhua esimerkkien avulla. Kun Joutsijärvi selvitti Mirkka Rekolan elämään liittyviä vaiheita, hän kaivoi muun muassa Kakolan arkistoja isän vankila-ajalta.

– Yksityisten ihmisten hallussa on paljon aineistoa. Sain kuulla muun muassa Mirkka Rekolan kämppiksen Helena Nikkasen 1980-luvun loppupuolella Heinävedellä äänittämän c-kasetin, jolla runoilijan äiti kertoi tyttärensä lapsuudesta.

Joutsijärvi tutustui Mirkan ystäviin ja tätä kautta löytyi materiaalia. Runoilijan elämänkumppanin Mirjami Polkusen sisaren kautta esiin tuli kirjeenvaihtoa 1950- ja 1960-luvulta.

Riku Rantanen oli joskus lainannut kirjan Polkuselta ja myös sen välissä oli runoilijan kirje Mirjamille.

Helmikuussa 2014 kuollut Rekola määräsi koko henkilöarkistonsa suljettavaksi vuoteen 2044 saakka SKS:n arkistoon. SKS:n arkistossa on monia muita Rekolaan liittyviä arkistoja, joista osa on luvanvaraisesti käytettävissä, osa avoimesti.

Aikalaisasioihin kuului perehtyminen 1960-luvun vasemmistoradikaalisuuteen ja sitä seuranneeseen taistolaisuuteen, koska nämäkin vaikuttivat Mirkka Rekolan (1931–2014) elämään. Koska Rekolan elämänkaari oli pitkä, piti Joutsijärven tutkia monia seikkoja voidakseen kuvata aikaa.

Taidetta ja tiedettä

Palkintoraatiin kuuluva dosentti Tuomas Kilpeläinen kiitti palkintopuheessaan tapaa, jolla teoksessa on hyödynnetty monipuolista lähdeaineistoa: ”Tarkka ja oivaltava analyysi yhdistyy herkkään ymmärrykseen ihmisyydestä, ja Joutsijärvi uskaltaa astua tieteen ja taiteen rajamaastoon. Joutsijärvi kirjoittaa taitavasti ja antaumuksella.”

Kysymykseen kirjan taidepuolesta, Joutsijärvi vastaa, että jotkut kohdat voivat olla sekä taidetta että tiedettä.

– Lukija voi seurata läpi teoksen, mitä tieto on peräisin, eli tämä noudattaa humanistisen tieteenteon periaatetta. Taidetta on muutamissa pienissä kohdissa. Ne ovat fiktiivisiä tulkintoja, jotka ovat lähteneet mielikuvituksestani ja unistakin. Nämä kohdat olen erottanut kursiivilla muusta tekstistä. Niitä ei ole monta, ja ne ovat tiettyjä käännekohtia ja polttopisteitä.

Mirkan runoja Joutsijärvi on tulkinnut lukutuntumalla.

Teoksen taiteellisuus on myös esseistiikan taidetta.

Kuva: Jari Toivonen

Mitä urakan jälkeen

Kysyn, tunteeko Jonimatti Joutsijärvi haikeutta, kun suururakka on valmistumassa.

– Tunnen enemmän vapautumista, kun ajattelua ja aikaa sitonut työ on valmistumassa. Tämä on vastuullinen työ. Ei ole sama, mitä kirjoitan Mirkka Rekolan elämästä. Moni hänet tuntenut elää edelleen. Teen tämän hyvin ja sitten on ilo päästä eteenpäin. Elämäkerturi elää kohteensa rinnalla.

Joutsijärvi odottaa sitä, että hän vapautuu lukemaan Mirkka Rekolan tuotantoa vastuuttomasti, niin ettei tarvitse lukea porautuakseen.

– Miljoona pientä ja suurta tunnetta on, ei ole helppo niitä summata.

Aina esikuva

Mirkka Rekola on Jonimatti Joutsijärven esikuva. Elämäkerran kirjoittamisen jälkeen Rekola on sitä entistä enemmän. Se tekee oman kirjoittamisen haastavaksi.

– Vuonna 2005 olin juuri muuttanut Turkuun ja kävin lyhyen kirjeenvaihdon runoilija Leevi Lehdon kanssa. Kerroin hänelle, että omasta näkökulmastani kolme isoa ovat Leevi Lehto, Risto Ahti ja Mirkka Rekola. Leevi Lehto oli yllättynyt, että nostin hänet vielä elossa olevan Paavo Haavikon ohi. Minulle Haavikko ei ole merkinnyt niin paljon.

Kulttuuritoimitukseen Jonimatti Joutsijärvi liittyy sillä tavoin, että hän on yksi neljästä Viikon runo -juttusarjan toisen tuotantokauden runoilijoista.

* *

Palkintoraadin perustelut

”Mirkka Rekola on yksi sotienjälkeisen Suomen huomattavimmista modernismia edustaneista runoilijoista. Hän halusi tulla muistetuksi ennen muuta runoudestaan. Jonimatti Joutsijärven Mirkka Rekola I – Elämä joka ei tule koskaan kokonaan esiin on kunnianosoitus Rekolan runoudelle, mutta se ei sorru ulkokultaiseen suitsutukseen. Myös Rekolan henkilöhistoria saa teoksessa ansaitsemansa monisävyisen valotuksen. Tämän poikkeuksellinen teos on syvällinen ja moniulotteinen elämäkerta. Korkeatasoisen elämäkerran tapaan se kertoo paitsi Mirkka Rekolasta ja hänen elämästään ja taiteestaan, myös kuvaa suomalaista yhteiskuntaa, kirjallisuuden ja kirjailijoiden roolia julkisessa keskustelussa sekä Suomen paikoitellen hyvinkin ahtaita taidepiirejä sotienjälkeisenä aikana.

 

Lukija pääsee eläytymään Rekolan kehittymiseen tinkimättömäksi kirjoittajaksi – runoilijaksi, joka väistää määrittelyjä ja lokerointia. Tähän kehitykseen vaikuttivat syvästi lapsuuden ja nuoruuden hauras terveydentila ja isän kohtalo, homoseksuaalisuuteen kohdistunut vaino sekä siihen liittynyt pelko, häpeä ja ulkopuolisuus. Naisten välistä ystävyyttä ja rakkautta sekä näiden suhteiden merkitystä Rekolan elämälle ja vaikutusta hänen kirjailijuuteensa Joutsijärvi kuvaa tarkasti ja analyyttisesti. Hän kirjoittaa antaumuksella tuoden tekstiin herkkää ymmärrystä ihmisyydestä.

 

Kirja perustuu korkeatasoiselta henkilöhistorialta vaadittavaan vankkaan ja monipuoliseen lähdeaineistoon. Joutsijärvi on perehtynyt runsaaseen arkistomateriaaliin ja media-aineistoon sekä tehnyt lukuisia haastatteluja. Hän analysoi aineistojaan oivaltavasti ja asettaa ne asiayhteyksiinsä huolellisesti. Kuvaus kahtiajakautuneen Tampereen ilmapiiristä jatkosodan jälkeen on rikasta ja uskottavaa. Tieteellisen työskentelyn kriteerit täyttyvät teoksessa tinkimättömästi, mutta Joutsijärvi uskaltaa enemmän. Rekolan runouden hienosyisen tulkinnan myötä teos on tieteen ja taiteen rajankäyntiä parhaimmillaan.

 

Rekolan runoutta voidaan pitää vaikeasti lähestyttävänä, ja se saattanut jäädä monelle vieraaksi. Joutsijärven eläytyvä kerronta kuitenkin saattelee lukijat avartavalle matkalle Rekolan elämän vaiheisiin ja hänen teksteihinsä. Joutsijärvi on sanankäytön taitaja: ’Tunteet ja kokemukset, joille ei ollut yhteisesti ymmärrettävää kieltä ja kuuntelijaa, mykistivät. Ne kiertyivät kirjoitusta kohti ja musiikiksi, viulunkielille. Pitkiksi kävelyiksi ympäri kaupungin, souteluiksi järven aalloille’ (s. 110). Lukija tuskin malttaa odottaa, että pääsee lukemaan Rekolan elämäkerran toisen osan – ja ennen kaikkea, että saa käsiinsä Rekolan runokirjoja.”

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua