Timo Malmi, Kalevankankaan hautausmaa. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Päivi Vasara, teksti
Ulla-Maija Svärd, kuvat

Timo Malmi on Pispalan poikia, joten kierroksemme ensimmäinen kohde on toisen pispalalaisen Kullervo Armas Järvisen hauta Kalevankankaan hautausmaan lisäosan männikkömetsässä. Järvisen lempinimi oli Kultsi. Hän syntyi 6.8.1936 ja kuoli 6.10.2009.

Voitte ehkä hieman ihmetellä, miksi aloitamme Järvisen haudalta, emmekä jonkin suurnimen viimeiseltä leposijalta, mutta tällä tarinalla on Timo Malmin laatima juoni, joka vie tiettyyn suuntaan – odottakaapa hetkinen.

Kalevankangas on laaja, yli satavuotias hautausmaa, monien kirjailijoiden viimeinen leposija. Tarkoitus ei edes ole käydä niillä kaikilla, koska siihen ei riittäisi edes kokonainen valoisa kesäkuun päivä.

Kullervo Järvinen oli Viita-akatemian ensimmäinen opettaja. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Alkukesän saniaiset. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Malmi oli vuodet 2002–2008 Pirkkalaiskirjailijoiden puheenjohtaja. Keväällä hän johdatti yhdistyksen uutta väkeä Kalevankankaalla, ja nyt seuraamme osin samoja jälkiä.

Pispala on Tampereen napa

Mutta takaisin Kultsiin. Hän oli siis Pispalasta, joka on Tampereen pääkaupunki.

– Minä sain tavata Kultsin, kun hän koputteli kuuttakymmentä. Kullervo osasi minulle tärkeät runot ulkoa, joten minun ei tarvinnut niitä lukea, vain kuunnella, Malmi kertoo.

– Mältinrannan runokoulussa opettajallani oli takahuone. Jos teksti ei Kultsin mielestä ollut hyvä, hän käveli sinne. Hetken kuului kirjoituskoneen naputusta ja kohta tajusimme, että olimme hyviä korjattunakin. Kun Kultsi lähetti minulle oman runokirjauutuutensa, hän arvioi, että nuukuutta ovat laittaneet näin ohuen paperin, mutta toivottavasti sisältö on paksua.

Kullervo Järvinen oli Viita-akatemian ensimmäinen opettaja. Kirjailijakoulu oli hänen luomuksensa, jonka työväenopisto toteutti. Opetuksessaan Järvinen nosti Pispalaa ja Lauri Viitaa. Hän oli voimakas ja terävä persoonallisuus.

”Olen täältä / Rotvallien reunamilta / Kivisiltä rinteiltä / Puoliksi lahonneesta puutalosta / keskeltä / Aitoja ihmisiä / ja vähemmän ikäviä, kaunaisia / ja vähemmän kaunaisia. Katkeria…”

(alku Kullervo Järvisen runosta)

Kalevankangas on yli satavuotias, laaja hautausmaa. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Punikit ja lahtarit aina läsnä

Timo Malmi tunnetaan siitä, että hän on käsitellyt sotavuosia 1918 ja 1939–1944 teoksissaan humaanisti, sovinto silmässä. Hän näkee, että itsenäisyyden aamun jaot ovat usein läsnä Tampereen tarinoissa.

– Sovinnosta on tullut pysyvä voima kaupungin sykkeeseen, mutta se onkin samaa Tammerkosken uusiutuvaa energiaa.

Jukka Virtain kuului Viitapiiriin. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Yksityiskohta Kalevankankaalta. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Lokomon seppä kirjoitti runoja

Kullervo Järvisen haudalta jatkamme hautausmaan uudemman osan Kalevantien-viereiseen lohkoon, jossa on Jukka Virtain (3.5.1959–19.3.1998) hautakivi.

Virtain oli Viitapiirin oikea työläisedustaja, Lokomon seppä, joka myös näytti sepältä.

Hän sai runokokoelmansa valmiiksi, mutta sitten tuli sairaus.

– Olin Jukan vihkiäisissä, ja seuraavaksi olin hänen hautajaisissaan. Syöpä eteni nopeasti ja vei miehen. Hän toi Sampolan ”sokeripalaan” eli Viita-akatemian uusiin tiloihin kellon, se oli hyvänkello.

Kirjallisena viitteenä mainittakoon, että Jukka Virtain runo Keskustori johtaa ajatukset runoilija Yrjö Jylhän isään, joka hoiti Raatihuoneen kiviurakan ja myös Tuomiokirkon kivet.

”Keskustori, vanhan sylin / avarat kivet / Seisot veden rikki lyömillä portailla / ilkeä tyttö / ehjempänä kuin kukaan / otat lasillisen rauhattomuuttani / kutsut minua nartuksesi…”

(ote Jukka Virtain runosta)

Lauri Viidan hautakivessä on Heikki Varjan luoma profiili kirjailijasta. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Pihlajat kukkivat kesäkuussa. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Lauri Viidan hautakivellä

Kierrämme hautausmaan vanhemmalle puolelle Lauri Viidan (17.12.1916–22.12.1965) hautakivelle, jossa on Heikki Varjan luoma profiilikuva Viidasta. Vuodesta 1918 mainittakoon tässä, että piirityksen aikana Tampereella asuivat tulevat runoilevat pikkupojat Viita, Jylhä ja Viljo Kajava.

Ohitamme maininnalla, että Viita oli ammatiltaan kirvesmies ja sai surmansa auto-onnettomuudessa ajaessaan ystävänsä Heikki Varjan luo.

Timo Malmiin Viita liittyy kahden tarinan kautta. Malmin täti Irma Mäntynen myi kukkia Kauppahallissa samassa kohtaa missä nytkin on kukkakauppa. Hän istui Näsikalliolla penkillä, kun Viita tuli juttusille ja kysyi, onko rouvalla kynää, löytyi kehno kuulakärkikynä. Kirjailija kysyi, onko paperia ja täti antoi kirjailijalle paperipalan.

– Laitoin tuon paperipalan valokopion kehyksiin ja annoin tyttärelleni lahjaksi. Viita oli kirjoittanut lapulle tekstin, joka alkoi: muista, älä tuomitse polkuja eksyneen, älä eloa syntisen raukan.

– Minua viisaammat paljastivat hienovaraisesti, että se ei ollut Viitaa, vaan ympäri maata kiertänyt muistovärssy. Minusta tapaus kuvaa Viidan ajatusmaailmaa, hän tiesi, mitä ovat anteeksianto ja armo. Minulla on ollut Tshehovin kuva vuosikymmeniä seinälläni. Uskon, että ikonit seinällä, muistoesineet pöydällä, antavat energiaa ja voimaa suuntautua uuteen, vaikka kirjoittamaan näytelmiä.

Toinen Malmin yhtymäkohta Viitaan vie sota-aikaan työväenopiston keskustelutunnille, joita piti opiston silloinen rehtori Järvinen. Malmin äiti sanoi, että ei siellä kukaan muu päässyt ääneen, koska Viita puhui koko ajan.

Malmin isä oli poliisi ja hän sai tehtäväksi viedä kuolinsanoman Viidan perheelle Pispalaan. Ei löytynyt Lauria, ei Kerttua, Seppoa ei Tellua.

Juicen hautaa monet ulkopaikkakuntalaiset etsivät Kalevankankaalta. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Juice on Yrjö Jylhän vertainen sotarunoilija

Suurmies Viidan haudalta kävelemme pääportin läheisyyteen toisen suurmiehen Juicen (1950–2006) hautapaadelle, jossa on kukkia, kynttilöitä ja muistoesineitä, kuten aina.

– Juice on elänyt kaikille tärkeän hetken, viidennentoista yön.

Toinen syy siihen, miksi menemme Juicen haudalle, on se, että Malmin mielestä Juice on sotarunoilijana nostettava Yrjö Jylhän rinnalle.

– Ukrainan sota on saanut minut ymmärtämään Leskisen runojen rajuuden ja iskukyvyn. Olen ollut Paasikiven ja Kekkosen linjoilla ja pyrkinyt turvaamaan sitä ideologiaa konkreettisesti palvelemalla henkivartiokaartin päällikkönä, mutta Putinin hyökkäys riisui vanhat naamiot.

Juice sen sanoi:

”Marraskuussa oli tullut ryssä / Joulukuussa tuli lähtö / Se lähti, äeti, Suomesta Suomeen / idästä länteen niin kuin Suomi on aina mennyt / auringon siivellä / Äeti lähti, sen oli pakko / kun Stalinin urut soittivat Säkkijärven polkkaa / päin persettä….”

(ote Juicen runosta)

Timo Malmi lausuu Juicen runoa. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Pirkkalaiskirjailijoiden ensimmäinen puheenjohtaja

Pienen hakemisen jälkeen päädymme tehtailija Davidsonin sukuhaudalle lähelle kappelia ja hautausmaan pääkäytävää. Syy on hänen tyttärensä Fanny Sartto (os. Davidson, 18.11.1877–16.3.1962).

Fanny kirjoitti romaaneja ja näytelmiä. Tipalan abiturienttia vokotteli nuorena naisena J.H. Erkko, joka sanoitti Hämäläisten laulun. Tehtailijaisä ei kosijaa hyväksynyt, sanoi, että Erkko on työväen mies. Hänet maalitettiin punaiseksi.

Ja niin Fanni kihlautui ”Tampereen Eino Leinon” Kössi Kaatran kanssa. Hän se oli työväen mies, sovitti näytelmiä Tampereen Työväen Teatterille. Ei ollut aivan ongelmatonta se, että Kaarta oli Kansan Lehden kulttuuritoimittaja ja Fanny Aamulehden toimittaja.

Fanny Sartto oli Pirkkalais-Kirjailijat ry:n perustaja ja ensimmäinen puheenjohtajana vuonna 1943.

Ensimmäinen runoilija Augusta Lundahl

Fanny Sarton viereen Kalevankankaalle on haudattu Tampereen ensimmäinen runoilija Augusta Charlotta Lundahl-Wallenius (21.9.1811–14.6.1892). Hän kirjoitti runonsa 17-vuotiaana ruotsiksi.

Augusta Lundahl avusti Helsingfors Morgonblad -lehteä ja julkaisi siellä runoja nimimerkillä A-a. Lundahlilla oli lyhyt ja onneton romanssi lehden toimittajan Johan Jakob Nervanderin kanssa.

Hän johdatteli Fredrika Runebergin koulukirjoista tutun Lauantaiseuran toimintaan. Tavoitteena oli luoda kansallinen Suomi.

Kappelin portailla Malmi tempautui Teinilaulun tunnelmaan. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Unto Kupiainen irrotteli teinilaulussa

Seuraavaksi päädymme Ison kappelin portaille kuuntelemaan Unto Kupiaisen sanoittamaa Teinilaulua. Se on Tampereen yliopiston opiskelijoiden kunniamarssi. Säkeet kertovat siitä, ettei tentteihin ehditty, koska oli juomingit mielessä.

Kupiaisen Unton ja Malmin Timon yhtymäkohtia ovat koti Kalevassa ja työ Tampereen yliopistossa. Malmi oli omien sanojensa mukaan propagandaosastolla, kauniimmin sanottuna viestintäpäällikkönä 30 vuotta.

Kupiainen toimi vuodesta 1950 kotimaisen kirjallisuuden professorina ja hetken vararehtorina. Yliopisto oli aloittanut Helsingissä vuonna 1925 ja sai jo 1930-luvulla kirjailijayliopiston maineen.

Kupiaisen ensimmäinen runokokoelma Lyyra ja miekka ilmestyi 1935 ja viimeiseksi jäänyt runokokoelma Polaris vuonna 1961.

Malmin Welaatta: maito, maa ja vesi -kokoelma kertoo ylävesien miehistä ja naisista. Teos ilmestyi vuonna 1998.

Pyykkipoika, jonka Timo Malmi veti esiin taskustaan. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Viljo Kajava tamperelaistetaan

Päädymme runoilija Viljo Kajavan isän ja äidin haudalle, koska Timo Malmin mielestä tämä Vallilan runoilijana pidetty Kajava pitää palauttaa tamperelaiseksi. Kajavan Tampereen runot ovat huikeita kuvia kaupungin kauhun ajasta kohti sovintoa.

Malmin uusimpien teosten (Tampereen sotakirja – Kalevankankaan rakkauksia, Tampereen sotakirja II – Kalevankankaan unelmia) tarinoissa kuvataan lämpimin vedoin tamperelaisten vaiheita sodassa ja rauhassa.

Inkeri Kajava lukee sanomalehdestä vuonna 1943, että Suomeen on tullut Inkerin pakolaisia ja sanoi Viljolle, että lapsemme on saapunut. Neuvostoliiton kauhuista pelastuneen Maija-tytön turvapaikaksi tuli mummun ja vaarin koti Tampereen Kaakinmaalla. Maija muisti keittiön, missä mummu keitti sideharsoja, joita hän vaihtoi sotainvalidimiehensä haavaan. Antibiootteja ei tunnettu. 50 vuotta vanha haava vuoti yhä.

Malmi vetää taskustaan Martta Kajavan pyykkipojan, näyttää ja sanoo:

– Näin Tampere selvisi jatkoon.

Sankarihaudoilla tehtiin kierroksen yhteenveto. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Sankarihaudoilla yhteenveto

Sankarihaudat on kierroksemme päätepiste. Siellä Malmi haluaa esittää Eino Kotolan lapsuuden muiston. Eino oli äitinsä kanssa hautaamassa kaatunutta veljeään.

”Ei meillä mitään arkkua ollut, kun vanhin veli katosi sotaan ja se siunattiin kentälle jääneenä. Kaksi koivukalikkaa vain oli naulattu ristiin ja äiti sen kantoi hautaan. Se oli raskas taakka, äiti sanoi ja minä ihmettelin, mikä siinä painoi, kun se oli kuivaa puuta. Ne ampuivat kunnialaukauksia ja joka kerta äiti nytkähti. Se oli ainut kerta, kun meillä oli niin paljon riisipuuroa, että siitä jäi huomiseksikin.”

(Eino Kotolan runo)

Malmin ääni sortuu, miestä näköjään poruuttaa.

– Minulle käy aina näin tämän runon kanssa, Malmi sanoo.

Eino Kotola kuoli joitain vuosia sitten 90 vuoden iässä. Hän oli Viita-akatemian kasvatti, kirvesmies, joka kirjoitti Tampereen Työväen Teatterin uudisrakennuksen juhlarunon. Hänhän oli talonkin rakentanut.

Kalevankankaan hautausmaalla on monen edesmenneen kirjailijan viimeinen leposija. Väinö Linnan haudan monet kävijät haluavat nähdä. Kuva: Ulla-Maija Svärd

* *

Kalevankangas

Kirjailijoita ja runoilijoita

• Lasse Heikkilä, runoilija
• K. Jaakkola, rehtori, kirjailija ja suomentaja
• Yrjö Jylhä, runoilija
• Kullervo Järvinen, kirjailija
• Väinö Linna, kirjailija
• Augusta Lundahl, runoilija
• Eeva-Liisa Manner, kirjailija
• Kaapo Murros, kirjailija, toimittaja ja juristi
• Veikko Pihlajamäki, kirjailija
• Mirkka Rekola, kirjailija
• Aili Somersalo, kirjailija
• Ensi Somersalo, kirjailija ja diplomi-insinööri
• Arvo Tuominen, lehtimies, kirjailija ja poliitikko
• Aladár Valmari, kirjailija
• Lauri Viita, kirjailija

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua