Maxim Fedorov. Kuvat: Aila-Liisa Laurila
HENKILÖ | Maxim Fedorov on kiertänyt syksyn ajan Suomea erilaisissa kirjallisuustapahtumista ja saanut lahjaksi muun muassa Tampere-kalsarit, mutta nyt hän palaa töihinsä rauhattomaan Kiovaan. Hän kertoo Kulttuuritoimitukselle, miksi ei ole peloissaan sodan vuoksi Ukrainassa.
”Kulttuuribuumi ja ukrainalaisten kiinnostus omaan kulttuuriin näkyvät erittäin vahvana.”
Aila-Liisa Laurila, teksti
Journalisti ja kirjailija Maxim Fedorov aloitti Ylen Kiovan-toimittajana toukokuussa 2022 eli hieman sen jälkeen, kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan 24. helmikuuta 2022. Ensi vuonna pyöreät 40 vuotta täyttävä Fedorov on ehtinyt työnsä ohella kirjoittaa kaksi kirjaa, joita hän on nyt kiertänyt markkinoimassa.
Suomen itsenäisyyspäivänä Fedorov käy kättelemässä tuoretta presidenttiparia Linnan juhlissa Helsingissä, mutta palaa Kiovaan heti sen jälkeen. Työskentely uutistoimittajana ja sotareportterina jatkuu. Niin myös kirjailijan työt.
Tampereella Fedorov on käynyt muun muassa Kirjafestareilla ja vieraana ukrainalaisten klubissa, joka lahjoitti hänelle Tampere-aiheiset kalsarit. Lisäksi hän on tehnyt kaupungissa haastatteluja liittyen aikaan, jolloin Ukraina oli osa Neuvostoliittoa ja Tampere nimettynä Kiovan ystävyyskaupungiksi vuodesta 1954 alkaen.
– Kirjoitan seuraavaa kirjaa Suomen ja Ukrainan kahdenvälisistä suhteista Neuvostoliiton aikana eli vuodesta 1917 vuoteen 1991. Olen syksyn aikana paitsi kiertänyt Suomea, myös viettänyt aikaa Kansallisarkistossa ja haastatellut ihmisiä, hän kertoo.
Tampereella haastateltaviksi päätyivät muun muassa Pertti Paltila ja Sointu Lanki. Paltila osallistui aktiivisesti ystävyyskaupunkitoimintaan työskennellessään Tampereen yliopiston ylioppilaskunnassa ja kaupungin virkamiehenä sekä puheenjohtajana ystävyysseurassa. Lanki muistaa erityisesti kauppahuoneyhteistyön.
Maxim Fedorov keskusteli lukijoidensa kanssa Tampereen Kirjafestareilla.
* *
Esikoisteoksessaan Minun Ukrainani (Minerva, 2023; lue Kari Pitkäsen kirjoittama arvio täältä) Maxim Fedorov kertoo, kuinka Ukrainassa tottuu sotaan, ilmahälytyksiin, sähkökatkoihin ja räjähdyksiin. Hän paljastaa Kulttuuritoimituksen haastattelussa, miksi ei pelkää Venäjän pommeja Kiovassa.
– Minua ei pelota, koska ukrainalaisiakaan ei pelota. Olen heihin verrattuna paljon paremmassa asemassa. Olisi epäreilua, jos minua pelottaisi. Minä en joudu rintamalle, eikä minun ole pakko olla siellä. Olen kuitenkin mielelläni siellä, koska se tuntuu oikealta.
Ainakin osittain Ukrainassa voi yhä elää lähes normaalia elämää. Sota-aikana taide- ja kulttuuritarjonta on moninkertaistunut varsinkin pääkaupunki Kiovassa.
– Taide- ja kulttuuritapahtumat alkavat aikaisemmin kuin ennen öisen ulkonaliikkumiskiellon takia. Tarjontaa on kuitenkin valtavasti. On haluttu esimerkiksi palauttaa omia unohdettuja nimiä vaikkapa teattereihin, ja kirjoja julkaistaan runsaasti. Kulttuuribuumi ja ukrainalaisten kiinnostus omaan kulttuuriin näkyvät erittäin vahvana, hän kertoo.
– Elokuvat ovat oma suosikkikohteeni ja ukrainalaisia elokuvia on tullut nähtyä. Teatterissakin olen käynyt, mutta harvemmin. Teatteriliput ovat edullisia, ja taiteellinen taso on erittäin kova Ukrainassa.
Toisessa kirjassaan Sodan näyttämöt (Docendo, 2024) kirjailija esittelee nimen mukaisesti kaupunkeja ja paikkoja, joskaan ei matkaopasmaisesti hyviä hotelleja ja ravintoloita listaten. Fedorov vinkkaa, ettei juuri nyt ehkä kannata matkustaa lomalle sotaa käyvään maahan.
Sitten, kun turistimatkat Ukrainaan ovat taas mahdollisia ja jos on valittava vain yksi kohde, kannattaa hänen mielestään mennä Bukovinan alueelle Karpaattien kainaloon, Romanian rajaseudulle. Nimi tarkoittaa pyökkimaata, ja seudulla on rikasta monimuotoisuutta.
– Alueella on hienoja historiallisia kaupunkeja ja kaikkea mitä Ukraina parhaimmillaan on. Hienoja vanhoja kaupunkeja, keskiaikaisia linnoja, peltomaata, jokilaaksoja ja Karpaattien vuoristo, hän kuvailee.
Tampereen Kirjafestareilla Maxim Fedorov signeerasi teostaan Sodan näyttämöt.
* *
Maxim Fedorov on käynyt yli 60 maassa ja on erittäin kielitaitoinen. Sodan syttyessä hänen henkilökohtaiset tunteensa olivat erittäin ristiriitaiset, onhan hänen äitinsä ukrainalainen ja isä venäläinen, jolla on sukujuuria myös Ukrainassa.
– Toisessa kirjassani seuraan myös minun omaa matkaani omille juurilleni. Äitini suku on Odessan alueelta kotoisin ja kävin hiljattain mummoni synnyinkylässä, joka on kymmenen kilometrin päässä Moldovan eli Transnistrian rajasta.
– Ajoin sinne autolla. Kylän edessä oli tarkastuspiste. Voitte kuvitella, mitä huomiota herätti Luhanskin rekkareissa oleva auto, jonka sisällä on loistavaa ukrainaa puhuva Suomen kansalainen, joka on syntynyt Leningradissa ja haluaa päästä johonkin tuppukylään, jossa hänellä ei ole tuttuja.
Paikalle kutsuttiin Ukrainan turvallisuuspalvelu, joka grillasi Fedorovia pitkään. Muukalainen oli kuitenkin päästettävä menemään, kun hän oli saanut virkavallan vakuuttuneeksi viattomista aikeistaan.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Päivi Lukkarilan Skutsi ei kelvannut isoille kustantajille, nyt se on Finlandia-voittaja
HENKILÖ | Finlandia-ehdokkuus tuli kesken koulun ruokatunnin. ”Olin aivan äimän käkenä”, sanoo tamperelainen opettaja-kirjailija.
Tampereen Teatterin Katriina Lilienkampf: ”Näytteleminen ei ole kamppailulaji vaan yhteistyötä”
HENKILÖ | Keväällä valmistuneen Katriina Lilienkampfin tähänastinen työrupeama Tampereen teatterissa on ollut innostava. Nyt kaikkien kulttuurialojen yllä häilyy varjoja.
Kimmo Pohjonen tarjoili kauneutta ja kantaaottavuutta – 60-vuotisjuhlakonsertti Tampere-talossa
HENKILÖ | Kimmo Pohjonen ei päästä helpolla sen paremmin itseään kuin yleisöään. Tinkimätön taiteen tekeminen on nostanut hänet maailmanmaineeseen.
Miia Selinin Marple katselee maailmaa tutkivasti mutta lempeästi – Tuijottava katse valtaa Tampereen Työväen Teatterin
TEATTERI | Työviksen ensi-illassa Agatha Christien rakastettua harrastelijasalapoliisimummelia esittää Miia Selin, joka on pohtinut onko hän viisikymppisenä liian nuori rooliin.
