Äiti sääli venäläisiä, mutta vain hetken – Maxim Fedorov kertoo elämistä, jotka Putinin sota muutti ja murskasi

Maxim Fedorov kotinsa parvekkeella Kiovan pääkadun varrella. Kuvat: Maxim Fedorov / Minerva

Kun aikoinaan työskentelin paikallislehdessä, kohdekuntien nimiä taivutettaessa piti käyttää oikeaa sijamuotoa. Piti siis ehdottomasti kirjoittaa Vesilahdessa (inessiivi), ei Vesilahdella (adessiivi).

Tämä oli kuulemma vesilahtelaisten tahdo, mutta myöhemmin olen oppinut, että sekin vaihtelee. Ja vaikka olisinkin valinnut väärin, siitä tuskin kukaan olisi edes mieltään pahoittanut.

Ukrainassa asia on vakavampi. Maasta venäjäksi puhuttaessa sijamuodon – tai enemmänkin oikean preposition – valinnasta on tullut täysin poliittinen kysymys.

Kun ennen haluttiin venäjäksi sanoa ”Ukrainassa”, voitiin käyttää kahta merkitykseltään neutraaleiksi koettua muotoa: ”na Ukraine” tai ”v Ukraine”. Nyt ne, jotka tukevat sodassa Ukrainaa, käyttävät vain jälkimmäistä. Putinin myötäilijät puolestaan sanovat ”na Ukraine”.

Ai miksikö? Koska sota on muuttanut kaiken Ukrainassa ja siihen liittyvässä, kertoo Ylen Kiovan-kirjeenvaihtaja Maxim Fedorov kirjassaan Minun Ukrainani (Minerva, 2023).

”Pommittakoon, saatana”

”Na Ukraine” tarkoittaa venäjäksi kirjaimellisesti Ukrainalla. Sodan kohteena olevassa maassa katsotaan, että näin puhutaan saarivaltioista tai maantieteellisistä alueista, mutta ei itsenäisistä valtioista.

Tämän kieliasun valitessaan venäläiset siis nykyisin käytännössä mitätöivät suvereenin Ukrainan. Siksi Ukrainassa ainoa oikea muoto on nykyisin ”v Ukraine”.

Kielen nyanssit ovat vain yksi asia, jonka modernin ajan tuhoisin, turhin ja vihamielisin sota on muuttanut. Tästä kaikesta Maxin Fedorov antaa paikan päällä silminnäkijäkuvauksen, joka ei vielä ole eikä varmaan pyrikään olemaan joka suhteessa täydellinen.

Fedorovin sukujuuret yltävät osin Ukrainaan. Hän puhuu kahdeksaa kieltä ja tuntuu tv:n uutiskuvien perusteella sopeutuneen hyvin sotaa käyvän maan pääkaupungin elämään. ”Toimittajalla tuskin on uransa suhteen suurempaa unelmaa kuin päästä todistamaan historiallisia tapahtumia omin silmin”, hän vahvistaa.

Kaverilleen Fedorov kertoo todenneensa, että ”jos Putin pommittaa Ukrainaa, niin pommittakoon muakin saatana”. Pelkoa hän on pohtinut, mutta ei sitä liikaa tunne. Ukrainalaisissakaan hän ei ole nähnyt pelkoa, ei kertaakaan. Paitsi yhdessä tapauksessa:

”Vaikka sodan kauhuihin tottuukin, yhdestä pelosta ei pääse eroon. Pelosta, jota tuntee muiden puolesta.”

Artur Ozerov työskentelee Ukrainan armeijan tukitoiminnoissa, mutta myös drag-artistina. Kuvassa hän esiintyy kiovalaisella Versace-klubilla. Kuva: Maxim Fedorov

Vihollista voi sääliä hetken

Valtava Ukraina on Fedoroville ihmisten tasoinen ja kokoinen maa. Ääneen pääsevät ne, joita hän on tavannut ja joiden kanssa ystävystynyt: Bogdana, Maksym, Halyna, Aleksei, Elena ja monet muut. Putinin hyökkäyshän on sotaa juuri näitä ihmisiä ja koko ihmisyyttä vastaan.

”Äiti kertoi, että hänen kävi sääliksi matkan varrella tapaamiaan venäläisiä sotilaita. He olivat kaikki tosi nuoria, ja heillä oli päällään kunnon univormujen sijaan joitain outoja romppeita. Äidin teki mieli halata heitä ja purskahtaa itkuun. Mutta sitten hän tajusi, että hetkenä minä hyvänsä tällainen säälittävä nuorimies istuu tankkiin ja ampuu kohti synnytyssairaalaa. Ja sääli haihtui ilmaan”, Bogdana tilittää.

Hän päättyi lopulta tyttärineen Tampereelle. Bogdana oli käynyt maassa aiemminkin ja tiesi odottaa hyväsydämisiä ja auttavaisia ihmisiä. Niin kävikin. ”Olen erittäin kiitollinen avusta, mutta sisälläni on tyhjyys, jota ei voi täyttää millään.”

Fedorov käsittelee kirjassa laajasti sodan jälkiä ukrainalaisissa naisissa. Monelle pakolaiseksi lähteneelle on esimerkiksi ollut ikävä yllätys se, miten tiukasti Puola suhtautuu aborttiin.

Yhtä vaikeaa on maan seksuaalivähemmistöillä. Venäjään tai edes naapurimaihin verrattuna homoseksuaaleilla on jopa helpompaa nykyisessä Ukrainassa. Ainakin siellä on toivoa paremmasta. Vähemmistöjä, jopa transihmisiä, palvelee myös Ukrainan rintamajoukoissa.

Suomen vai Korean malliin?

Minun Ukrainani on hieman kiireellä eletyn ja kootun oloinen kirja, lähinnä kooste niistä ihmisistä ja tapahtumista, joissa toimittaja Fedorov on toistaiseksi ehtinyt olla mukana. Kovin syvälle Ukrainan politiikkaan tai sotilaalliseen tilanteeseen ei mennä.

Olisi kiinnostavaa lukea korkea-arvoisen ukrainalaisupseerin arvio sotatilanteesta tai analyysi sodan ympäristötuhoista. Ehkä jatko-osassa?

Fedorov muistuttaa, että Venäjän historiasta puuttuu täysin katumus. Jos venäläisiltä kysytään, mitään pahaa tai väärää maa ei ole tehnyt. ”Kun muut maat yrittivät osoittaa, mitä kaikkea pahaa Venäjä oli saanut aikaan konkreettisesti, vastustus ja varmuus omasta synnittömyydestä vain kasvoi entisestään.”

Venäjä ei kadu mitään

Miten sitten sota voisi joskus päättyä? Tarjolla ovat Suomen ja Korean skenaariot. Joko Ukraina luovuttaa osia alueistaan ja jatkaa itsenäisenä valtiona, tai sitten sota jähmettyy aselepolinjalle, vaikka varsinaista rauhaa ei koskaan solmittaisi.

Maxim Fedorovin mukaan Ukrainan tarvitsee sodasta voiton. Helppo sanoa, vaikea toteuttaa.

Avoimia kysymyksiä on paljon: USA:n vaalitulos, lännen apu, Krimin asema, Donbassin alueen jo tosiasiassa tapahtunut menettäminen, sotarikokset ja sotarikolliset.

Sodan aloitus ja ensimmäinen laukaus ovat aina niin helppoja. Tämän sodan lopettaminen tulee olemaan vaikeampaa kuin minkään toisen konfliktin sitä ennen.

Kari Pitkänen
kari.pitkanen (at) kulttuuritoimitus.fi

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua