Saara Särmä. Kuva: Mikko Vattulainen

Päivi Vasara, teksti
Mikko Vattulainen, kuvat

Saara Särmä on kohta viisikymppinen feministi, tutkija ja yhteiskunnallinen keskustelija. Hän on kotoisin Forssasta ja nykyisin tamperelainen.

Saara oli pitkään haaveillut Eurojackpot-voitosta, jolla voisi perustaa kirjallisen salongin vaikka Palanderin taloon. Unelman alkulähde oli naisasianaisten elämäkertojen ahkera lukeminen.

Ei tarvittu lottovoittoa, vaan asia loksahti paikoilleen, kun hän oli loppukesästä käymässä pienellä porukalla Ravintola Laternassa. Laterna kaipasi lisää ohjelmaa Kirjaviin keskiviikkoihin ja Saara sai Maailmanrakastaja-salonkinsa ihaniin puitteisiin.

– Pauliina Rask kokoaa Laternan ohjelmaa. Otin kaikki vapaat keskiviikot syyskaudelta. Salonki on noin kerran kuussa. Yleensä kuukauden puolessa välissä.

Maailmanrakastaja on kollektiivi, jolla on myös musiikillisia ulottuvuuksia, kuten diskoja Laternassa ja levyraati Bistro Viljassa. Musiikkipuolta vetävät Teemu Into ja Minna Sihvonen.

Maailmanrakastajan salongissa Ravintola Laternassa on ajatonta tunnelmaa. Kuva: Mikko Vattulainen

Kuinka edistää lukemista

Saara on Osuuskunta Vastapainon hallituksen puheenjohtaja. Osuuskunnassa oli pitkään pohdittu, kuinka voitaisiin edistää tieto- ja tiedekirjallisuuden lukemista. Vastapaino on vuonna 1981 perustettu tieto- ja tiedekirjakustantamo. Osuuskunta on vuonna 2015 perustetun kustannusosakeyhtiön suurin omistaja. Osuuskuntatoiminta oli jäänyt taustalle, joten viime vuosina on alettu aktivoitua. Nyt osuuskunta muun muassa julkaisee katulehti Roheeta.

Maailmanrakastaja-kollektiivi ei liity suoraan Vastapainon toimintaan, muutoin kuin Saaran kaksoisroolin kautta.

Salongissa on kerralla yksi tai kaksi vierasta. Yleisöä on ollut ihan hyvin, keskimäärin 30–40. Kulttuuritoimitus oli mukana helmikuun salongissa ja aika lailla tämä määrä oli läsnä. Lisäksi on järjestetty muutama paneelikeskustelu.

Salonkiin ei ole pääsymaksua. Tällä erää vieraille ei makseta korvausta, mutta Vastapaino on korvannut junalippuja Helsingistä. Jotta vieraat saisivat jatkossa palkkion, on vetämässä apuraha-anomuksia.

Keskusteltavat teokset eivät rajaudu ainoastaan Vastapainon kustantamiin. Muutkin kustantamot ovat suhtautuneet myötämielisesti ja Saara on saanut niiltä tarvitsemansa kirjat itselleen ja vierailleen.

Raisa Omaheimo (vas.), Hannamari Hoikkala ja Saara Särmä keskustelivat Maailmanrakastajan salongissa Rebecca Solnitin tuotannosta ja ajatuksista. Kuva: Mikko Vattulainen

Lukijat keskustelevat

Kirjojen tekijät pääsevät ääneen kirjamessuilla ja muissa tilanteissa. Salongin idea on käänteinen: saada lukijat keskustelemaan.

Ei edellytetä, että osallistujat perehtyisivät ennalta käsiteltäviin kirjoihin. Pöydissä on keppejä, joilla voi osoittaa haluavansa puheenvuoron. Meno on rentoa, ja puheenvuoron saa keskustelun kestäessä, eikä tarvitse odottaa, että keskustelut on käyty ennen kuin saa avata suunsa.

– Toinen idea on se, että ei mennä Helsinkiin pitämään tilaisuutta. Salonki kestää kaksi tuntia, joten hyvin ehtii iltayhdeksän tai -kymmenen paluujunaan. Onhan se niin, että Helsingistä päin junarata tuntuu olevan ylämäkeä, sen verran vaikeampaa näyttäisi olevan tulla sieltä tännepäin kuin mennä täältä sinne.

Helmikuun salongissa oli aiheena Rebecca Solnitin tuotanto. Vieraina olivat Hannamari Hoikkala ja Raisa Omaheimo. Hannamari Hoikkala on kulttuuritoimittaja ja hän tekee syventävää journalismia kulttuuriaiheista Ylen Kulttuuricocktailin toimituksessa. Raisa Omaheimo on helsinkiläinen kirjailija, kolumnisti ja aktivisti. Ainakaan heille matka pääkaupungista Tampereelle ei ollut ylivoimainen.

Toimittaja Hannanmari Hoikkala (oik.). Kuva: Mikko Vattulainen

Kiinnostavuus ratkaisee

Saara Särmä valitsee käsiteltävät kirjat kiinnostavuuden perusteella. Saara lukee muutenkin paljon, toistasataa kirjaa vuodessa. Salonki on ”hyvä tekosyy” lukea uusia ja vanhempiakin tieto- ja tiedekirjoja. Kun on deadline, on pakko ehtiä lukea.

Yleensä yhdessä salongissa on eri tekijöiden kirjoja. Helmikuun Solnit-keskustelu oli poikkeus.

Rebecca Solnit on historioitsija, aktivisti ja yksi aikamme merkittävimmistä ajattelijoista. Solnit käsittelee laajassa tuotannossaan feminismiä, ilmastokysymyksiä, toivoa, kriisejä ja niistä selviytymistä sekä kävelyä. Solnitilta on suomennettu kaksi teosta, Miehet selittävät minulle asioita ja Eksymisen kenttäopas.

– Pieni suuri Solnit-keskustelu olisi sopinut Trumpin valinnan aikoihin, mutta on yhtä ajankohtainen nyt. Solnit tekee uutiskirjeitä ja kirjoittaa ahkerasti Facebookiin. Ne ovat analyyttisiä ja parempaa seurattavaa kuin yleinen ”Trump kohusta kohuun” -uutisointi. Sehän on yhtä vyörytystä.

Saaran ratkaisu ei ole olla kokonaan seuraamatta uutisia, kuten moni tekee nyt, mutta hän valikoi, mitä seuraa. Tässä tapauksessa mieluiten analyyttistä pohdiskelua.

Kirjailija Raisa Omaheimo. Kuva: Mikko Vattulainen

Esikuvat vaikuttivat

Jutun alussa sivuttiin sitä, kuinka Saara sai salongin idean varhaisilta akateemisilta naisasianaisilta.

Yksi innoittaja oli Merete Mazzarellan teos Alma – Edelläkävijän tarina. Vuonna 1870 Viipurissa syntynyt Alma Söderhjelm aloitti tutkijanuransa aikana, jolloin naiset joutuivat anomaan vapautusta sukupuolestaan päästäkseen yliopisto-opiskelijaksi ja valtion virkoihin. Söderhjelm oli Suomen ensimmäisiä naispuolisia ylioppilaita ja väitteli tohtoriksi vuonna 1900 aiheenaan Ranskan vallankumouksen aikaisen lehdistön historia. Hänestä tuli vuonna 1906 Pohjoismaiden ensimmäinen naisdosentti ja vuonna 1927 Suomen ensimmäinen naisprofessori. Suurelle yleisölle Söderhjelm tuli tunnetuksi teatterikriitikkona, kirjailijana ja tuotteliaana pakinoitsijana.

Toinen esikuva oli Aino Malmberg, vuonna 1865 syntynyt kirjailija ja sosialistinen poliitikko. Hän oli mukana kansainvälisessä naisasialiikkeessä, sosialistisessa liikkeessä, Suomen itsenäisyyshankkeessa, sai lapsia ja jatkoi yliopisto-opintojaan.

Mainitaan esikuvista vielä vuonna 1886 syntynyt Hella Wuolijoki, jolla oli oma salonkinsa.

Feministi ja yhteiskuntavaikuttaja Saara Särmä vetää yhteiskunnallista keskustelua ravintola Laternassa Tampereella. Kuva: Mikko Vattulainen

Huippumisukka säilyy

Saara Särmä työskentelee nyt puolipäiväisenä Koneen säätiön rahoittamassa hankkeessa ja tutkii Pohjoismaisen poliisivalvonnan digitalisoitumista. Hankkeessa hän on ollut mukana viime vuoden helmikuusta ja se jatkuu hänen osaltaan huhtikuun loppuun.

Särmä on tutkinut meemejä Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa, jossa niitä käsitellään maailman­poliittisen viestinnän välineinä. Meemit eivät ole vain hassuja, vaan niistä voi olla harmia.

Hän opiskeli kansainvälistä politiikkaa Tampereen yliopistossa, ja väitteli tohtoriksi vuonna 2014. Väitöskirja sisältää Särmän tekemiä kollaaseja, joilla hän ilmentää sitä, kuinka ydinasevalloiksi mieliviä valtioita sukupuolitetaan, erotisoidaan ja vähätellään.

– Kun väittelin tohtoriksi, mietin hetken, että minun pitäisi olla jotenkin vakavasti otettava. Minun mielestäni pieni hassuttelu lisää hyvinvointia, joten säilytän Huippumisukka-nimen somekanavilla ja sähköpostissani. Toisia Huippumisukka provosoi ja saa ajattelemaan, että kuka tuo luulee olevansa. Etenkin antifeministit tekevät näin.

Saara kirjoittaa blogia ja kolumneja sekä on aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija.

Aiheiden kirjo on laaja

Ensimmäisessä Maailmanrakastajan salongissa syyskuussa keskusteltiin Saara Särmän ja Taru Torikan johdolla sukupuolikeskustelun viimeisimmistä virtauksista.

Lokakuussa salongin aiheina oli alkukuusta baletti ja ooppera ja loppukuusta mieskulttuuri ja mikä siinä mättää. Marraskuussa keskusteltiin feminismistä Raija Julkusen Sukupuolen järjestykset ja tasa-arvon paradoksit -klassikkoteoksen pohjalta ja kuun lopussa pidettiin pieni luokkakeskustelu. Vuosi 2025 alkoi salongin osalta keskustelulla demokratiasta ja eloonjäämisestä.

Maailmanrakastajan salongissa yleisöllä on mahdollisuus osallistua keskusteluun. Anna Kihlström tuo keskusteluun uutena tasona mukaan Rebecca Solnitin kiinnostuksen buddhalaisuuteen. Kuva: Mikko Vattulainen

Toivo on verbi

Yritän nyt kömpelösti tiivistää, mitä jäi mieleen helmikuun salongin Solnit-keskustelusta.

Näin synkkänä aikana ilahdutti käsite, että toivo on verbi. Toivo ei ole lottokuponki, jota heilutella sohvalla, vaan tekoja. Teot voivat olla näennäisesti pieniä, mutta riittäviä. Katrina-myrskyn jälkeen kaupunkilaiset lähtivät veneillään pelastamaan katoille juuttuneita myrskyn uhreja. Joku paheksui, että veneeseen mahtuu vain kaksi ihmistä. Vastaus oli, että sitten pelastan kaksi.

Toivo ei tarkoita katteetonta optimismia, että kaikki menee väistämättä hyvin vaan että jotain voi olla mahdollista tehdä. Kamppailu paremman maailman eteen ei vaadi täydellisyyttä.

On ihan ookoo olla vegaani, joka syö juustoa, mutta muuten välttää eläinperäisiä ruoka-aineita. On ihan ookoo vesijuosta hyvinvointinsa eteen kymmenen minuuttia, ei tarvitse porskuttaa täyttä tuntia.

Pitää välttää kaikki tai ei mitään -ajattelua. On liian helppoa vaipua itsesyytöksiin, ettei tee tarpeeksi, jos kerran jätti biojätteet lajittelematta. Aina voi tehdä paremmin seuraavalla kerralla.

Liian aikaista mennä kotiin

Aktivismista Rebecca Solnit kirjoittaa, että on aina liian aikaista lähteä kotiin. Vaikka kaikki tuntuu menevän päin helvettiä, on edistystä tapahtunut.

Kun muutosvoimat – esimerkiksi tasa-arvo tai ilmastoaktivismi taikka vapaus tai ihmisarvo – on sanallistettu, niitä ei voi enää padota, vaan ne etenevät kauheiden aikojen ohitse. Eikä tarvitse ratkaista koko ongelmaa, voi tehdä jotain. Jälkeenpäin vasta näkee, mikä oli ratkaisevaa.

Raisa Omaheimo tukee Elokapinaa. Hän kokee olevansa liian vanha istumaan katukiveyksellä, mutta sen sijaan hän on mukana muonitusjoukoissa ja keittää linssisoppaa. Se vie hänen aikaansa muutaman tunnin ja nuoret jaksavat tehdä suunnitelmia.

– Minulle salonki on tehnyt hyvää, kun on paikka, jossa keskustella tietokirjallisuudesta, Saara Särmä sanoo helmikuun salongissa.

Salongissa todetaan myös, että kannattaa lakata olemasta vain yksilö, sen sijaan kannattaa panostaa yhdessä toimimiseen. Voi mennä lukupiiriin, mukaan ruuan jakoon – tai matkustaa junalla Tampereelle.

* *

Maailmanrakastajan salongin kevät 2025

• 12.3. Pieni keskustelu terveydenhuollosta – keskustelemassa Tiina Vaittinen & Vilhelmiina Lehto-Niskala. Kirjat: Lotta Tuohino: Sairaanhoitajan paikka (Gummerus 2024), Marja Jylhä: Vanhuustutkijan koronavuosi – Myöhäiskeski-ikä ja pitkäikäisyyden vallankumous (Vastapaino 2021).
• 16.4. Pieni kristinuskokeskustelu – keskustelemassa mm. Visa Viljamaa. Kirjat vielä auki.
• 21.5. Pieni talouskeskustelu – keskustelemassa Erica Åberg ja Kimmo Hokkanen. Kirjat: Nancy Fraser: Kannibaalikapitalismi (Vastapaino 2024), Anni Marttinen: Hattaratalous (S&S 2024) .
• 4.6. Pieni mökkikauden avaus – keskustelemassa Mari-Sohvi Miettinen. Kirjat: Jarno Valkonen: Mökin kanssa ajattelu (Vastapaino 2022) ja jokin toinen teos.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua