Lihan ilot ovat muutakin kuin seksiä, vaikka ei Anna-Leena Härkönen kaihda seksistäkään kirjoittamista. Hän tarttuu arkaankin aiheiseen, jos se on hänelle itselleen tärkeä.
Marja Aaltio, teksti ja kuvat
Vielä muutama vuosi sitten kirjailija Anna-Leena Härkänen halusi matkustaa kritiikkien ulottumattomiin, kun uusi kirja ilmestyi. Hän jännitti kirjan saamaa vastaanottoa niin, että sai fyysisiä oireita. Huonosti kirjoitetut ja ilkeät kritiikit myös satuttivat. Paha olo helpotti, kun hän lähti pois maasta.
Nyt Härkösen ei tarvitse paeta kritiikkejä, koska niitä ei juuri ole. Härkösen tuorein teos Kenraaliharjoitus ilmestyi kesäkuun alussa, mutta ensimmäinen kritiikki ilmestyi vasta elokuussa.
– Nykyään saatan lähteä tai olla lähtemättä. Jos lähden niin, se on ennen kaikkea tapa aloittaa loma. Olen paljon kotona, ja loman aloittaminen kotiympyröissä on vaikeaa.
Kaikkein tärkeimpiä Anna-Leena Härköselle ovat tavallisten lukijoiden kommentit. Kun tuntematon lukija tulee kadulla vastaan ja kertoo omat ajatuksensa kirjasta. Tai kollegoiden mielipiteet, niitä hän myös arvostaa.
Hän tunnustaa olevansa herkkä sille, jos hänen henkilöhahmojaan arvostellaan. Härkönen haluaa puolustaa henkilöitään kuin kiivas emo, joka puolustaa pieniä poikasiaan. Hän muistaa loukkaantuneensa, kun joku kutsui yhden teoksen päähenkilöä kapeakatseiseksi ja ilkeäksi, vaikka päähenkilö oli masentunut, ei ilkeä.
Kirjoittamisesta
Anna-Leena Härkönen ei valinnut kirjailijan ammattia. Kirjoittaminen on hänen intohimonsa, hänen juttunsa. Härkönen on kyllä surrut sitä, että hänen pitää kirjoittaa, sillä kirjoittamisen ilo oli häneltä pitkään kateissa.
Kenraaliharjoitus palautti ilon.
– Pari viimeistä kuukautta oli yhtä juhlaa, oli ihana kirjoittaa. Niin ei ole tapahtunut kahteenkymmeneen vuoteen.
Kenraaliharjoitusta edeltävässä kirjassaan Valomerkki Anna-Leena Härkönen kuvasi kirjailijan työtä ja luovan prosessin tuskaa. Hän toi esiin työn raadollisimmillaan ja sai samalla kerrottua ahdistuksensa ulos. Sillä on ollut merkitys työn ilon palautumiselle.
Huumori on Härköselle ominaista. Sarkastinen, nokkela ja joskus myös pinnan alle kätkeytyvä huumori on mukana hänen teksteissään, vaikka on hän joskus kokeillut toisenlaistakin tyyliä.
– Kirjojani on joskus arvosteltu siitä, että ne ovat helppolukuisia ja hauskoja, ikään kuin ne olisivat huonoja asioita. Yritin sitten kirjoittaa ilman huumoria, mutta siitä tuli vain tekotaiteellista roskaa. Tässä iässä olen antanut itselleni luvan kirjoittaa mistä haluan ja miten haluan.
Anna-Leena Härkönen sai kunnian päättää Kirjan juhlan. Kaikkien kolmen puhujan teema oli sama – lihan ilot – mutta käsittelytapa kullekin ominainen. Härkösen puoliso, kirjailija Riku Korhonen (kuvan oikeassa alalaidassa) aloitti illan kertomalla tarinan kirjan promootiomatkalta Pohjois-Makedoniaan Skopjeen. Kirjailija Karo Hämäläinen puolestaan valotti fyysisiä lihan iloja ultrajuoksun kautta.
Härkösellä ei ole mitään vakioaihetta, josta hän haluaisi yhä uudelleen kirjoittaa. Mutta kaikissa kirjoissa merkittävässä osassa ovat ihmissuhteet, olivat ne sitten lapsen ja vanhemman tai sisarusten tai rakastavaisten tai ystävysten väliset suhteet. Henkilöhahmot, ihmiset ovat tärkeitä.
Härkönen kuvaa kirjoittajanlaatuaan perinteiseksi. Hänen kirjoittaa realistisesti ja juonivetoisesti. Henkilökuvaus on hänelle tärkeää sekä kirjoittajana että lukijana.
Vaikka hän kiintyy henkilöihinsä, ei hän ole koskaan kirjoittanut montaa kirjaa samojen hahmojen ympärille. Voi olla, että tämä viimeisin on poikkeus. Uusin loppuu kirjailijan mukaan vähän yllättäen, mutta vaihtoehtoja lopetukselle ei ollut. Tarinan jatko ja henkilöt jäivät vielä kuitenkin mielen päälle, ja voi olla, että tarina joskus saa jatkoa.
Ei tosin heti perään, sillä seuraava kirja on hyvässä vauhdissa, eikä se jatka Kenraaliharjoituksen tarinaa. Härkönen luottaa siihen, että uudelleen löytynyt työn ilo ei katoa.
– Nyt tuntuu hyvältä, matka ei kauhistuta. Tuntuu vain siltä, että onpa ihanaa, kun on kehiteltävä juttu taas.
Väinö Linnasta
Väinö Linna on Anna-Leena Härkösen lempikirjailijoita. Suurimman vaikutuksen on tehnyt Täällä Pohjantähden alla -trilogia, jonka hän luki jo nuorena tyttönä.
– OIin 18 vuotta, kun luin sen. Olin jotenkin aivan tolaltani siitä, niistä teloituksista ja kaikesta. Tunnelma oli niin vahva ja niihin ihmisiin kiintyi niin paljon.
Pohjantähti-trilogiassa on Härkösen mielestä myös loistavaa dialogia. Linna on saanut ihmiset puheeseen elävän elämän makua.
– Näyttelimme pätkiä Pohjantähti-trilogiasta teatterikorkeakoulun pääsykokeissa. Minä näyttelin Laurilan Elmaa.
Sittemmin Härkönen muutti Väinö Linnan kotikaupunkiin opiskelemaan, kun teatterikorkeakoulu ja Helsinki vaihtuivat Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitokseen.
Myöhemmin Härkönen luki tietenkin myös Tuntemattoman sotilaan ja muita Linnan pienempiä teoksia, mutta kirjailijan tuotannosta Täällä Pohjantähden alla on kuitenkin hänelle se kaikkein koskettavin ja rakkain.
Lihan iloista
Kun Anna-Leena Härkönen sai kutsun Pentinkulman päiville, hän mietti hetken, että mitä vuoden teemasta eli lihan iloista sitten oikein pitäisi puhua. Onko se vain seksiä?
Härkönen tuli nopeasti siihen tulokseen, että ei tietenkään ole. Teema on oikeastaan herkullinen, siihen voi sisältyä monia näkökulmia.
Härkösen kesäkuussa ilmestynyt Kenraaliharjoitus paneutuu tuohon ensin mainittuun perinteiseen tulkintaan lihan iloista: kirjan lähtötilanteessa mies ehdottaa vaimolleen parinvaihtoa, ja vaimo päätyy lopulta toisen naisen syliin. Kyllä – kirjassa on seksikohtauksia.
Huumori on olennainen osa Anna-Leena Härkösen kirjailijanlaatua. Nauru raikui myös Urjalan yhtenäiskoulun auditoriossa, kun Härkönen tapasi ystävänsä Jouko Kokon.
Härkönen on vahvasti sitä mieltä, että kirjailijan pitää pystyä kertomaan asioista, joista hänestä on tärkeä kertoa. Jos reaktioiden pelko ohjaa ajattelua, seuraa itsesensuuria. Hän pohtii, voisiko mieskirjailija kirjottaa seksistä samalla tavalla kuin nainen saamatta moitteita epäkorrektiudesta.
Härkönen haluaa tuoda häirintäkeskusteluun kohtuullisuutta.
– Mielestäni kaikenlaiset nimilistat ovat jo menneet liian pitkälle. Listalle voi joutua myös ihmisiä, jotka eivät sinne oikeasti kuulu.
Toissa vuoden Jussi Gaalassa jaettiin valkoisia rusetteja Me Too -kampanjan merkiksi. Härkösen mielestä kampanja ei kaipaa ulkoisia symboleja. Hän myös muistaa keskustelun, jossa nuori nainen valitti, että huomasitko, se ohjaaja kulki liian läheltä minua, koski melkein selkää. Keskustelu käytiin tilaisuudessa, jossa oli kova tungos ja paljon väkeä. Siellä oli mahdoton kulkea koskematta kehenkään.
Ei Härkönenkään ole häirinnältä säästynyt. Mutta kaikki, mitä nykyään häirinnäksi väitetään, ei hänen mielestään ole sitä.
– Ehkä olen vain kateellinen. Nykynäyttelijät osaavat pitää puolia paremmin puoliaan. Me Toon ansiosta minäkin ehkä osaisin nyt sanoa, että näpit irti! Tai ehkä sanoisin sen kauniimmin: Voisitko ystävällisesti irrottaa kätesi minusta – saatana!
Härkösen mielestä on hyvä, että kynnys kertoa häirinnästä on madaltunut, mutta nimilistoihin hän ei usko.
Tätiytymisestä
Viime aikoina Anna-Leena Härkönen on huomannut tätiytyneensä. Hänen sietokykynsä julkista pussaila kohtaan on heikentynyt. Hänen tekee mieli sanoa, että menkää muualle. Jopa Kenraaliharjoituksen seksikohtauksista kirjoittaminen oli vaikeaa.
Onnen tuntia aloittaessani Härkönen päätti, että siihen ei tule yhtään rakastelukohtausta. Jo neljännessä luvussa naitiin saunan lauteilla.
Anna-Leena Härkönen kertoo toivoneensa joskus, että voisi kirjoittaa hienovireisen kirjan, jossa olisi ranskalaista utua. Aviomies Riku Korhonen totesi siihen, että siitä tulisi kuitenkin suomalaista kutua.
Seksin lisäksi sängyssä voi nauttia muistakin lihan ilosta – nimittäin nukkumisesta. Nukkuminen on Härköselle mieluista. Hänellä on tapana ottaa töiden päätteeksi päiväunet. Uni on hänelle myös mainio terapiamuoto ja tapa hoitaa työkykyä. Ruumiinkulttuuri ei suo hänelle samaa nautintoa.
– Liikunnasta en saa samanlaista iloa. Minun täytyy pakottaa itseni lenkille ja pilates-harjoituksiin. Ne pitävät lihakset kunnossa, mutta en saa niistä iloa. Nukkuminen sen sijaan on ihanaa.
Toisenlaisista lihan iloista Härkönen on kirjoittanut kirjassaan Sopan syvin olemus, joka sisältää 42 ruokaohjetta ja 687 ajatusta. Liharuoka on Härköselle ilo, vaikkei hän välttämättä nautikaan kokolihapihvistä. Perunasoselaatikkoa, lihapullia ja muita maittavia jauheliharuokia hänen tulisi ikävä, jos lihasta pitäisi kokonaan luopua.
Pentinkulman päivien Kirjan juhlassa puhuessaan hän muisteli ystävän luona syömäänsä herkullista grillimakkaraa. Ystävälle hän tosin oli sanonut, että herkuttelusta ei voi kertoa kenellekään, sillä lihasta nauttiminen ei ole poliittisesti korrektia.
