HENKILÖ | Nuori pälkäneläismuusikko risteyttää 1950–1960-lukujen amerikkalaista rockabillya ja countrya perinteiseen suomalaisiskelmään ja rautalankaan. Matkalla sinne jonnekin -levy rakentaa siltaa kielimuurin yli.
Henkilöt
Jälkisarjallisen musiikin painolastista päässyt säveltäjä Henri Sokka ottaa ilon irti kolmisoinnuista
KUUKAUDEN SÄVELTÄJÄ | ”Minulla on pitkään ollut projekteja, joissa haluaisin yhdistää koodausosaamista ja digitaalista ilmaisua klassisen musiikin perinteeseen”, kertoo säveltäjä Henri Sokka.
Hannu Väisänen värittää todellisuutta tottelematta ääriviivoja
KIRJALLISUUS | Märkä Turbaani -kirjan hiljattain julkaissut taiteilija vierastaa laitosjakoja ja taiteellisia kuppikuntia. Yhtenä päivänä ennättää hyvin olemaan kirjailija, taidemaalari ja muusikko. ”En usko kuvitelmiin, että diktatuurit kaatuisivat”, Väisänen sanoo.
Kirjeitä kulkutaudin ajalta #4: Ritva Kovalainen
Samuli Huttunen lähetti koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana muutamia kirjeitä ja sai niihin vastauksia. Neljäntenä vuorossa on valokuvataiteilija Ritva Kovalainen.
Jonne Valtonen rakastui Tähtien sotaan ja päätyi luomaan kansainvälisen uran pelimusiikin sovittajana
KUUKAUDEN SÄVELTÄJÄ | ”Viime aikoina olen jättänyt sovitustyön vähemmälle ja pyrkinyt keskittymään päivän musiikkiin ja omaan estetiikkaani”, kertoo säveltäjä Jonne Valtonen.
Joogan puu kasvaa ylösalaisin – joogafilosofia on tietoisuuskeskeistä, sanoo tutkija Matti Rautaniemi
FILOSOFIA | Tutkija Matti Rautaniemi sanoo, että kun tiede kysyy, kuinka aineellinen todellisuus synnyttää tietoisuuden, joogafilosofia kysyy, kuinka tietoisuus synnyttää todellisuuden.





