Ossi Somman veistospuisto sijaistee Vanhalla Penttilänkoululla Nokian Siurossa. Kuva: Harri Hedman / Wiki Commons
HENKILÖT | Tiina Nyrhinen kirjoittaa kuvanveistäjästä ja ympäristötaiteilijasta Ossi Sommasta, joka kuoli torstaina 10.9.2020 kotikaupungissaan Nokialla 94-vuotiaana.
”Ympäristön tila huolestutti Sommaa, mutta tästäkin aiheesta hän puhui mieluummin hymyllä kuin sormi pystyssä syyttäen.”
Kun ajattelen Ossi Somman (1926–2020) taidetta, mieleen nousevat ensimmäisenä tuolit. Nuorena taiteilijana Somma ikuisti näyn Helsingin rautatieaseman odotushallista pieneen pronssiseen veistokseen: yksinäinen mies nuokkuu penkkirivin laidalla, kaikki muut tuolit ovat tyhjiä. Leningradin Repin-instituutissa 1966–1967 opiskellut taiteilija oli löytänyt symbolin, jonka variaatioita elämän mittaan kertyi satoja.
Varhaisessa teoksessa tuolit kuvasivat tyhjää tilaa ihmisen ympärillä, syrjään joutumista ja yksinäisyyttä. Myöhemmin tuolit kasvoivat, materiaaliksi vakiintuivat muotoiltaessa valuva, mutta tukevaksi kovettuva hartsi sekä puu. Tuolien jalat venyivät usein ihmisen päätä pitemmiksi, ja samalla niistä tuli jotain aineetonta ja huteraa. Tuoli oli usein vallanpitäjän, joka oli tällä tavoin huolellisesti eristänyt itsensä alamaisistaan. Tuolista tuli Sommalle myös ahneuden ja turhan tavaran symboli.
Sommaa jaksoi ihmetyttää ihmiskunnan epäloogisuus: pommi saadaan kyllä salamannopeasti paikasta toiseen, mutta leipäpaketin saaminen hädänalaisille saattoi kestää piinallisen kauan. Maailman epäkohdista puhuminen taiteen kautta oli Sommalle luontevaa, ja 1970-luvulla se oli jopa muotia. Somma kuitenkin jatkoi sotamarsalkkojen, kenraalien ja muiden ylisuorittajien humoristista herjaamista silloinkin, kun monet tuon ajan poliittiset taiteilijat olivat jo siirtyneet akvarellitaiteeseen.
Ossi Somma: Optimistinen luonto, 1974. Ulkoteoksena auto, verkko, kipsi, kasvillisuus. Kuva: Esko Nummelin
Siuron kotipihaan alkoi kasvaa veistospuisto. Kanalaan syntyi Työvoimatoimisto, jossa ihmistä kyykytettiin kunnolla, portaita tuntui riittävän loputtomiin noustavaksi ennen luukulle pääsyä. Hartsista muotoiltu, hieman jättimäisen siiran mallinen, kauhuissaan suu auki, silmät auki revähtäneenä huutava eliö alkoi edustaa alistettua ihmiskunnan osaa. Se oli kaikkien Auschwitzien, Hiroshimojen ja Vietnamin napalmin uhrien kuva.
Veistospuiston teemaksi oli nimetty Kulutusyhteiskunta muuttuu Danten helvetiksi. Pateettisuus ja liioittelu kuuluvat Somman taiteeseen, mutta useimmiten se saa pehmennystä huumorista. Parasta oli, jos sai taiteilijan itsensä opastamaan veistospuistossa teokselta toiselle, sillä silloin kierroksen lisämausteeksi sai hymyn ja pienen anekdootin tekovaiheesta, johon yleensä liittyi jotain ei-juhlallista, ”mä nyt vain keksin ottaa tämän riskun ja laittaa sen tähän”. Eikä lopputulos silti ollut mitään hutiloitua. Arkiset materiaalit eivät koskaan tarkoittaneet, etteikö estetiikkaakin olisi mietitty.
Somma ei saarnannut tai osoittanut syyttävää sormeaan, vaan antoi yleisönsä tehdä itse omat johtopäätöksensä. Monien tuoliin naulittujen ja muilla tavoin uhrattujen hahmojensa kautta Somma tuntui myös kyselevän, mitä Jeesus tekisi nykypäivän menoa seuratessaan.
Ympäristön tila huolestutti Sommaa, mutta tästäkin aiheesta hän puhui mieluummin hymyllä kuin sormi pystyssä syyttäen. Somma huomasi männyn alkavan kasvaa vanhan autonraadon peltien lomasta. Hän laittoi ilmiön viereen nimikyltin Optimistinen luonto, ja teosta esiteltiin valokuvana vuoden 1986 näyttelyssä Porin taidemuseossa. Porin taidemuseo hankki tämän teoksen kokoelmiinsa, tietenkin siten, että teos pysyy Siurossa eikä sitä siirretä minnekään. Nyt 34 vuotta myöhemmin pieni mänty on jo miestä vahvempi, ja auto on musertunut romuksi puun kasvun paineessa.
Ossi Somma (kolmas vasemmalta) oli mukana Veikko Halmetojan (toinen oikealta) kuratoimassa näyttelyssä Tampere-talon Talvipuutarhassa. Kuva: Tiina Nyrhinen
Ossi Somma oli läsnä Suomen kulttuurirahaston Pirkanmaan rahaston tilaisuudessa toissa keväänä. Hän oli mukana Veikko Halmetojan kokoamassa pienessä näyttelyssä Tampere-talon Talvipuutarhassa teoksella, jossa pienet huutavat olmit olivat yhtenä ryppäänä yhdessä nurkassa – tuoli päällimmäisenä – osana oudosti kaareutuvaa shakkilautaa. Pienet ihmiset eivät pääse osallistumaan suuriin peleihin, teos tuntui sanovan.
Tilaisuudessa kaikki tuntuivat hymyilevän, ja osa tästä iloisuudesta johtui ainakin minun silmissäni siitä, että myös Ossi pääsi paikalle. Oman taiteellisen työnsä ohella häntä on muistettava myös Kankaanpään taidekoulun kehittäjänä ja opettajana, sillä niin monet oman sukupolveni taiteilijat ovat maininneet saaneensa tukea ja rohkaisua omalle työlleen nimenomaan Ossi Sommalta. Häntä on tarvittu. Ilman hänen työtään taidekenttämme olisi todella paljon köyhempi ja tiukkapipoisempi.
Tiina Nyrhinen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Eija-Liisa Ahtila etsii ekologista dialogia kaikkien lajien kanssa: ”Metsään tutustuu, kun sitä tunnustelee kaikilla aisteilla”
KUVATAIDE | Serlachius Kartanolla avautui yleisölle 8-kanavainen, vaihtelevien kuvakokojen myötä etenevä, 50-minuuttinen liikkuvan kuvan teos Heijastus metsästä.
Vireä kuvataide uhkaa kadota Etelä-Karjalasta – Lappeenrannan kulttuurin ”unelmavuosi” päättyy ikävissä tunnelmissa
KUVATAIDE | Pääkaupunkiseudun kohonneet näyttelykustannukset houkuttelevat taiteilijoita pitämään näyttelyitä muualla Suomessa, kuten esimerkiksi Lappeenrannassa, vaikka ostajia on vähemmän.
