Kuva: Rami Saaristo
KOLUMNI | ”Miksi arvaamattomasti purskahteleva ilkeys on monen mielestä niin paljon kiehtovampaa kuin jatkuva ystävällisyyteen pyrkiminen”, Heli Mustonen kysyy.
Keksin tälle tekstille lukemattoman määrän otsikoita. Hyviä vaihtoehtoja olivat ”Tunnetun muusikon huonosti varjeltu salaisuus”, ”Tämä luonteenpiirre saattaa suistaa suosikkiesiintyjän perikatoon” ja ”Älä usko vanhempiasi tai sinulle käy kuin julkkismuusikolle”.
Vauhtiin päästyäni survaisin vielä vaihtoehdot ”Kuinka kauan fanit kestävät suositun esiintyjän hyvää käytöstä?” ja ”Ovatko lempeys ja ystävällisyys varoittavia oireita – analysoimme aktiivisesti somettavan taiteilijan Facebook-päivityksiä”.
Ja kyllä – kadun jo nyt, että halusin kirjoittaa muusikko Anssi Kelasta.
* *
Anssi Kela on urhoollinen esimerkki julkisuuden ihmisestä, joka yrittää sitkeästi käydä ystävällistä ja mukavaa keskustelua Facebookissa.
Hän on ensinnäkin loistava kirjoittaja. Toiseksi, hän suhtautuu työhönsä muusikkona intohimoisesti ja innostuneesti – ja uskaltaa tuoda sen somessa häpeilemättömästi esiin.
Somettaessaan hän vaikuttaa vilpittömältä, asialliselta, melko avoimeltakin ja mikä pahinta – myös lempeältä.
Kiltiksi en suostu häntä sanomaan. Seikkaillessani netin ihmemaassa minulle selvisi, että kiltteys on ollut epätoivottu piirre ihmisessä jo vuosikymmenet. Sillä ei pärjää missään.
Pahimmillaan kiltteys on nettiasiantuntijoiden mielestä joko sairaus, luonnevika, syvää epävarmuutta, hyväksynnän hakemista tai itsekunnioituksen puutetta.
* *
Minusta Anssi Kela vaikuttaa lempeältä ihmiseltä. Sitä hän oli Facebookissa viime lokakuussakin, kun kirjoitti vastineensa toimittaja Mikko Räsäsen kolumniin.
Iltalehden Mikko Räsänen oli kolumnissaan sitä mieltä, että Kela kertoi Vain elämää -ohjelmassa uransa alkuun liittyvän tarinan, joka ei pitänyt paikkaansa. Tarina liittyi Mikan faijan BMW -kappaleen julkaisuun, ja sen soimiseen Radio Suomipop -kanavalla.
Räsänen esitti kolumnissaan, ettei Kela puhunut totta korostaessaan Suomipopin roolia.
Rehellisyyteen pyrkivänä miehenä Kela kävi sitkeästi läpi 21 vuotta vanhoja paperikalentereitaan. Hän yritti muistella, missä järjestyksessä mikäkin radiokanava oli soittanut hänen kappalettaan.
Samalla hän perusteli, miksi hänestä jo aikoinaan tuntui siltä, että Radio Suomipop oli ensimmäinen radiokanava, joka oikeasti uskoi häneen ja laittoi Mikan faijan BMW:n isosti esille.
Kuten aina, keskustelu ja kommentointi riistäytyivät käsistä. He, jotka pitävät Kelan tyylistä reagoida, komppasivat häntä tälläkin kertaa.
Sitten on se vihainen somettajaporukka, joka ei lue juuri muuta kuin otsikot. Heistä uraansa muisteleva muusikko oli epärehellinen, selittäjä, jankuttaja, ostettu mies, tyrkky, rasittava julkku ja mitä näitä termejä nyt olikaan.
* *
Lokakuu painui unholaan ja sitten koitti joulukuu. Silloin yksi somen lempeimmistä muusikoista totesi ihan ystävällisesti, että hän ei ollut antanut lupaa käyttää kasvojaan erään yrityksen mainoskampanjassa.
Rauhalliseen tyyliinsä Kela totesi, että hänellä ei ole vaateita ja että ”tilanne on nähtävästi ollut molemmin puolin epäselvä”.
”Otan tästä myös itse opikseni”, hän jatkoi toivottaessaan yritykselle oikein mainiota joulua joka tapauksessa.
No, tämähän ei tietenkään jäänyt tähän. Facebookissa ei ole onnellisia loppuja.
Somea aktiivisesti seuraavat saattoivat nähdä, kuinka pienestä joulukärpäsestä kasvoi älytön draamahärkänen. Aivan muut kuin Kela alkoivat nähdä itsessään uhrin ja uhriutumisen merkkejä.
* *
Jos olen ihan rehellinen, tästä kolumnista ei tullut yhtään sellainen kuin piti.
Alun perin minun piti kirjoittaa siitä, miksi kiltiltä vaikuttavat ihmiset tuntuvat ärsyttävän muita. Miksi esimerkiksi arvaamattomasti purskahteleva ilkeys on monen mielestä niin paljon kiehtovampaa kuin jatkuva ystävällisyyteen pyrkiminen.
Sitten kävi mielessä, olisiko ollut hedelmällisempää pohtia, onko minkäänlainen somettaminen ihmisen mielenterveydelle hyväksi. Mutta siitä olisi tullut kovin lyhyt kolumni.
Heli Mustonen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Vapaus barrikadeilla – Miten Delacroix’n mestariteos puhuttelee vielä kahdensadan vuoden jälkeenkin?
ESSEE | Maalauksen hahmoissa kauneuden ihanteet yhdistyvät kapinan arkiseen todellisuuteen. Teos muistuttaa meitä siitä, miten hauraita käsitteitä ovat demokratia ja vapaus.
Voiko ajatus taiteesta olla taideteos? Pohdintaa Anish Kapoorin näyttelystä Serlachiuksella
ESSEE | Kulttuuritoimituksen Petri Hänninen purkaa esseessään Anish Kapoorin näyttelyssä syntyneitä kysymyksiä taiteesta.
Herra presidentti, saanko puhutella? Toimittaja esittää Alexander Stubbille hämmentävän pyynnön
KOLUMNI | ”Suomesta on tulossa sotahullujen maa, eikä se tiedä lehmille eikä hevosille eikä ihmisille mitään hyvää”, Matti Kuusela kirjoittaa.
Akvavitixin ovela Norma – Bellinin oopperasta kuultiin Savonlinnassa konserttiversio
KOLUMNI | Oopperajuhlat vetelee viimeistä viikkoa, bonus-viikkoa. Jos et ehtinyt alkujuhlien yleensä kotimaisin voimin tehtyihin ensi-iltoihin, heinäkuun finaali kertoo mitä muualla osataan.




