Neljännesvuosisata näyttämöllä, elokuvissa ja tv-ruudussa on kypsyttänyt joensuulaisesta harrastajasta Tampereen Teatterin luottoammattilaisen, joka tekee yhtä varmasti niin hauskan, vakavan, surullisen kuin pelottavankin roolin.
Matti Mörttinen, teksti
Piina ja Häpeä. On siinä hieno tapa juhlia.
Mari Turusella tulee kohta täyteen 25 vuotta näyttämöillä ja 50 vuotta ihmisenä. Ja teatterilavalla hän loistaa tällä kaudella tähtenä Piinassa ja Häpeässä.
– Sanoinkin jossain vaiheessa tuolla talolla, että mitähän muita tunnetiloja seuraavaksi annetaan esitettäväksi, tuleeko vihaa tai rakkautta vai mitä, Turunen naurahtaa.
Talolla tarkoitetaan tässä tietysti Tampereen Teatteria, mainion näyttelijän pitkäaikaista työpaikkaa.
Marin varsinaiseksi juhlapäiväksi on valikoitunut 22.3.2020. Silloin esitetään Frenckellissä Stephen Kingin Piinaa, josta on kehuttu eritoten Marin hyytävää pääosasuoritusta.
* *
Häpeää Turunen on puolestaan vetänyt TT:n Kulttuuriravintola Kivessä kahden hengen klubiesityksenä kaverinsa Kaisan kanssa. Täysille katsomoille tammikuusta 2019 alkaen.
– Siitä Bragge lupasi meille aluksi kahdeksan esityskertaa, ja kumppanina aluksi ollut Turun Linnateatteri toisen mokoman. Nyt sitä tulee kevätkauden lopussa täyteen 50 kertaa. Täyttöaste sata. Vaikka Kiveen mahtuu vain 80 katsojaa, se tuntuu mukavalta. Etenkin naisia käy paljon.
Näyttelijä ehtii jonkin verran aistia sitäkin, millaista väkeä katsomossa on. Piina on siitä mielenkiintoinen tapaus, että sen yleisössä näkee poikkeuksellisen paljon miehiä, jotka tulevat ilman seuraa.
Braggella tarkoitetaan tässä tietenkin teatterinjohtaja Reino Braggea, joka jättää Tampereen Teatterin eläköityäkseen tänä vuonna.
* *
Häpeä on myös aluevaltaus. Turunen ei ole aiemmin käsikirjoittanut. Hän sanoo, että kokemus oli kovaa työtä mutta toivoo, ettei kerta kuitenkaan jäänyt sentään samalla viimeiseksi.
Kiitoksia hän jakaa suorituksesta etenkin kirjoittaja- ja näyttelijäparilleen sekä mentorina produktiossa toimineelle Anskulle.
– Minä olen vähän sellainen jahkailija, Kaisa on toimen ihminen. Hän sanoi, että mitä sitä muuta kuin tekemään.
Kaisalla tarkoitetaan tietenkin Kaisa Helaa ja Anskulla Anna-Elina Lyytikäistä.
Mari Turunen on mukana myös näytelmässä Häpeä – nolo komedia. Kuva: Harri Hinkka / Tampereen Teatteri
* *
Kirjoittaminen on selvästi kolahtanut Turuseen. Haasteena, jonka hän halusi voittaa.
– Mä kyllä saan kirjoitettua, miten sitä sanois, yrjöö. Sellaista, missä oksentelee sietämättömiä asioita mielestään. Vaikeampaa on kirjoittaa kohtaus, jossa on alku, keskikohta ja loppu – vielä siten, että se on hauska.
– Ilman Anskua koko touhu olisi voinut jäädä jonkinlaiseksi perseilyksi. Ja Anna-Elinasta oli ylivoimainen tuki harjoitusvaiheessa, kun hän istui katsomossa ja näki juttuamme katsojan kulmasta.
* *
Neljännesvuosisadan mittaisen taiteilijauransa Turunen laskee siitä, kun hän lopetti opiskelut Nätyssä eli Tampereen yliopiston näyttelijätyön laitoksella. Kandityön saattaminen valmiiksi ja paperien hankkiminen ei motivoinut, kun sillä ei enää ollut vaikutusta palkkaukseen.
– Siitä lähtien olen elättänyt itseni ammattinäyttelijänä.
Toki teatteri oli mukana jo kuusivuotiaan Marin elämässä, kun äiti laittoi lapsensa Joensuussa näytelmäkerhoon, joka oli sopivasti hänen työpaikkansa vieressä.
Kouluaikana Turunen harrasti alaa koko ajan vaikkei ollut ”mikään luokan pelle eikä koko ajan suuna päänä”. Joensuussa oli harrastajateatterikin, ja sen sekä lukion jälkeen Mari päätyi Niittylahden kansanopistoon.
– Siellä opin lähinnä sen, pidänkö enemmän soavesta vai liebfraumilchistä.
* *
Nätyyn Turunen pyrki ensimmäisen kerran jo kesken lukion. Ja ylioppilaaksi päästyään kerran myös Teatterikorkeakouluun, johon pääsy tyssäsi toisen vaiheen lisätehtäviin.
– Soitin perään ja kysyin perusteluja hylkäykselle. Iloisen 1990-luvun malliin minulle kerrottiin, ettei minussa ollut ”tarpeeksi seksiä”. En tiedä, voisiko sellaista perustetta sanoa tänään, mutta silloin se näytti olevan relevanttia. Kyllä se hiukan hetkautti 19-vuotiaan sielunelämää.
* *
Tampereelle joensuulaista veti muukin kuin halu oppia ammattinäyttelijäksi. Hän oli ennen Nätyyn pääsyään mukana Tampereen ylioppilasteatterissa ja teki töitä, joita silloin sai ”poikkeamalla Itsenäisyydenkadun työvoimatoimistossa ja ottamalla lapun seinältä”.
Ja olisiko 1990-luvun alussa voinut muulla tavalla paremmin sopeutua tamperelaisuuteen kuin pestautumalla ensin Ranta-Kesoilille ja sitten Korvatillikkaan.
Tuskin, mutta niin pirkanmaalaista ei Turusesta ole tullut, ettei hänen puheestaan aistisi pohjoiskarjalaisuutta. Mari päätti jäähä Tampereelle, ei jäädä tai jäärä.
Tampereen Teatterissa hän on tehnyt mieleenpainuvia rooleja Lady Macbethistä Leea Klemolan arktisen trilogian Maura Zeppelinin kautta aina ihon kananlihalle nostattavaan Piinan Annie Wilkesiin asti.
Jos suuri yleisö mieltääkin Marin etupäässä hauskaksi, hän on tehnyt 25 vuoden aikana kunnioitettavan määrän vakaviakin menestyksiä.
Mari Turunen juhlii 25-vutotistaiteilijajuhlaa Piinan merkeissä vastaparinaan Esa Latva-Äijö. Kuva: Harri Hinkka / Tampereen Teatteri
* *
Otetaan vielä pari sanaa elokuvista ja televisiotyöstä. Mutta ei puhuta kummeleista, sillä tämän haastattelun haastattelija haluaa vielä surra suomalaisen poliittisen satiirin kuolemaa.
Sen viimeiseksi soihdunkantajaksi jäi lauantai-iltaisin Ylen ykköskanavalla tammikuusta 2008 huhtikuuhun 2011 esitetty Presidentin kanslia -sarja. Mari Turunen esitti siinä lehdistöpäällikkö Eeva Nevalaista.
Sarja irvaili silloin presidenttinä olleen Tarja Halosen esikunnan touhuille. Kansanedustajat suuttuivat kuitenkin siitä, miten joissain jaksoissa käsiteltiin eduskunnassa puhetta johtanutta Sauli Niinistöä, joka vuonna 2009 meni naimisiin itseään yli 28 vuotta nuoremman Jenni Haukion kanssa.
Yksi Presidentin kanslian jippoja oli, että hahmojen nimet olivat lähes identtisiä todellisten viranhaltijoiden kanssa. Turusen esittämällä Eeva Nevalaisella ei kuitenkaan ollut oikeastaan mitään muita yhtäläisyyksiä Halosen lehdistöpäällikön Eila Nevalaisen kanssa. Samoin Robin Svartströmin esittämä kansliapäällikkö Jorma Viinanen oli fiktiivinen hahmo, vaikka Halosen kansliassa kyseistä virkaa hoiti diplomaatti nimeltä Jarmo Viinanen.
– Sarjaa oli tosi kiva tehdä, ja se oli tosi opettavaista.
* *
Koska kaikki perustui korostettuun ajankohtaisuuteen, tehtiin käsikirjoitukset samalla viikolla, jonka lopulla jaksot esitettiin. Näyttelijät saivat käsikirjoituksen keskiviikkoiltana. Kohtaukset tallennettiin torstaisin, ja vielä leikkausvaiheessa perjantaina saatettiin ohjelmaan lisätä viime hetken ajankohtaisia aineksia.
– Lähdin aina viiden jälkeen aamujunalla täältä Helsinkiin. Koska illalla oli usein näytöksiä, oli minun osuuteni saatava kuvattua iltapäivään mennessä. Kun istuin sitten kello 16 aikoihin Pasilan asemalla palatakseni Tampereelle, en usein enää muistanut sanaakaan sen päivän repliikeistä. Kaikki oli niin pintamuistissa, Turunen kertaa.
Sarja nostatti kohua, mutta tekijöiden onni taisi olla siinä, ettei kymmenen vuotta sitten eletty vielä sosiaalisen median maailmaa sellaisena kuin se nyt näyttäytyy.
Presidentin kanslian paikalle tuli Ihmisten puolue -sarja, joka oli erinomainen – mutta se ei veetuillut enää suoraan politiikan korkeimmille päättäjille. Myös se vauhditti sarjan päättymistä, että sen kautta suosioon nousseet Aku Hirviniemi ja Jussi Vatanen pestattiin Putoukseen.
* *
Mutta mitä haluaisit vielä tehdä, Mari Turunen? Mikä motivoisi kokenutta näyttelijää, jolla on kenties vielä vuosikymmeniä uraa jäljellä?
– Haluaisin tehdä hyvin kirjoitetun draamaroolin pitkässä tv-sarjassa. Haluaisin myös asua hetken ulkomailla ja matkustella paljon, ilmastoahdistus huomioiden.
Vastaus taitaa kertoa paljon Mari Turusesta.
Ei ole noussut päähän. Eikä se johdu siitä, että pitkähkön näyttelijän pää on keskimääräistä korkeammalla. Hänellä on jalat maassa, monella tavalla.
Ja jos teatterikorkean isot pojat eivät aikoinaan aistineet seksiä, niin sitä pahempi heidän kannaltaan. Tamperelainen teatterin ystävä sen sijaan kiittää, isosti.
