Marja Aaltio (vas.) kohtaa Väinö Linnan aukion lavalla Aki Roukalan. Kuvat: Anitta Vuorisola / Markku Hyttinen
HENKILÖ | Kulttuuritoimitus Live esittelee valovoimaisten ammattien edustajia kesän aikana Väinö Linnan aukiolla Tampereella. Lauantaina 6.8. kello 14 manageri ja tuottaja Aki Roukala kertoo työstään Kulttuuritoimituksen Marja Aaltion haastattelussa.
Marita Salonen
Onko pakko käydä kouluja vai voiko menestyä, jos koulunkäynti jää vain peruskouluun? Voiko yöelämässä pyörimisestä seurata hyödyllisiä tuttavuuksia? Ensi lauantaina lavakeskustelun tiimoilta saattaa saada hyödyllisiä vinkkejä ammatinvalintaan ja urakehitykseen, jos ei halua kulkea ihan perinteisiä latuja.
Marja Aaltiolle selvisi ennakkotapaamisessa, että Aki Roukalasta tuli tapahtumajärjestäjä ja musiikkimanageri kahden asian ansiosta: hän tutustui hyviin ja sopiviin ihmisiin baareissa ja työssään valokuvaajana. Verkostoista on ollut paljon hyötyä nykyisessä työssä.
– Managerina Aki luottaa artistiensa omiin visioihin ja tapaan tehdä asioita. Hänelle ei tulisi mieleenkään määrätä Maustetyttöjä tai Litku Klemettiä tekemään asioita tietyllä tavalla, Marja Aaltio kertoo.
Lauantaina 6.8. kello 14 on siis luvassa mukava keskustelutuokio Finlaysonin alueen Väinö Linnan aukiolla. Meille selviää myös, miten ja miksi Aki on päätynyt Ruotsin, Helsingin ja Hailuodon kautta juuri Tampereelle.

Kolmen A:n lauantait: näyttelijä Ami Räsänen (vas.) ja kirjailija Anneli Kanto tavattiin aiemmin kesällä, nyt Kulttuuritoimitus Liven vieraana on manageri, tuottaja Aki Roukala. Kuvat: Kari Sunnari / Gummerus Kustannus / Markku Hyttinen
* *
Lähetä kysymyksiä!
Tervetuloa Kulttuuritoimitus Live -tapahtumiin tapaamaan tamperelaisia kulttuuripersoonia! Tilaisuuksiin on vapaa pääsy, haastatteluiden kesto on noin kolme varttia.
Haastattelijalle voi ehdottaa kysymyksiä lähettämällä postia osoitteeseen .
* *
Finlaysonilla tapahtuu
- Kulttuuritoimitus Live on osa Finlaysonin alueen kesätapahtumien sarjaa. Lue lisää täältä.
- Lauantaina 13.8. kello 15 koko perheen konsertissa Väinö Linnan aukiolla esiintyy Kaartin soittokunnan torviseitsikko, solistina Eero Saunamäki. Vapaa pääsy. Konsertti on osa uutta historia- ja musiikkifestivaalia Wanhankaupungin juhlaa. Lue lisää täältä.
- Finlayson Art Area -taidetapahtuma (FAA) on avoinna yleisölle 28.8.2022 asti. Mukana on näyttelyitä, katumaalausalueita ja vihertaideteoksia. Vapaa pääsy. Lue lisää täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Tamperelainen Turun tyttö Eila Roine käy läpi uransa huippuhetkia ja aallonpohjia
HENKILÖ | Eila Roineen ainutlaatuinen haastattelu on Kulttuuri Tampere -videokanavan aarteita vuodelta 2015. Videon toimittaja Hannu Hyttinen kertoo tässä jutussa Eilan haastattelun taustoista.
Tuula Martikaisen kirjasto on kirjastossa, mutta niin vaan kotona on 2 500 kirjaa
KIRJAHYLLYNI | Tuula Martikainen on persoonaltaan edelleen intohimoinen kirjastonhoitaja, joten hänen kirjastonsa sijaitsee kirjastossa.
Katso dokumentti: Lapsuudenkoti, kollegat ja Vesa-Matti Loiri – Hannele Lauri puhuu elämänsä ihmissuhteista
ELOKUVA | Tämän kevään abiturientti Cindi Holm näyttää dokumenttielokuvassaan, miten Hannelesta kasvoi koko kansan tuntema näyttelijä Hannele Lauri.
50-vuotisjuhlavuotta kohti kulkevan Piirpaukkeen Sakari Kukko: ”Olen tyytyväinen tiehen, jolle uskalsin lähteä”
HENKILÖ | Musiikkialan ammattimaistuminen on kaksiteräinen miekka, sanoo Sakari Kukko, jonka yhtye työstää suomalaisten säveltäjien töihin pohjaavaa albumia.