Elokuva-arvio: Intohimon hiki huurruttaa pihaverstaan miesten lähentyessä ukonilmassa Matthias & Maxime -elokuvassa.

Pitkää nuoruuttaan viettävillä ystävyksillä on tosi edessä, lakimies Matthiaksella ylennys ja Maxilla matka Australiaan töihin, eikä niin väliä minkälaisiin.

Näillä kolmekymppisillä ei ole vielä perhettä rasitteena ja ilona, jos siksi ei lasketa omia vanhempia. Maxilla sitä laatua sattuu olemaan vain yksi ja hänkin siinä kunnossa, että kaipaa edunvalvojaa. Juoppo ja pistäväkielinen mamma ei hallitse elämäänsä.

Matthiaksen isi taas petaa pojalleen kovapalkkaista tulevaisuutta isojen firmojen lakimiehenä.

Xavier Dolanin herkkyys epätavallisten rakkaustarinoiden kuvaajana saa tästä romanttisesta kaveridraamasta vahvistusta.

Dolan näyttelee itse sitkeän Maxin, jonka kasvojen oikeaa puoliskoa peittää värillinen luomi.

Toiseutta, kauneutta

Max edustaa monella tavalla toiseutta. Hän kantaa huolta äidistään, parisuhteeseen hän vaikuttaa olevan liian itsenäinen ja erilainen ja köyhällä nuorukaisella tulevaisuuskin on hämärän peitossa.

Matthias on syntynyt kultalusikka suussa turvalliseen kotiin, äiti on pasteijan- ja tarte tatinin tuoksuinen hemmotteleva ilopilkku ja isä tietää, miten elämässä raha ratkaisee ja oikeus voittaa, ainakin palkkioissa.

Gabriel D’Almeida Freitas Matthiaksena, joka huomaa, ettei urakiipeily ole kaikki.

Naisystävä ottaa vastuulleen Maxin mielenailahdukset ja tasoittelee hänkin komistuksen tietä tiheässä pykäläviidakossa.

Mutta kun todelliset intohimot painavat päälle, tuomarinalku sekoaa tärkätyssä kauluspaidassaan.

Höpsö elokuvakoululainen naruttaa kaksikon lyhytelokuvaansa suutelemaan, mikä alkaa kutkuttaa näiden ei ihan enää poikasten mieltä.

Homoseksuaali Dolan kertoo jälleen kerran miesten salatusta rakkaudesta. Eniten ihastelen Cannesissakin menestyneen elokuvan näyttelijäsuorituksia, rentoa biittiä ja Jean-Michel Blaisin kuvallista rytmiä nuolevaa musiikkia.

Dolan tykkää hioa leffojaan kuva kuvalta ja sehän näkyy tässä Montrealin esikaupunkiin sijoittuvassa kuvauksessa.

Intohimon hiki huurruttaa muoveilla eristetyn pihaverstaan miesten lähentyessä ukonilmassa.

Puoliksi poltettu tupakka kierii asfaltille ennen kiihdytystä. Katseet kohtaavat bussissa tavalla, josta on pohjoinen tympeys kaukana.

Elämää ja erotiikkaa

Kaveruksilla on kimppakivaa Xavier Dolanin Matthias & Maxime -elokuvassa.

Nuorten aikuisten biletys on kivan keskenkasvuista, mitä Dolan tehostaa äkkijyrkillä leikkauksilla, nopeutuksilla, musiikkivideomaisilla efekteillä ja improillen paikoilleen nakatuilla repliikeillä. Kanssakäyminen on niin luontevaa, että otoksissa lienee jonkin verran pastista alla.

Bailauksen anatomia on samalla hellyttävää ja omaa nuoruuttaan pääsee tarkastelemaan mukavasti takakenossa. Noin sitä tapasi kimmastua ja vetää herneen nenäänsä.

Dolanin viehtymys kuvata tunnetta pohjia myöten johtaa siihen, että elokuvasta tulee enemmän musiikkia kuin kuvakertomus. Tarkoitan tällä sitä fiilistä, mikä syntyy, kun Charles Aznavour värisyttää kurkkuperiään ja tärisee armenialaisia ohimoitaan myöten kaipauksesta.

Puhumattakaan herran resitoimalla vetämistä tulkinnoista.

Dolan on kanadanranskalaisen y-sukupolven elokuva-Aznavour.

Dolan on vielä häkellyttävän hyvä näyttelijä.

Anne Välinoro

Matthias & Maxime

Ohjaus ja käsikirjoitus: Xavier Dolan
Rooleissa: Gabriel D’Almeida Freitas, Xavier Dolan, Pier-Luc Funk
Ikäraja: K12
Kesto: 2 h
Ensi-ilta: 17.1.2020

Elokuvaa esitetään Finnkinon elokuvateattereissa ja Tampereella myös Arthouse Cinema Niagarassa.