Huomiota ei anneta cocktail-kutsuille tai ajatukselle, että tulisipa ministeri käymään. Näin totesi Sodankylän elokuvajuhlien taiteellisena johtajana tapahtuman perustamisvuodesta 1986 omaan kuolemaansa 2014 asti toiminut Peter von Bagh. Ja tämä periaate on varsin tehokkaasti säilytetty vielä hänen poismenonsa jälkeenkin.

Valtteri Mörttinen

Midnight Sun Film Festival eli tuttavallisemmin Sodankylän elokuvajuhlat on ajettu taas maaliin. Sodankylän kunnan sekä elokuvantekijöiden Aki Kaurismäen, Mika Kaurismäen ja Anssi Mänttärin yhteistyössä perustama tapahtuma järjestettiin 34. kerran 12.–16. kesäkuuta 2019.

Tähän artikkeliin on kerätty hajanaisia ajatuksia, päämäärättömiä pohdintoja sekä muutama vinkki tulevaisuudessa tapahtumaa harkitseville festivaaliasiakkaille.

Ulkomaiset päävieraat

Festivaalilla on vuosien varrella nähty niinkin prominentteja vieraita kuin Francis Ford Coppola, Miloš Forman, John Boorman, Joe Dante, Costa-Gavras ja Terry Gilliam. Niin, ja lisäksi Robert Wise, Stanley Donen ja Richard Fleischer. Tosin ehkä olisi hyvä mainita myös Ettore Scola, Jean-Pierre Léaud ja Wim Wenders. Eikä parane unohtaa, että 1980-luvun puolella paikalla poikkesivat muiden muassa Krzysztof Kieślowski, Paul Schrader, Michael Powell, Jacques Demy, Jim Jarmusch sekä perustamisvuonna päävieraiden virkaa toimittaneet Samuel Fuller ja Jonathan Demme.

Enää muutamaan vuoteen paikalla ei ole nähty elokuvaohjaajia, jotka olisivat yhtä tunnettuja myös valtavirtayleisön keskuudessa kuin vaikkapa Coppola ja Dante. Mutta filmifriikeille Sodankylä on tarjonnut yhä erinomaisia vaikuttajia kertomaan työstään ja teoksistaan.

Vieraat eivät ole ajankohtaisuutta painottavin kriteerein valittuja, sillä festivaaleilla harvoin nähdään ensi-iltoja – satunnaisia kotimaisia arthouse-tapauksia lukuun ottamatta. Tänäkin vuonna päävieraan virkaa toimittanut brasilialainen Fernando Meirelles ihmetteli haastattelun alussa allekirjoittaneelle toimittajalle, että mistä ihmeestä oikein aiomme puhua, kun eihän hän ole tehnyt mitään kansainvälisesti tunnettua kymmeneen vuoteen. Parempia paloja tästä samasta haastattelusta voi lukea STT:n kautta muun muassa Savon Sanomien verkkosivuilta.

Vuoden muut ulkomaiset vieraat olivat – täysin mielivaltaisessa järjestyksessä lueteltuina – ruotsalainen näyttelijä-ohjaaja Pernilla August, ranskalainen ohjaaja Arnaud Desplechin, elokuvakriitikko, -tutkija ja -tekijä Kent Jones, englantilainen kokeileva ohjaaja Mark Jenkin, saksalainen pitkän elokuvan debytantti Nora Fingscheidt, iranilaiset kovan luokan vaikuttajat ohjaaja Marzieh Meshkini, ohjaaja Mohsen Makhmalbaf ja näyttelijä Shahab Hosseini sekä itävaltalainen konstruktivistiksi ja formalistiksi nimitetty yleinen cinefiili Johann Lurf, josta voisi helpoiten ja selkeimmin ehkä käyttää titteliä videotaiteilija.

Pelkästä listan mitasta huomaa, että tapahtumaan on yhä tunkua ja se kiinnostaa alan piireissä.

Kotimaiset merkkihetket

Elokuvakriitikko Hannu Björkbacka hehkui kiitollisuudesta, kun Sodankylä-palkinto 2019 lankesi hänelle. Kuva: Sara Aaltio, MSFF

Herkin suomalaishetki koettiin tällä kertaa, kun joka vuosi jaettava Sodankylä-palkinto putosi täytenä yllätyksenä elokuvakriitikko ja kulttuuritoimittaja Hannu Björkbackan syliin. Palkinto jaetaan ihmisille, jotka ovat merkittävästi edistäneet suomalaisen elokuvan tunnettuutta. Keskipohjanmaa-lehden kokkolalainen kriitikko Björkbacka liikuttui näkyvästi koko loppuviikoksi ja hehkui festivaalikylän raitilla kuin keskiyön aurinko – mikä kieltämättä kuvaa hänen persoonaansa milloin tahansa ilman palkintojakin.

Sodankylä-palkinnon jakanut elokuvajuhlien nykyinen taiteellinen johtaja Timo Malmi perusteli valintaa yleisölle:

– On entistä tärkeämpää antaa huomiota ja tunnustusta niille, jotka vielä jaksavat uurastaa yleensä naurettavan pienillä palkkioilla elokuva-arvostelijan ja -toimittajan epäkiitollisessa tehtävässä – onhan sitä paitsi toimittajan ammattikin Suomessa kyselyissä ollut toiseksi vähiten arvostettu paimenen jälkeen.

Kriitikoiden lisäksi myös elokuvantekijät saivat hetkensä. Arttu Haglundin debyyttielokuva Poissa sai maailmanensi-iltansa avajaispäivänä. Sekä elokuvan tekijänä että sen analyytikkona kunnostautuneen Otto Kylmälän uunituore lyhytelokuva Barcelona pääsi myös näytille.

Suurin kotimainen yleisömenestys oli kuitenkin J-P Valkeapään Koirat eivät käytä housuja, joka sai maailman ensi-iltansa hiljattain Cannesissa ja nyt Suomen ensi-iltansa Sodankylässä. Valtakunnallista teatterilevitystä marraskuulle asti odottava elokuva oli erinomainen esimerkki siitä, kuinka Sodankylässä festivaalit on tarkoitettu nimenomaan elokuvayleisölle eikä kermaväelle. Koirien näytös oli sijoitettu päällekkäin kutsuvieraille ja medialle tarkoitetun Porttikosken iltajuhlan kanssa niin, että näytökseen saivat etuajo-oikeuden nimenomaan aidot maksavat asiakkaat. Keski-Euroopan kesteillä ei moista hierarkian romahdusta ikimaailmassa todistettaisi.

Tyhjän kortin taika

Pirjo Honkasalo hätistelee hyttysiä. Kuva: Sara Aaltio, MSFF

Yksi antoisimmista asioista Sodankylässä on vasta toissa vuonna alkunsa saaneet carte blanche -näytössarjat. Niissä julkkisvieraat valitsevat omavalintaisin kriteerein elokuvia näytöksiin ja esittelevät ne ennen esitystä. Tähän mennessä carte blanche -vieraita ovat ehtineet olla tähtitieteen elvis Esko Valtaoja ja stadilaiskirjallisuuden bardi Kjell Westö.

Tänä vuonna kunnia lankesi poikkeuksellisesti elokuvantekijälle. Carte blanche -näytökset valitsi yksi Suomen muototietoisimpia ohjaajia ja arvostetuimpia elokuvan opettajia Pirjo Honkasalo.

– Olin varmaankin jo viidenkymmenen, kun Pietarin junassa istuessani kysyin, miksi elokuvissani vuosikymmenestä toiseen käsittelen 11–14-vuotiaita. Syy lienee se, etten muista siitä ajasta itse mitään. Tämä mielessäni mietin minulle tärkeiden ohjaajien elokuvia, jotka käsittelevät samaa ikäkautta, Honkasalo kertoi valinnoistaan.

Elokuviksi oli valikoitunut todellakin poikkeuksellisia teoksia. Robert Bressonin minimalistinen draama Mouchette – raiskattu (1967) paljastaa kaiken oleellisen tarinastaan suomennosnimensä kautta.

Satyajit Rayn Pather Panchali eli Tien laulu (1955) on Apu-trilogian käynnistänyt eepos, joka toi intialaisen elokuvataiteen länsimaihin. Tien laulua esitellessään Honkasalo tosin älykkäästi huomautti, että Ray oli itse porvarillisista lähtökohdista ja oppinut elokuvanteon länsimaissa, joten hän oli oikeastaan omassa maassaan kulttuurisen omimisen puuhissa Apu-trilogiaa tehdessään.

Tuoreemmista elokuvista tarjolla oli Anna Zameckan dokumenttielokuva Communion (2016), jota edelsi sarjan todellinen harvinaisuus, Forough Farrokhzadin lyhytelokuva The House Is Black (1962). Puolalainen Communion kertoo modernin tarinan autismin vaikutuksesta perhedynamiikkaan, kun taas The House Is Black on iranilainen lepraparantolassa kuvattu dokumenttielokuvan suurteos samassa hengessä kuin vaikkapa Alain Resnais’n legendaarinen keskitysleirikuvaus Yö ja usva.

Honkasalo painotti, että haluaa aina sekoittaa fiktioelokuvien näytössarjoihin dokumentteja ja toisin päin, koska vierastaa niiden välille pystytettyä raja-aitaa.

Näytössarjan päätti Pier-Paolo Pasolinin Mamma Roma (1962), joka on ainoa mukaan päästetty elokuva, jonka pääosaa esittää ammattinäyttelijä. Honkasalo hyväksyi sen kuitenkin, koska kyseessä on Anna Magnani.

Kaiken kattava ohjeistus tulevaisuuden festivaalikävijälle

Kuvaavasti nimetty Iso teltta on festivaalien ikonisin, joskaan ei todellakaan se ergonomisesti mukavin näytössali. Siellä pyörivät elokuvat aamuyölläkin. Kuva: Sonja Tolonen, MSFF

Muista, että Sodankylä on alle 10 000 asukkaan kunta, jolla ei ole muita turismivetonauloja kuin elokuvajuhlat. Tämä tarkoittaa siis sitä, että joka ikinen hotellihuone kylällä on varattu elokuvajuhlien ajan moniksi vuosiksi eteenpäin. Paras tapa löytää katto pään päälle on kotimajoituksista, joita paikalliset vuokraavat juhlien aikana kävijöille. Esimerkiksi Facebookista löytää joka vuosi oman ryhmän majoitusten ilmoittelua varten. Mikäli et tarvitse kattoa pään päälle ja posliinipönttöä persauksen alle, telttatilaa löytää kyllä helposti.

Sodankylän kivijalkaravintoloiden tarjonta on pääasiassa kebabia ja pizzaa. Lisäksi listalta löytyy kebabpizzaa. Jos kaipaa näiden tuotteiden eri variaatioihin vaihtelua, kannattaa suunnistaa Jäämerentien eli kylän pääraitin varrelle Päivin kammariin. Kiireisimpään lounasaikaan kello 11–12 ravintola on poikkeuksetta täyteen ammuttu, joten kannattaa odottaa ruokailunsa kanssa lähemmäs iltapäivää, jos haluaa istua rauhassa omassa pöydässä.

Hotelli Sodankylän ohi kulkevan Unarintien varteen pystytetään vuosittain myyntikojuja, joista voi löytää matkamuistojen lisäksi muikkuja, lättyjä ja kiinalaisiakin annoksia. Festivaalien anniskelualueella Kitisenrannan koulun pihalla palvelee perinteisiä festarigrillejä.

Parhaan kuvan elokuvajuhlista kokonaisuutena saa, kun saapuu paikalle jo keskiviikon avajaisnäytökseen – jota ennenkin itse asiassa on jo tarjolla elokuvia. Perjantaina väkimäärä räjähtää käsiin, ja on ehdottomasti eduksi, että on ehtinyt sitä ennen tutustua tiluksiin ja totutella tapahtuman logiikkaan.