Encanto. Kuva: Walt Disney Pictures

1

Encanto on Disneyn Oscarilla palkittu animaatioelokuva. Yleensä kun henkilöt alkavat elokuvissa laulaa, tarinankerronta pysähtyy. Toisin on Encantossa, jossa laulu ja tanssi suorastaan kiihdyttävät tarinaa eteenpäin – ja tässä tapauksessa myös vietävän hauskasti.

Tarinaahan Encantossa ei juuri ole. Madrigalin perhe, jonka lahjana on periytyvä taikuus, alkaa pelätä taikuuden häviävän. Kun ryhdytään vastatoimiin, taikuus todella häviää ennen kuin se saadaan taas takaisin. Juonettomuudestaan huolimatta elokuva on niin eloisa, että sen katsoo mielellään uudelleenkin.

Lue Mikko Saaren arvio elokuvasta täältä.

2

Eipä tule mieleen toista lastenelokuvaa kuukautisista, ja en olisi ikinä uskonut, että niinkin konservatiivinen yhtiö kuin Disney sellaisen tekisi. Punainen on Disneyn omistaman Pixarin animaatioelokuva, jossa jopa puhutaan tamponeista niiden oikealla nimellä. Aihevalintaa voi sanoa raikkaaksi, vaikka itse aihe ei sellaista olisikaan.

Elokuva on täynnä häliseviä varhaisteinejä, joihin varhaisteini-ikää lähestyvien on helppo samastua (vanhempien mielestä hahmot saattavat olla ärsyttäviä). Elokuva on luultavasti sijoitettu 2000-luvun alkuun siksi, ettei elokuvassa käytetty nuorisokieli muokkautuisi ja vanhentuisi liian nopeasti.

Lue Mikko Saaren arvio elokuvasta täältä.

3

Eräänä päivänä jokaisella täytyy olla oma robotti, B-bot. Sen avulla saa ystäviä, sillä voi somettaa, jakaa videoita ja kaikkea muuta hauskaa, ja jos sinulla ei ole robottia, et kuulu joukkoon. Kuulostaako tutulta?

Roni on rikki kertoo Barneysta, jolla ei ole robottia ja jonka isä joutuu turvautumaan arveluttaviin keinoihin hankkiakseen pojalleen himoitun suosikkilaitteen.

B-bot Ronin käynnistäminen on hillitön kohtaus johon kenen tahansa älylaitteen kanssa kamppailleen on helppo samastua. Eikö netti toimi? Katso ohjeet netistä!

Loppua kohden elokuva muuttuu epäloogiseksi rymistelyksi, kun tarina alkaa viedä hahmoja eikä toisinpäin, mutta alkupuoli on niin mehukasta teknologiakritiikkiä että sen huumori kestää useammankin katsomiskerran.

4

Babe – urhea possu on australialainen klassikkoelokuva vuodelta 1995, ja se perustuu Dick King-Smithin lastenkirjaan Babe: possu joka päätti päästä pitkälle. Ja pitkälle Babe pääseekin.

Elokuva on monella tapaa hauska ja koskettava, ja loppukohtaus nostaa tunteet pintaan. Kaikki nauravat possulle ja tämän omistajalle, kun he osallistuvat paimenkoirien kilpailuun. Mutta katsomo hiljenee, kun Babe tekee kentällä täydellisen suorituksen, ja jokainen voi vain tuijottaa ällistyneenä, kun pieni possu peittoaa kisassa parhaimmatkin paimenkoirat. Lopulta tylyinkin tuomari heltyy antamaan Babelle täyden kympin.

Elokuvalle tehtiin myös jatko-osa Babe suurkaupungissa, joka on niin synkkä ja masentava, ettei sitä voinut katsoa loppuun.

5

Tim Burtonin Corpse Bride on hauskaa kauhuanimaatiota, joka onnistuu melkein jopa yllättämään. Täysin levällään oleva juoni loksahtelee lopussa loogisesti paikoilleen, vaikka välistä todella tuntuu, ettei perinteiseen loppuratkaisuun – jossa ketään ei satu – kyetä millään pääsemään.

Luulin, etten ollut nähnyt Corpse Bridea aiemmin, kunnes Peter Lorren näköinen ja kuuloinen mato nosti mieleen tutun muistikuvan. Mitään muuta en elokuvasta muistanutkaan kuin madon.

Petri Hänninen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua