Kuva: Kirjalitta
KIRJALLISUUS | Koko perheen lastenkirja- ja sanataidefestivaali Kirjalitta on ohjelmaltaan runsas tänäkin vuonna. Vuodesta 2015 asti järjestetty festivaali tarjoaa jälleen monipuolista ohjelmaa erityisesti lapsiperheille ja nuorille ympäri Tamperetta.
Päivi Vasara, teksti
Kirjalitta (10.–16.11.2025) on koko perheen lastenkirja- ja sanataidefestivaali, jonka tavoitteena on innostaa lapsia ja nuoria lukemaan ja kirjoittamaan itse. Kirjalitassa kirjat astuvat ulos kansistaan, tekstit yllättävät kulkijan odottamattomissa paikoissa ja kirjat, kirjailijat sekä lasten ja nuorten omat tarinat kohtaavat.
Festivaalin teema on tänä vuonna ”Säntää seikkailuun”. Päätapahtuma pidetään pääkirjasto Metsossa lauantaina 15. marraskuuta.
Kirjalitan tapahtumiin on vapaa pääsy. Ohjelmaan voi tutustua tapahtuman verkkosivuilta.
Tavoitteena on innostaa
Festivaalin tuottaja Minttu Tervaharju pitää tärkeänä, että Tampereella on lapsille ja nuorille suunnattu maksuton kirjallisuus- ja sanataidetapahtuma.
– Festivaalin tavoitteena on innostaa erityisesti lapsia ja nuoria sanataiteen äärelle sekä lukemaan ja kirjoittamaan itse, Minttu Tervaharju sanoo.
Vuodesta 2015 saakka järjestetty festivaali tarjoaa lapsiperheille ja nuorille oivaltavia tilaisuuksia tarttua tarinaan – lasten ja nuorten omia tekstejä unohtamatta. Kirjalitta tuo lastenkirjallisuuden ja sanataiteen yleisön luo kouluihin, päiväkoteihin, kirjastoihin, katukuvaan ja sosiaaliseen mediaan. Kirjalitan ydinajatuksena on nostaa esiin innostavia, osallistavia ja yhteisöllisiä tapoja kokea kirjallisuutta.
Festivaalin järjestää Sanataideyhdistys Yöstäjä yhteistyössä Lastenkirjainstituutin, Tampereen kaupungin sekä muiden tamperelaisten ja valtakunnallisten kirjallisuusjärjestöjen kanssa.
Monipuolista ohjelmaa
Festivaaliviikon ohjelmassa on kirjailijavierailijoita lapsille ja nuorille Tampereen kaupunginkirjaston lähikirjastoissa, runotapahtuma lapsiperheille Lastenkulttuurikeskus Rullassa, Nuortenkirjaklubi pääkirjasto Metsossa ja Kirjabasaari Lastenkirjainstituutissa.
Festivaali levittäytyy myös Tampereen katukuvaan lasten ja nuorten tekstinäyttelyn muodossa.
Kirjailijavieraina festivaaliviikolla nähdään muun muassa Silja Sillanpää, J. S. Meresmaa, Anna Elina Isoaro, Laura Ertimo ja Päivi Lukkarila.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Lukupäiväkirja 2026: osa 5 – Lasten- ja nuortenkirjoja ja queeriä
LUKEMINEN | Mikko Saari on lukenut lastenkirjoja, queer-kirjallisuutta, jokusen kelpo romaanin ja muutaman mainion runoteoksen.
Irene Roivainen antaa äänen lähiöiden asukkaille, niiden tutkijoille, päättäjille ja vuokrataloyhtiöiden johtajille
HENKILÖ | Missä lähiö, siellä ongelma. Tähän tyyliin tavataan puhua, mutta Irene Roivainen valottaa asian toista puolta. Yli puolentoista miljoonan suomalaisen koti on lähiössä ja heistä suurin osa viihtyy.
Kirjojen ystävät täyttävät ensi viikonloppuna Hakametsän jäähallin – Kirjallisuustapahtuma on ilmainen
TAPAHTUMA | Tampereen Antikvaariset Kirjamessut järjestetään ensi viikonloppuna (23.–24.5.2026) toisen kerran. Viime vuonna tapahtuma veti hyvin väkeä Hakametsän jäähalliin.
Tampere on lastenkirjallisuuden pääkaupunki! Valikoimaluettelo esittelee 80 lanu-kirjaa
KIRJALLISUUS | Tampere on saunapääkaupunki ja niin edelleen. Valikoimaluettelolla ja Werstaan näyttelyllä julistetaan, että se on pääkallonpaikka myös lasten- ja nuortenkirjallisuuden suhteen.




