ELOKUVA | Inherited Silence tarjoaa monisyisen katsauksen parisuhdeväkivallan normalisaatioon ja sen jatkumisen salliviin sosiaalisiin rakenteisiin, tuomaristo arvioi.
Elokuva
lue lisää
Kuin kuvastimessa #32: The Emperor’s Naked Army Marches On (1987)
ELOKUVA | Japanilaisen dokumenttielokuvan klassikossa selvitellään menneisyyden rikoksia raivokkaan päähenkilön matkassa.
”Lähes kaikki ideat löytyvät läheltäni, joskus jopa oman pään sisältä”, elokuvaohjaaja Jukka Kärkkäinen sanoo
ELOKUVA | Jukka Kärkkäisen The Beauty of Automobiles on toinen Tampere Film Festivalin kansainvälisen kilpasarjan kahdesta suomalaiselokuvasta.
Kuin kuvastimessa #31: Enamorada (1946)
ELOKUVA | Kapinakenraalin ja porvarintyttären välinen romanssi on Meksikon kulta-ajan elokuvataiteen helmiä.
Hanna Bergholmin Yön lapsen tiimi otti poliittista kantaa Berliinin elokuvajuhlilla
ELOKUVA | Hanna Bergholmin ohjaaman kauhuelokuvan miespääosassa nähdään Harry Potter -elokuvista aikuiseksi kasvanut Rupert Grint.
Kuin kuvastimessa #30: Law and Order (1969)
ELOKUVA | Hiljattain menehtyneen dokumenttielokuvan mestarin kolmas elokuva näyttää kansasilaisen poliisityön vaikeudet ja mielettömyyden.





