TELEVISIO | Kokosimme 95-vuotiaan Ylen kunniaksi yhteen Areenan dokumenttitarjonnan parhaimmiston. Kolmiosaisen juttusarjan avausosassa esitellään seitsemäntoista kotimaista dokkarihelmeä.
Elokuva
Bondien teemalaulut ovat aina vuoden suurimpia hittejä – mikä on sinun suosikkisi?
MUSIIKKI | Eija Niskanen kysyi neljältä elokuva-alan ihmiseltä heidän suosikkiaan James Bond -elokuvien tunnaribiisien joukosta. 25 Bond-tunnarin esittäjien joukkoon mahtuvat mm. Chris Cornell, Shirley Bassey, Billie Eilish, Madonna ja Paul McCartney.
Rakkautta ja anarkiaa alkoi, sittenkin – avajaistunnelmia ja musiikillista melodraamaa Bio Rexissä
ELOKUVA | Elokuvafestivaalin järjestäjät elivät jännittäviä hetkiä vielä avajaisia edeltävällä viikolla, sillä koronarajoitusten lieventämisestä ei ollut minkäänlaista varmuutta. Melodramaattinen popmusikaali Annette avasi festivaalin – sekä katsojan silmät ja korvat.
Stanley Kwan on yksi 1980-luvun kuumista Hongkong-nimistä – kolme ohjaajan elokuvaa Rakkautta ja anarkiaa -festivaalilla
ELOKUVA | 1980-luvulla moni lahjakas Hongkong-ohjaaja aloitti työnsä: Wong Kar-wai, Sammo Hung, Ann Hui, Tsui Hark, Patrick Lam ja niin edelleen. Yksi heistä on Stanley Kwan Kum-Pang.
Normaali tilanne elokuvateattereissa lähenee Rakkautta ja anarkiaa -festivaalin paluulla kulttuuritapahtumien joukkoon
ELOKUVA | Rakkautta ja anarkiaa -festivaalin paluu syksyn kulttuuritapahtumien joukkoon on parhaita merkkejä kulttuurielämän liikkeestä kohti normaalia tilannetta. Leffafaneille on tarjolla 131 koko illan elokuvaa.
Tokyo Storysta Taivaallisiin olentoihin: 5 tärppiä KAVIn syyssarjassa Tampereen Niagarassa
ELOKUVA | Poimimme viisi elokuvaa Kansallisen AV-instituutin syyssarjasta Tampereen Arthouse Cinema Niagarassa. Sarja alkaa 20.9. Yasuzirô Ozun Tokyo Storyllä ja päättyy 13.12. Mel Brooksin Mielettömään maailmanhistoriaan.





