Tampere Filharmonia säestää Fritz Langin mykkäelokuvan klassikon Tampere-talossa osana Tampere Film Festivalin 50-vuotisjuhlavuoden ohjelmistoa.
Kaarina Lehtisalo
Mykkäelokuvan hätkähdyttävä suurteos, Fritz Langin Metropolis tehtiin Saksassa 1920-luvulla, aikana jolloin ensimmäisen maailmansodan vaikutukset vielä tuntuivat, uudet poliittiset aatteet herättivät ristiriitoja ja levottomuutta – ja Berliinin jazz-klubeilla juhlittiin kuin viimeistä päivää.
Elokuva sijoittuu tulevaisuuden fantasiakaupunkiin, jossa yhteiskuntaa hallitsevat omassa ylhäisökuplassaan elävät rikkaat. Samaan aikaan maan alla uurastaa työläisten nujerrettu orjajoukko. Pelastajaksi ahdinkoon nousee nuori Maria, joka haluaa asioiden muuttuvan paremmaksi. Koko kaupunki uhkaa kuitenkin tuhoutua, kun katkeroitunut tiedemies Rotwang rakentaa Marialle robottikaksoisolennon, väärän Marian.
Ajan aatevirtaukset ja tulevat konfliktit näkyvät Metropolis-elokuvassa. Joissakin aikalaiskritiikeissä elokuvaa moitittiin kommunistiseksi, mutta jälkiviisaissa tulkinoissa elokuvassa on nähty saksalaisiin kansallissosialistiseihin vetoavia aineksia. Tiedetään, että Adolf Hitler ja Joseph Goebbels pitivät elokuvasta. Jotakin kertoo myös se, että venäläiset elokuvapiirit odottivat Langin elokuvaa kovasti, mutta Neuvostoliiton sensuuriviranomaiset päätyivät kieltämään elokuvan esittämisen ideologisista syistä.
Nykykatsoja ei voi katsoa elokuvaa näkemättä siinä oraakkelimaisia merkkejä tulevasta, visioita saksalaisesta natsiajan arkkitehtuurista, kauhukuvia uhkaavista konflikteista ja toisesta maailmansodasta, jopa keskitysleireistä. Metropolis on kuin painajaismainen enneuni, joka paljastaa Euroopan jo elävän kuilun partaalla.
Metropolis-elokuvan ajatusmaailmaa on pidetty naiivina, mutta elokuvan visuaalisia ansioita on poikkeuksetta kiitelty. Elokuvan visuaalinen suunnittelu on vaikuttanut lukemattomiin sen jälkeen tehtyihin tieteiselokuviin ja tulevaisuuden kaupunkien fantasiakuvastoon.
Elokuvan tekijät keksivät myös uusia elokuvateknisiä innovaatioita, joita hämmästeltiin tulevinakin vuosikymmeninä. Yksittäisiä kohtauksia tehtiin huolella, pedanttisesti. Autojonot fantasiakaupungin kaduilla saatiin liikkumaan kuva kuvalta miniatyyrejä liikuttaen – kymmenen sekuntia kestävään kaupunkinäkymäkohtaukseen vaadittiin kahdeksan työpäivää.
Mutta mitä tälle historiallisesti merkittävälle elokuvalle ja sen tekijöille tapahtui 1920-luvun lopun jälkeen? Saksan poliittinen myllerrys johti Adolf Hitlerin natsipuolueen valtaannousuun 1930-luvulla, ja tämä vaikutti sekä ohjaaja Fritz Langin, käsikirjoittaja Thea von Harboun että pääosassa nähtävän nuoren Brigitte Helmin kohtaloon. Kaksi heistä päätyi pakolaisiksi, yksi liittyi natsipuolueeseen.
Ja mitä ihmettä tapahtui klassikkoelokuva Metropolisille?
Fritz Lang Metropolis-elokuvan jälkeen, elokuvan Matka kuuhun -kuvausten aikaan 1920-luvun lopulla. Kuva: Wiki Commons
Fritz Lang – määrätietoinen taiteilija
Metropolis-elokuvan ohjaaja Fritz Lang (1890–1976) oli 1920-luvulla ja 1930-luvun alussa Saksan merkittävimpiä elokuvantekijöitä. Lang työskenteli yhdessä käsikirjoittajavaimonsa Thea von Harboun kanssa, johon hän oli tutustunut vuonna 1920.
Langin läpimurto-ohjaus oli Väsynyt kuolema (Der Müde Tod, 1921), jonka jälkeen hän edelleen vahvisti mainettaan tekemällä kaksiosaisen elokuvan Tri Mabuse – ihmispeto (Dr. Mabuse, der Spieler, 1922), joka osui hyvin saksalaiseen ajan hermoon 1920-luvun alussa. Toinen kaksiosainen elokuva oli sankarieepos Niebelungen laulu (Die Nibelungen, 1924).
Metropolis oli kuitenkin näihin aiempiin töihin verrattuna valtava ponnistus. Lang toteutti visiotaan säästelemättä voimiaan – tai muidenkaan voimia. Elokuvassa nuorta sankaria, Frederiä näyttelevä Gustav Fröhlich kertoi myöhemmin, että elokuvassa työskentely ei ollut mikään ”huviretki”. Hän kuvaili, että määrätietoisella Langilla oli elokuvan muihin tekijöihin lähes hypnoottinen vaikutus, ja Lang osasi taivutella ihmiset jatkamaan ”äärirajoille”.
Metropolisin jälkeen Lang ohjasi toisen tieteiselokuvan, Matka kuuhun (Frau im Mond, 1929), joka oli hänen viimeinen mykkäelokuvansa. Tämän jälkeen olikin jo aika siirtyä äänielokuviin. Syntyi film noir -klassikko, M – kaupunki etsii murhaajaa (M – Eine Stadt sucht ein Mörder, 1931), jota monet pitävät Langin parhaana elokuvana, ja myös Lang itse ajatteli näin.
Langin viimeinen Saksassa ohjaama elokuva oli Mabuse-elokuva, Tri Mabusen testamentti (Das Testament des Dr Mabuse), jonka piti saada ensi-iltansa maaliskuussa 1933. Tätä ei kuitenkaan tapahtunut, vaan ensi-ilta peruttiin. Sensuuriviranomaiset olivat kieltäneet elokuvan, joka kertoi maailmanvaltaan pyrkivästä rikollisorganisaatiosta. Aihe oli ajankohtainen. Saman vuoden tammikuussa kansallissosialistit olivat nousseet valtaan, ja Adolf Hitler oli nimitetty valtakunnankansleriksi. Maaliskuussa valtiopäivät sääti valtalain, jolla lainsäädäntövalta siirrettiin Hitlerille ja NSDAP-puolueelle. Maa oli juuri muuttunut diktatuuriksi.
Vaikka natsihallinto piti Langin Mabuse-elokuvaa arveluttavana, valtakunnan huipulla myös ihailtiin Langia. Hyvin pian valtaannousun jälkeen keväällä 1933 tuore kansanvalistus- ja propagandaministeri Joseph Goebbels kutsui ohjaaja Fritz Langin puheilleen. Tapaamisessa Goebbels kertoi Langille, että hän oli aikoinaan nähnyt Metropolis-elokuvan yhdessä Adolf Hitlerin kanssa. Molemmat miehet olivat vaikuttuneet elokuvasta, ja Hitler halusi Langin tekemään ”kansallissosialistista elokuvaa”. Langille tarjottiin merkittävää työtehtävää, hän tulisi johtamaan saksalaista elokuvaa.
Lang, joka oli äitinsä puolelta juutalaista sukua, ei ilahtunut työtarjouksesta lainkaan. Hänestä tuli pakolainen vielä samana iltana.
Lang lähti Pariisiin, Ranskaan, missä hän asui lähes vuoden ja ohjasi elokuvan Liliom (1934). Tämän jälkeen hän muutti Yhdysvaltoihin, missä edelleen menestyi urallaan – joskin riitaantui toistuvasti lähes kaikkien Hollywoodin tuotantoyhtiöiden kanssa.
Useat Langin Yhdysvalloissa ohjaamat elokuvat ovat film noir -klassikoita. Maineikkaita elokuvia ovat muun muassa Kiihko (Fury, 1936), Ihmismetsästys (Man Hunt, 1941), Nainen ikkunassa (The Woman in the Window, 1944), Punainen katu (Scarlet Street, 1945). Langia pidetäänkin yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä ohjaajista, ja hän on yksi tärkeimmistä auteur-nimistä.
Viimeisen elokuvansa Lang ohjasi Länsi-Saksassa. Elokuva oli jatkoa Mabuse-teemalle, Mabusen 1000 silmää (Die tausend Augen des Dr. Mabuse, 1960). Elokuva ei saanut hyvää vastaanottoa, eikä ikääntynyt Lang enää palannut ohjaajaksi.
Lang kuoli 85-vuotiaana Beverly Hillsissä Kaliforniassa vuonna 1976.
Ohjaaja Fritz Lang ja käsikirjoittaja Thea von Harbou valmistelemassa Metropolisin käsikirjoitusta pariskunnan asunnossa Berliinissä vuonna 1923–24. Kuva: Wiki Commons
Thea von Harbou – kirjoittaja, joka jäi Saksaan
Metropolis perustuu Langin puolison, kirjailija-käsikirjoittaja Thea von Harboun (1888–1954) samannimiseen romaaniin. Käsikirjoituksen elokuvaan Fritz Lang ja von Harbou laativat yhdessä, kuten kaikkiin Langin Saksassa vuosina 1920–33 tehtyihin elokuviin.
Kun Lang ja von Harbou tutustuivat, von Harbou oli vielä Langin tärkeimmän näyttelijän, Gustav Klein-Roggen puoliso. Klein-Roggen ja von Harboun liiton kariutuminen ei kuitenkaan estänyt Langia käyttämästä Klein-Roggea elokuvissaan myöhemminkin: Metropolis-elokuvassa Klein-Rogge näyttelee tiedemies Rotwangia, ja sama karismaattinen näyttelijä oli myös itseoikeutettu Mabuse-elokuvien Mabuse.
Metropolis-elokuvan käsikirjoituksen naiiveista ja huonoista puolista syytetään yleensä von Harbouta, varsinkin elokuvan pakotettu ”onnellinen” loppu on pistetty hänen tiliinsä.
Elokuvahistorioitsijat eivät muutenkaan muistele von Harboun uraa erityisellä lämmöllä. Tämä johtuu von Harboun poliittisesta ratkaisusta, joka oli aivan toisenlainen kuin Langilla. Samaan aikaan kun Fritz Lang jo suunnitteli muuttoa maasta, von Harbou liittyi natsipuolueeseen. Hän jatkoi elokuvien tekemistä Saksassa 1930-luvulla ja sodan aikana.
Langin ja von Harboun avio- ja työsuhteen kariutumista on selitetty usein poliittisilla syillä, mutta taustalla oli myös tavanomaisia syitä. Langilla oli muita suhteita, ja von Harboulla puolestaan oli suhde nuoren intialaisen journalistin Ayi Tendulkarin kanssa. Tendulkar ja von Harbou muuttivat yhteen asumaan, mutta tuon ajan natsi-Saksassa saksalaisen naisen ja intialaisen miehen välinen avioliitto ei ollut mahdollinen.
Sodan jälkeen von Harbou oli brittiläisten joukkojen vankina muutamia kuukausia keväällä ja kesällä 1945. Hän työskenteli kaksi vuotta sodan raunioiden siivoojana, ns. Trümmerfrau-työntekijänä.
Vuonna 1954 von Harbou oli kutsuvieraana elokuvan Väsynyt kuolema -juhlanäytöksessä. Poistuessaan näytöksestä von Harbou kaatui portaissa ja sai pahoja vammoja. Hän kuoli sairaalassa muutamia päiviä myöhemmin.
Brigitte Helmistä tuli Metropolis-elokuvan myötä kansainvälinen filmitähti. (Ranskalainen Cine-Europen postikortti vuodelta 1928.) Kuva: Wiki Commons
Brigitte Helm – teinitytöstä tähdeksi
Brigitte Schittenhelm (1906–1996) oli vain 18-vuotias teinityttö, kun hänen äitinsä lähetti tyttärensä valokuvan kuuluisalle elokuvaohjaajalle Fritz Langille. Loppu on elokuvahistoriaa – historiaa, josta Brigitte Helm itse ei olisi voinut vähempää välittää.
Helm pestattiin Metropolis-elokuvaan Marian kaksoisrooliin. Hän oli työläisjoukkojen idealistinen, hyveellinen johtohahmo. Ja hän oli myös väärä Maria: robottinainen, joka lumosi miehet eroottisella tanssillaan ja houkutteli kansanjoukkoja mellakkaan.
Metropolis-elokuvan kuvauksissa ei ollut helppoa. Vaativimpiin kuului kuvausjakso, missä Helm ja avustajiksi pestatut noin 500 Berliinin köyhälistökorttelien lasta saivat kamppailla kylmässä vedessä päivittäin parin viikon ajan.
Kuvauspäivät olivat monesti pitkiä, sillä Lang tavoitteli täydellisyyttä. Elokuvassa on myös kohtauksia, missä Helmin esittämää hahmoa kohdellaan kovakouraisesti. Ja kun Helmiä kuvattiin robottipuku yllään, kuvaaminen kesti niin pitkään, että nuori näyttelijä kerran pyörtyikin hapen puutteeseen.
Metropolisin jälkeen Brigitte Helm nähtiin tähtenä Henrik Galeenin ohjaamassa Alraune-elokuvassa (1928), jossa sieluton Alraune-nainen lumoaa ja tuhoaa miehiä. Tämä, ja Marian rooli, sinetöivät Helmin kohtaloksi näytellä elokuvissa kylmäverisiä vamppeja.
Miehennielijöiden roolit eivät olleet Helmille itselleen mieleen, ja hän haastoi elokuvayhtiö UFA:n oikeuteen siitä, että hänelle ei tarjottu muunlaisia rooleja. Oikeusprosessi ei päättynyt Helmin kannalta onnistuneesti, joten Helm jatkoi näyttelemistä UFA:n tuotannoissa kymmenvuotisen sopimuskautensa loppuun asti.
Kun pitkä sopimus vuonna 1935 päättyi, Helm lopetti näyttelijän työt saman tien. Hän meni naimisiin juutalaista sukua olevan Hugo Kunheimin kanssa, ja pariskunta muutti pois natsi-Saksasta Sveitsiin asumaan.
Helm ei puhunut näyttelijäurastaan julkisuudessa enää milloinkaan. Hän kuoli Sveitsissä 90-vuotiaana vuonna 1996.
Metropolis on saksalaisen tuotantoyhtiö UFA:n kallein mykkäelokuva, ja melkein tuhosi koko yhtiön. Kuva: Tampere Film Festival
Metropolis – kadonnut ja löydetty
Metropolis oli oman aikansa suurtuotanto. Fritz Langin kunnianhimoisesti kehittelemää elokuvaa kuvattiin yli vuoden ajan vuosina 1925–26. Alkuperäinen budjetti ylitettiin moninkertaisesti ja Universum Film A.G.:n eli UFA:n tuottama elokuva maksoi peräti viisi miljoonaa Saksan silloista markkaa. Elokuva oli UFA:n kaikkien aikojen kallein mykkäelokuva – ja melkein tuhosi koko yhtiön.
Elokuva esitettiin ensimmäisen kerran tammikuussa 1927, jolloin elokuvaa myös säesti Gottfried Huppertzin elokuvaan säveltämä musiikki. Pitkään odotettu elokuva sai ristiriitaisen vastaanoton: sen tarinaa arvosteltiin, mutta visuaalista näyttävyyttä ihailtiin. Kaksi ja puoli tuntia kestävää elokuvaa pidettiin silti auttamatta liian pitkänä, ja se päätyi jo Saksassa uudelleen leikkauspöydälle.
Yhdysvaltojen markkinoille tehtiin roimasti lyhennetty versio, jossa myös juonta ja välitekstejä muunneltiin. Elokuva lyheni melkein tunnin. Britanniassa puolestaan nähtiin noin kaksituntinen versio. Vielä 1930-luvullakin teosta leikeltiin uuteen uskoon, ja englantilainen noin puolitoistatuntinen versio talletettiin myös Museum of Modern Art -taidemuseon elokuva-arkistoon.
Tämän jälkeen maailma keskittyi vuosiksi sotimaan. Vanhoja elokuvien etsimiseen ei ollut voimia.
Toisen maailmansodan jälkeen kesti pitkään ennen kuin innostus Langin elokuvaan virisi uudelleen. DDR:n valtiollinen elokuva-arkisto alkoi 1960-luvun lopulla kerätä kadonneita Metropolis-versioita eri puolilta maailmaa. Ensimmäinen restauroitu versio saatiin valmiiksi vuonna 1972, mutta se ei herättänyt vielä juurikaan huomiota.
Kaikkein erikoisin versio elokuvasta syntyi vuonna 1986, kun pop-säveltäjä Giorgio Moroder tuotti elokuvasta väritetyn, 1980-luvun disco-hiteillä tuunatun elokuvan. Moroderin versiota ei pidetty erityisen onnistuneena, ja tämän jälkeen restauroinneissa palattiinkin jälleen ruotuun.
Münchenin elokuva-arkistoon oli ajan kuluessa saatu uutta Metropolis-aineistoa, mm. Neuvostoliittoon sotasaaliina päätyneitä UFA:n filmikeloja ja saksalaisia sensuurikortteja. Oleellista oli myös käyttää Gottfried Huppertzin alkuperäistä sävellystyötä. Restauroijat ymmärsivät, että leikkausten rytmi, kuvien kesto ja tunnelma oli taltioitu Huppertzin nuotteihin. Tämä Münchenin versio julkaistiin vuonna 1987.
Münchenin version jälkeen tutkijoiden kiinnostus Metropolisia kohtaan vain kasvoi. Oli oivallettu, että elokuvasta oli mahdollisesti vielä löytymättömiä versioita ympäri maailmaa. ”Täydellistä versiota” jahdattiin kuin Graalin maljaa.
F. W. Murnaun säätiön toimeksiannosta Metropolisin restaurointiin satsattiin, ja uusi, ”definitiivinen” versio julkaistiin vuonna 2001 Berliinin elokuvajuhlilla. Uskottiin, että elokuva oli nyt valmis kuin olla voi. Elokuvan kesto oli kaksi tuntia ja neljä minuuttia. Täydellisin mahdollinen.
Sitten tapahtui jotakin odottamatonta.
Vuonna 2008 Buenos Airesista Argentiinasta löydettiin kokonainen Metropolis.
Elokuva oli saatu Saksasta Argentiinaan levitykseen ennen kuin sitä oli lyhennetty, ja lopulta elokuva oli päätynyt argentiinalaiselle keräilijälle. Tämä oli lahjoittanut materiaalin Buenos Airesin elokuvamuseolle.
Yllätys olikin melkoinen, kun ymmärrettiin, että tämän version pituus todellakin oli kaksi ja puoli tuntia. Aineistossa siis oli noin 25 minuuttia elokuvaa, jota ei ollut nähty vuoden 1927 jälkeen.
Vaikka elokuvan löytymisestä iloittiin, löytö aiheutti myös paljon murhetta: kopio oli huono.
Elokuvan säilyttämiseksi oli tehty tuhoa; alkuperäinen laadukas 35-millinen nitraattikopio oli paloherkkyyden vuoksi kopioitu uudelleen, ja vain 16-milliseksi. Laatu oli muutoksessa kärsinyt, kammottavan huono. Uutta kopiota varten jälkeä pystyttiin digitaalisesti korjaamaan, mutta argentiinalaiskopion naarmut ja jäljet tulevat aina olemaan osa myös Metropolisin täydellisintä versiota.
Restauroitu Metropolis sai ensi-iltansa Berliinissä vuonna 2010. Berliinin Radion Sinfoniaorkesteria johti Frank Strobel. Sama kapellimestari johtaa Tampere Filharmoniaa Tampere-talossa lauantaina.
Metropolis (1927) Tampereen elokuvajuhlilla lauantaina 7.3.2020. Tampere Filharmonia soittaa elokuvanäytöksessä Gottfried Huppertzin säveltämän alkuperäismusiikin. Kapellimestarina johtaa Frank Strobel.
Katso video
Metropolisin tekemisestä ja eri versioiden kokoamisesta kertoo Artem Demenokin dokumenttielokuva Journey to Metropolis. Elokuva on nähtävissä YouTubessa englanniksi tekstitettynä.
