Kuin kuvastimessa -sarja johdattaa elokuvahistorian vähemmän tunnettujen helmien pariin

Die Filmprimadonna (1913). Kuva: Wiki Commons

Kuin kuvastimessa -artikkelisarjassa esitellään kiinnostavia elokuvaharvinaisuuksia läpi historian ja annetaan vinkkejä niiden näkemiseen. Lue kaikki sarjan jutut täältä.

* *

Mikko Lamberg, teksti

Psykologi Abraham Maslow’n (1908–1970) tarvehierarkiateorian mukaan taiteelliset ja hengelliset kokemukset ovat ihmisen viimesijaisia tarpeita. Vasta kun kaikki muut tarpeet ruoasta läheisyyteen ja kunnioituksesta rakkauteen on tyydytetty, voi ihminen tähdätä korkeimpaan. Tarvehierarkia on klassinen psykologian teoria, johon viitataan mitä erilaisemmissa paikoissa: koulutustilaisuuksissa, koulujen opetuksessa, self help -luennoilla, päivänpolitiikassa.

Tarvehierarkia on myös täyttä potaskaa. Mikään tieteellinen tutkimusnäyttö ei tue Maslow’n väitteitä. Arkipäivän tasolla kaikki teoriassa esitetty on kumottavissa katsomalla ympärilleen ja huomaamalla ihmisten elävän jatkuvasti ja tyytyväisinä tarvehierarkian vastaisia elämiä. Yksilö ei aseta tiettyjä arvoja automaattisesti toisten edelle. Taide, usko tai itsensä toteuttaminen voi olla ihmiselle tärkeämpi hengissä pysyttelemisen syy kuin kunnioitus tai läheisyys.

Saman tiesi eräs väitetty historian suurhenkilö: ”On kirjoitettu: ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.'”

Pelkkä hengissä sinnittely ei ole elämistä. Voimme kukin ajatella Jumalan tai uskon eri tavoin. Koen, että jos ihmisellä on olemassa kytkös johonkin muuhun kuin materiaaliseen, itseään suurempaan, se ilmenee henkisen kontemplaation lisäksi taiteessa.

Minulle tällaista korkeuksiin kurottavaa taidetta edustavat parhaimmillaan elokuva ja musiikki. Kirjallisuus on suurin iloni, mutta se vetää vääjäämättä kohti materiaalista maailmaa ja sen kysymyksiä. Kuvataiteisiin koen intohimoa, mutta se jää etäisen ihailun tai satunnaisesti tavatun rakastetun tasolle. Musiikki ja elokuva vapauttavat kahleista ja kohottavat sielua. Koska en osaa kirjoittaa musiikista, kirjoitan tässä artikkelisarjassa elokuvista.

Maslow’n tarvehierarkia eli suuri valhe ihmisluonteesta. Kuva: Wiki Commons

* *

En näe elokuvaa vain omien ongelmiemme käsittelytapana, poliittisena omanatuntona. Elokuva on vaihtoehtoja, fantasiaa, historiaa, anarkiaa, valveunta sekä kuvan ja äänen ainutlaatuista estetiikkaa.

Siksi tässä artikkelisarjassa esitellään joka viikko vähemmän tunnettuja mutta näkemisen arvoisia elokuvia, jotka kertovat ihmisyydestä syvemmin kuin uutisotsikot tai sosiaalinen media.

Oman kokemukseni mukaan elokuvaan hurahtaneet kantavat soihtuja pimeässä laaksossa, pitävät valoa hengissä ja levittävät toisilleen tietoa siitä, mitä menneisyydessä julkaistua kannattaa nähdä ja mitä ei. Tapa korostuu enemmän kuin minkään muun taiteen kohdalla.

Ilosanoman levittäminen on tärkeää myös siksi, että meidän on ajateltava muutakin kuin ankeita uutisia. Kirjailija Pirkko Saisiolta kysyttiin joulukuussa 2024 esitetyssä Itse asiassa kuultuna -haastatteluohjelmassa, miten hän näkee eron nykyhetken ja oman nuoruutensa välillä. Saisio sanoi, että nykyhetkessä tuntuu toivottomuus, jota hänen sukupolvensa nuorilla ei ollut.

Saisiota puolet nuorempanakin ihmisenä pystyn allekirjoittamaan hänen näkemyksensä. Toivottomuus on nyt syvempää kuin se oli edes omassa nuoruudessani.

Vasemmistolainen epätoivo näkyy impotenssina. Tulevaisuus näyttää synkältä, joten ihmisille ei uskalleta antaa toivoa lisäämättä ”…mutta”. Uskonpuute vaivaa.

Vasemmiston vakiovirreksi on tullut pessimistinen surulaulu, joka ilmenee omien sättimisenä, kyynisyytenä ja katkeruutena, yksityiskohdista nillittämisenä, todellisuudentajun hukkaamisena, pahimmillaan apokalypsin odottamisena. ”Kaiken on muututtava”, julistavat tuomiopäivän profeetat, eivätkä tajua, ettei tällaista sanomaa halua kuulla kukaan.

Oikeistolainen epätoivo näkyy hedonismina. Maailmantilanne tiedostetaan siinä missä vasemmalla laidalla, mutta hampaattomuus ilmenee doktriineihin takertumisena ja itseensä käpertymisenä, jotka ilmenevät mammonan haalimisena ja omien etujen ajamisena muiden ihmisten kustannuksella. Päällimmäisenä hallitsee valheellinen tunne siitä, että omaan elämään voi vaikuttaa rajattomasti. Jos maailma on syttymässä tuleen, parempi kai nauttia sitä ennen. Konservatiiviset, siis säilyttävät, ihanteet on hylätty tyystin, koska markkinataloudesta on tullut jatkuvaa kasvua palvova kuolemankultti.

Koska kummankin poliittisen laidan tarjoama vaihtoehto on lietettä, moni ihminen jää niiden väliin, vastauksitta, ja etsii lohtua muualta. Perheestä, uskosta, taiteista, liikunnasta, luonnosta. Tämä artikkelisarja on kirjoitettu ennen kaikkea näille ihmisille. Elokuva tekee toiveikkaaksi.

Pierre Puvis de Chavannesin maalaus Toivo (1872). Kuva: Wiki Commons

* *

Tarkoitukseni on tässä alkavassa kirjoitussarjassa esitellä suurelle yleisölle vähemmän tuttuja elokuvia, klassikoita ja outouksia, yksi viikossa, murekepäivänä eli joka tiistai. Aion esitellä draamaa, kauhua, komediaa, jännitystä, kokeellisuutta, dokumentteja, lyhytelokuvia, animaatiota… Joskus saatan käsitellä myös laajempia asiakokonaisuuksia tai mieleeni juolahtaneita sivupolkuja.

Sarja pyrkii muodostamaan vaihtoehtoisen kuvan siitä, mitä elokuva voi olla ja millaista iloa se voi tarjota. Elokuva voi vapauttaa hetkeksi ajattelemaan ja tuntemaan jotain muuta kuin päivittäisen elämän raadollisuuden. Hyvä – ja joskus huonokin – filmi voi antaa enemmän vastauksia oikealla hetkellä kuin mikään ideologia; täyttää syvimmän sielua jäytävän tarpeen.

Nimen, Kuin kuvastimessa, olen varastanut Ingmar Bergmanin vuoden 1961 klassikkoelokuvasta, jota en tule sarjassa käsittelemään. Nimi ilmentää tässä yhteydessä itseäni viehättävää ajatusta elokuvasta niin kansakunnan kuin yksilön peilinä.

Bergmanin nuoruuden typeryyksiä on viime aikoina kauhisteltu mediassa jonkinlaisena shokkipaljastuksena. Tosiasiassa kyse ei ole vaietusta salaisuudesta. Ohjaaja puhui fasismistaan omaelämäkerrassaan vuosikymmeniä sitten. Jos ei ymmärrä menneisyyttä, kaikki sieltä paljastuva on aina järkyttävää. Ja keino saada klikkejä pölvästeiltä. Tätä historiallisen perspektiivin puutetta vastaan artikkelisarjani yrittää käydä.

Kerron jokaisen kirjoituksen yhteydessä, mistä ja miten elokuvat voi nähdä. Jotkut ovat helposti nähtävillä, jotkut vaikeammin, mutta minkään näkeminen ei ole mahdotonta. Elokuvaa harrastaessa vaivannäkö on joskus pakollista, vaikka striimipalvelut tarjoavat paljon. Toivon antavani jopa paatuneimmille elokuvaa tunteville lukijoille mielenkiintoisia löytöjä.

Katsokaa elokuvia, niistä tulee hyvä mieli.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua