Kuin kuvastimessa #23: Chinese Checkers (1965)

Kuvat kuvakaappauksia elokuvasta.

Kuin kuvastimessa -artikkelisarjassa esitellään kiinnostavia elokuvaharvinaisuuksia läpi historian ja annetaan vinkkejä niiden näkemiseen. Lue kaikki sarjan jutut täältä.

* *

Chinese Checkers. Iso-Britannia, 1965. Ohjaus ja käsikirjoitus: Stephen Dwoskin. Pääosissa: Beverly Grant, Joan Adler.

Mitä on ”kokeellinen elokuva”? Taidehistorioitsija David Bordwellia mukaillen kokeellinen elokuva ei ole ”genre” vaan ”moodi”. Erotuksena valtavirtaelokuvista kokeellisuus ilmenee juoneen tai hahmoihin liittyvien ratkaisujen sijaan teosten rakenteessa.

Joitain saattaa ärsyttää edellisen määritelmän epämääräisyys. Eikö monista kokeellisista elokuvista tule ajan mittaan valtavirtaa, jos niiden käyttämät tekniikat yleistyvät? Eivätkö valtavirtaelokuvatkin voi hyödyntää kokeellista rakennetta tai tekniikkaa olematta suoranaisesti kokeellisia?

En pidä näitä kysymyksiä ongelmana. Sekamelskaisuus ja rajojen ylittäminen kuuluvat kokeellisen elokuvan luonteeseen, edelläkävijyyteen eli avantgardeen. Moni populaarielokuva todella hyödyntää ensin kokeellisessa elokuvassa syntyneitä ideoita. Useat kokeelliset pioneeriteokset taas vaikuttavat varsin tavanomaisilta nykysilmin katsottuna.

Pidän kerronnan ja tekniikan poikkeuksellisuutta silti varsin selvänä rajanvetona, josta vääntäminen loputtomiin on filosofista hiustenhalkomista. Katsoja yksinkertaisesti tunnistaa näkevänsä jotain taiteenlajille epätavanomaista, joissain tapauksissa jopa ainutlaatuista.

Esimerkiksi kerronnallisuutta vältetään monissa kokeellisissa elokuvissa joko kokonaan tai sitä rikotaan. Abstraktiot, temaattisuus ja epätavanomaiset kuvan ja äänen toteutukset saavat alusta loppuun kulkevaa juonta suuremman roolin.

Osin tämän vuoksi kokeellinen elokuva on läheistä sukua kahdelle muulle elokuvan moodille, dokumentille ja animaatiolle, jotka ovat usein välttäneet suoraa kerronnallisuutta ja olleet esteettisesti kekseliäitä.

* *

Kaksi naista pelaa vastakkain kiinanshakkia eli tähtihalmaa. Kamera keskittyy erikoislähikuvissa siirtojen lisäksi pelaajien kasvoihin. Teos impikoi toisen naisen olevan pelikumppaninsa jahtaaja, aggressiivisempi osapuoli. Repliikittömän ja äänitehosteettoman elokuvan taustalla soi Ron Geesinin säveltämä pseudokiinalainen kokeellinen musiikki.

Pelin edetessä naisten roolit vaihtuvat ja heidän meikkinsä saavat yhä teatraalisempia piirteitä. Toinen heistä saa kutreilleen suruhunnun. Filmi huipentuu sensuelliin kosketukseen ja katsojan silmiltä peitettyyn suudelmaan.

Chinese Checkers (1965) on Stephen Dwoskinin (1939–2012) varhaisimpia lyhytelokuvia. Dwoskinin kuudelle vuosikymmenelle yltänyt ura käsittelee keskimäärin kahta teemaa.

Ensimmäinen teemoista on ihmiskasvojen lukeminen. Ohjaajan teoksissa kasvot ovat areena, jolta ilmenee kaikki oleellinen. Hän pitää kameraa tiukasti kiinni kuvaamiensa henkilöiden ihohuokosissa aina epäselvyyteen ja abstraktioon asti. Dwoskin ei näissä kasvoteoksissaan juurikaan harrasta kokokuvia, saati yleiskuvia.

Toinen teema erityisesti Dwoskinin pidemmissä elokuvassa on teatraalisuus. Dwoskinin elokuvien henkilöt astuvat sisään ja ulos hahmoista, joita joko esittävät tai jotka ovat heidän omien persooniensa karrikoituja ilmentymiä.

Hänen elokuvansa voidaan jakaa karkeasti kahteen osaan myös toisella tapaa. Ensimmäisen kauden teoksissa Dwoskin kuvaa usein naisia tai feminiinisiä miehiä. Toisen kautensa teoksissa hän nostaa elokuviensa keskipisteeseen itsensä.

* *

Chinese Checkers ilmentää niin kasvojen kuin teatraalisuuden teemaa. Jahtaajana elokuvan alussa esitelty nainen katsoo suoraan kameraan haastavasti. Toinen naisista välttää katsetta ja keskittyy peliin.

Naisten kasvoille ilmestyy elokuvan edetessä yhä rajumpaa, teatraalista meikkiä, joka muistuttaa paikoin kolonialistisessa viihteessä esitettyjä kaakkoisaasialaisten rituaalien kuvauksia, välillä commeddia dell’arten hahmoja.

Oman keinotekoisuutensa tiedostava teos pakottaa katsojan ajattelemaan elokuvan tarkkailemisen prosessia enemmän kuin eskapismiin pyrkivä populaarielokuva. Naiset esittävät kameralle tekaistuja roolejaan hyvin tietoisella tavalla. Samaten kyseessä ei ole ”aito” kiinanshakkipeli, niin kuin näkyy siirtojen muuttuessa elokuvan mittaan yhä mahdottomammiksi.

Vaikka teos on selvästi kuvattu jonkun keittiössä – mistä kielivät taustalla näkyvät pistorasiat ja kaapit – omituiset lähikuvat, tavanomaisen kerronnan puuttuminen ja naisten suora silmäkontakti vievät katsojan erityisen keskittyneeseen mielentilaan. Toisiaan koskevien käsien liikkeet ja hetken kasvoilla välähtävät ilmeet nousevat tärkeiksi.

Lopuksi peli jää kesken. Naiset ajautuvat toistensa lähelle, hierovat toistensa käsiä ja jalkoja. Erotiikkaa kuvataan elokuvissa harvoin näin onnistuneesti. Jännite on huomaamatta kasvanut isoksi. Paljasta pintaa ei nähdä, ainoa suudelmakin on käsien peittämä.

* *

Kehollisuuden merkitys ja kuvattaviaan lähelle tuleva kamera korostuvat Dwoskinin elokuvissa myös siksi, että hän oli ison osan elämästään liikuntavammainen. Dwoskin onkin omien sanojensa mukaan erityisen kiinnostunut toisten ihmisten kasvojen kuvaamisesta, koska hän etsii niiden kautta ilmaisukeinoja, jotka eivät ole hänelle itselleen fyysisesti mahdollisia.

Joku taas voi kutsua erityisesti varhaisia Dwoskinin elokuvia esimerkiksi mieskatseesta. Ohjaaja ei ole kiistänyt asiaa vaan päinvastoin korostanut sen merkitystä; hän on maininnut kameransa pyrkivän kuvattaviensa kanssa eroottiseen suhteeseen. Dwoskinin teokset ovat kuvia tekijänsä mahdottomasta kaipuusta. Itse hän on kuvannut prosessiaan yhdenlaisen kehollisuuden korvaamiseksi toisella, vammaisuutensa käsittelyksi.

Toisaalta kuvattavat kohteet tiedostavat kameran läsnäolon ja tuovat sen selvästi esiin. Tiedostaminen rikkoo elokuviin perinteisesti liitetyn valtapelin (ohjaaja > näyttelijät) asetelman. Chinese Checkersissä kamera ottaa sekä tarkkailijan että osallistujan roolin. Kuvatessaan naisten peliä sivusta, katsoja on kameran kanssa tarkkailija, mutta kasvoihin kohdistuessaan kamera osallistaa katsojaa ottamaan vuorotellen eri pelaajien näkökulman.

Eksploitaatioksi Dwoskinin elokuvat eivät luisu koskaan, vaikka niissä on toisinaan myös alastomuutta. Eroottisuus syntyy nimenomaan kameran läheisyydestä kuvattaviin, ei kohteiden korostetusta erotisoinnista seksikkäiksi mielletyillä eleillä, vaatteilla tai alastomuudella.

Mikko Lamberg

Lyhytelokuva on katsottavissa YouTubessa.

* *

Koneen Säätiö on tukenut Mikko Lambergin kirjallisuus- ja elokuvakritiikkiä vuonna 2026.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua