Song Kang-ho ja Chow Yun-fat avajaisseremoniassa. Kuva: BIFF
ELOKUVA | Vaikka korealaisfestivaalin ohjelmistosta ei noussut tänä vuonna ihan ehdotonta uutta kohuelokuvaa, valkokankailla pyörähti useita mielenkiintoisia elokuvia. Busanista raportoi Eija Niskanen.
Eija Niskanen, teksti
Busanin kansainvälinen elokuvafestivaali (Busan International Film Festival) Etelä-Koreassa on 28-vuotisen historiansa aikana käynyt läpi jokusen kriisin ja skandaalin. Usein taustalla ovat olleet maan ja Busanin kaupungin hallituksen poliittiset valtasuhteet, jotka vaikuttavat kulttuuritapahtumien julkiseen rahoitukseen. Busanin kaupungin poliitikoilla on myös taipumus sekaantua liikaa elokuvafestivaalin ohjelmistovalintaan, mikä tuli esille Sewonin lauttaonnettomuutta kuvaavan dokumentin esitysjupakassa ennen pandemiaa.
Keväällä festivaalille luotiin festivaalijohtajan rinnalle toinen hallinnollinen johtajanpesti hoitamaan raha-asioita. Heti perään festivaalijohtaja Huh Moon-young erosi. Pian nousi otsikoihin festivaalin työntekijän esittämä syytös seksuaalisesta häirinnästä juuri eronneen johtajan taholta. Sitten erosi festivaalin hallituksen puheenjohtaja Lee Young-kwan. Festivaalin ohjelmistosta vastaava taiteellinen johtaja Nam Dong-chul joutuikin hoitamaan tänä vuonna myös festivaalijohtajan tehtävät.
* *
Vaikka festivaalin tuottamisprosessi tuntui olevan myöhässä tavallisesta, polkaistiin festivaali kuitenkin käytiin lokakuun 4. päivän avajaisseremoniassa, jota isännöi festivaalin seremoniamestariksi pestattu tähtinäyttelijä, suomalaisille Parasite- ja The Host -elokuvista tuttu Song Kang-ho. Hän sai ojentaa festivaalin kunniapalkinnon hongkongilaiselle action-elokuvatähdelle Chow Yun-fatille, joka piti festivaalilla masterclassin ja muita esiintymisiä. Festivaali pyöräytti myös uusina digirestauraatiokopioina Chow Yun-fatin tähdittämiä elokuvia, joista katsoin John Woon mestariteoksen Better Tomorrow. Se toimii edelleen.
Festivaalia ympäröivä poliittinen hässäkkä ei estänyt ohjelmiston nousemista korkealle tasolle. Vaikka ihan ehdotonta uutta kohuelokuvaa ei festivaalilta noussut, valkokankailla pyörähti useita mielenkiintoisia elokuvia, joista toivon mukaan osa rantautuu Suomeenkin. Paikallinen yleisökin löysi jälleen runsaslukuisena tiensä teattereihin ja paikalle saapui myös runsaasti kansainvälistä vierasporukkaa.
Uutta korealaiselokuvaa
Korealaiselokuvaa leimaa tietynlainen kahtiajakautuneisuus: on isomman budjetin yleisömagneetteja, genre-elokuvia esimerkiksi action- ja mysteerilajityypeissä sekä romanttisia komedioita, joiden joukosta löytyy erittäin tasokkaita ja syvempiäkin teemoja luotaavia elokuvia. Toisaalta on pienemmällä budjetilla tehtyjä taide-elokuvia ja draamoja, joiden parissa sekä nuoret että naisohjaajat työskentelevät.
Festivaalin avauselokuvaksi Cinema Centerin ulkoilmateatteriin oli valittu jälkimmäistä ryhmää edustava Because I Hate Korea (ohj. Jan Kung-jae). Elokuva kertoo nuoresta naisesta, Gen Z -sukupolven edustajasta, joka vihaa työtään eikä näe sillä saralla miellyttävää tulevaisuutta. Niinpä hän päättää lähteä Uuteen-Seelantiin. Sieltäkään ei paratiisia löydy. Elokuvan premissi on hyvä ja tarpeellinen nykypäivän Korean stressaavassa työkulttuurissa, mutta tarina oli ennalta-arvattava ja siitä puuttuivat tarkemmat huomiot ja oivallukset.
Work to Do kuvaa korealaista työelämää. Kuva: BIFF
Niitä sen sijaan löytyi Park Hong-junin elokuvasta Work to Do. Päähenkilö on töissä laivatelakalla, jossa on löydettävä keino saneerata osa porukkaa YT-neuvotteluissa ulos. Päähenkilö kehittelee monimutkaisen Excel-sheet-systeemin, mistä hän saa kehuja firman johdolta. Mutta pian hän huomaa, mitä inhimillisiä seurauksia hänen luomallaan järjestelmällä on. Elokuva tuo uskollisen ruohonjuuritason yrityksen puurtajan dilemman esille.
Festivaalin vakiohjelmistoon on kuulunut aina korealaisen art house -elokuvan kuuluisimman nimen, Hong Sang-soon uusin elokuva. Tänä vuonna niitä nähtiin peräti kaksi: In Water ja In Our Time. Molemmat jatkavat Hongikke tyypillistä, improvisaatiolta vaikuttavaa tekotapaa, jossa omaelämäkerralliset piirteet ja hienoinen huumori värittävät yleensä luovaan luokkaan kuuluvien ihmisten kohtaamisia.
Suomessa valkokankaille tulevista elokuvista kannattanee mainita amerikankorealaisen Celine Songin ohjaus Past Lives, joka kuvaa kahden ihmisen kohtaamisia vuosikymmenten aikana Korean ja Yhdysvaltain välillä.
Japanilaista ja kiinalaista tarjontaa
Naapurimaa Japanista itseoikeutettu esitys oli Hirokazu Kore-edan uusin, kolmen henkilön näkökulmasta samat tapahtumat eri valossa näyttävä koulumaailmakuvaus Monster. Kore-eda on vuosien varrella osoittanut avoimesti tukensa Busanin festivaalille ja on aina festivaalin juhlituimpia vieraita.
Festivaalin kilpailusarjoissa palkinnoille päässyt Tatsuya Morin fiktioelokuva September 1923 kuvaa mielenkiintoisesti vuoden 1923 Kanton maanjäristyksen aikaista eloa yhdessä naapuriyhteisössä. Tositapahtumiin perustava elokuva kuvaa hyvin, miten Tokion maan tasalle laittanut ja ihmiset kodittomiksi ajanut suuri järistys käynnisti tapahtumia ja huhuja, aivan nykypäivän salaliittoteorioiden tapaan. Media ja paikalliset asukasyhdistykset alkavat syyttää vaikeuksista niin korealaisperäisiä asukkaita kuin sosialistejakin ja tapahtumat lähtevät lapasesta. Ohjaaja Mori muistettaneen Suomessakin, sillä hän vieraili vuoden 2020 DocPointissa dokumenttielokuvansa Journalist kanssa.
Drive My Car -elokuvallaan suomalaisten tietoisuuteen noussut Ryusuke Hamaguchi esitteli uuden elokuvansa Evil Does Not Exist. Se toimii samaan tapaan kuin Hamaguchin aiemmatkin elokuvat eli loistavasti käsikirjoitettujen keskustelukohtausten voimalla. Tällä kertaa tarina sijoittuu perinteiseen kylään, jonne suuryhtiö ryntää voittojen toivossa.
Kiinalainen Wang Bing on pitkän linjan ja pitkän tarkkailudokumenttielokuvan mestari. 215-minuuttinen Youth (Spring) kuvaa tekstiilitehtaan nuoria työntekijöitä, heidän suhteitaan ja romanssejaan sekä työoloja. Ohjaaja vietti kuusi vuotta seuraten työyhteisöä.
* *
Ismail Basbethin Sara edusti festivaalilla indonesialasta elokuvaa. Kuva: BIFF
Indonesia fokusmaana
Ohjelmistossa oli erityinen Focus on Indonesia -sarja, jossa esiteltiin niin uunituoreita kuin jokusen vuoden takaisiakin indonesialaiselokuvia. Helsinki Cine Aasiassa vierailleelta Kamila Andinilta esiteltiin kaksi ensimmäistä osaa hänen ja Ifa Isfansyahin ohjaamasta Netflix-sarjasta Cigarette Girl. Tupakkatehdasta pyörittävän suvun ja sen kunnianhimoisen tyttären yrityksistä pyrkiä mukaan suvun bisnekseen kertova tarina sijoittuu kuohuvalle 1960-luvulle. Indonesian perinteinen kretek-tupakkaviljelykulttuuri saa sarjassa mielenkiintoisen käsittelyn.
Indonesialaisista elokuvista nousi esiin Ismail Basbethin ohjaama Sara. Hienovarainen LGBTQ+-tarina sijoittuu muslimienemmistöiseen kylään. Sieltä aikoinaan isompaan kaupunkiin lähtenyt nuorimies palaa naisena takaisin hoitamaan vanhempiensa asioita, joihin liittyy paikallinen moskeijayhteisö. Saran ja hänen lapsuudenystävänsä kohtaaminen on myös tarinan keskiössä. Elokuvasta puuttuvat myrskyisät paljastukset, niiden sijaan se kuvaa hienosti Saran ja yhteisön välistä dynamiikkaa pienissä arkisissa tilanteissa.
Muualta Kaakkois-Aasiasta festivaalin vakiovieraisiin kuuluu filippiiniläisohjaaja Brilliante Mendoza, jonka viimeisin elokuva Moro on kahden veljeksen maanperimysriidan kuvaus, mutta Mendozan tapaan tapahtumat nähdään yhteiskunnallisessa kontekstissa. Ylipäätäänkin paljon kiintoisaa elokuvatuotantoa vaikuttaa tulevan Kaakkois-Aasian suunnalta.
Vietnam Night -tapahtumassa julistettiin uusi elokuvafestivaali Ho Chi Minhiin, entiseen Saigoniin. Kuva: BIFF
Itse festivaalin kyljessä järjestettiin luonnollisesti AFM eli Asian Film Market, joka vaikutti melko vilkkaalta. Marketin tienoilla järjestettiin paljon iltatilaisuuksia, ja niistä yhdessä julistettiin vuonna 2024 alkava uusi elokuvafestivaali Vietnamin Ho Chi Minhissä, entisessä Saigonissa siis. Festivaalin syntyminen vilkastuttanee entisestään kiinnostusta kaakkoisaasialaiseen elokuvaan.
Festivaali päättyi lokakuun 13. päivänä lopettajaiselokuvaksi hyvin sopivalla Ning Haon hongkongilaiselokuvan sisäpiirikuvauksella Movie Emperor, jonka pääosassa Andy Lau revittelee pitkän linjan tähtinäyttelijänä, joka vastoin odotuksia ei saakaan vuoden parhaan näyttelijän pystiä. Hän päättää tehdä festivaaleilla suositun ruohonjuuritason kiinalaisen ruraalikuvauksen ja tilaa lauman sikoja kuvauksiin. Autenttisuusyritys päätyy katastrofiin eläinsuojelijoiden protestoidessa. Movie Emperor on juuri sellainen hauskan ironinen muttei liian pehmeä elokuvateollisuuskuvaus, joka toimii festareilla nappiinsa.
* *
Kulttuurigaala lähestyy!
Kulttuuritoimitus on ehdokkaana Vuoden kulttuuriteoksi Suomen Kulttuurigaalassa. Voit kannustaa meitä kotisohvalta käsin Ylen suorassa lähetyksessä perjantaina 24.11.2023!
#kulttuurigaala #kulttuuri
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kirjailijan täytyy kuvitella ikäviä ja ahdistaviakin asioita, jotta niille voitaisiin tehdä jotakin
KOLUMNI | Jos Civil War -elokuva saa jotain ajattelemaan, niin maailmanloppuelokuvia, draamoja kuvitellusta ydinsodasta. Niille oli kylmän sodan aikoina kysyntää.
Oppenheimer lähti Oscar-kisaan ennakkosuosikkina, vaikka ehdolla oli parempiakin elokuvia
ELOKUVA | Nyt on aika veikata Oscareita! Parhaan elokuvan Oscarista kilpailee yhdeksän elokuvaa – mitä palkintoja ehdokkaille on luvassa ja mikä elokuva lopulta vie voiton?
Vaikkei vielä osaisi, aina kannattaa kokeilla – lähikuvassa lyhytelokuvien tekijä Iiti Yli-Harja
TAMPERE FILM FESTIVAL | Jos lyhytelokuvan nimi on ”Täällä haisee hiiri”, kiinnostus nousee heti. Ja uteliaisuus lisääntyy, kun saa tietää, että kyseessä on Iiti Yli-Harjan teos.
Filmihullujen pitopöytä on katettu – Tampereen kansainväliset elokuvajuhlat alkaa keskiviikkona
ELOKUVA | Poimi lyhytelokuvien kirsikat Filkkareiden yli 100 elokuvanäytöksen kakusta! Tampereella katsotaan Etelä-Kaukasiaan ja pohditaan yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja demokratian tutkiskelun teemaa.
