Hirviö, viettelijä vai ikuinen rakastaja? Bram Stokerin Draculan monet kasvot

Caleb Landry Jones elokuvassa Dracula: A Love Tale (2025).

Kirjailija Bram Stoker (1847–1912) on luonut kreivi Draculan hahmon goottilaisessa kauhukirjallisuudessa. Bram Stokerin Dracula (1897) on erittäin ajankohtainen taiteen eri lajeissa, kuten kirjallisuudessa, elokuvassa, teatterissa, baletissa ja sarjakuvassa. Se toimii ehtymättömänä inspiraation lähteenä, joka muuntautuu jatkuvasti uusiin muotoihin. Dracula on muutakin kuin kauhutarina; se on muovautuva myytti, joka heijastaa kunkin ajan pelkoja, mutta myös seksuaalisuutta ja rakkautta.

Fiktiivisistä hahmoista vain Sherlock Holmes on saanut enemmän tulkintoja elokuvataiteessa kuin Dracula. Draculasta on tehty tulkintoja komediaan asti.

Seuraavassa pohdin Draculan ulottuvuuksia elokuvataiteessa rakkaustarinan näkökulmasta neljässä näkemässäni elokuvatulkinnassa ja pohdin, miksi Dracula kiinnostaa yhä rakkauden ja seksuaalisuuden vuoksi.

Bram Stokerin alkuperäinen romaani ei ole tyypillinen rakkaustarina, vaan esittää kreivi Draculan pahuuden, tautien ja seksuaalisen uhan symbolina. Useat tulkinnat, erityisesti elokuvataiteessa, ovat muokanneet tarinaa romanttiseen suuntaan.

* *

Nosferatu – Eine Symphonie des Grauens (1922)

Varhaisimpia elokuvatulkintoja Draculasta on saksalaisen F. W. Murnaun mykkäelokuva, joka lasketaan saksalaisen ekspressionismin piiriin. Siitä olen nähnyt englanninkielisen version Nosferatu ”Symphony of Horror” (1922). Elokuvaa on tekijänoikeuskiistojen vuoksi muunneltu Stokerin kertomuksesta.

Filmin pituus on runsaat puolitoista tuntia, ja se määrittelee yhä vampyyrielokuvatyyppiä, jota myöhemmissä versioissa on enemmän tai vähemmän noudatettu.

Elokuva alkaa melko vaikuttavasti näkymällä Wisborgin kaupungista, joka on kuvattu ylhäältä käsin. Kuvauksessa alkuperäinen 1800-luvun modernisaatio jää miljöön kuvauksessa kauas todellisuudesta.

Nykykatselijalle Nosferatu voi tuntua hitaalta, ja sen seuraaminen vaatii aitoa mielenkiintoa ja kiinnostusta elokuvan historiaan. Samoin tarkkaavaisuutta tulee pitää yllä, kun tekstitys on vaikeasti hahmotettavissa olevalla kirjasintyylillä. Nosferatu kykenee kuitenkin välittämään pelkoa, tässä auttavat ilmeet, eleet, puvustus, musiikki, kuvauksen nopeutus, kuvakulmat, valot ja varjostukset. Elokuvan tunteminen on olennaista elokuvahistorian ja kauhun harrastajalle.

Ellen Hutter (Greta Schröder) on aluksi passiivinen uhri, mutta hänen roolisuorituksensa nousee elokuvan edetessä. Max Schreck näyttelee Orlokia. Kun kreivi Orlok ensimmäisen kerran näytetään, hänet on kuvattu kyömynenäiseksi. Kulmakarvat ovat vahvat ja häijynoloiset ja kynnet pitkät. Hän pitää erikoista takkia, jonka lieri on nostettu niskasta ylöspäin, ja hänellä on erikoinen päähine.

Murnaun Nosferatu on kaukana rakkaustarinasta. Nosferatun olemus ei tunnu kiehtovan Elleniä muuten kuin Orlokin pimeyden voimien välityksellä. Greta Schröder tekee elokuvassa vaikuttavan ja ikimuistoisen roolisuorituksen. Tulkinta on herkkä ja pelokas.

Klassinen musiikki korostuu katselijalle, samoin puvustus. Olennainen yksityiskohta on myös elokuvan tekstityksissä ilmenevät kirjeet, jotka on ehkä otettu mukaan tulkintaan Stokerin alkuperäistarinan rakenteen, epistolaarisen kirjeromaanin vuoksi.

Max Schreck on Orlok elokuvassa Nosferatu – Eine Symphonie des Grauens (1922).

* *

Bram Stoker’s Dracula (1992)

Francis Ford Coppolan Oscar-palkittu elokuvaversio Bram Stoker’s Dracula (1992) avaa Stokerin alkuperäistä kirjaa ehkä orjallisimmin. Koko elokuvan ydin on rakkauden menetyksen tuska.

Elokuva alkaa Draculan tarinan synnyllä. Konstantinopoli on kaatunut vuonna 1462, ja Dracula on taistellut kristinuskon puolesta. Viholliset ampuvat nuolella Draculan (Gary Oldman) suurelle rakkaudelle Elisabetalle linnan torniin kirjeen, jonka mukaan Dracula olisi kaatunut taistelussa. Tiedon saanut Elisabeta (Winona Ryder) hyppää alas linnan tornista jokeen. Kun Dracula palaa rintamalta ja kuulee, että hänen vaimonsa on kuollut eikä tämän sielua voi pelastaa, hän kiroaa raivoisasti kristinuskon. Näin alkaa myytti verenhimoisesta miehestä.

Gary Oldman sopii hyvin rooliin, ja samantapaisia rooleja hän on tehnyt muistakin historiallisista, vaarallisista hahmoista. Dracula on monimutkainen, vallanhimoinen ja sisäisen kamppailun riivaama. Hän on myös Coppolan versiossa hurmaava ja karismaattinen.

Coppolan Dracula edustaa ikuista rakkauden teemaa. Hän on valmis tekemään kaiken rakastamansa henkilön hyväksi; samalla hänen rakkautensa on vääristynyttä ja omistushakuista. Coppolan elokuva on hyvä, vaikka yli kolmenkymmenen vuoden aikana kehitys onkin mennyt tehosteiden ja tekniikan osalta eteenpäin. Coppolan Dracula tuo esiin modernisaation sekä rationaalisen älyn ja uskomusten välisiä kysymyksiä, jotka huokuvat esimerkiksi kohtauksessa, jossa kreivi ja Mina keskustelevat Lontoossa uudesta elokuvakeksinnöstä.

Elokuva päättyy kohtaukseen, jossa Mina suutelee Draculaa ja toteaa heidän rakkautensa olevan vahvempi kuin kuolema. Hän lävistää Draculan sydämen ja katkaisee tämän kaulan. Dracula saa rauhan ja koko linna valaistuu.

* *

Nosferatu (2024)

Robert Eggersin ohjaama, Oscar-palkittu Nosferatu (2024) on sen sijaan tyyliltään voimakasta, goottilaista kauhua. Se on uudelleenfilmatisointi F. W. Murnaun vuoden 1922 elokuvasta.

Nosferatussa tapahtumapaikkana on Wisborg. Myös elokuvan mainos jäljittelee Murnaun versiota, niin tekstiltään kuin otoksiltaan. Elokuva on laskettu kauhun ja fantasian piiriin.

Kävin katsomassa elokuvan vuonna 2024 elokuvateatterissa. Lily-Rose Depp esittää Ellen-nimistä naista, joka kokee pakkomielteistä rakkautta muinaiseen, epämääräiseen vampyyriin. Coppolan romanttinen katsanto suuresta rakkaudesta muuttuu Eggersin ohjauksessa naista vietteleväksi ja enemmänkin Ellenin mieleen pureutuvaksi obsessioksi. Kreivi Orlok on kuvattu kaameaksi hahmoksi, joka vie voimillaan Elleniä häntä kohti.

Samoin kuin Murnaun versiossa Ellen kulkee poissa tolaltaan yöpaidassa Orlokin voimien välittyessä häneen. Ellenistä tulee eräänlainen uhri, jonka kautta pimeyden voimat saadaan tuhottua. Elokuva käsittelee myös mielen tutkintaa 1800-luvulla. Tässä kohtaa tulee myös ilmi uskomusten ja (lääke)tieteen suhde 1800-luvulla.

Elokuva on ansioitunut erityisesti kauhun ja kummajaisten näkökulmasta, mutta juoni jättää tulkinnoille varaa. Kreivi Orlokia näyttelee Bill Skarsgård ja Albin Eberhartia Willem Dafoe.

Willem Dafoe on professori Albin Eberhart. Kuva: Aidan Monaghan / Focus Features LLC.

* *

Dracula: A Love Tale (2025)

Luc Bessonin Dracula: A Love Tale (2025) on tyypillisestä kauhun genrestä poikkeava ja lähestyy pikemminkin eeppistä, fantasiamaista kerrontaa, vaikkakin on myös vahva rakkaustarina. Myös seksuaalisuus ilmenee vahvasti elokuvassa. Elokuvassa on kuitenkin paljon fantasian aineksia, vaikkakin alussa se vaikuttaa historialliselta, romanttiselta tulkinnalta.

Bessonin versio vie tarinan kauas alkuperäisestä Bram Stokerin tarinasta, kun elokuvan tapahtumapaikaksi on valittu 1800-luvun Pariisi. Elokuva alkaa vuodesta 1480. Vladislav (Caleb Landry Jones) lähtee rakkaimpansa luota rintamalle sotimaan vääräuskoisia vastaan. Elisabetan (Zoë Bleu) on tarkoitus poistua saattueen mukana turvaan linnasta, mutta hän joutuu metsässä väijyksiin ja pakenee hyökkääjiään metsän poikki jäälle. Vladislav lähtee Elisabetan perään, kun hän kuulee tämän joutuneen väijytykseen. Elisabetan pakomatka katkeaa, kun hän astuu loukkuun. Juuri kun turkkilainen on surmaamassa Elisabetan, Vladislav heittää takaa miekan tämän selkään. Epäselväksi jää, saako Elisabeta vatsaansa Vladislavin vai turkkilaisen miekan.

Hieman yli kaksituntinen elokuva ei pidä otteessaan, edes puvustuksen tai efektien puolesta. Fantasia näkyy erityisesti Draculan avustajien muodossa, jotka ovat puhtaasti fantastisia. Samoin kreivin kehittämä erityinen parfyymi oli tällainen yksityiskohta.

Elokuvaan on sovitettu romaanista vain vähän, eikä se keskity myöskään Francis Ford Coppolan elokuvaan. Vuosisatoja vaellettuaan Dracula kohtaa Pariisissa Minan, joka muistuttaa hänen edesmennyttä vaimoaan. Dracula toteaa, että puhtaat sielut syntyvät uudelleen. Fantasiaan yltävät kohdat häiritsevät elokuvassa liikaa. Pappia näyttelee Christoph Waltz, jonka näyttelijäsuoritus on vähemmän vakavaotteinen. Lopussa rakkaus voittaa kaiken, kun Dracula antaa papin tappaa hänet. Kun Draculan sydämeen on isketty taltta, hän saavuttaa ikuisen rauhan ja tekee sovinnon Jumalan kanssa.

* *

Yhä uudelleen inspiroiva elokuvahahmo

Edellä käsittelemäni elokuvat ovat moniulotteisia, ja niistä löytyy paitsi historiallista aspektia, myös kauhua, romantiikkaa ja fantasiaa.

Bram Stokerin Dracula toimii edelleen inspiroivana lähtökohtana, mutta nykypäivän elokuvaversiot käsittelevät vampyyreja monipuolisemmin henkilökohtaisista näkökulmista. Klassikkoteos elää ja kehittyy nykypäivän keskusteluissa ja taiteessa.

Mari Loponen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua