DocPoint-festivaalilla on rytmiä veressä – ohjelmistossa Saariahoa, Princeä ja Saamenmaan räppiä

DocPoint kutsuu tanssimaan Princen tahtiin.

Marita Nyrhinen, teksti
Kuvat DocPoint

Helsinigin dokumenttielokuvien festivaali DocPoint käynnistettiin vuonna 2002. Heti alusta alkaen festivaalia tehtiin kunnianhimoisesti tavoitteena tulla tärkeäksi kansainväliseksi tapahtumaksi. Vaikka työ oli alussa tuskien taivalta, päämäärä saavutettiin. Nyt DocPoint on arvostettu, yksi Pohjoismaiden suurimmista vain dokumenttielokuviin keskittyvistä elokuvatapahtumista.

Tänä vuonna DocPointissa (31.1.–5.2.) nähdään monia eri teemoihin keskittyviä elokuvia, joita on koottu sarjoiksi. Sarjassa ”Taide ja kulttuuri” nähdään useita elokuvia, jotka paneutuvat musiikin erilaisiin ilmiöihin ja artisteihin. Jo avajaiselokuvana nähdään musiikkiin liittyvä elokuva; Petteri Saarion ohjaama Revontulten räppäri saa kunniantehtävän tammikuun viimeisen päivän avajaisseremoniassa.

* *

Revontulten räppäri

Revontulten räppäri (2023) seuraa Saamenmaan perimmäisellä alueella asuvan 18-vuotiaan saamelaisräppäri Mihkku Laitin elämää. Poronhoito on arkea, mutta samalla Mihkku tekee kotonaan tietokoneavusteista musiikkia ja haaveilee pääsevänsä ison maailman estradeille. Ne tuntuvatkin jo raottavan oviaan, kun Mihkku pääsee esiintymään Talent Suomi -kilpailuun.

Samalla kun Petteri Saarion ohjaama lämminhenkinen henkilökuva raottaa luonnon keskellä toimivan Lapin kansan ja pienen kylän elämää, se näyttää kuinka rap-musiikille sydämensä antaneella, Yungmiqu-nimellä räppäävällä nuorukaisella on samat haaveet kuin muillakin nuorilla.

DocPointin nuorempaa ja varsinkin rapista kiinnostunutta väkeä kiinnostanee tieto, että elokuvasta järjestetään perjantaina 3. helmikuuta LeffaLive-erikoisnäytös, jonka jälkeen ilta jatkuu Yungmiqun ja räppärikollegojen Asan ja Gadan livekeikoilla.

Lisätietoa näytöksistä täältä.

* *

Band

Post Performance Blues Band (ThePPBB) on islantilainen yhtye, jonka keulahahmo on näyttelijä ja kirjailija Álfrún Helga Örnólfsdóttir. Hän päätti tehdä omasta bändistään elokuvan.

Yhtyeen jäsenet Álfrún, Saga ja Hrefna tutustuivat taidekoulussa, ja koko yhtyeen elämä onkin puhdasta taidetta, jossa ei rajoja tunneta. Naiset ovat lahjakkaita ja luovia esiintyjiä, joille teatterin tekeminen on pääasia; musiikki tulee oikeastaan sivussa, mutta siinäkin on ihanasti luovaa hulluutta.

Maaniset esitykset ovat rohkea sekoitus feminismiä, avantgardea, surrealismia, elektronista äänimaailmaa, punkin ja hiphopin sekoitusta sekä hurjaa näyttämötaidetta. Lumoavista esityksistä huokuu huumori, joskin artistit kokevat epäonnistuneensa. Yleisö saa kokea odottamatonta.

ThePPBB, jolla on hyvin omaleimainen tyyli ja vahva estetiikka, on yrittänyt valloittaa suurta yleisöä. Bändillä on kuitenkin hektinen henki päällä, ja taide edellä mennään. Triona he ovat sensaatio, mutta läpimurto ei ota tuulta siipien alle.

Band-elokuvasta (2022) tuli komedia bändin epäonnistumisesta. Asiaa tarkastellaan näiden kolmen taiteilijan ja The Post Performance Blues Band -artistin silmin.

Lisätietoa näytöksistä täältä.

* *

Universumin kaiut – Kaija Saariahon musiikki

Vakavan musiikin pariin päästään Riitta Raskin ohjaamassa elokuvassa Universumin kaiut (2023). Se vie katsojan Kaija Saariahon taiteelliseen elämään ja siihen, miten hänestä tuli maailmalla arvostettu nykysäveltäjä. Saariaho onkin ollut viime aikoina hyvin ajankohtainen menestysoopperansa Innocencen takia.

Elokuvaa varten kuvattiin uutta materiaalia vuosina 2019–2022. Saariahon urakehitystä kuvataan myös arkistojen aarteiden kautta. Universumin kaiut perehdyttää katsojan hienosti Saariahon koko uraan aina opiskeluajoista viimeisimpiin menestyksiin.

Nykymusiikkia luovana ja kehittävänä säveltäjänä Saariaho oli opiskelijaystäviensä kanssa perustamassa Korvat auki -kulttuuriyhdistystä, jonka tarkoitus oli edistää ja tehdä tunnetuksi suomalaista musiikkia. Yhdistystä perustamassa olivat Saariahon lisäksi muun muassa Jouni Kaipainen, Magnus Lindberg, Olli Kortekangas, Jukka Tiensuu, Eero Hämeenniemi ja Esa-Pekka Salonen, kaikki hyvin menestyneitä nykymusiikin parissa toimijoita. He onnistuivat tehtävässään niin hyvin, että yhdistys toimii yhä.

Elokuvan hienoa antia ovat hetket, joissa näytetään Saariahon tapaa opettaa sekä sitä, miten hän toimii yhteistyökumppaneidensa kanssa. Aviopuoliso, ranskalainen säveltäjä Jean-Baptiste Barrière sekä lapset Aliisa ja Aleksi ovat myös tärkeitä työtovereita.

Ahkeran säveltäjän olemus heijastuu hienosti Raskin elokuvassa ja synnyttää halun kuunnella Saariahon musiikkia. Kiinnostavaa on kuunnella Saariahon työkumppaneita, joita ovat muun muassa ohjaaja Peter Sellars, kapellimestarit Susanna Mälkki ja Esa-Pekka Salonen, sopraano Anu Komsi, kirjailija Sofi Oksanen ja kansanmuusikko Vilma Jää.

Saariahon säveltäjäuraa on kestänyt 45 vuotta. Universumin kaiut -elokuva valmistui lokakuussa, sopivasti Saariahon 70-vuotissyntymäpäiväksi.

Lisätietoa näytöksistä täältä.

* *

Being Eriko

Tanskalainen Jannik Splidsboel on tehnyt liikuttavan dokumenttielokuvan japanilaisesta Eriko Makimurasta, ihmelapsesta, joka oppi soittamaan pianoa jo kaksivuotiaana ja piti ensimmäisen konserttinsa viisivuotiaana. Hän on voittanut lukemattoman määrän klassisen musiikin pianokilpailuja maailmalla.

Aluksi Eriko ei kokenut olevansa ihminen ollenkaan. Hän oli ennen kaikkea pianisti – ennen kuin hän oli Eriko. Nyt asia on päinvastoin. Elokuvassa hän paljastaa itsensä jutellessaan monien ystäviensä ja työtovereittensa kanssa. Keskustelut muodostuvat muistoista, anekdooteista ja monien tuntemusten tilityksistä.

Lähes 30 vuotta klassisena pianistina soittanut Eriko haluaa jättää pianokilpailut taakseen ja löytää itsensä ihmisenä. Hän pyrkii tekemään nyt taidetta myös muilla keinoin kuin pianolla. Hänestä on tullut lavalla viihtyvä taiteilija, joka ei tunne rajoja.

Jannik Splidsboelin koskettavassa muotokuvassa saamme seurata Erikon elämää performanssitaiteilijana ja matkustaa hänen kanssaan muun muassa Japanissa, Saksassa ja Tanskassa. Ystävien ja perheen kanssa käytyjen keskustelujen kautta saamme käsityksen siitä, kuinka Erikosta tuli taiteilija ja kuinka paljon hän joutui uhraamaan menestyksensä eteen.

Being Eriko (2020) on voittanut CPH:DOXin eli Kööpenhaminan kansainvälisen dokumenttielokuvafestivaalin NORDIC:DOX-palkinnon.

Lisätietoa näytöksistä täältä.

* *

This Is National Wake

National Wake -yhtyeellä oli lyhyt mutta sitäkin merkittävämpi tehtävä vuosina 1978–1982. Yhtye syntyi apartheid-ajan Etelä-Afrikassa ja oli maan ensimmäinen monirotuinen punkbändi, ja jo siinä mielessä elokuvan arvoinen. Pääasialliset vaikutteensa National Wake sai punkista mutta vieraita eivät olleet muutkaan rytmimusiikin suunnat. Ilmaisua ohjasivat sekä jamaikalainen ska että afrikkalaiset groove-rytmit. 

Bändi halusi osoittaa mieltä rasismia ja sortoa vastaan. Sen kaksi mustaa jäsentä, veljekset Gary ja Punka Khoza, ovat jo kuolleet, Gary oman käden kautta ja Punka aidsiin. Yhtyeen entinen jäsen, valkoinen Ivan Kadey, saa This Is National Wake -dokumentissa (2022) eniten aikaa kameran edessä ja puhuu myös tässä ajassa. Punkrokkarien ystävien ja perheiden kertomukset värittävät tarinaa.

Mirissa Neffin ohjaamassa elokuvassa National Waken lyhyt tarina kerrotaan pääosin Super 8 -kameralla kuvattujen arkistomateriaalien ja äänihaastattelujen kautta. Elokuva alkaa vahvasti, kun bändin jäsenet peittyvät maaliin ja esiintyvät kaikin puolin railakkaasti.

Lisätietoa näytöksistä täältä.

* *

Muita poimintoja

Mukaansatempaava portugalilaisdokumentti Lisbon Beat (2019) juhlistaa Lissabonin eloisaa afrikkalais-portugalilaista musiikkielämää. Kuvaaja Vasco Viana ja Lissabonissa syntynyt, Lontoossa asuva dj ja elokuvantekijä Rita Maia kuvaavat elävästi eri taustoista tulevia muusikoita ja tuottajia ja muodostavat musiikin kautta suhteen tähän monikulttuuriseen kaupunkiin.

North Circular (2022) on irlantilaisen Luke McManusin ohjaama elokuva, joka vie Dublinin sydämeen. Kuljemme Dublinin North Circular Roadia pitkin Phoenix Parkista Dublinin satamaan. Matkalla tutkimme kadun historiaa, musiikkia ja asukkaita. Koetaan synkkiä tarinoita kaupungin historiasta ja kolonialismista aina mielenterveyteen, huumesotiin, vankilaan ja naisten vapautumistaisteluun saakka. Dublinilainen huumorikin kukoistaa.

Princen kuuluisa konserttielokuva Sign o’ the Times (1987) on festivaalin dance along -näytös Suvilahden sydämessä Tiivistämöllä. Tavoitteena on saada ihmiset teattereiden pimeistä saleista juhlimaan yhdessä tanssin merkeissä.

Docpoint Helsingissä 31.1.–5.2.2023. Festivaalin ohjelmisto kokonaisuudessaan täällä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua