Franz Rogowski elokuvassa Disco Boy. Kuva: ELKE ry
ELOKUVA | Vuodenvaihteessa on hyvä tilaisuus pohtia, paljonko maailman eri elokuvafestivaalien elokuvatarjonnasta päätyy lopulta teatterilevitykseen Suomessa.
Eija Niskanen, teksti
Berlinale (15.–25.2.2024) eli Berliinin elokuvajuhlat järjestetään helmikuussa, sopivalla hajuraolla Cannesiin, mistä päätyy aina runsaasti elokuvaa maahamme. Vaikka Berlinale on hieman himmennyt loistoltaan ja ohjelmistoltaan huippuvuosistaan, löytyy sieltä kuitenkin joka vuosi mukavasti katseltavaa.
Oma lukunsa on Berlinalen kyljessä toimiva EFM eli elokuvamarketti European Film Market, jossa ostetaan ja myydään elokuvafestivaalin virallisen ohjelmiston ulkopuolelta paljon elokuvaa. Suomalaisetkin elokuvalevittäjät haravoivat tiiviisti marketin tarjontaa etsien maahantuotavaa. Seuraavassa käsittelen kuitenkin varsinaisen elokuvafestivaalin ohjelmistoa siitä näkökulmasta, että mitkä vuonna 2023 nähdyistä elokuvista päätyivät lopulta teatterilevitykseen Suomeen.
* *
Guy Nattivin ohjaama Golda ei ollut Berlinalen pääkilpailusarjassa vaan se nähtiin erityisenä gaalaesityksenä. Golda sai Suomen-ensi-iltansa alkusyksystä.
Elokuva on jatkumoa Helen Mirrenin tulkinnoille vahvoista naisista politiikan ja vallan ytimessä, vaikka tällä kertaa yksi aikamme loistavimpia näyttelijöitä onkin hukkua rekvisiitan ja meikkauksen alle Israelin entistä pääministeriä Golda Meiriä esittäessään. Elokuva resonoi vielä oudommin nyt Gazan sodan riehuessa.
Goldan keskeisen tapahtuman eli Yom Kippur -sodan aikaan Israel herätti kansainvälistä sympatiaa altavastaajana, mutta nyt monen sympatiat ovat kääntyneet Lähi-idän valtapelin jalkoihin jääneen Palestiinan kansan puolelle.
Kirjoitin syyskuussa Goldasta arvion Kulttuuritoimitukseen.
* *
Berlinalen Hopeisen Karhun napannut, Giacomo Abbruzzesen ohjaama Disco Boy on jäänyt turhan vähälle huomiolle Suomessa. Franz Rogowski, yksi eurooppalaisen elokuvan parhaita nuoremman polven luonnenäyttelijöitä, on tällä kertaa valkovenäläinen siirtolainen, joka livahtaa salaa rajan yli EU:n alueelle, päämääränään Ranska.
Ainoa realistinen työura laittomalle siirtolaiselle on liittyä muukalaislegioonaan. Sitä kautta nuori mies päätyy sotimaan nimeämättömään paikkaan Afrikassa. Kuvaaja Hélène Louvart vie katsojan hypnoottiselle matkalle pimeyden ytimeen.
Mielenkiintoisesti rynniminen Afrikan viidakossa rinnastuu päähenkilön rakastamaan klubimusiikkiin ja hänen viimeiseen, yhtä aikaa vapauttavaan ja tuskaiseen tanssiinsa klubilla.
Elokuvan toi maahan Cinema Orionia pyörittävä Elävän Kuvan yhdistys ELKE ry. joka harjoittaa myös maahantuontia.
* *
Suzume oli jälleen hieno anime-elokuva Makoto Shinkailta. Berlinalen kilpailusarjassa on ollut aiemmin animea Hayao Miyazakilta.
Suzume kuvaa isekai- eli rinnakkaismaailmatarinassaan oivaltavasti nykypäivän ja post-tsunamimaiseman jälkeistä Japania nuoren tytön silmien kautta, vaikka siinä käydäänkin tuonpuoleisessa mystisen oven kautta ja miespäähenkilökin viettää suuren osan elokuvan ajasta jakkarana. Elokuva sai ensi-iltansa huhtikuussa.
Kirjoitin huhtikuussa Suzumesta arvion Kulttuuritoimitukseen.
* *
Greta Lee ja Teo Yoo vuosikymmenten yli yhteyden säilyttävinä melkein-rakastavaisina. Kuva: Greta Lee, Teo Yoo. Kuva: Jon Pack / Cinemanse
Past Lives, amerikankorealaisen Celine Songin elokuva kahden eri maan välillä pyörivästä ja vuosikymmeniä kestävästä suhdeviritelmästä ja maansa jättävän identiteetistä jäi vaille Golden Globe -palkintoja, mutta on näkemisen arvoinen hyvää draamaelokuvaa hakeville.
Nuoruudesta saakka kestänyt rakkaudentapainen suhde naisen ja miehen välillä jää tauolle, kun nainen muuttaa Koreasta Yhdysvaltoihin ja menee siellä naimisiin. Sattuma tuo kaksi ihmistä jälleen yhteen.
Past Lives luistelee miltei K-draaman alueelle, mutta pitää silti kerronnan draamaelokuvan puolella. Elokuvan Suomen-ensi-ilta on 26.1.2024.
* *
Eikä ole syytä väheksyä Berlinalessa ensi-iltansa saaneita kotimaisia elokuviakaan. Sellainen oli viime vuonna Tiia Kouvon upean hienoviritteinen sukukronikka Mummola, joka alkoi pyöriä elokuvateattereissa marraskuussa. (Kulttuuritoimitukseen elokuvan arvioi Antti Selkokari.)
Mummolassa on aineksia pysyväksi joululeffaksi, sen verran tunnistettavaa toistensa ohi puhuvien sukulaisten joulunvietto on. Elokuva on resonoinut hyvin ulkomaillakin universaalin ihmissuhdekäsittelynsä vuoksi: se sai hyvän vastaanoton esimerkiksi Japanissa suomalaisen elokuvan viikolla.
Berlinale Berliinissä 15.–25.2.2024.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Josh Margolin kunnianosoitus isoäidilleen yhdistää huumoria ja toimintaa – arviossa Thelma
ELOKUVA | Thelma ja Ben ajavat skootterilla Los Angelesiin hakemaan oikeutta menetettyään puhelinhuijarille 10 000 dollaria.
Amerikkalaista historiaa tontin, talon ja sen asukkaiden kuvittamana – arviossa Here
ELOKUVA | Robert Zemeckisin teknologiaan tukeutuva elokuva perustuu Richard McGuiren kirjaan, jossa kerrotaan amerikkalaisten historiaa yhden paikan kautta.
Eteläpohjalaiselta Saku Taittoselta sujuvat porilaismurre ja Neumannin lavaelkeet Dingo-elokuvassa Levoton Tuhkimo
ELOKUVA | Dingosta kertova Levoton Tuhkimo saa pohtimaan toden ja keksityn suhdetta. Yksi Mari Rantasilan elokuvan tärkeistä teemoista on nähdyksi tulemisen ja hyväksynnän tarve.
Conclave-elokuva tuo esiin, miten uuden paavin valintaa juonitellaan Vatikaanin suljettujen ovien takana
ELOKUVA | Jos Conclave on jotakin, niin visuaalista herkkua askeettisuuteen tottuneille pohjoismaalaisille, sikäli paljon siinä korostuvat katolisen kirkon suosima prameus ja väriloisto.
