Animaatiossa kaikki on mahdollista – Nick Cave menee kouluun 1970-luvun alun Tukholman lähiössä

Before They Were Gods. Kuvat: Cartoon Movie Bordeaux

Heikki Jokinen, teksti

Vuosi 1971, eteläisen Tukholman huonomaineinen lähiö Rågsved. Luokalle tulee uusi 14-vuotias poika, Nicholas Cave Australiasta. Hän saa paikan Joakim Thåströmin vierestä. Muiden silmissä hieman oudot pojat ystävystyvät. He alkavat etsiä totuutta, kestävää kauneutta ja halpaa viiniä.

Me tunnemme heidät aivan muualta. Joakim Thåström on Ruotsin suurimpia rocktähtiä, punkyhtye Ebba Grönin ja Imperietin sielu. Sittemmin hän siirtyi soolouralle. Australialainen muusikko Nick Cave nousi maailmanmaineeseen Bad Seeds -yhtyeensä kautta.

– Näin unen, aivan oikeasti. Siinä musiikilliset sankarini Nick Cave ja Thåström tutustuvat toisiinsa – ja sitten heräsin, sanoo Before They Were Gods -elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Måns Mårlind.

– Herättyäni tajusin, että he ovat sen ikäisiä, että olisivat voineet olla samalla luokalla, hän lisää vuonna 1957 syntyneistä rocktähdistä. He täyttävät ensi vuonna 70.

Miksi ei, Mårlind päätti, ja alkoi tehdä elokuvaa unensa pohjalta. Hän kertoo olleensa tuohon aikaan masentunut avioeronsa vuoksi ja halunneensa tehdä jotakin, joka antaa toivoa.

– Molemmat etsivät rakkautta ja elämän tarkoitusta, mutta tulokulma on eri. Caven pohtiva, Thåströmin vihaava. He rakastuvat samaan tyttöönkin, Linneaan. Kaksi tulevaa rocktähteä ovat kaksi puoltani, utelias ja juro.

– Maailma on kauhea, emme voi luottaa mihinkään. Nuorten pulma on se, että heillä ei ole mihin verrata, minun ikäiselläni on. Siksi moni etsii turvaa uskonnostakin.

Esikuvana Mystiska 2:an

Visuaalisesti elokuvahanke heijastaa tiukasti 1970-luvun Ruotsia. Esikuvana on Rolf Gohsin (1933–2020) erittäin 1970-lukuhenkinen, yhä arvostettu Mystiska 2:an -sarjakuva. Suomeksi sitä on nähty vain hiukan Mustanaamio-lehdessä Salaperäiset kaverukset -nimellä.

– Halusin ohjata animaation, koska siten voin tehdä maagista realismia. Näytelmäelokuva vanhenee, animaatio ei, Mårlind sanoo.

Molemmat rocktähdet lupautuivat tekemään osansa ääniraidalla, ohjaaja kertoo. Caven osuus äänitetään Lontoossa.

– Meille oli suurempi juttu saada Thåström suostumaan elokuvaan kuin Nick Cave, joka rakasti käsikirjoitusta. Thåström taas ei anna edes haastatteluja.

Tuotantoyhtiö tiedotti hankkeesta jo sen aiemmassa suunnitteluvaiheessa 2022.

– Koska en koskaan ollut Ruotsissa vuonna 1971 enkä ole ikinä tavannut Thåströmiä, olen tietysti kiinnostunut tietämään, mitä emme koskaan tehneet, Cave sanoi tiedotteessa.

Elokuva on hauska, mutta en sanoisi sitä komediaksi, Mårlind määrittelee.

– Se voi itkettää ja olla syvällinenkin, mutta en ole Disney.

Elokuva on ollut tekeillä jo neljä vuotta, mutta yhä kehittelyvaiheessa. Seitsemän miljoonan euron budjetin kokoaminen 80 minuutin animaatiolle vaatii työtä.

Night Tram.

Prahan paras raitiovaununkuljettaja

Michaela Pavlátován (s. 1961) Night Tram vie meidät prahalaisen raitiovaununkuljettaja Boženan elämään. Hän on ollut vuosikymmeniä kaupungin paras kuljettaja, mutta uusi johto erottaa hänet.

Aiempi varmuus katoaa, uuden työn ja uusien työtapojen oppiminen on vaikeaa. Božena menettää työsuhdeasuntonsakin ja muuttaa poikansa luo.

Tsekki Pavlátová on arvostettu itsenäinen animaatio-ohjaaja. Hänen lyhytelokuvansa ovat keränneet tukun palkintoja aina esikoiselokuvasta Words, Words, Words (1991) alkaen. Hänen pitkä animaationsa My Sunny Maad (2021) kertoi Afganistaniin muuttavasta tsekkinaisesta.

Night Tram sai kipinän Pavlátován lyhytelokuvasta Tram (2012). Se on vahvan eroottinen fantasia raitiovaununkuljettaja Boženan ajatuksista vaununsa ohjaimissa. Nyt hän asettuu eri elämänvaiheeseen, vanhenee. Fantasiat keskittyvät työn säilyttämiseen.

Night Tram -elokuvan työryhmää. Keskellä ohjaaja Michaela Pavlátová. Kuva: Celia Lenoir

Ikä muuttaa näkymättömäksi

– Night Tram on hauska elokuva ikääntymisestä, ja se pohjautuu omiin kokemuksiini, Pavlátová sanoo.

– Kun täytin 60, tunsin vanhenevani. En ymmärtänyt, mitä tapahtuu. Keho muuttuu, on outo, mutta sisällä olet yhä sama.

– Tämä on myös yhteiskunnallinen kysymys: olet näkymätön. Mutta älä panikoi, meitä on monta. Tapaat vielä muita ihmisiä ja sinulla on tuttuja vuosien varrelta, moni muistaa sinut.

Boženakin muuttuu näkymättömäksi. Työ loppuu, asunto häviää eikä pojankaan perhe halua pitää hantä luonaan. Božena laitetaan vanhainkotiin, jossa hän muuttuu hyönteiseksi maailmankirjallisuudesta tutun prahalaisnovellin tapaan.

– Muutos ei kerro vain siitä miltä hänestä tuntuu, vaan myös siitä miten muut näkevät hänet.

– Elokuvaani vanhana olemisesta tarvitsin nuoria ihmisiä. Siinä missä Božena kutistuu, pojantytär Helenka vanhenee ja kasvaa. He oivaltavat tarvitsevansa toisiaan.

Rahoituksesta on koottu 80 prosenttia, 78-minuuttinen elokuva valmistunee aikataulun mukaan toukokuuksi 2027. Budjetti on 2,6 miljoona euroa.

Visuaalisesti elokuva vaihtelee realistisesta surrealistiseen. Värimaailma sopeutuu kuhunkin tilanteeseen, piirrosta leimaa käsityön henki. Kokonaisuudessa on vahva luovan tekijän läsnäolon tuntu.

Lopuksi Pavlátová haluaa vielä painottaa tärkeää asiaa.

– Tämä on komedia, jos ette sattuneet ymmärtämään sitä.

Aikuisten animaatiota halutaan

Bordeaux’ssa järjestettävä Cartoon Movie on jokavuotinen eurooppalaisen pitkän animaatioelokuvan yhteistuotantotapahtuma. Tänä vuonna paikalle saapuneille 832 alan ammattilaiselle esiteltiin 50 rahoitusta, levitystä tai yhteistyökumppaneita etsivää, uutta elokuvahanketta. Ne ovat tuotannon eri vaiheissa, konseptina, kehitteillä tai tuotannossa.

Aikuisille suunnattu animaatio haukkaa joka vuosi reippaan osan hankkeista. Tänä vuonna aikuisille ja nuorille aikuisille suunnattiin 19 hanketta.

Tapahtuman järjestävän Cartoonin johtaja Annick Maes sanoo, että Euroopasta löytyy yhä uusia ostajia, jotka haluavat aikuisten animaatioita.

Tämän vuoden tapahtumasta hän nostaa esille uutena narratiivina afrikkalaisaiheiset elokuvat.

– Niitä ei ole paljoa nähty Michel Ocelot’n jälkeen, Maes sanoo viitaten Kirikou-animaatiolla (1998) maailmanmaineeseen nousseeseen ranskalaisohjaajaan.

Muina ajankohtaisten aikuisten animaatioiden näkyvinä teemoina hän nostaa esiin maailman todellisuuden, sodat ja muuttoliikkeen.

Ejo.

Lapset kansanmurhan raunioilla

Afrikka-aiheisia hankkeita nähtiin Bordeaux’ssa tänä vuonna kolme. Niistä kaksi liittyi Ruandan kansanmurhaan.

Puolalaishanke Ejo kertoo verisestä kesästä 1994. Kaksi eri heimoihin kuuluvaa lasta pelastui joukkomurhasta. 12-vuotias Didi asuu yksin tuhotun kylän raunioissa, nälän ja kauheuksien muiston vaivaamana. Ruokaa on löydettävä, mutta samalla varottava kierteleviä murharyhmiä.

Kylän raunioille palaa myös Didin aiemman elämän ystävä, 8-vuotias Eric. Hän on sukua murhaajille, ja Didi kohdistaa vihansa poikaan. He huomaavat kuitenkin pian, että yhdessä on helpompi selviytyä oudoksi muuttuneessa maailmassa.

Tarina luotaa vihan, trauman, toipumisen, anteeksiannon ja hennon toivon teemoja.

Ejo-elokuvan tuottaja Kasia Panas. Kuva: Celia Lenoir

Elokuvan tuottaa puolalainen Animoon-yhtiö. Tuottaja Kasia Panas kertoo, että heiltä on kysytty, miksi puolalaiset haluavat tehdä elokuvan Ruandasta.

– Me halusimme kuunnella. Puhuimme monien kanssa, Ruandasta ja Puolasta. Kävimme Ruandassa opintomatkalla.

Animoon hakeutui yhteistyöhön ruandalaisen studio IYUGI:n kanssa, mikä tuo paikallisen ymmärryksen mukaan elokuvantekoon. Osa animaatiosta tehdään Nigeriassa.

Elokuva on mustavalkoista viivapiirrosta. Se tuo mieleen Manu Larcenet’n piirtämään sarjakuvaan La Route, joka perustuu Cormac McCarthyn romaaniin, mutta on selvästi lyyrisempää.

Ejon budjetti on 2,8 miljoonaa euroa, ja siitä oli koossa ennen Cartoon Movieta 78 prosenttia. Pituutta elokuvalle tulee 80 minuuttia.

Kigali Night.

Silminnäkijänä Ruandassa

Ranskalainen Samuel Lajos suositti 18 kuukauden siviilipalveluksensa audiovisuaalisena assistenttina Ranskan kulttuurikeskuksessa Kigalissa, Ruandan pääkaupungissa. Vuosi oli 1994, jolloin kansanmurha puhkesi.

– En ollut koskaan kuullut Ruandasta, Afrikan politiikka oli minulle etäistä. Löysin maan, joka oli sisällissodan partaalla. Olisi väärin sanoa, että se oli hyvää aikaa, mutta löysin fantastisen maan ja sain hyviä ystäviä, Lajos sanoo.

– Kuinka on mahdollista, että en nähnyt, mitä tapahtuu? Tämä elokuva ei ole dokumentti, se kertoo fiktiona mitä koin.

Elokuva Kigali Night kuvaa, kuinka maa ajautuu sotaan ja väkivallasta tulee arkipäivää. Työssään Lajos – tai oikeamminkin häntä muistuttava päähenkilö – kiertää maassa ja saa todistaa yhä useammin merkkejä tilanteen huononemisesta. Maan radio ja televisio eivät siitä kuitenkaan kertoneet.

– Emme voi sanoa, että emme tienneet.

Sarjakuvapiirtäjä ja kuvittaja Xavier Coste vastaa elokuvan visuaalisesta asusta. Tämä on hänen ensimmäinen animaatiohankkeensa.

– Etsin kuvista subjektiivisuutta. Samuelin muistot eivät ole tarkkoja, se antoi tilaa omille väreilleni ja tyylilleni, Coste sanoo.

– Tulen sarjakuvasta, mutta en yritä toistaa tyyliäni.

Tulos onkin vaikuttava. Maalaukselliset kuvat hehkuvat Afrikan värejä ja lämpöä. Luonnon kauneus ja vihreys ovat osa tarinaa, sitä kiehtovaa maata, jonka Lajos löysi.

Keskustelua Kigali Night -elokuvan jälkeen. Keskellä ohjaaja Samuel Lajus. Kuva: Ivan Rozhdestvenskii

Palatsista maanpakoon

Tämän vuoden kolmas Afrikka-aiheinen hanke tulee Kanadasta. Eurooppalainen animaatioteollisuus verkottuu tehokkaasti maailmalle, ja tänä vuonna vieraina oli joitakin hankkeita Kanadan ranskankielisestä Quebecistä.

The President’s Daughter perustuu Samia Nkrumahin ohjaaja Ian Ketekulle kertomiin lapsuudenkokemuksiin. Samia (s. 1960) on Ghanan ensimmäisen presidentin Kwame Nkrumahin tytär.

– Animaatiossa ei ole nähty monia afrikkalaisia sankareita. Nkrumah oli sellainen, Keteku sanoo.

Hän on itsekin ghanalaista sukujuurta sekä monialainen taiteilija. Keteku on muun muassa voittanut World Poetry Slamin.

The President’s Daughter.

Kwame Nkrumahista tuli Ghanan ensimmäinen presidentti vuosiksi 1960–1966. Maa oli ensimmäinen mustan Afrikan itsenäistynyt siirtomaa ja Nkrumahista tuli pan-afrikkalaisuuden tunnetuin puolestapuhuja. Sotilaat kaappasivat vallan Ghanassa vuonna 1966 ja Nkrumah pakeni Guineaan.

– Ghanasta ja Nkrumahista tuli valon soihtu Afrikalle. Kuten Nkrumah itse sanoi: En ole afrikkalainen, koska synnyin täällä, vaan koska se syntyi minussa.

Samia-tyttären kanssa puhuessaan Keteku kuitenkin ymmärsi, että unelmoijien toimiessa perhe usein kärsii. Perhe pakeni Egyptiin, josta Samian äiti oli kotoisin.

Vuodet 1957–1966 kattavan elokuvan visuaalisen asun luo Torontossa asuva ghanalaislähtöinen kuvittaja Gyimah Gariba. Piirros on sujuvaa, animaation suuren linjan mukaista työtä. Se sopii, sillä elokuva on suunnattu koko perheelle, ei vain aikuisille.

– Tajusimme, että meillä on todellinen prinsessatarina. Palatsista maanpakoon, rikkauksista ryysyihin, Gariba sanoo.

Heikki Jokinen

Kirjoittaja on vapaa journalisti ja kriitikko. Hän osallistui Cartoon Forumiin kutsuttuna ja kutsuja vastasi matkakuluista.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua