Kuvat: Pasi Huttunen
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Pasi Huttunen on lomaillut hävyttömän idyllisessä Haapsalussa ja istahtanut Pjotr Tšaikovskin penkille.
1
Linnut ovat Haapsalussa kaikkialla. Muutaman päivän reissun aikana ympärillä häärivät ainakin keskenään kinasteleva harmaahaikarakaksikko, satojen lintujen nokikanaparvet, muutama merimetso, paljon lokkeja, vielä enemmän pääskyjä, kymmeniä joutsenia, sekä sorsia ja silkkiuikkuja – puhumattakaan jokaisen ravintolan terassilla parveilevista pikkulinnuista, joihin suhtauduttiin huomattavan paljon sallivammin ja rennommin kuin Suomessa. Kiikari tuli reissuun mukaan sattumalta, mutta onneksi tuli!

2
Haapsalun keskellä on vanha, raunioitunut ja sittemmin museoksi restauroitu Piispanlinna. Sitä ympäröi hävyttömän idyllinen ja kaunis pieni kaupunki kaikkine puutaloineen, rantapromenaadeineen ja puistoineen. Usein käytetty adjektiivi kaupungista on romanttinen ja vaikea siitä on eri mieltä olla. Ei ihme, että Pjotr Tšaikovskikin viihtyi siellä niin hyvin. Hänen kaupungissa viettämästään kesästä muistuttaa penkki rantapromenaadilla ja pystyssä on vielä talokin, jossa hän asui.

3
Upea perinnehenkinen ravintola Talumehe kõrts tarjoilee erinomaista villisikaa, Wiigi kohvikin ankka sulaa suuhun ja maisema lasiterassilta Väike viikin yli on tavattoman kaunis, nimensä mukaisesti linnan muuriin nojaava kahvila Müüriääre kohvik on viihtyisä, kodikas paikka hengähtää. Illalla oli hyvä viivähtää oluella taidekoulun kyljessä, linnanpuiston vieressä olevassa baarissa Virressä, jossa vakuuttivat niin miljöö, olutvalikoima kuin soittolistakin.

4
Haapsalun lähiseudulla noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä kaupungista kohti Rohukülan satamaa avautuu aivan tavattoman kiehtova, joskin synkkä ikkuna historiaan. Ungrun uusbarokkinen rauniokartano ei koskaan valmistunut ja sen jälkeen kärsi vielä sodassa lisää, mutta se muistuttaa loistosta, joka olisi voinut olla. Lisäksi samalla alueella on Neuvostoliiton aikainen hylätty sotilaslentokenttä lentokonesuojineen sekä paljon eriasteisissa raunioitumisen vaiheissa olevia siihen liittyviä sotilasrakennuksia. Niissä pyörii siellä täällä jopa neuvostoaikaisia varastoasiakirjoja. Säilööpä joku maajussi myös heiniään yhdessä lentokonesuojista. Hylätyllä kentällä näytti harjoittelevan myös paikallispuolustusjärjestö Kaitseliit, joten kovin pitkäksi aikaa emme jääneet sinne pyörimään. Lähellä sijaitsee lisäksi vaikuttava luonnonmuistomerkki: rauhaa huokuva ikivanha tammi.
5
Vanhoja, raunioituneita sotilaskasarmeja löytyy myös Haapsalusta ja niitä tutkiessa tunnelma on surullinen ja kolkko, mutta toisaalta sukellus lähihistoriaan on hyvin kiinnostava. Raunioille jatkoimme käytyämme ensin pienessä, sympaattisessa ja erittäin mielenkiintoisessa Vironruotsalaisten museossa. Ei siellä tätä nykyä ruotsia kuule, mutta vironruotsalainen vähemmistö on ollut tuhatkunta vuotta osa Viron rannikkoalueita. Etenkin toinen maailmansotaa koitui vähemmistön kohtaloksi kun vuoronperään maata miehittivät Natsi-Saksa ja Neuvostoliitto eikä kumpikaan suhtautunut vähemmistöön erityisen suopeasti. Samalla voi kuulostella katkeransuloisia kaikuja Ruotsin hetkisen kestäneestä suurvalta-ajasta.
Pasi Huttunen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt: Oulu-spesiaali!
Oulu on ensi vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunki, mistä me tamperelaiset olemme tuskallisen tietoisia. Marja Heinonen lähti tutkailemaan sitä, millä eväin Oulu ponnistaa vuoteen 2026.
Parasta juuri nyt (3.12.2025): Pitkä vuoro, The Zone of Interest, Tartunta, Kenen maa, Lempiruokaa
Leena Reikko luki katsauksen nykypäivän orjuuteen, rakastui keittokirjaan ja katsoi hyytävän elokuvan.
Parasta juuri nyt (1.12.2025): Suvi West, Abdullah Pashew, Yle Areena, Helsinki ilman natseja
Juho Narsakan listalla on dokumentteja, kurdirunoutta ja esikoisromaani.
Parasta juuri nyt (27.11.2025): Pokka pitää, Markus Jäntti, Toinen heistä valehtelee, luontoretket
Irmeli Heliön listalla on muun muassa patikointia, kuvataidetta ja brittikomediaa.




