The New Pope. Kuva: Gianni Fiorito

1

Barokkisäveltäjä Georg Friedrich Händelin kolmenäytöksinen langobardien eli Lombardian kuningattaresta kertova Rodelinda-ooppera on oopperaksi sikäli harvinainen, että se ylistää aviorakkautta. Opera seria -tyylilajiin kuuluva Rodelinda noudattaa vakavaa ja traagista tyyliä, toisin kuin koominen ooppera, opera buffa.

Rodelindassa kuningatar luulee miehensä kuolleen. Säveltäjä Händel ja libretisti Nicola Francesca Haym tekivät oletetun menetyksen tunteesta rintaapuristavan kaunista musiikkia. Säveltäjänsä parhaisiin ja tunnetuimpiin kuuluvaan aariaan Dove sei, amato bene Händel saa mahtumaan parisuhteen tunteiden kirjon eron kipeydestä kaipuuseen, suruun, toivoon ja helpotukseen. Oheisessa videossa se kuullaan saksalaisen kontratenori Andreas Schollin ja italialaisen barokkimusiikkiorkesteri Accademia bizantinan esittämänä.

2

Kirjailija Juha Seppälän vuonna 1998 ilmestynyt Suomen historia (WSOY) on 135-sivuisessa tiiviydessään mitä mainiointa luettavaa. Menneisyyden suuret liikkeet mikrohistorioiksi palasteleva teos tuo menneisyyden tarinaksi toisten joukkoon. Teos arkipäiväistää kansakunnan merkkihahmot silmän tasalle.

Paavo Nurmesta Seppälä kirjoittaa: ”Hän juoksi ympäri rataa mutta ei saanut itseään kiinni.”

Seppälä kirjoittaa Hovimarsalkka-nimellä kutsumansa Mannerheimin tuumimaan näin:

”Minun isäni oli kreivi ja huithapeli. Hän peri isänsä jo nuorena ja pani rahaa surutta menemään. Hän käänsi runoutta ja vittuili vallanpitäjille. Hän ei tiennyt mitä halusi. Hän kuoli muistaakseni laivalla, ollessaan matkalla paikasta jossa oli paha olla paikkaan jossa hänen todennäköisesti olisi ollut vielä pahempi olla. Hiukan levotonhan minustakin tuli.”

Seppälän Suomen historia -kirja tekee hienoista pilaa historiaan ehdottomien totuuksien näköispatsaina suhtautuvista tulkinnoista. Seppälä antaa ymmärtää, että historia ei ole niin vakava juttu kuin se on haluttu esittää. Sen Seppälä ilmaisee taitavasti sävyvalinnoilla. Mannerheim-osuus on itsestään tietoisen kansakunnan toteemin huvittunutta puhetta itsestään.

”Kun punaiset oli saatu hengiltä tai muuten siihen kuntoon, että ne tekivät ratkaisun aktiiviuran lopettamisesta, olin jälleen vaarassa joutua kortistoon. Ehdin jo käydä Helsingin työvoimatoimistossa tiedustelemassa uutta hommaa, mutta yhtään sankarin paikkaa ei ollut avoinna.”

Arkisen, suorastaan banaalin puheen yhdistäminen ikoniseksi nousseeseen sankarihahmoon tuottaa kaksoisvalaistuksen, joka suhteuttaa tavoittamattomana pidetyn inhimilliseen mittakaavaan.

3

30 vuotta yhdessä työskennelleiden veljesten, Joel ja Ethan Coenin kahdestoista yhteinen elokuva Menetetty maa (2007) oli Oscar-seremonioissa varsinainen palkintoimuri: neljä (paras elokuva, ohjaus ja sovitettu käsikirjoitus, miessivuosa) sekä monet elokuva-alan ammattilaisten, tekijöiden ja kriitikoiden kunnianosoitukset kertovat vastaansanomattomasti elokuvan nauttimasta arvostuksesta.

Useimpien katsojien mieleen on jäänyt Javier Bardemin esittämä Anton Chigurh, palkkatappaja, joka lampsii autioissa maisemissa harjoittamassa työtään karjantainnutusaseella ja rumaa jälkeä tekevillä tuliaseilla.

Tappajahain tavoin hiljaa ja yllättäen saapuvaa Chigurhia kiinnostavampi hahmo on Tommy Lee Jonesin esittämä vanha lainvalvoja Ed Bell, elokuvan yksinäinen järjen ja inhimillisyyden ääni, jonka puheista käy ilmi, miksi hänen kotimaansa on Cormac McCarthyn alkuperäisromaanin nimen mukaisesti No Country for Old Men.

Menetetty maa on nähtävissä Netflixissä.

4

Saksaan matkustaville voi suositella käymistä muuallakin kuin vain Berliinissä, koska niin mahtava kaupunki kuin Berliini onkin, on Saksassa muitakin kaupunkeja, isoja ja pieniä.

Keskellä Saksaa sijaitsevassa Thüringenin osavaltiossa syvempää tutustumista voi suositella lähinnä entisen Itä-Saksan puolella sijaitsevaan pikkuruiseen 65 000 asukkaan Weimariin. Se on kulttuurimatkailijalle erityisen hyvä kohde museoidensa takia.

Weimarin museoista laajimpiin kuuluu Goethe-Nationalmuseum. Johann Wolfgang von Goethen asuintaloon perustettu museo esittelee saksalaisen kulttuurin ja kirjallisuuden suurmiehen elämää ja tuotantoa saksalaisella perusteellisuudella. Kaupungin parhaita museoita on vuonna 1869 rakennettu Neues Museum. Sen perusnäyttely esittelee laajasti modernismin saapumista Saksaan ja sitä, miten Weimariin asettuneen belgialaissyntyisen taidemaalarin, arkkitehdin ja taideteoreetikon Henry van de Velden ajattelu muovasi saksalaista arkkitehtuuria, muotoilua ja oli osaltaan vaikuttamassa jugendstilin ja jopa Bauhaus-oppilaitoksen syntyyn.

Weimarissa on yksi Saksan kolmesta Bauhaus-museosta. Sen kahvila on vitsikkäästi nimetty Kunstpauseksi.

5

Federico Fellinin jälkeisen ajan italialaisen elokuvan johtavana fantastikkona on pidetty napolilaissyntyistä Paolo Sorrentinoa, jonka kaksi Vatikaanista ja paaviudesta kertovaa tv-sarjaa, The Young Pope (2016) ja sen jatko-osa The New Pope (2020), ovat katselleet kirkkoruhtinaita ja Vatikaanin valtataisteluita vinkeän satiirisin silmin. Kahdesta sarjasta muodostuu toisissaan resonoiva kokonaisuus.

Viimeisimpänä nähtäville tullut The New Pope jatkaa siitä tyhjän päälle jäämisestä, joka päätti edeltävän The Young Pope -sarjan, kun Jude Law’n esittämä ensimmäinen amerikkalaispaavi Lenny Belardo/Pius XIII vajosi koomaan saarnattuaan väkijoukolle Venetsiassa.

The New Pope -sarjassa valittavista uusista paaveista merkittävin on John Malkovichin esittämä lempeä brittiaristokraatti sir John Brannox, jolle dandiys, jota hän kutsuu runollisuudeksi, on oikeaoppisuutta tärkeämpää.

Molemmissa paavisarjoissa näkyy Sorrentinon taipumus täyttää kuvaa hengästyttävällä määrällä Vatikaanin kuva- ja rakennustaidetta. Vaikka itse sarjoista tai niiden melodraamoiksi yltyvästä juonesta ei välittäisi, visuaalisella upeudella voi syöttää silmiään siitäkin edestä.

The Young Pope ja sen jatkoksi tehty The New Pope ovat nähtävillä Yle Areenassa.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua