Parasta juuri nyt (7.9.2021): Vihreät tomaatit, Ritarit, RSO, Ruanda, kotimaan matkailu

07.09.2021
20210801 181437

Tomaattien vihreys häikäisee.  Kuvat: Anne Välinoro

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Anne Välinoro on poiminut tomaatit vihreinä, käynyt ritarien maailmassa, retkeillyt Afrikassa ja ajanut Suomen poikki.

1

Jon Avnetin elokuva Paistetut vihreät tomaatit (1991) jäi meikäläiseltä aikoinaan näkemättä leffateatterissa. Eipä sitä ole tullut tuijoteltua myöskään Kirjastokinon tarjontana.

Kun keväällä hankin siemeniä Maatiaisesta, ostin kolme pussia Evakko-tomaattia. Kylvin ne jo maaliskuussa ja ihmettelin, kun taimet nousivat jo viikon sisään.

Ne ehtivät odotella liian matalassa pikaruokavuoassa istutusta ulos pari kuukautta ja sisaret ja veljet levitä ystävilleni, kunnes kesällä kuulin mökin edustalta jyrinää. Tomaatit lähtivät toden teolla kasvamaan.

Kun vain muistin kastella, porukka paksuni ja alkoi kantaa hedelmää. Nyt sitä on pari ämpärillistä.

Koska lämminkään kesä ei riittänyt kypsyttämään satoa punaiseksi asti, poimin isoimmat ja toin ne idän yöpakkasia pakoon olohuoneen ikkunalle.

Ehkä ne siinä kypsyvät. Ja jos ei, teen niistä paistettuja vihreitä tomaatteja. Siihen tarvitaan panko- ja vehnäjauhoja, limeä, chiliä ja piimää, öljyä ja kärsivällisyyttä. Piimässä uitetut tomaattisiivut käytetään jauhomausteseoksessa ja tiristetään öljyssä.

Kuulema hyvää.

Tai sitten etikoin ne sokerin kanssa pikkelssiksi.

Parasta on kuitenkin katsella vadillista kauniita vihreitä vihanneksia. Ja Paistetut vihreät tomaatit.

2

Ehdin vihdoin Vapriikkiin ja ritareiden kannuksille. Ne muuten olivat oikea arvon merkki keskiajan piireissä.

Opin myös, että ritarin pukeminen sujui parhaiten usean miehen voimin. Kaikkien jalka-, reisi- ja säärisuojusten paikalleen kiristäminen vöillä vei jo vartin verran, koko asuun sai tuhrautumaan tunnin.

Ihastelin erityisesti rintapanssarin uuninluukkumaista avauskahvaa ja ketjupaidan elastisuutta.

Olin melkein ostaa vastaavan verkkopaidan tallinnalaisesta sepänpajamyymälästä pari vuotta sitten.

Ritarit olivat aikansa start up -tuunareita. He hakeutuivat uralleen itsepäisyyttään ja oppipoika-mentaliteetilla, kohosivat asemassaan kuninkaan suojelukseen ja saivat uroteoistaan palkkioksi kartanoita ja maita.

Naiset palvoivat ja miehet kadehtivat. Pidotkin paranivat, jos niihin saatiin pari ritaria vetämään turnajaiset.

Niitä hevosia vain käy sääliksi. 1500-luvun kaviokansa oli pienikokoisempaa kuin nykyinen, mutta ritarien vermeet painoivat pirusti.

Kun vie saisi Tuttiritarin Vapriikkiin vetämään minishow’n. Hei, Jukka Leisti, herää!

Ritarit-näyttely Vapriikissa 5.12.2021 asti.

20210905 143106

Vapriikin Ritarit-näyttely opettaa pukemaan haarniskan oikein – kyseessä ei mikään Budget Sport -teepaita.

3

Radion Sinfoniaorkesteri on saanut uuden ylikapellimestarin Hannu Linnun seuraajaksi. Lintu teki RSO:ssa komean kaaren, mistä saa lukea yksityiskohtia Pekka Hakon selkeästä Linnunradalla-teoksesta (Bazar, 2021).

Raumalaissyntyinen Lintu saa nyt seuraajan Lontoossa asuvasta, 38-vuotiaasta britistä Nicholas Collonista. Tämä pianistinakin työskennellyt ja Alankomaissa ja Saksassa johtanut kapellimestari vaikuttaa nöyrältä ja Suomen suhteen sopivan uteliaalta taiteilijalta. Pikainen silmäys kädenliikkeisiin todistaa Collonin nauttivan johtamisesta ja tekevän siitä estetiikkaa.

Ja jos RSO:n ylikapellimestarin suorastaan odotetaan innostuvan suomalaisesta nykymusiikista, sitä saadaan kymmenvuotiaassa musiikkitalossa kuulla nyt nuottitolkulla.

Collonin johtama avauskonsertti Helsingin Musiikkitalosta Yle Areenassa 8.9.2021

4

Arvatkaapa, mikä Afrikan maista kiinnostaa minua eniten?

Olen ollut Ruanda-fani viimeiset parikymmentä vuotta, siitä lähtien, kun maa selvisi kammottavasta sisällissodastaan. Hutujen ja tutsien, kahden etnisen ryhmän verisistä yhteenotoistahan siinä ei vain ollut kysymys, vaan pyrkimyksestä taloudellisen vallan uusjakoon ja maanomistuksen muuttamiseen, kuten aina maan sisäisessä taistelussa.

Ruanda on ollut sodan jälkeen naisten valtakunta. Miesten määrää sota pienensi niin, että maan parlamenttikin on edelleen reilusti naisvoittoinen.

Ruandassa on kyetty parlamentaarisin keinoin edistämään sukupuolten tasa-arvoa ennenkuulumattomalla tavalla. Naiset perivät ja omistavat maata yhtäläisesti puolisonsa kanssa ja yksin, tekninen edistys ja ympäristön suojelu on edennyt jättiharppauksin, samoin terveydenhoito. Maa haluaa poistaa köyhyyden vuoteen 2025 mennessä.

Tästä toiveita herättävästä Itä-Afrikan maasta kertoo Ruandassa paljon liikkuneen Asta Piiroisen tuhti esseekokoelma Aamun maa herää ikuisessa (Kulttuurivihkot, 2020). Teos on niin painava, että sen omaksuminen on vaikeaa iltalukemisena.

On asetuttava pöydän ääreen ja luettava essee kerrallaan.

Se auttaa myös muistamisessa.

Nyt tiedän senkin, että ruandalaisten suosima taidokas kolmea nyppylää päälaelle kokoava kampaus kuvastaa ylpeyttä maasta, jossa on kolme tulivuorta.

Ruandan matkaa odotellessa.

5

Ajoin poikittain läpi Suomen viikko sitten. Matka suuntautui Punkaharjulta Kokkolaan ja lopulta Tankkarin minisaarelle.

Matkaan kului kuusi tuntia ja tiellä kohtasin hirven (jonka ylileveä pohjalainen matkailuauto pysäytti sopivasti ennen omaa Versoani), suuria puolukoita ja Halpahallin ydinlinnakkeen, jossa on Ikean tavoin oma ravintola. Niin sitä pitää!

Pohjanmaa on luvattua teollisuushallien ja yrittämisen tannerta, kaksikielistä merenpohjaa, jossa yksi kylä praattaa svenskaa ja heti naapurissa puhutaan suomea. Siinä on mielestäni paljon järkeä. Kieli on suurempaa rikkautta kuin Kiinasta rahdattu halpa vesiurheiluväline, joka saadaan myytyä empivälle talonpojalle. Kun siinä Perhonjoessa on vähän hankala supata.

20210829 155011

Kokkolan vanhan kartanon salissa mahtuu pistämään jalalla koreasti tai syömään aamiaismunan.

Neristan, ner i stan on Kokkolan vanha kaupunki. Äkkiseltään tylyn tuntuisessa kaupungissa se on lempeä tuulahdus 1800-luvulta. Yövyimme entisessä kansakoulussa ja ruotsinkielisen seurakunnan kirkossa, Kokkolan vanhassa kartanossa.

Lähellä on myös Antti Chydeniuksen katu. Tämä 1700-luvun Itämaan eli Suomen poliitikko ja valistusajattelija toimi jo ennen tämän koulun perustamista, mutta vaikutti hengellään myös koululaitoksen kehittymiseen.

Entiset luokkahuoneet on koulussa muutettu hotellihuoneiksi, joissa saa kuorsata katosvuoteissa ilman karttakepin paukahtelua.

Anne Välinoro, teksti ja kuvat

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua