Parasta juuri nyt (6.9.2022): Musiikki, Diana, Edith Södergran, Jane Addams, Enimmäkseen ihminen

06.09.2022

Edith Södergran (1892–1923). Kuva: Wiki Commons

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat.

1

Musiikin käytöstä ikääntyvien ja muistisairaiden hoidossa on saatu jo vuosia hyviä kokemuksia. Olen itsekin nähnyt musiikin voiman varsin läheltä. 1950-luvulla syntynyt lähiomainen sai lievitystä elämänsä loppuvaiheissa, kun Uriah Heepin musiikki palautti muistisairaan ajatukset niihin päiviin, kun oli nuori ja elämänsä kunnossa. Uriah Heepin kappale Easy Livin’ sai aamuisin suostumaan siihen, että aamutoimissa autetaan.

Televisiossa oli takavuosina englantilainen dokumenttisarja siitä, kuinka paljon ikäihmiset saivat toimintakykyä takaisin, kun he koeluontoisesti muuttivat yhdessä tavalliseen asuntoon, joka oli sisustettu heidän nuoruutensa tavaroilla. He alkoivat elää kuin nuorina aikuisina aikoinaan. Kokeiluun kuuluivat myös nuoruuden musiikki ja muotivaatteet.

No, tämä oli pitkä johdanto sille, että löysin siivotessa kaksi lempilevyäni vuodelta 1981. Nyt hirvittää ajatus siitä, että niitä aletaan veivata minulle joskus 10–20 vuoden päästä oikein urakalla.

Niin paljon kuin Wouden Kauniit päivät ja Se-yhtyeen Pahaa unta? -levystä pidinkin aikoinaan, jäin miettimään, oliko se nuoruus sittenkään niin auvoista aikaa.

Helsinkiläisen Ari Voutilaisen Woude-yhtye edusti punkin uutta aaltoa, jossa oli rappioromanttinen kaiku. Woude oli myös ensimmäinen live-keikkakokemukseni teininä. Muistan, kun seisoimme aivan liian lähellä lavaa ja kaiuttimia ja kun palasimme yöllä kotiin, emme pystyneet kuin konttamaan, niin kovaa sattui päähän ja korviin. Ja siis oikeasti aivan selvinpäin.

Myös Se-yhtyeen ahdistunut musiikki sopi ihan liiankin hyvin alakuloiselle lukiolaiselle. Nyt kun näitä vinyylejä kuuntelee, ihmettelee, että on ylipäänsä näinkin seesteinen keski-ikäinen.

Musiikki. Kerro, mitä musiikkia kuuntelit nuorena, niin minä kerron, millainen olit.

2

Päivälleen 25 vuotta sitten 6. syyskuuta seurasin 2,5 miljardin muun ihmisen tavoin prinsessa Dianan hautajaisia televisiosta. Prinsessa Diana on minulle ei niin kovasti monarkiaa ihailevalle ihmiselle käsittämätön, musta piste. Diana vaan kolahti, ehkä siksi, että hänen kaltaistaan monarkkia ei oltu nähty. Ehkä hänestä tuli kapinallinen tahtomattaankin, mutta se vaikutti terveeltä anarkialta epäterveeltä näyttävää systeemiä vastaan.

Dianan elämä ja kuolema kuulostavat mediasta seurattuina kuin ylidramaattisen kirjan tai elokuvan käsikirjoitukselta. Hän tuntui olevan yhtaikaa julkisuudenhenkilö, joka teki mediassa kaiken aivan superisti ja tuli kuitenkin sen saalistamaksi, aivan kirjaimellisesti.

Hänen tarinassaan olisi aineksia satukirjaan, jossa somemaailman lapsia ja nuoria varoitetaan modernista hirviöstä, pintajulkisuudesta.

Ja kyllä, pakko tunnustaa. Minullakin on se single. Elton Johnin Candle in the Wind 1997 (Goodbye England’s Rose) lienee edelleen maailman eniten myydyin single.

3

Edith Södergran, voisikohan häntä sanoa Suomen parhaimmaksi runoilijaksi ikinä. Peräti 130 vuotta sitten syntyneen Södergranin runoja voi yhä pitää hämmentävän moderneina, väkevinä ja itsevarmoina.

Jos hän olisi saanut elää toisenlaisen, pitkän elämän, hän olisi saattanut olla keskuudessamme vielä vaikkapa 1980-luvulla ja se on mieletön ajatus. Mitä Suomen ensimmäisen kokonaan vapaamittaisen runokokoelman kirjoittaja olisi kirjoittanut myöhemmillä päivillään? Olisiko hän ollut keski-ikäisenäkin se, joka uudistaa runoutta aidosti ja sisältäpäin?

Syyskuu on hyvää aikaa lukea Södergrania. Hänellä on monta tähän vuodenaikaan liittyvää runoa kuten Syksyllä:

Nyt on syksy, ja kultaiset linnut
lentävät kaikki kotiin sinisen veden yli;
rannalla istuen tuijotan syksyn koruja,
ja hyvästely humisee puissa.

Hyvästely on suuri, ero edessä,
mutta jälleennäkeminen on varma.

Siksi on uni kevyt, kun nukahdan, käsi pään alla.

Tunnen erään äidin hengityksen silmilläni
ja erään äidin suun sydäntäni vasten:
nuku ja uinu, lapseni, sillä aurinko on poissa –

4

Aina on jonkin hyvän tyypin syntymäpäivä. Tänään se hyvä tyyppi on 6. syyskuuta vuonna 1860 syntynyt amerikkalainen Jane Addams. Hän sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1931, neljä vuotta ennen kuolemaansa.

Jane Addams oli sosiaalipoliitikko, joka puhui voimakkaasti niiden asioiden puolesta, joita emme ole saaneet sadassakaan vuodessa kuntoon. Hän puolusti pasifismia, värillisten ihmisten oikeuksia, naisten oikeuksia ja vähävaraisten ihmisten oikeuksia paitsi perustoimeentuloon, myös koulutukseen ja kulttuuriin.

Jo 29-vuotiaana hän perusti sosiaalikeskuksen, jossa oli tarjolla aikuisten iltakoulua, lastenkerhoja, taidegalleriaa, julkista keittötä, draamaryhmää, kuntosalia ja työpajoja.

Mikä mimmi! Hyvä päivä keittää pannukahvit Janen kunniaksi.

5

Syyskuu on myös hyvää aikaa odottaa jotakin. Näin valkeakoskelaisena odotan kovasti Valkeakosken kaupunginteatterin laulunäytelmää Enimmäkseen ihminen. Se on Kati Sirénin käsikirjoittama ja ohjaama teos, jossa hän on käyttänyt vahvuuttaan yhteisöasiantuntijana.

Näytelmän taustaksi on kuultu ja kuunneltu eri-ikäisten suomalaisten kokemuksia työelämästä. Mikäli on luottaminen Sirénin aikaisempiin varsin onnistuneisiin ohjaustöihin, luvassa on hyvä ja aina ajankohtainen ensi-ilta 8.10.2022.

Jos emme saaneet arpia kouluvuosina, niin työelämässä niitä on varmasti tullut yhdelle ja toiselle. Niistä ei vain saisi puhua. Meidän pitäisi olla lojaaleja niillekin systeemeille, joissa voimme huonosti. Sellaisia me suomalaiset olemme, lojaaleja vaikka hampaat irvessä.

Heli Mustonen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua