Satu Rämö. Kuva: Björgvin Hilmarsson

1

Kesä on lukemisen kulta-aikaa. Mielellään kevyitä helppolukuisia kirjoja, sellaisia rentouttavia tarinoita.

David Michien Dalai-laman kissa (suom. Jenni Vehkaluoto; Basam, 2022) on juuri sellainen teos. Meditaatioon se ei kuitenkaan yllyttänyt, mutta kissamaiseen pohdiskelun olotilaan, tarkkailevaan ja hiukan laiskaan pötköttelyyn sohvalla.

Suosittelenkin kirjaa, jos meinaa tulla stressin oireita tekemättömistä töistä eikä tiedä mistä aloittaisi. Silloin tämä kirja on hyvä ottaa käteen ja uppoutua riippukeinuun tai sohvan nurkkaan.

2

Viittaan edelliseen kohtaan. Pako kirjojen maailmaan, kun ei oikeasti tiedä mistä aloittaa. Ensinnäkin: kuka niitä tavaroita kerää nurkkiin? Kun on yksin asuva, syyllistä ei tahdo oikein löytyä. No, parasta sukeltaa muistoihin, mikä tietysti hidastaa muuttoprosessia.

Se laatikko, jossa on niitä vanhoja valokuvia. Ai, että tuossa oltiin festareilla 1980-luvulla. Ei mitkä vaatteet ja tukka! Ja voi, tuossa lapsukainen on juuri syntynyt – ihana palleroinen.

Valokuva seuraa toistaan ja yhtäkkiä pakkausajasta onkin mennyt jokunen tovi – tai kokonainen aamupäivä – nostalgisiin tunnelmiin ja herkistelyihin.

3

Esikoiskirjailija-dekkaristi Satu Rämön Hildur (WSOY, 2022) oli mielenkiintoinen tuttavuus. Pelkästään tarinan sijoittuminen Islantiin tekee kirjasta kiinnostavan.

Päähenkilön, Hildurin, taustalta löytyy lapsuuden ajan traagisia tapahtumia, jotka varjostavat elämää poliisina, rikostutkijana. Hildur pitää ahdistuksen loitolla harjoittamalla rankkoja fyysisiä treenejä, lenkkeillen ja ennen kaikkea surffaten myrskyäviä aaltoja vasten.

Rämön tarina vei mukanaan ja sopi hyvin hellepäivän lukukokemukseksi. Siitä jäi koukku seuraavaan Hildurin tarinaan. Jatkoa on nimittäin tulossa.

Näkymä Mathildedalin ruukkikylän luontopolulla. Kuva: Irmeli Heliö

4

Kemiön saari on hyvä ja suositeltava retkikohde. Samoin matkan varrella Salossa sijaitseva 140 asukkaan kylä Mathildedal. Viehättävä ruukkikylä tarjoaa turistille retkeilyä kauniissa luonnossa, ihania vastuullisia ja kotimaisia tuotteita myyviä putiikkeja. Kankaat on kudottu, painettu ja ommeltu Suomessa. Shoppailuintoa piti hiukan hillitä, viitaten aiempaan kohtaan tavaroiden kummallisesta lisääntymisestä. Paitsi yhdet kengät ostin.

Mathildedahlin kyläalpakat ovat sympaattisia ja tuntuvat olevat hyvin tietoisia omasta kauneudestaan. Ne eivät ole vain katselun kohteena vaan niiden villasta kudotaan huiveja, villapaitoja ja muita neuletuotteita.

Kuva: Irmeli Heliö

5

Parasta on fyysinen työ läppärin ääressä istumisen vastapainoksi. Nautin suunnattomasti touhutessani hevosten kanssa, niitä palvellen, kamareitaan ja ulkoilualueitaan siivoten.

Tuhisevat turvat hönkivät niskaan, kun heinähäkkejä täytetään. Ne kertovat, että voitko toimia hiukan nopeammin, kun ikinä en ole mitään saanut. No ovathan ne kuin pikkulapsia, eli varmasti tuossa häkissä on nyt parempaa heinää kuin noissa toisissa täysissä heinähäkeissä.

Mikä tässä on niin ihanaa? Vilpittömyys, kiitollisuus ja se hörinä. Kukaan ei valita eikä nillitä mistään. Kunhan vähän tökkivät turvallaan ja ovat hiukan läheisriippuvaisia. Siinäpä sitä voi vapaasti höpöttää täti-heppa-lässytyksiä kiitolliselle kuulijakunnalle.

Irmeli Heliö

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua