Heidi Väätänen, ei ehdolla. Kuva: Maiju Astikainen

1

Kirjamessuneitsyyteni on menetetty.

En ole koskaan uskonut ”ei makeaa mahan täydeltä” -periaatteeseen, ja olen aina ajatellut, ettei kirjoja ja kirjallisuuskeskustelua voi koskaan olla liikaa – mutta Helsingin Messukeskuksessa melkein lamaannuin ähkystä. Halliin oli mahdutettu viisitoista lavaa, joilla oli jatkuvalla syötöllä esiintymisiä, suuret kustantamot ja pienet ja ne, joista moni on tuskin koskaan kuullutkaan, antikvariaatit, Elvis-krääsää, Tempur-tyynyjä.

Parin päivän hengittelyn jälkeen olen nyt kuitenkin tiivistänyt, mistä aloittaa messupäivän ideoiden purkaminen, ja luonut eräänlaisen kolmen kohdan toimintasuunnitelman. Ensinnäkin: Susanna Hast puhui esikoiskirjastaan Ruumis/Huoneet (S&S, 2022) lue Mikko Saaren arvio täältä) ja kuinka hänen Soft Is the Sky -levynsä on sille eräänlainen rinnakkaisteos ja kokeilu, voiko traumasta kirjoittaa. Aloitan kuuntelemalla, siirryn lukemaan.

Toiseksi: yhdessä Helsingin Sanomien järjestämistä debateista kirjailija-toimittaja Jenni Räinä ja ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen keskustelivat siitä, tarvitseeko ilmastokriisi lisää syyllistämistä. Tätä pitää pohtia lisää: siis luen Räinän Suo muistaa (Gummerus, 2022).

Kolmanneksi: Ukraina oli messuilla odotetusti vahvasti esillä. Toimittajien Anna-Lena Laurénin ja Peter Lodeniuksen kirja Ukraina – gränslandet (S&S, 2022) selittää, mitä vuonna 2014 tapahtui. Nuoren Voiman järjestämä tilaisuus ukrainalaisesta nykyrunoudesta puolestaan pidensi lukulistaani monella nimellä.

Ehkä näiden jälkeen jaksaa sulatella lopunkin.

2

Messuilla oli haastateltavina myös Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ehdokkaat. Heidän joukossaan olisin halunnut nähdä myös Heidi Väätäsen ja Chloé S:n sanakirjan (Gummerus, 2022; lue Mikko Saaren arvio täältä).

Tiivistäminen ei tee juonelle oikeutta, mutta periaatteessa: 19-vuotias murmanskilainen Chloé bongataan somesta wieniläisen mallitoimiston listoille. Samaan aikaan kielitieteen maisteriopiskelija Li Helsingissä saa tietää, että Chloén isoäiti puhuu kielitieteelle vielä tuntematonta suomensukuista kieltä. Romaani vyöryttää esiin hahmoja, paikkoja, loistavia yksityiskohtia, nokkelaa ironiaa ja syvällisiä kysymyksiä – ja on aidosti yksi tämän vuoden helmistä.

3

Jotenkin marraskuukin saapui, vaikka ihan varmasti elokuu oli vielä eilen. Periaatteessa kieltäydyn kaikesta jouluisesta ennen joulukuuta (Joulukalenterit kaupoissa syyskuussa? Suuri vääryys!).

Satuin kuitenkin kuuntelemaan BBC:n Desert Island Disc -sarjasta– jossa haastateltava käy läpi elämäänsä valitsemalla kahdeksan kappaletta, jotka ottaisi mukaan autiolle saarelle – Lumiukko-piirroshahmon luoneen Raymond Briggsin haastattelun vuodelta 2005. Osoittautuu, että Briggs on täydellisen pessimistinen känkkäränkkähahmo, joka vihaa joulua. Kuuntele haastattelu joko lohtuna marraskuun loskailloissa tai käytä sitä vertaistukena jouluna, jos myös vihaat kaikkea jouluista.

4

Toisaalta marraskuustakaan ei aina jaksa olla känkkäräkkätuulella. Sitä varten on Aikuiset ja Oonan ja Artun ikuinen kesä.

Myönnän olevani myöhäisherännyt, sillä aloin katsoa sarjaa vasta tänä syksynä, ja nyt säästelen viimeistä kautta talvea varten – eli olen onnellisemmassa asemassa kuin ne, jotka ovat nähneet jo kaiken.

Heille kuitenkin lohtuna tämä: onneksi syksyllä ilmestyi sarjan käsikirjoittajan Anna Brotkinin Aikuiset – The Bible (WSOY, 2022). Käytännössä kyseessä on hyvin perusteellinen making of -dokumentti: tekijöiden haastatteluita, kartta sarjan tapahtumapaikoista Kalliossa ja koko sarjan käsikirjoitukset pienillä faktalaatikoilla höystettynä. Tiesitkö esimerkiksi, että Raaka-kahvilan vessan seinässä oleva kehystetty Alepan muovikassi perustuu tosielämän esikuvaan? Punavuorelaisen Kuuma-kahvilan vessassa oli kehystetty Valintatalon muovikassi.

5

Ruotsissa uusi hallitus on esittänyt, että olisi hyvä olla virallinen kulttuurikaanon, johon valittaisiin Ruotsin kulttuuria parhaiten edustavia teoksia.

Ajatus ei oikein iskenyt minuun. Abba? Millennium-sarja? Vai Ingmar Bergmanin elokuvat? Peppi Pitkätossu? Voiko kaanon olla muuta kuin klisee?

Jos kanonisointi-ideasta seuraa jotain hyvää, niin Vesa Sirénin analyysi Helsingin Sanomissa on mainio katsaus kaanoneihin ja niiden ongelmiin.

Ja kun kaanoneista on puhe, myönnän, että minulta jäi Varjokirjamessut tänä vuonna välistä. Tapahtuman YouTube-kanavalta pääsee kuitenkin vielä katsomaan, mitä messukaanonin varjoon jää.

Anna Hollingsworth

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua