The Zombies täytti 60 vuotta. Kuva: Yle
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Jani Tuovinen on kuunnellut uutta ja vanhaa musiikkia, lukenut ABBAsta ja ilahtunut Barbara Manningin tulevasta Suomen-kiertueesta.
1
Tuottajana ja kitaristina tunnetun Lauri Kallion huhtikuun lopussa julkaistu Turtles, Cats and Other Creatures (Mustik Motel, 2025) on löytänyt paikkansa sydämessäni ja käpertynyt sinne kissan lailla pötköttelemään.
Albumi tuo viehättävällä tavalla mieleen vanhat italialaiset leffasoundtrackit, jotka ovat tyylikkyydessään vailla vertaa. Kallion levy onnistuu vangitsemaan saman viipyilevän ja tarinallisen otteen kaikille raidoille. Mukana on sopivasti irroittelua jazzahtavalla sekoilulla ja ripauksella elektronisempaa biittiä. Tehokeinona kautta linjan toimii kuitenkin pakottomuus.
Levy toimii mainiosti arjen keskellä työasioiden äärellä. Sopivalla musiikilla kahvinkeitostakin tulee yllättäen pieni seikkailu ja juonenkäänne.
Syvemmällä kuuntelulla yksityiskohdat saavat tilaa ja niitä piisaakin verhojen välissä. Albumilla on mukana toinen toistaan pätevämpiä muusikoita, kuten Jimi Tenor, Adele Sauros ja Natalia Castrillón. Raudanlujien soittajien tyylikästä luimuttelua ei voi kuin ihailla.

Albumin kannen on tehnyt Ninni Luhtasaari.
2
The Zombies on elävistä kuolleista koostuva hirviöyhtye, joka esiintyy ruotsalaisyhtye Ghostin lämppärinä. Paitsi ettei ole. Kyse on yhdestä kultaisen 1960-luvun nerokkaimmista popyhtyeistä, jonka tarina kerrotaan hienosti vuonna 2023 valmistuneeseessa dokumentissa The Zombies: brittibändin 60 vuotta. Sydämelliset vanhat herrat kertovat ainutlaatuisen tarinansa, jossa kaikki ei aina mene helpoimman kautta.
The Zombies oli ennättänyt jo pistää pillit pussiin ja lyödä hanskat tiskiin, kun mahdottomista mahdottomin kävi toteen: Time of the Season -biisi nousi Yhdysvaltain listaykköseksi.
Dokumentista tekee entisestään koskettavamman se, että kosketinsoittaja Rod Argent sai viime vuoden heinäkuussa aivohalvauksen ja joutui luopumaan keikkailusta.
The Zombies: brittibändin 60 vuotta kiteyttää yhtyeen tarinan napakasti ja nostaa keskiöön bändin sisällä vallinneen poikkeuksellisen ystävyyden. Vanhoille rokkikukoille tyypilliset kolhiintuneet ja kouliintuneet egot loistavat ilahduttavasti poissaolollaan. Ole sinä laulaja, kun sinulla on paras ääni. Ookoo. En kyllä pidä itseäni minään laulajana.
Jestas sentään. Tyypit laulavat kuin enkelit ja silti kainostelevat.
The Zombies: brittibändin 60 vuotta Yle Areenassa.
3
Olen ankarana kirjamyyränä mönkinyt jälleen markettien kirjakaukaloilla. Yllätin itseni tuijottamasta ABBA-kirjaa. En ole mikään hirvittävä ABBA-diggari, vaikka olen toki ABBA-boksini kahlannut läpi pariin otteeseen. Mamma Mia! -elokuvaa en ole ikinä nähnyt. Tähdet eivät vain ole asettuneet kohdilleen. Pari kertaa olen tietoisesti väistänyt.
Jan Gradvallin Ilon ja surun säveliä (suom. Kari V. Koski; Otava, 2024) on vallan ihastuttava teos. Se on kiinnostavasti kirjoitettu, täynnä toinen toistaan herkullisempaa triviaa ja kunnollista taustoitusta.
Pidän tavasta, jolla Gradvall sitoo tapahtumat kiinni aikakauteensa ja peilaa niiden merkitystä juuri silloin vallinneissa olosuhteissa. Kuka tahansa voi jälkikäteen kertoa, että Dancing Queen on merkittävä kappale. Tuoreeltaan se aiheutti kuitenkin hyvinkin sekavia tunteita. Tiukka ja poliittisesti latautunut ilmapiiri piti ABBAa kauhistuttavana muovisena huttuna, joka turmelee nuorison kapitalismilla.
Kirja kertoo ABBAsta, mutta on samalla värikäs kertomus siitä, minkälainen paikka Ruotsi oli 1970-luvulla raggareineen ja dansbandeineen. Gradvallin kirja valottaa muun muassa sitä miksi dansbandien esiintymisvaatteet olivat niin yliampuvia ja esteettisesti mielenkiintoisia!
Tiesittekö, että ABBAn levyillä ei juurikaan kuulla peltejä? Kaiken takana oli tuottaja ja ääniteknikko Michael B. Tretow, joka inhosi peltien kihinää. Tretow menehtyi 20. toukokuuta, 2025. Nostakaamme malja aikamme yhdelle suurimmista studiovelhoista.

Barbara Manning.
4
Taiteellisesti merkittävä mannertenvälinen yhteistyö on parasta juuri nyt ja tietysti myös aina.
Yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Barbara Manning saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen neljän keikan mittaiselle kiertueelle. Manning nousi suosioon 1980. ja 1990-luvun indie-kuvioista ja on sittemmin vakiinnuttanut paikkansa monipuolisena ja omaa tietään seuraavana kulttiartistina.
Miten Suomi-yhteistyö sai sitten alkunsa? Minna-Kaisa Kallinen (Hulda Huima) ja Juuso Paaso pyysivät suuresti ihailemaansa Barbara Manningia Suomeen-kiertueelle ja tekivät tarjouksen, josta on vaikea kieltäytyä: mukaansa Manning saisi kotimaisista tähtinimistä koostuvan taustayhtyeen.
Bändin muodostavat Sini Suvanto (rummut), Minna-Kaisa Kallinen (basso) ja Meri Wallenius (kitara), jotka ovat tuttuja monista kotimaisista musiikkikuvioista, kuten Rosita Luusta, Rebekka Holista ja Jukka Nousiaisen yhtyeestä. Kaikki jäsenet myös laulavat, joten keikoilla tullaan kuulemaan ainutkertaista mannertenvälistä harmoniaa.
Esiintymisistä on tavoitteena julkaista myös livelevy!
Barbara Manning Tampereen Vastavirta-klubilla 11.6.2025, Helsingin G Livelabissa 12.6., Hämeenlinnan Suistoklubilla 13.6. ja Turun Kirkkopuiston terassilla 14.6.
Jani Tuovinen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (5.12.2025): Armas E. Leopold, Mr. Nobody Against Putin, Eläjä, Le Monde Diplomatique, Pitkä vuoro
Pasi Huttunen kuvitteli, että Leino-tulkinta on aika väsynyttä puuhaa kunnes törmäsi Armas E. Leopoldiin ja löysi monta muutakin parasta asiaa.
Parasta juuri nyt: Oulu-spesiaali!
Oulu on ensi vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunki, mistä me tamperelaiset olemme tuskallisen tietoisia. Marja Heinonen lähti tutkailemaan sitä, millä eväin Oulu ponnistaa vuoteen 2026.
Parasta juuri nyt (3.12.2025): Pitkä vuoro, The Zone of Interest, Tartunta, Kenen maa, Lempiruokaa
Leena Reikko luki katsauksen nykypäivän orjuuteen, rakastui keittokirjaan ja katsoi hyytävän elokuvan.
Parasta juuri nyt (1.12.2025): Suvi West, Abdullah Pashew, Yle Areena, Helsinki ilman natseja
Juho Narsakan listalla on dokumentteja, kurdirunoutta ja esikoisromaani.




